Ennen dieettiä painoindeksini oli 38, nyt se on 26. Vaan ongelma on siinä että paino ei enää putoa, olen ollut noin vuoden tässä samassa lievässä ylipainossa.
Paino heittelee parin kilon välillä.
Syön siis nyt jo hyvin vähän mutta jos syön yhtään vähemmän, niin iskee ummetus ja paino ei siis putoa sen takia.
Liikuntaa harrastan sen verran kuin ikinä ehdin ja voin.
Ihan paastolla en pysty olemaan, sillä alkaa pyörryttämään ja särkemään päätä viimeistään alku-illasta. Eli kokeillut olen sitäkin monta kertaa.
Pitäisi laihtua enää vain noin 10kg.
Enkä millään haluaisi luovuttaa näin lähellä maalia. Mitä tehdä? Neuvokaa joku.
Paino ei enää putoa. Auttakaa nyt.
3
203
Vastaukset
- Jotain vinkkejä
Hanki lihaksia kuntosaliharjoittelulla. Raskasta rautaa nostamaan. Niin suurilla painoilla, että jaksat juuri ja juuri tehdä 8- 12 toistoa. Kun saat enemmän, laita lisää painoa. Lihas kuluttaa energiaa levossakin. Treenissä on mentävä oman mukavuusalueen ulkopuolelle, eli treenattava oikeasti kovaa. Välillä ihan kamalaa, mutta kamalan ihanaa! Arnoldin kultainen kuusikko on hyvä alkuun, googleta.
Intervalliharjoittelu on tehokasta.
Jos liikkuu parikin tuntia päivässä tehokkaasti, se kuluttaa jo paljon kaloreita. Tunnin aamukävely polttaa rasvaa ja iltapäivällä voi käydä tekemässä punttitreenin.
Syö enemmän kasviksia ja vähemmän hiilareita. Jos silti kuiduista on pulaa, lisää vähäkalorisia leseitä (vehnälese) raejuuston tai rahkan sekaan. Lihaskasvuun tarvitset proteiinia. Vähäkalorisia kasviksia voit syödä hyvinkin kilon päivässä. Eikä varmasti ole kuiduista pulaa. Myös vähäinen vedensaanti voi aiheuttaa ummetusta. Juothan tarpeeksi? Ainakin 2 litraa päivässä, liikunnan mukana lisää.
Oletko kokeillut pätkäpaastoa? Kun kroppasi tottuu siihen, päänsäryt voivat mennä ohi.
Treenin intensiteetin ja liikunnan lajin muutokset tekevät myös hyvää ja herättävät kropan.
Jutan dieetissä on hyvä pohja syömisille. Lisää kourallinen pähkinöitä ja syö enemmän kasviksia jos nälättää. Toimii hyvin.- Haluan läskeistä eroon
Kiitos neuvoista.
Tuota mikäs se sellainen paasto on?
En pääse kuntosalille tai muutenkaan lähtemään harrastaan mitään teholiikuntaa, kun en saa ketään vahtimaan taaperoa siksi aikaa. Käsipainot löytyy kotoa, niitä isoja painoja en ole parhaassakaan kunnossa saanut ylös.
Olen ollut jo kauan kasvissyöjä, joten syön kyllä kasviksia ruisleivän päällä, enkä muuta syökään. Vain hyvin harvoin ja hyvin vähän syön mitään herkkuja.
En kyllä paljon juo vettä, mutta teetä juon monta mukia päivässä. Siihen käytän aika paljon rasvatonta maitoa.
Pitäisiköhän tuo maidon käyttö lopettaa? - Jotain vinkkejä
Haluan läskeistä eroon kirjoitti:
Kiitos neuvoista.
Tuota mikäs se sellainen paasto on?
En pääse kuntosalille tai muutenkaan lähtemään harrastaan mitään teholiikuntaa, kun en saa ketään vahtimaan taaperoa siksi aikaa. Käsipainot löytyy kotoa, niitä isoja painoja en ole parhaassakaan kunnossa saanut ylös.
Olen ollut jo kauan kasvissyöjä, joten syön kyllä kasviksia ruisleivän päällä, enkä muuta syökään. Vain hyvin harvoin ja hyvin vähän syön mitään herkkuja.
En kyllä paljon juo vettä, mutta teetä juon monta mukia päivässä. Siihen käytän aika paljon rasvatonta maitoa.
Pitäisiköhän tuo maidon käyttö lopettaa?Googlaa pätkäpaasto. Siinä syödään parina päivänä vain 500 kcal, muut päivät normaalisti. Kehuvat tehokkaksi. Mutta siinäkin on se huono puoli, ettei se opeta syömään oikein. Lihominen johtuu vääristä elämäntavoista, eikä varmastikaan kukaan halua laihdutusta elämäntavakseen.
Taapero rattaisiin ja menoksi! Reipas kävely sulattaa hyvin rasvaa. Sitä voi tehdä montakin kertaa päivässä. Jos tuntuu helpolta, pakkaa reppuun 1,5 litran juomapulloja vedellä täytettynä sen mikä mahtuu. Tai hiekalla... Painovastusta :-). Itse aikoinani rattailin kesät ja talvella vedin pulkaa. Miellä oli myös rinkka metsäretkiä varten. Kun muksu kasvoi, vedin 3-pyörää ja/tai istutin muksun lastenohjelmien eteen siksi aikaa kun kävin lenkillä. Leuanvetotangon voit hankkia, ja tehdä kyykkyjä. Kun tekee vaikkapa syväkyykkyjä 5 sarjaa 20-40 toistolla, saa kyllä hien pintaan, vaikkei lihakset siitä paljoa kehitykään. Punnerruksia.
Hyppynaru on yllättäin ihan tappovehje, kokeile vaikka, ei ole kevyt enää vanhemmiten ;-). Sillä kun hypit kunto nousee varmasti. Kynttilähyppyjä jalat suorana. Jos uhkaa käydä tylsäksi, tee tuplanaruhyppyjä, eli yhdellä hypyllä naru menee 2 kertaa jalan alta.
Aha, sulta puuttuu siis proteiinit ja ilmeisesti hyvät öljytkin. Terveellinen ruokavalio vaatii ehdottomasti myös proteiinit. Et laihdu, jollet syö hyviä öljyjä. Ne huolehtivat rasva-aineenvaihdunnasta. Soijaa sitten, jollet muniakaan voi syödä. Lisäksi tarvitset kyllä kaikenmaailman lisäravinteet, kun syöt noin huonosti. Jos tuo ruisleipä-kasvis -linja pitää paikkansa, sun kroppasi on varmasti aivan lamassa. Eipä ihme, että on ongelmia.
Tsekkaahan se Jutan dieetti ja vertaa nykyiseesi. Jos hujautat litran maitoa päivän aikana teehen, kannattaa ainakin vähentää. Vaikka se on rasvatonta, siitäkin kertyy kaloreita. Litrassa on jo 330 kcal. Sen määrän kun syöt vaikkapa raejuustoa, olet enemmän täynnä.
1-2 ruisleipäpalaa päivässä riittää. Juo vaan sitä vettä pari litraa sen teen lisäksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san1172140- 581275
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621167Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661127Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731049Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?1861033- 94979
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu122978Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka58975Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153972