Ahdistaa olla yksin

Voisin muuten olla ystäväsi mutta veikkaisin että ahdistuksesi saisi minut ahdistumaan että en voisi enään olla netissä ahdistumatta puhumattakaan suomi24 palstoilla tai jutella puhelimessa.

Ihan niinkuin olisin lukenut omaa tekstiä! Jos auttaa niin meitä on muitakin olemassa saman ongelman kanssa.

Täälä tuntuu samalle : ( Et ole ainut.

Minullakin melko samanlainen tilanne. Yksinäisyys ahdistaa. Kaverien tapaaminen helpottaa sitä, mutta kavereita ei ole riittävästi vaan niitä tulee tavattua keskimäärin ehkä just kerran viikossa.

Siihen ahdistukseen auttaa se että tutustuu uusiin ihmisiin, sellaisiin joilla on aikaa JA joidenka seurassa viihtyy. Kaikilla ei ole kalenterit täynnä. Pitäisi vaan jotenkin osata tunnistaa kuka se uusi kaverisi on.

Joskus sen että toinen on kiva ihminen huomaa vasta sen jälkeen kun häneen tutustuu, silloin kun huomaa että hän ei kilpaile joka asiassa ja että olette oikeasti samaa mieltä asioista, tai että hänellä on mielenkiintoisia näkökulmia asioihin.

Jos ei facebookista löydy ihmisiä niin juttele täällä?

Kun meitä on näin monta, meidän pitäisi lyöttäytyä yhteen "yksinäisyys ahdistaa"- kerhoon, vai mitä..=)

Itsellä aivan sama juttu. Kavereita on, mutta tuntuu siltä, että kaikilla on tätä nykyä kauheasti kiireitä. Paras ystävä sai juuri lapsen ja itsellä ei vielä ajankohtainen. Parisuhteessa tullut oltua melkein 10 vuotta, mutta silti nähdään harvoin, koska toinen on aina töissä. Facebookissa tulee käytyä ja siellä on paljon ns. hyvänpäivän tuttuja. jostain syystä sitä ei kuitenkaan viitsi ehdottaa kahvittelua ym. Lenkkiseuraa, koska ei ole tullut oltua henkilöön pitkään aikaan yhteyksissä. Töissä käyn ja salilla. Kaikista pahimpia ovat viikonloput, kun kavereita ei ole ja joskus sitä tekisi mieli lähteä tuulettumaan ulos. Kaikki omanikäiset kaverit tuntuvat olevan juuri perhe- ja lapsentekoiässä, ettei kavereille jää aikataulusta paljoa aikaa. Ennen tuli mentyä isommallakin kaveriporukalla ja nyt kaikki hajonneet ympäri ämpäri suomea töiden ja koulutuksen perässä. Olisi kiva saada ystäviä, jonka kanssa voisi viettää enemmänkin aikaa ja vaihtaa omia mietteitä..

Tähän yksinäisyyteen on jo tottunut että en ainakan edes etsi mitään kavereita enään. Tuskin kukaan haluaa olla ystäväni kun ennenkään eiole halunnut. Yksin siis mennään kunnes sydän pettää.

Minulla on sama tilanne! Kavereita on tosi kiva nähdä mutta tuntuu että heillä on niin paljon muutakin ja harvoin sitten nähdään. Nään siis ehkä kerran viikossa jotakuta :/ Varsinkin viikonloput tuntuu että kenelläkään ei ole aikaa tehdä mitään. Lähes kaikki seurustelee ja on tavallaan lopettanut viikonloppu esim. baarissa käymiset. Vaikka en itsekään mikään baarihirmu ole mut en oikein voi mitään pariskuntajuttuja harrastaa kun ei sitä poikaystävää ole. Ei tää nyt mua ihan älyttömästi ahdista mut ehkä vähän harmittaa. Oon ajatellu et alan aktiivisesti etsimään uusia tuttavuuksia! eiköhän se siitä:) Niin, ja facebookista piti sanoa et siellä en kyllä osaa tutustua paremmin tuttuihin tai pyytää kahville ym. Baarielämän kautta taitaa helpoiten saada myös kavereita. - nainen 26v.

Täälläkinpäin jo pitkään yksin ollut nuori aikuinen. Kunnollista kaveripiiriä ole koskaan ollutkaan, koska asun hieman syrjemmässä kuin muut, mutta nyt ei ole sitäkään. Ei siis ole kaveripiiriä, mutta jonkun verran tuttuja, muutama kaveri jopa ystävä on joiden kanssa kommunikoin 90 prosenttisesti facebookissa/virtuaalivälityksellä. Näillä kaikilla omat kaveripiirit ja pahinta on kun tietää olla yksin kun muut pitävät hauskaa ja elävät nuoruuttaan, niinkuin se olisi mielestäni hyvä elää.

Kavereita saa kavereiden kautta; kavereiden kavereilta. Näin ainakin moni sanoo. Itse olen yrittänyt saada tai päästä kiinni tuttujen, kavereiden ja jopa ystäväni kaveripiireihin, mutta minua ei ole joko päästetty sisään, tai olen itse perääntynyt kun huomannut, etten mitenkään tule näiden kanssa toimeen tai olen ollut liian passiivinen, sekä että muut eivät ole kamalan kiinnostuneita minusta olleet.

Eikä pakko kaveripiiriäkään tarvitsisi olla, mutta tuntuu, että nyt täälläpäin koko sosiaalinen kanssakäyminen perustuu niihin, eli on oma piiri/piirit joiden kanssa viettää aikaa ja näihin piireihin on hankala päästä, koska ovat aika suljetunomaisia.. Ja kun puhutaan irtonaisista kavereista, tai siis, ettei siihen ole kehittynyt mitään suurempaa sisäistä_piiriä, niin niitä minulla ei ole muutamaa lukuunottamatta tällä paikkakunnalla yhtään: käytännössä minulla ei ole ketään jolle soittaa, joka tulisi esm. pelailemaan tai ryypiskelemään, käymään kahvilla tai jossain..

Mistä tämä johtuu niin veikkaisin::

1. en ole tarpeeksi mukava/hauska/viihdyttävä/mukaantempaiseva/komea/karismaattinen/älykäs ja kaikissa näissä piirteissä mitä minulla on puuttuu kait järkevä tasapaino.
2. minusta ei saa sosiaalista pääomaa paljoakaan, koska vaikka tiedän monia ihmisiä, en tunne tarpeeksi porukkaa. Minua miettiessään joku ajattelee todennäköisesti, että:'' eihän sitä tunne kukaan,'ei sillä muitakaan kavereita ole, miksi minä haluaisin sen kanssa olla, kun sehän olisi muutenkin tylsää'' nuorten maailmassa se kait helposti menee näin, että ajatellaan vain suurempaa kaveripiiriä jossa tekemistä ja hauskuutta piisaa, ne jotka on ulkopuolella ovat tavallaan arvottomia.
3. en ole tarpeeksi aktiivinen, olen taas liian passiivinen. Eli joo, varmasti kaveripiirejä on maailmassa mihin minut hyväksyttäisiin ja varmasti kaikki hyväksyttäisiin. Mutta olen ujohko ja hieman enemmän syrjäänvetäytyjä, kuin seurallinen. Tästä on varmasti pirukseen haittaa ollut, ehkä jopa ratkaisevasti.
4. erilaisia tapahtumia: olen muuttanut, sekä ollut pienessä koulussa, niin ei ole kertynyt kaveripiiriä ensinnäkään, eikä tarpeeksi kavereita muutenkaan. Kun menin 2asteen koulutukseen ihmisille olin täysin vieras. Ja minun epäsosiaaliset piirteeni teki kai sen, että ihmiset tykkää sellaisena minut pitääkkin.
5. Epäsosiaaliset piirteet: Olen ollut ja kai vieläkin olen aika epämiellyttävää seuraa. Mutta olen kiinnittänyt huomiota ja viimeiset 2 vuotta koittanut havaita ongelmia ja poistaa niitä, muuttaa asennetta jne. Noh ei auta, yksin ollaan :(

Keksisin tuohon vielä varmaan 10 lisää asiaa, mutta tosiasia on se, että yksinäisyys on monen tekijän summa. Eikä nuoren ole tervettä olla yksinäinen. Itselläni nyt kun koulukin menee päin helvettiä, niin saa nähdä paljon näitä potkuja jaksaa ottaa päähän kunnes kaatuu lopullisesti.

Sama juttu, välillä ahdistaa, kun ei ole ketään kelle soittaa tai ketä tavata. Minulla on kuitenkin ristiriitaisesti myös päinvastainen ongelma, eli ahdistun ystävistä ja yhteydenpidosta ja koen sen kauhean raskaana. Saatan käydä ylikierroksilla pitkään sen jälkeen (elän uudestaan keskusteluja), kun olen tavannut ihmisiä.