Hei... Mun on nyt pakko vuodattaa jonnekin tää paha oloni, koska läheiset ystävätkään ei näytä haluavan minua auttaa ja sukulaiset on koko tilanteesta tietämättömiä.
Seurustelin kolmisen vuotta erään miehen kanssa. Aikaa siitä on jo vuosia. Hän oli mun ensimmäinen rakkaus. Sitä ennen oli ollut pieniä ihastumisia. Ekat vuoden kaikki meni hyvin. Olin silloin suhteen alkaessa 21 v. eli aika kokematon sen ikäiseksi ja asuin vielä kotona. Myöhemmin muutin hänen luokseen asumaan. Pian sen jälkeen alkoi mennä huonosti. Hän löi mua, ei koskaan kännissä vaan muuten, ja puhui paskaa. Murskasi koko mun itseluottamuksen.
En uskonut ikinä enää haluavani olla miehen kanssa. Sitten tapasin tänä kesällä yhden miehen, joka oli täysin erilainen kuin entiseni. Hän oli kohtelias, hauska ja vaikkei kunnolla tunnetukaan, ihastuin häneen aika nopeasti, koska oli niin huomaavainen. Diggasi samoista jutuista. Olin ihan ihmeissäni, koska ajattelin, etten ikinä voi tuntea sellaisia tunteita enää. Tapailtiin joitain kertoja, viestiteltiin, hän vaikutti aidosti kiinnostuneelta ja sanoi sen. Piti kainalossa, katsoi silmiin, huolehti. Ajatelin, että sen kanssa olisi mukava tutustua hiljakseen ja rauhassa, mulla on vaikea luottaa toiseen... Sitten yhtäkkiä häneltä lopahti mielenkiinto. Ei kuulunut mitään moneen viikkoon. Syy ei kuulemma ollut mussa, vaan hänessä. Vaikea uskoa...
Mut on varmaan kirottu olemaan koko loppuelämäni yksin. Ne järkevät miehet, joihin ihastun, ei ole kiinnostuneita musta, ainoastaan ne väkivältäset ja ilkeät ihmiset. Oon ihmisraunio enkä tiiä miten tässä jaksaa enää... Ikinä enää en katsokaan ketään. Helpompaa niin. Ja silti ahdistaa...
Seurustelin kolmisen vuotta erään miehen kanssa. Aikaa siitä on jo vuosia. Hän oli mun ensimmäinen rakkaus. Sitä ennen oli ollut pieniä ihastumisia. Ekat vuoden kaikki meni hyvin. Olin silloin suhteen alkaessa 21 v. eli aika kokematon sen ikäiseksi ja asuin vielä kotona. Myöhemmin muutin hänen luokseen asumaan. Pian sen jälkeen alkoi mennä huonosti. Hän löi mua, ei koskaan kännissä vaan muuten, ja puhui paskaa. Murskasi koko mun itseluottamuksen.
En uskonut ikinä enää haluavani olla miehen kanssa. Sitten tapasin tänä kesällä yhden miehen, joka oli täysin erilainen kuin entiseni. Hän oli kohtelias, hauska ja vaikkei kunnolla tunnetukaan, ihastuin häneen aika nopeasti, koska oli niin huomaavainen. Diggasi samoista jutuista. Olin ihan ihmeissäni, koska ajattelin, etten ikinä voi tuntea sellaisia tunteita enää. Tapailtiin joitain kertoja, viestiteltiin, hän vaikutti aidosti kiinnostuneelta ja sanoi sen. Piti kainalossa, katsoi silmiin, huolehti. Ajatelin, että sen kanssa olisi mukava tutustua hiljakseen ja rauhassa, mulla on vaikea luottaa toiseen... Sitten yhtäkkiä häneltä lopahti mielenkiinto. Ei kuulunut mitään moneen viikkoon. Syy ei kuulemma ollut mussa, vaan hänessä. Vaikea uskoa...
Mut on varmaan kirottu olemaan koko loppuelämäni yksin. Ne järkevät miehet, joihin ihastun, ei ole kiinnostuneita musta, ainoastaan ne väkivältäset ja ilkeät ihmiset. Oon ihmisraunio enkä tiiä miten tässä jaksaa enää... Ikinä enää en katsokaan ketään. Helpompaa niin. Ja silti ahdistaa...
Vastaukset 6
Vanhimmat
Voi sinua... Olen itsekkin kokenut kovia.. Olin 20 kun tapasin mun ex miehen. Tiesin heti että hänen kanssaan menen naimisiin, mutta tiesin myös etten ole ikuisesti hänen kanssaan. pian mies muuttui, henkistä väkivaltaa, tönimistä pitkin seiniä, huutoa, kiristystää jne... kestin tuota 9vuotta kunnes uskalsin lähteä. hän tuhosi koko itsetuntoni ja minut sisältä. Erosta on kohta 3vuotta ja hänestä en pääse ikinä eroon koska on kaksi lasta. hän edelleenkin hallitsee minua uhkailulla ja lapsilla, helvetti pääsi valloilleen kun erottiin...
n.6kk erosta tapasin ihanan miehen, rakastuin ihan täysin. liian myöhään hän paljastie ttä ei olekkaan vapaa. SYDÄMENI murtui ihan täysin, siitä on 2,5v ja edelleenkin itken tuon takia. LUOTTAMUS meni rakkauteen ihan täysin.. Mielummin yksin kuin väärän ihmisen kanssa.
rikki ikuisesti:
Et ole kirottu olemaan yksin...
Älä sano että olet ihmisraunio!!!!!!
Vilkaise nyt sentään vielä Meitä......kyllä meissä on hyviäkin
Minäkin Olin aivan maassa ja vitutti niin paljon kuin vaan voi
Muutin Puolaan ....Olin 2,5v....hyvä terapia oli.....nytkin olen ulkomailla
Älä anna joku Sianraato pilata mieltäsi....sen arvoinen ei sellainen ole!!
Hei.. kuullostaa ihan omalta tarinalta,olen itse miespuolinen ja kokenut yhtä ja toista..jos haluut jollekkii puhuu ja kertoo kaikki niin mulle voi kertoo..minä kuuntelen ja haluun auttaa aina.. älä luovuta sillä meitä hyviiki miehii on vielä tässä maailmassa olemassa.. kirjoita minulle jos haluut vaihtaa ajatuksia..
voin täydellisesti samaistua suhun :( heti kun löysin vihdoin ja viimein ihmisen ketä rakastan niin perkeleesti että sattuu niin hän ei yllättäen enää tahdokkaan mua... vaikka kaikkeni yritin. Eli et todellakaan ole ainoa joka tälläsestä joutuu kärsimään... Tää kyllä vie kaikki voimat kun rakastaa toista niin paljon että sydän repeää
Totta. Tuntuu, että tästä ei selviä ja olen rikki ikuisesti. Luulin itsekin löytäväni oikean helmen ja sielunkumppanin. Uskoin hänen olevan minulle rukousvastaus ja ajattelin, että hän on parasta mitä minulle koskaan on sattunut. Niin vain hän muuttui täysin tunteettomaksi, eikä osoittanut enää minkäälaista kiinnostusta minua kohtaan. Pahinta on, kun ei itse pääse näistä tunteista eroon vaikka toinen on satuttanut niin julmalla tavalla, sitä vaan rakastaa vaiikka pitäisi ehkä vihata. Hän osasi hurmata, olla juuri sellainen naisen unelmien mies. Tiedän etten tule koskaan rakastamaan ketään toista enää samalla tavalla, enkä tuntemaan mitään ketään toista kohtaan. Tämän hän minulle teki, jätti tunnekoukkuun ja selvittämään sotkua rikotussa sydämessäni, jonka hajoitti palasiksi olemalla liian hyvä ollakseen totta tai minä liian tyhmä etten huomannut miten taitavasti ja ovelasti hän käytti minua hyväkseen.
jos sä olit häntä kohtaan kylmä ja etäinen, etkä osoittanut kunnolla kiinnostustasi niin eikai hänkään ala päätään turhaan seinään hakkaamaan....
tarvitsee se mieskin tuntea itsensä "rakastetuksi" suhteessa