Taas alkavat koulut

Ei kuule tässäkään tapauksessa kannata yleistää. Monet lapset vanhempien eron jälkeen huokaisevat helpotuksesta. Täytyisi muutenkin ottaa aina huomioon elämän realiteetit ennen eroa. Vaikka ero ei suju aina kovinkaan ihanteellisesti, niin vanhempien liitto ei koskaan. Jokaisella on omat ongelmansa, niin liiton aikana kuin sen jälkeen. Ja hyvin usein unohdetaan, että vanhemmat ovat muutakin kuin vanhempia, ennenkaikkea ihmisiä, nainen ja mies, persoonallisuuksia, erilaisia. Aivan kuten heidän lapsensakin. Joku on ujompi, toinen vaativa, toinen haluaa miellyttää, yksi kinata joka asiasta jne Olisi tärkeää puhua erilaisista ihmisistä, tunteista, asioista, aivan kaikesta. Sen voin myös sanoa, ettei lapsen koulupelko todellakaan johdu pelkästään vanhempien erosta. Siihen on paljon syvempiä syitä, jotka ovat tulleet jo liiton aikana. Myös lapsen oma nuori persoonallisuus vaikuttaa.

Nyt kun kirjoitit, niin ennen eroakaan emme ikinä olleet lasteni isän kanssa vanhempainilloissa. Isällä ei ollut aikaa. Kävin yksin. Jotkut tuttavieni lapset ovat jopa kieltäneet äitiään kävelemästä koulun ohi, puhumattakaan, että toivoisivat vanhempiensa tulevan vanhempainiltoihin. Erityisesti jollain tytöillä on tällainen erikoinen piirre, joka ilmenee erityisessä iässä. En tiedä mistä johtuu enkä edes ole perehtynyt asiaan. Omat lapseni ovat aina pyytäneet minua koululleen, oli siellä vanhempainilta tai jokin muu tapahtuma.

Erovanhempia riittää ihan jokaiselle luokalle. Mitä vanhemmaksi koululainen tulee, sitä enemmän luokalla riittää erovanhempia.

ja sen sisältämän tosiasiatviestin tumpelokin ymmärtää.
Paitsi jos hormonihuman jyrätessä aikuisella ei ole aikaa/mielenkiintoa/halua ymmärtää.
Lukumääräisesti suurin ymmärrys vanhemmilta kakruille S24-avioerosaitilla on:
Lapsi on tyytyväinen kun emme enää riitele ja kun m i n ä olen onnellinen ....
Ja se siitä.

Teille Ap:
Erityisnumeroa vanheimpainillasta koulussa ei syytä tehdä (Kysy opettajalta).
Mummon, vaarin, tädin, kummin ym ominaisuudesakin voit reippaasti käpsehtiä
paikalle lapsen tueksi, jos olet sitä ihmissorttia, joka lapsesta tosissaan välittää muutenkin kuin tietokoneen näppäimien kautta.

Linkistä löytyi paljon hyvää asiaa ja varmasti monen eroperheen vanhemman olisi syytä noita miettiä mutta ei saisi tosiaankaan yleistää liikaa.

Itsellä on avioerosta jo vuosia aikaa ja ensimmäiset vuodet olin henkisesti kovilla lasteni kanssa ja aloittaessa uutta elämäämme mutta silti me vanhemmat olemme aina olleet yhdessä tarhan joulujuhlissa ja vanhempainilloissa ja koulun vanhempainilloissa.

Varmaan minusta lapset näki ettei äiti ole onnellinen ja voi hyvin mutta silti aina kasasin itseni, olin asiallinen ja hymyilin näissä tilaisuuksissa enkä mustamaalannnut koskaan lasten isää vaikka ero otti koville.

Vuosien jälkeen ja eroni käsiteltyä asiat ovat helpottuneet ja nyt olemme aidosti hyvissä väleissä ja hoidamme vanhemmuutta tiiminä ja edelleen olemme lasten harrastuksissa ja koulujen juhlissa yhdessä. Hiljattain esikoiseni sanoi että on kiva nähdä että olette hyvissä väleissä.

Vaikka avioliitto loppui, vanhemmuus jatkuu ja siihen voi itse aina omalla asenteella vaikuttaa ja antamalla anteeksi ja hyväksymällä asiat helpottaa todella paljon omaa oloaan ja etenkin lasten oloa :)

On varmasti ydinperheitä joissa lapsi toivoo että voi kun iskä tai äiti tulisi molemmat joulujuhlaan... Ei ydinperheissä(kään) kaikki ole aina kuten oppikirjoissa.

Ydinperhe ei ole aina niin onnellinen sisältä kuin mitä ulos näytetään lapsellekaan!

Eilen tuli taas ex-puoliskon kiusalla tekemä lastensuojeluilmoitus. Soittivat sosiaalitoimistosta ja tenttasivat, mitä minä nyt olen tehnyt. Aikamme juteltua muuttui ääni kellossa, ja sosiaalityöntekijä alkoi miettiä, mitä tässä pitäisi tehdä, että tämä kiusaaminen saataisiin loppumaan. Exäni on niin ovela, että hän ei tee näitä ilmoituksia itse, vaan käy avautumassa psykologille, lääkärille ja nyt poliisille, joka sitten virkansa puolesta ilmoituksen tekee. Kukaan näistä ilmoituksen ´tehneistä ei ole koskaan edes näitä lapsia nähnyt saati kuullut.
Tällaisesse tunnelmassa onkin kiva aloittaa uusi kouluvuosi. Mieli on maassa minulla ja lapsilla. Nyt eivät uskalla isällä käydessään edes puhua leikillään, mitä tekevät kotona, kun jutuista saa paisuttelemalla melkein rikosjutun.
Isä oli luvannut tulla, taas kerran, tyttären kouluun siunaamistilaisuuteen, mutta ei näkynyt. Ei edes ilmoittanut, miksi ei paikalle tullut.Omaan käytökseeni voin vaikuttaa, mutta tämän isän en. En voi pakottaa häntä paikalle,enkä voi kieltää häneltä näitten katteettomien lupausten antamista. Minä olen se, jolle se puretaan, kun isä pettää.
Näin on aina ollut, avioliitonkin aikana, ja näin on tieten olema, siihen asti, kunnes lapset oppivat, ettei isän lupauksia kannata todesta ottaa.
Ja vaikka meitä eronneita taas syyllistetään lasten takia, on meidänkin koulussa perheitä, onnellisesti aviossa, jotka eivät osallistu mihinkään koulun tilaisuuteen.Mitähän heidän lapset tästä ajattelee ja kärsiikö he tilanteesta?

Teille Ap:
Erityisnumeroa vanheimpainillasta koulussa ei syytä tehdä (Kysy opettajalta).
Mummon, vaarin, tädin, kummin ym ominaisuudesakin voit reippaasti käpsehtiä
paikalle lapsen tueksi, jos olet sitä ihmissorttia, joka lapsesta tosissaan välittää muutenkin kuin tietokoneen näppäimien kautta.

Kopioin edelläolevan lausekkeen ihan vain senvuoksi, että vaikka kuinka välittäisi, ei voi mennä ihan näinkään tekemään, sillä vain saisi enemmän pahaa aikaan.
Eronnut ja uussuhteessa oleva ihminen ottaa niin monet asiat loukkauksena, vaikka ne olisikin ajateltu aivan hänen omien lasten ja hänen auttamiseksi ja lisäriesana on liian usein tuo uusliittolainen kumppani, joka puuttuu vopimakkaastai kaikkeen. Hän yrittää ottaa sen isän roolin ja häätää lapsen luota jopa hänen isovanhempansa.

Tämä lapsihan toi esiin asian, mitä todella lapsen kohdalla tapahtuu, hän ei enää pääse äidin, isän syliin, ei äidin, isän viereen nukahtamaan, hän ei uskalla kertoa asioita vanhemmilleen. Hän ikävävöi aina toista kun on toisen luona. Hän on nähnyt, kuinka koulussa toisten vanhemmat tulevat näihin vanhampainiltoihin, lapsen todellisuuttahan tämä on. Kuten hän sanoi kukkan ei välitä, kukaan ei kuuntele, kukaan ei ole lähellä. Vanhemmat savovat vain, että on kiire.

Eivät isovanhemmat ole milloinkaan omien vanhempien korvikkeita, ovat kyllä tärkeitä, sillä lapsi tarvitsee myös juurensa ja juurien varassa puutkin voivat hyvin.

Kirjoituksella ei ole todellakaan tarkoitus loukata millään tavoin eronneita vahempia, eikä uusperheitäkään. On vain hyvä tuoda esiin, että ero ottaa koville niitä vanhempia, uusi ihminen sekoitaa pakkaa omaan, hänelläkin on tarve näyttää.
Siinä sitten taitaa eron vaikeuden ja omien kipujen kanssa taistellessa jäädä todellakin kuulematta näkemättä, että lapsi jää nyt kaiken tämän taakse.
Lasta ei nosteta syliin, hänen kanssaan ei vietetä kovinkaan paljon kahdenkeskistä keskusteluaikaa, mukaan tulee liikaa häiriötekijöitä.
Jospa nyt koulujen alkaessa olisi aikaa lapsillenne, iltaisin oli syliaika jokaiselle erikseen ja siinä samalla lapsen luottamus nousisi niin, että uskaltaa pahan mielensä tuoda esille, kertoa ,miltä hänestä tuntuu.

Tuohon kopioituun voin sano, että kyllä lapsi pääsee syliini, pääsee viereeni, saa kertoa kaikki asiansa, saa itkea ja saa huutaakin, raskastan häntä, mutta en todellakaan voi korvata sitä omaa äitiä ja isää, joiden elämä on nyt liian hetkinen, jotta ymmärtäsisivat miten pahoin lapsi voi.

Näistäkin vanhemmista kukaan ei näe asiaa päältäpäin, ovat ihan kunnollisia ihmisiä, mutta työn kiire ja vaatimusket, sekä nyt se elämä tämän uuden kumppanin kanssa vain ovat sokaisseet heidätkin tuohon samaan tyhmään ajatukseen, että kyllä ne lapset menevät erostä läpi heittäen, onhan heitä niin paljon kymmeniä tuhansia lapsia vuosittain.

Lapsikin ajattelee, lapsikin tuntee, rakkautta hekin etsivät ja kosketusta omilta vanhemmiltaan. Se parantaa hyvin paljon.

Englannista kuuluu "kummia": tutkimusten mukaan juuri avioero on lapselle psyykkisesti pahin kokemus.

Miettikääpä sitä ennenkuin itsekkyyttänne eroa mietitte.

Miksi tämä aloitus - kuten monet samankaltaiset aiemmin - on juuri AVIOero-palstalla? Eikö aloittajan mielestä AVOeron kokeneet lapset koe kovia?

Ihan sama mikä on, kun vanhemmat aakavat teineiksi ja hylkäävät lapsensa, mitä sillä palstalla on väliä.

Vaan kuka hoitaisi näiden hulttioiden lapset.