Olen sinkkunainen. Yksikään mies ei ole vielä kolahtanut. Toki olen seurustellut, mutta nykyään olen tarkempi valinnoissani. Niin tarkka, että tuntuu, ettei kukaan kelpaa. Sitäkö se on, kun tulee kyyniseksi? Oppii elämään itsensä kanssa ja huomaa, että tavallaan kaipaa miestä rinnalleen, muttei kukaan varsinaisesti kelpaa.
Elämä ja parisuhteet on kuluttavia. Ja tappion kohdatessa niistä aina oppii varovaisemmaksi. Onko minusta tullut tunnevammainen, kun en enää usko satuihin tosirakkaudesta, vaan siihen, että se on kovaa työtä, kompromisseja ja sitoutumista. Ja siltikin kaikki saattaa mennä pieleen.. Onko muille käynyt näin?
Elämä ja parisuhteet on kuluttavia. Ja tappion kohdatessa niistä aina oppii varovaisemmaksi. Onko minusta tullut tunnevammainen, kun en enää usko satuihin tosirakkaudesta, vaan siihen, että se on kovaa työtä, kompromisseja ja sitoutumista. Ja siltikin kaikki saattaa mennä pieleen.. Onko muille käynyt näin?
Vastaukset 17
Vanhimmat
Täällä tuntuu aivan samalta. Kaipaan miestä rinnalleni mutta itseksenikin pärjään. En erityisesti etsi kumppania koska en usko sen oikean etsimällä löytyvän. Paskat kokemukset ovat antaneet sen verran, että tiedän ainakin mitä EN halua. Vaatimukseni eivät ole kummoiset mutta vielä ei vain ole kolahtanut.
Tuntuu siltä että kaikki naiset ovat tuollaisia. Tai sanotaan ennemminkin niin ettei kukaan nainen ole vielä minua kelpuuttanut. Ja pidetään juttu teidän mieliksi siinä että minussa, ja kaikissa muissa miehissä on pelkkää vikaa.
Toivon, että jokaisella itseään kunnioittavalla miehellä on myös asioita joita he toivovat/eivät toivo mahdollisella elämänkumppanillaan olevan. En minä syytä miehiä siitä, että heistä jokainen ei vaan voisi olla kanssani saati minä kelpaisin heille kaikille:D
Se on vaan niin, että nykyää saa olla onnellinen, jos on vara toivoa edes, että elämänkumppani olisi eroavaa sukupuolta. Kokeile itse etsiä naista miehenä niin sittenpä näät ettei se ole mitenkään helppoa.
6 7 ilmaisi onnistuneesti vakavan tosiasian.
Naiset on nirsoja joten ei ap mikään ihme ole ettei ole ketään löytänyt.
No jos ajattelet kaikkien naisten olevan nirsoja niin eikait siinä sitten muuta kuin onnea matkaan. Voisitko vähän vaikka avata, että millä tavoin olet naisia elämäsi aikana lähestynyt ja millaisissa paikoissa?
Netissä ainaki on melkein mahdoton, kun kysyntä ja tarjonta on niin kaukana toisistaan.
Esim baareissa, terasseilla, tapahtumissa, kaupassa, salilla, töissä monesti, linja-autossa, leirintä alueilla, jopa häissä, bileissä, netissä... Tuskin itse olet lähestynyt ketään vaan odotat että se unelmies prinssi hyppää syliin.
Hienoa, ehkä tämä on ratkaisu tähän maapallon järjettömään ylikansoittumiseen.
Minä olen sinkkumies, ikää 25 vuotta. Mulla on takana muutama pidempi suhde, viimeisin esimerkiksi vajaan neljä vuotta. Olen asunut parin naisen kanssa saman katon allakin. Ja tunteet on samat kuin ap:lla. Minustakin tuntuu, että olen niin tarkka ja nirso, etten löydä kiinnostavaa naista. Löydän jo käytöksestä jotain, mikä saa minut ajattelemaan tyyliin; anna olla.
Minäkin tavallaan kaipaan naista rinnalleni, huolimatta siitä, etten jaksa edes etsiä.
Varmaan väärin on se myös, että minulle riittäisi tällä hetkellä oikein mainiosti kaveri & seksisuhde nuoren naisen kanssa. Ja sitä haenkin, tuskin löydän.
Olen pettynyt monella tapaa; mustasukkaisuutta, minua on petetty, valehtelua... tässäkö pitäis etsiä sielunkumppania, joka rakastaisi minua? Tiedän, että pitäisi, eikä todellakaan kaikki naiset ole huonoja... vika on minussa.
Ja todella tiedän, mitä etsin, sitten kun etsin.
Kyllä tämä on usean naisen ongelma. Olen suht.hyvän näköinen, omillani toimeen tuleva. En jaksa istua ravinoloissa, en pubeissa.
Viihdyn yksin, mutta kaikesta huolimatta kaipaan kumppania. Lapset aikuisia, oma talo, matkustan paljon, tosin useimmiten Suomesaa. Liikun matkailuautolla, siellä missä olen, on vain pariskuntia. Koomista.
En ole nirso, mutta jos luonteet ei edes sovi yhteen, niin miksi etsiä itselleen vaikeuksia. Takana on nuoruuden liitto, jossa mies valitsi huumeet, Toinen, jossa miehelle oli alkoholi ja sen myötään tuomat jutut ongelma väkivaltainen käytös, työhaluttomuus, joten erohan siitäkin tuli. 45 v. Tapasin ihanne miehen. Oli hyvää juttuseuraa, hyvä käytös, retkeiltiin paljon, tehtiin useita asioita yhdessä, jopa töitä. Kuvittelin tästä lopllista elämän kestävää suhdetta, mutta alkoi salailut, valehtelut, pettämiset, sekä miehellä jatkuva tarve hyötyä taloudellisesti. Lopulta henkinen ja fyysinen pahoinpitely. Uskoin ja toivoin loppuun asti, rakastin ja välitin. Mutta en kykene jakamaan kumppania muiden kanssa. En olemaan kävelevä rahapussi.
Ennen uskoin löytäväni uuden nopeasti, en halunnut olla yksin. Nykyään en haluaisi olla yksin, mutta tiedän sen olevan varmempaa kuin että löytyisi mukava terve, uskollinen mies.
Mies jonka kanssa huumori samalla allolla, mies joka haluaa liikkua luonnossa, mies jolla ei peukalo ole keskellä kämmentä, ikä 50-60v. Mies jonka kanssa vapaa-ajan voi jakaa, eikä haittaisi vaikka olisi yrittäjä. Itselläkin pitkät työpäivät.
En vain teidä missä tällaisen edes voisi kohdata.
Kaikki taaperotkin näyttävät löytävän miehen, mutta en minä, vaikka ulkonäkö on kohdallaan, olen nuorekas, omillani pärjäävä, en ole pystyyn kuollut.
Vapaana ei taida olla kovin monia hyviä miehiä ja jos on, niin heidän kimpussaan on heti tuhat muuta naista ja eivät he osaa silloin yhteen tyytyä.
Millaista salailua, valehtelua koit suhteessasi, miten se alkoi ilmetä?
olen sinkku
Naiset tuhoavat sielunsa pelimiesten matkassa, ja sitten jonkun kiltin sielullisen miehen pitäisi täyttää sieluttoman naisen tyhjyys. Teit valintasi, nyt elä sen kanssa.
Kiltillä miehellä ei tee mitään. Naiset paneskelee pelimiesten kanssa nyt ja aina. Nainen on kuin kiertopalkinto pelimiesten kesken.
Kiltti = 99% varmuudella tylsä vässykkä.