Tässä keittiöpsykologiaa rakkaudesta ja uskottomuudesta. Tulin itse petetyksi avioliitossa. Romahdin henkisesti. Fyysisestikään ei ollut helppoa. Selvisin siitä. Jälkeenpäin olen pohtinut, miksi puolisoni petollisuus otti niin koville. Olen kokenut myös oman lapsen kuoleman, ja tässä liikutaan ihan samoissa vesissä.
Olen lukenut tutkijoiden käsityksiä rakkaudesta parisuhteessa. Osuva on käsitys, jossa rakkauteen kuuluu kolme elementtiä: intohimo, intiimiys ja sitoutuminen. Kaikki kolme tarvitaan. Mikään yksinään tai kaksi kolmesta ei riitä. Intohimo tekee suhteesta miehen ja naisen seksuaalisen suhteen. Intiimissä suhteessa kaksi itsenäistä yksilöä sulautuu yhteen. Siihen kuuluu itsensä paljastaminen kumppanille ja siten alttius haavoittumiselle kumppanin taholta. Ihminen paljastaa itsensä kerros kerrokselta kuin sipulia kuorittaessa. Sitoutumisen ymmärrän uskollisuutena ja luotettavuutena.
Pettämisessä sitoutuminen päättyy. Samalla myös rakkaus loppuu pettäjän puolelta. Kun pettäminen paljastuu, puolisolleen intiimisti täysin paljastettuna oleva osapuoli saa kuin henkisen tikariniskun sydänalaan. Se sattuu. Sen seurauksena petetyn osapuolen paljaana ollut intiimiyden sipuli alkaa sulkeutua. Ja niin myös petetyn osapuolen rakkaus päättyy.
Kun uskottomuus paljastuu, molempien aviopuolisoiden keskinäinen rakkaus päättyy. Koska pettäjäosapuoli ei ole sitoutunut ns. kakkoseensa, hän ei rakasta myöskään kakkosta. Lopulta vain kakkonen voi olla aidosti rakastunut.
Puolisoiden avioliitto voi jatkua uskottomuuden jälkeen, mutta se ei enää perustu rakkaudelle. Sanon rakastavani puolisoani, mutta tiedän valehtelevani. Samoin hän sanoo rakastavansa minua, mutta tiedän sen olevan valetta. Meillä on edelleen intohimoa, ja pettäminenkin on jäänyt taakse, mutta täysi intiimiys ja itsensä henkinen paljastaminen ei koskaan enää palaa. Miksi sitten olemme edelleen yhdessä? Perhe, lapset, lasten perheet, yhteiset ystävät ja sukulaiset sekä erittäin toimiva arkielämä pitävät meidät yhdessä.
Olen lukenut tutkijoiden käsityksiä rakkaudesta parisuhteessa. Osuva on käsitys, jossa rakkauteen kuuluu kolme elementtiä: intohimo, intiimiys ja sitoutuminen. Kaikki kolme tarvitaan. Mikään yksinään tai kaksi kolmesta ei riitä. Intohimo tekee suhteesta miehen ja naisen seksuaalisen suhteen. Intiimissä suhteessa kaksi itsenäistä yksilöä sulautuu yhteen. Siihen kuuluu itsensä paljastaminen kumppanille ja siten alttius haavoittumiselle kumppanin taholta. Ihminen paljastaa itsensä kerros kerrokselta kuin sipulia kuorittaessa. Sitoutumisen ymmärrän uskollisuutena ja luotettavuutena.
Pettämisessä sitoutuminen päättyy. Samalla myös rakkaus loppuu pettäjän puolelta. Kun pettäminen paljastuu, puolisolleen intiimisti täysin paljastettuna oleva osapuoli saa kuin henkisen tikariniskun sydänalaan. Se sattuu. Sen seurauksena petetyn osapuolen paljaana ollut intiimiyden sipuli alkaa sulkeutua. Ja niin myös petetyn osapuolen rakkaus päättyy.
Kun uskottomuus paljastuu, molempien aviopuolisoiden keskinäinen rakkaus päättyy. Koska pettäjäosapuoli ei ole sitoutunut ns. kakkoseensa, hän ei rakasta myöskään kakkosta. Lopulta vain kakkonen voi olla aidosti rakastunut.
Puolisoiden avioliitto voi jatkua uskottomuuden jälkeen, mutta se ei enää perustu rakkaudelle. Sanon rakastavani puolisoani, mutta tiedän valehtelevani. Samoin hän sanoo rakastavansa minua, mutta tiedän sen olevan valetta. Meillä on edelleen intohimoa, ja pettäminenkin on jäänyt taakse, mutta täysi intiimiys ja itsensä henkinen paljastaminen ei koskaan enää palaa. Miksi sitten olemme edelleen yhdessä? Perhe, lapset, lasten perheet, yhteiset ystävät ja sukulaiset sekä erittäin toimiva arkielämä pitävät meidät yhdessä.
Vastaukset 45
Vanhimmat
Luettelit noita syitä olla yhdessä. Onhan siinä paljon, mutta riittävätkö nämä siihen, että elämä olisi onnellista? Toki tuo kaikki, eli yhteiset lapset ja yhteiset muut ympyrät ovat enemmän kuin moni meistä saavuttaa koskaan. Mutta jos rakkaus sitä läheisintä kohtaan puuttuu, eikö kaikki muukin tunnu pikkuisen valheelliselta? Kaikki me tietysti arvotamme asioita eri tavoin, mutta luulenpa, että teidän parisuhteessa on ovet kokonaan auki sille, että toinen teistä löytää aidon rakkauden, jolloin kulissielämä varmasti jää taakse. Eikö olisi fiksumpaa erota sovussa ja jatkaa yhteiseloa ystävinä? Niin minä tekisin. Sinun kannaltasi olisi vielä nimenomaan kauhea tilanne se, että juuri miehesi löytää sen rakkauden vielä jostain ja sinä jäät näille raunioille yksin.
Arvoisa Sundel, elämä pettämisen jälkeen ei ole täysin onnellista. Pettäminen ei lisää onnellisuutta, vaan vähentää sitä. Elämä voi silti olla vielä riittävän onnellista yhdessäoloon. Kunhan vain pettämisen vastapainona on muuta yhdistävää vielä tarpeeksi. Jos puolisoni löytää vielä uuden salasuhteen, hänen on mentävä pois. Olisi saanut mennä jo ensimmäisenkin paljastuttua. En estellyt, mutta hän ei sitten halunnutkaan, vaan halusi jatkaa. Tiedän, että hänellä on enemmän menetettävää kuin minulla. Sen verran olen kovettanut itseäni, että mahdollinen uusi pettäminen ei pysty enää samalla tavalla satuttamaan.
" Onhan siinä paljon, mutta riittävätkö nämä siihen, että elämä olisi onnellista?"
Juuri pettäjä -tyyppi ajattelee ensimmäisenä, että "olenko MINÄ onnellinen".
Aikuinen, vastuuntuntoinen ihminen ajattelee mikä on lapsille parasta. Heille ja heidän tasapainoiselle kasvulleen on ensiarvoisen tärkeää, että heillä on koti, jossa ovat LÄSNÄ MOLEMMAT vanhemmat - siis LÄSNÄ. Se ei riitä eikä palvele käytännöllisesti katsoen mitään, että toinenkin vanhemmista on elossa jossain ja jota voi väkisin tavata silloin tällöin. Isän ja äidin pitää olla LÄSNÄ silloin kun lapsi häntä tarvitsee; kun kompastuu kiveen ja pitää puhaltaa, kun kaveri kiusasi, kun läksyissä tarvitaan tukea, kun on kysyttävää mistä hyvänsä lapsen mieleen tulevasta asiasta.
Edellä on raapaistu pintaa siitä luettelosta asioita, jonka vuoksi ero on äärimmäinen ja viimeinen vaihtoehto, ja vasta sitten, kun lapset kärsivät. Silloin tällöin kuulee sanottavan, että lapset kärsivät jos vanhempien välit eivät ole kunnossa. No sitten vanhempien välit pitää korjata sellaisiksi, että lapset eivät kärsi. Näin ”Arkiajattelija” on tehnyt. Hyvä! Kaiken kukkuraksi pitkän liiton eläneet vahvistavat toinen toisensa jälkeen, että myös se luottamus ja sen myötä rakkaus palaa pikkuhiljaa – voi mennä pari vuotta tai kymmenen vuotta, mutta sitten liitto onkin jo monin verroin vahvempi kuin koskaan ennen. Se on jo itsellään jotain, mitä tyhjästä eroajat eivät koskaan saa.
Niinhän se yksinäisyyden pelkokin on yksi syy varmaan monilla. Ja muutoksen pelko jja erohan tekisi ison elämänmuutoksen. Nämä syyt on varmaan yhtä ratkaisevia kuin aloittajan kertomat. Niitä ei vaan viitsi "ääneen sanoa".
Tämä niin totta.
Lapsia käytetään yleensä tekosyynä, kun ei haluta menettää omakotitaloa ym. materiaa tai pelätään yksinäisyyttä.
Lapset kärsivät vanhempien riitelystä. Avioliitto ei ole mikään vankila ja lapsetkin näkevät vanhempien kärsivän ja kärsivät itsekin. Avioliitossaan loputtomasti sinnittelevät antavat lapsilleen vääristyneen kuvan parisuhteesta. Jos toista potkitaan koko ajan päähän ja petetään, niin kyllähän lapsi miettii, että ei mene koskaan naimisiin, kun on tuollaista.
Kirjoitat totuuden tekstiä. Voin henkilökohtaisesta kokemuksesta sanoa, että asia on näin.
Entäpä kun pettävä mies on hyvä rakastava isä lapsilleen, paljon läsnä arjessa, huomioi aviovaimoansa hyvin ja osallistuu kaikin puolin perheen arkeen kiitettävästi. Mutta romanttinen rakkaus aviovaimoon on päättynyt eikä kestä läheisyyden puutetta ja siksi haluaa löytää kakkosen, joka tarjoaisi hellyyttä ja intohimoa.
Pettävä mies ei halua rikkoa perhettä, vaan miettii että tämä on hyvä ratkaisu varsinkin lasten kannalta.
Toimii, niin kauan kuin ei jää kiinni tai kakkonen kyllästyy? Tai ehkä aviovaimo jopa kuitenkin aavistaa jotain, ja hänellekin se sopii mieluummin kuin perheen hajottaminen.
Minun äitini erosi isästä, kun olimme sisarusteni kanssa pieniä. Isä oli aina mukana arjessa, rakastava isä, arki sujui hyvin. En tiennyt isän toisista naisista mitään, paitsi että oli tunne että jotain on pielessä. Jokin tunne, joka sanoi että kaikki ei ole niin kuin pitäisi. Kun äiti väsyi isän käyttäytymiseen (jäi muutaman kerran kiinni) pettämisestä) äiti oli jo niin kyynistynyt ja tunteeton isää kohtaan, että laittoi itsensä, oman hyvinvointinsa perheen onnen edelle. Minun silmissäni se oli ainoa oikea teko. Vaikka arjessa riitti rakkautta, ei se silti poistanut sitä tuskaa, jota sen perheen pyörittäminen aiheutti äidille. Jokainen nainen toivoo miestä, joka kunnioitttaa tätä niin paljon, että yhdessä (KAHDESTAAN) selätetään mahdolliset vaikeudet avioliitossa.
Kun itse jouduin samaan tilanteeseen, kuin äitini oli isäni kanssa, päätin, että minun lapseni eivät joudu katselemaan tällaista avioliittoa. Eikä miettimään mikä mahdollisesti on vialla. Siirsin syrjään pelkoni jäädä yksin lasten kanssa ja seurasin äitini esimerkkiä. Enkä ole katunut.
"Entäpä kun pettävä mies on hyvä rakastava isä lapsilleen, paljon läsnä arjessa, huomioi aviovaimoansa hyvin ja osallistuu kaikin puolin perheen arkeen kiitettävästi."
Miten hän voi olla hyvä isä perheelleen, jos antaa ns. omien mielihalujensa rikkoa koko perheyhteyden?? Sellaisessa tapauksessa hän oikeastaan vain näyttelee hyvää isää. Se on kaksinkertainen rikos perhettä kohtaan, vain esittää hyvää ihmistä, petollisessa mielessä, omaksi eduksi.
Olisi hänelle, ja muillekin, paljon terveempää moittia vaimoa pihtaamisesta, ja vaikka sanoa lapsille että nyt kyllä isää vituttaa, joten menkääpä välillä pihalle leikkimään. jne.jne.
Lapset oppivat elämästä paljon enemmän, kun he näkevät sitä joka kulmalta.
Hän on hyvä isä perheelleen, koska rakastaa lapsiaan ja on heidän arjessaan täysillä mukana, harrastuksissa, kouluasioissa jne. Hän myös kunnioittaa vaimoaan lastensä äitinä.
Hänen omat mielihalunsa, jotka eivät tyydyty vaimonsa kanssa, hän tyydyttää toisen naisen kanssa, johon on jopa rakastunut.
En sanoisi että hän näyttelee hyvää isää, sillä hän aidoisti rakastaa lapsiaan yli kaiken ja on hyvä ihminen muuten.
Ymmärrän kyllä mitä tarkoitat, mutta tuollainen ajatuskulku johtaa vääjäämättä mielentilan riitelemään itsensä kanssa, josta seurauksena on lähinnä iänikuista omassa mielessä tapahtuvaa kaupankäyntiä, ja pahaa oloa ns. järjen ja tunteen välillä.
Lopputulos on varma, tunne voittaa aina järjen. Elämän mielekkyys koetaan tunteena. Se paradoksi on miehenkin ajanut pettämään, järjen selitykset sille tulevat jälkeenpäin. Seuralaisena tuollaisesta on kaikilla osapuolilla lähes jatkuva kiukutus, jolle ei löydä selitystä vaikka kuinka järkeilisi. Ei auta vaikka miten uskottelisi rakastavansa puolisoaan ja perhettä, jos kuitenkin toimii päinvastoin. Sillä ei ole erikseen mitään henkistä ja fyysistä yhteyttä, yhtä ne kaikki ovat.
Olen kanssasi samaa mieltä, hyvin kirjoitettu. Raskasta ja pahaa oloa tuottavaa se on nimenomaan pettäjälle tällaisessa tapauksessa. Kliseiset ei haluaisi loukata vaimoaan jne, ovat totta, mutta tunne menee järjen edellä. Vaikka sanotaan että miehiä järki ohjaa kuitenkin enemmän kuin tunteet, naisilla päinvastoin - näin yleistäen.
En tiedä sitten miten kauan tuollainen voi jatkua, ehkä siihen pahaan oloon tottuu. Saa pitää molemmat, perheen ja lapset sekä naisen, jolta saa tarvitsemansa läheisyyden.
Sinä olet naivi. Jos molemmat vanhemmat sopivat, että voivat etsiä sen intohimon ulkopuolisesta ja kunnioittaa toisiaan vanhempina, on asia OK. Mutta jos toinen itsekkäästi tekee sitä, on hän petturi ja huoraaja, olkoon kuinka hyvä isä tahansa. Ei ole oikeutta kusettaa toista puolisoa muka jalojen aatteiden pohjalta. Kakkonenko sieltä inisee näitä viisauksia.
Naivi, miksi niin luulet? Ymmärrän hyvin kaikkien näkökulmat, ja toki aviopuolisoaan pettävä on petturi. Niin, ei ole oikeutta... jalot aatteet?
Olen parisuhteessa elävä, kerran avioeron läpikäynyt nainen.
On hyvin helppoa yksinkertaistaa tai helmpompaa yksinkertaistaa näitä asioita. Toivoisin kuitenkin syvällisempia näkökulmia ja kannanottoaj.
Se että mies pettää vaimoaan ei automaattisesti merkitse sitä, että on huono isä. Lapsiaan rakastaa ja niistä huolehtii pettäjäkin.
Pettäminen koskee aikuisten välistä suhdetta.
On niitäkin isiä, jotka ovat uskollisia vaimolleen. Silti työt tai muut omat menot ovat aina ensimmäisenä ja lapsille ei riitä aikaa. Onko se sitten hyvä isä, tuskinpa. Hyvästä aviomiehestäkään ei voi puhua.
Sinunko kannanotot ovat syvällisiä. Kaikkea muuta. Mistä se vaimo saa sen läheisyyden ja hellyyden. Hänenkö vikansa on, että parisuhteessa sitä ei ole ja miehellä oikeus mennä sitä sivusta hakemaan. Vaimon tarpeetko ovat vähäisempiä ja mies on oikeutettu huorissa kulkemaan, kun liitto ei pelitä. Pitkässä avioliitossa olleet tietävät, että se intohimo vaihtelee ajan saatossa ja ei ole mitään oikeutta kusettaa puolisoa haileina aikoina. Etpä näy erostasi oppineen mitään.
Voihan se vaimo ottaa eron pettävästä miehestä. Miksi yleensä pysyä liitossa pettäjän kanssa? Tai sitten vaimokin hakee sen läheisyyden ja hellyyden liiton ulkopuolelta, onhan sekin vaihtoehto. En syyttäisi pelkästään pettäjää liiton tilasta. Avioliittoon tarvitaan kaksi.
Itse olen aikoinaan petetyksi tullut. Vuosia pysyin - lasten takia - naimisissa. Kunnes tajusin hukkaavani vain itseni ja elämäni pysymällä liitossa petturin kanssa, pitäen kulisseja pystyssä. Minulla oli huono olla, ja tajusin, että pilaan lastenkin elämän voidessani huonosti. Otin eron. Lasteni ja minun elämä ainakin parani eron myötä, olinhan sitten erosta toivuttuani onnellinen. Ei tarvinnut elää valheessa. Ero oli raskas läpikäydä, mutta kyllä kannatti!
"Perhe, lapset, lasten perheet, yhteiset ystävät ja sukulaiset sekä erittäin toimiva arkielämä pitävät meidät yhdessä."
Ei tuo ole syy olla yhdessä. Aito suhde saisi olla, ei elää valheessa.
hmm. nimimerkille toisin esiin, että mitä on sitten toisella puolella, ehkä se kumppani, mutta saako tämän muun mukaan vai menettääkö ainakin jollakin tasolla.
Ken sanoo mikä on aito suhde, onko se kahden rikkontuneen ihmisen suhde, joista toinen on monesti pettäjä, en oikein aitona näe sitäkään. Siellä on painolastit mukana, sillä sitä elettyä elämää kun ei saa vain heivattua ulos, ei hyviä eikä huonoja puolia. siihen on kuitenkin kuulunut Perhe, lapset, lasten perheet, yhteiset ystävät ja sukulaiset sekä tuo toimiva arkielämä.
Vaaalla on paljon, mutta kyllä itsekin kallistuisin vielä tuohon entiseen, on sattuntu syystä tai toisesta, sen nämä ihmiset itse tietävät suuri haavoittava asia, mutta joskus on hyvä ajatella sitäkin, mitä menettää äkkipikaisuudella.
Ehkä tilanteesta löytyy loppujen lopuksi jotain hyvääkin, joutuu siinä varmasti itseänsä tutkimaan ja omiakin tekojaan, mikä osuus niillä on ollut kriisiin.
Ilma on saattanut puhdistua ja on anteeksiannon, joka mielestäni on enemmän siäsinen oma asia kuin sanoa sanoin anteeksiantavansa.
Kun on asian käsitellyt, sitä ei sitten enää pidä jauhaa, vaan elää. Jokainen tietää että toinen kerta on liikaa ja on valmiimpi eroonkin, se ei enää ole hetken harkitsematon teko vailla ajattelua tulevasta, sillä sen on varmasti joutunut käsittelemään ensimmäisellä kerralla.
Ap, olet aivan oikeassa, mutta älä kyynistä kaikkia. Poikkeuksia on, pareja joiden keskinäinen rakkaus on niin syvä, että se on kestänyt pahimmatkin uskottomuusriidat. On pareja, jotka pariterapian ja rakkauden avulla ovat uudestaan löytäneet luottamuksen, arvostuksen ja keskinäisen kunnioituksen.
Annetaan jokaiselle mahdollisuus, usko ja toivo yrittää, jos he näin haluavat.
Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että parit yrittävät jatkaa uskottomuuden jälkeen. Yritänhän itsekin.
Sen verran halusin kuitenkin lisätä, että nuo mainitsemasi asiat (luottamus, arvostus ja keskinäinen kunnioitus) eivät korjaa intimiteetin menetystä. Se on olennainen osa parisuhteen rakkautta. Minulla on se käsitys, että intimiteetin loukkaus ei täysin parane koskaan.
Olinpas huolimaton, sorry! Edellä pitää olla intiimiys eikä intimiteetti. Siis suhteeseen kuuluva intiimiys ei palaa ennalleen.
Ei rakkaus voi olla syvää, jos toinen pettää harkitusti ja pitkään. Ainakin minun käsitykseni aidosta rakkaudesta lähtee siitä, että rakastava ihminen ei koskaan tahallaan satuttaisi puolisoaan.
Kaikki eivät petä harkitusti ja pitkään. Kaikki eivät petä "tunnetasolla", heillä on pelkkiä seksikumppaneita, esimerkiksi seksiseuran hakupalstalta etsittyjä. Tuhansia pettäjiä, tuhansia erilaisia tarinoita on.
Entä sitten jos on lyhyt suhde, mutta kyse on rakkaudesta? Ja sivusuhde lopetetaan, koska se on moraalisesti oikein? Onko silloin selviytymisen mahdollisuutta?
Ihan lyhyesti tulevalle ex-vaimolle: on selviytymisen mahdollisuus. Alkukirjoitukseni perusteella väitän silti, että siinä lyhyessä sivusuhteessa ei ollut kyse rakkaudesta. Jos sivusuhteiluja harrasti edelleen seksiä puolisonsa kanssa, hän ei ollut sitoutunut kakkoseen eikä siten rakastanut häntä. Ja samasta syystä ei sen puoleen rakastanut puolisoaansakaan. Hän oli lähinnä mielihyvähakuisessa tunnejumissa näin arkiajattelijan silmin.
Luuletko ettei miehet pysty seksiin vaimon kanssa vaikka ovat rakastuneet toiseen ja seksiä toisen kanssa? Miehet kYKENEVÄT siihen kevyesti. Vaimo pidetään tyytyväisenä antamalla sillekin välillä.
Aivoitustuntijalle: kyllä miehet tietenkin pystyvät harrastamaan seksiä useiden naisten kanssa samaan aikaan. En ole elämälle sokea. Alkuperäisen kirjoitukseni perusteella väitän vain, että hän ei silloin rakasta ketään näistä naisista. Yksinkertaisesti: hän ei ole sitoutunut kehenkään.
Mies, joka harrastaa monen kanssa ei tosiaan rakasta ketään näistä naisista. Siksi on uuvuttavaa, kun osa ihanista naisista ei tätä tajua, mieshän vain leikkii naisilla ja näiden tunteilla.
entä jos on ollut pettäjällä muutama kännipano 20 vuoden aikana (tilaisuus tehnyt varkaan) ei mitään harkittua tai suunniteltua. oma tunnustus (jälkikäteen ajateltuna myös varsin selkeät omantunnon tuskat, kuten sanookin olleen)
sattuainavaan, ei olis kovin paha. Jos vaimo tuota uskoisi. Voi olla vaan, että ei mene läpi. Kyllö vaimo sun kaikki menneet yöpoissaolosi muistaa,jokaisen niistä, ja kaikki selitykset, sillä jokainen on ollut suurta tuskaa hänelle ja loukannut. Tunnusta kerralla kaikki, se on helpompi kuin riidella koko seuraava vuosi, osatunnustuksesi vuoksi, yksi hoito kerrallan asioita selvitellen.
Tulevaisuus, mikä tahansa, onnistuu todennäköisesti parhaiten jos tunnustaa kerralla kaiken oleellisen ja vastaa avoimen rehellisesti petetyn kysymyksiin. Siitä on helppo jatkaa parisuhdeterapiaan tai molemmat haluaa jatkaa jos tulee ero, ollaan sentään edes ystäviä. Kusetettu exvaimo, jota vielä käryssäkin jatkokusettaa, ei koskaan ole ystävä enää, toivottavasti ei muutu viholliseksi.
Haluan myös varoittaa, että jos käryssäkin kieltää, valehtele ja huutaa, petetty vaimo voi sairastua erittäin vakavalla tavalla ja nopeasti, psyykkiseen traumaan.Hän ei saa unta eikä osaa syödä. Tätä pettäjät eivät ymmärrä, kun riitelevät tosiasioitakin vastaan oman vaimon kanssa. Tila voi johtaa jatkuessaan syvään masennukseen, lamaannukseen, jopa itsemurhaan. Joten varo miten vaimoasi kohtelet. Osatunnustaminen ja jatkokusettaminen vain kasvattaa riskiä, aito keskustelu ja rehellinen puhe on ainoa joka ehkäisee sairauden syntymistä tai pitää sen ei-vakavalla tasolla.
Jos petät, niin ole edes rehellinen ja sano se toiselle, ottaen huomioon että puolisosi rakastaa sinua vielä ja se on hänelle todellakin elämän ja kuoleman asia.
Ja kerro syy, miksi haluat nyt toisen hänen sijaansa, sillä hän tarvitsee tietää, mutta tässäkin ole rehellinen, äläkä murjo toista henkisesti eikä fyysisesti.
Kun eräs tällainen hyljätty, häntä ei puoliso enää tarvinnut vuosiin sänkyynsä, eikä läheisyyttä ollut, keskustelua ei ollut, hän ei edes kuunnellut mitä toinen sanoi
jotain, sanoi että hän moneen kertaan ajatteli olevansa niin hyljätty, että voisi ajaa autolla kalliota päin.
Onneksi ei kallioon ajanut, mutta kyllä tämä elämä repesi ja nyt sitten on paljon muita asioita täysin sekaisin. Ero on tullut, mutta hirveitä on tapahtunut.
Mikään ei kohdallaan, niin alasajettu ihminen hajoaa ja lapset hajoaa siinä mukana.
Miksi haluatte naimisiin, kun ette voi sitten elää ihmisen kanssa, jonka olette aivan itse halunnut puolisoksenne.
Jos haluatte erota tehkää se sentään toista kunnioittaen, eikä vuosien piinaamisella, puhumattomuudella, jättämällä aina yksin lasten kanssa.
Tämäkin näkökulma tähän julmuus pois-nimimerkin kirjoitukseen vielä. Miksi siihen liittoon alistutaan piinaavan ja hylkäävän puolison kynnysmatoksi vuosikausiksi.
On tietysti helppoa sanoa näin sivullisena, mutta itseäänkin pitää arvostaa.
Eikä se itsearvostus todellakaan sillä lisäänny, jos jäädään kitumaan liittoon, jossa vastapuoli elää kuten sinkku eikä huomioi muuta perhettään.
Melkein puolet pareista eroaa. Erotaanko sitten liian helposti kuten toiset väittää.
Minun mielestäni ei erota. Joskus se kliseinen sanonta kasvoimme erilleen, taitaa kyllä pitää paikkansa. Onko ihminen sama 25-vuotiiana ja viisikymppisenä ja kasvetaanko sitten samaan suuntaan.
Aina jaksetaan jauhaa samoja fraaseja, että pettäjän pitää tunnustaa ja kertoa avoimesti kaiken ja olla avoin ja katuva jne. Pettäjät kertovat juuri sen mitä arvelevat toisen haluavan kuulla eli että kakkonen on ruma ja vastemielinen ja houkutteli hänet petokseen, että pettäjä rakastaa vain ja ainoastaan puolisoaan, ettei tule koskaan enää pettämään tätä, että kyseessä toisen kanssa oli vain seksi eikä tunteet jne. Petetty haluaa uskoa kaiken suojellen näin omaa egoaan. Pettäjä on valehtelija eikä hänen tarinoitaan kannattaisi kysyä tai uskoa.
Amen to that!
Eroaminen ei oel helppo asia, vaikka täällä monet kirjoittajat sen näyttävät niin kokevan, että jos ei hyvä niin eroa.
On asioita, jotka täytyy ottaa huomioon, sillä elämähän ei ole pelkkä parisuhde, siinä on mukana lapset, koti, omaisuus.
Joskus vain on parempi kärvistellä tässä parisuhteen puolella ja yrittää nauttia lapsista ja ystävien seurasta, silloin kun mahdollista.
Kuin vastapainona lähteä eli erota, kitua yksinhuoltajana talousvaikeuksien kanssa.
En tiedä kuinka moni tekisi mitenkin päin, mutta itse en lähtisi tyhjän päälle kitumaan ja lapsiani kiduttamaan. Osaisin kyllä elää omaa elämää "kaverisuhteessakin".
Seksi ei minun elämässäni ole numero yksi, ensin ovat aina lapset ja heidän hyvinvointinsa, minä jaksan odottaa, sillä en etsisi uutta suhdettakaan. Olen niin usein nähnyt, että se ei ole yhtään parempi, siitä sitä sitten vain yritetään olla, kun hävettää lähteäkään. Mikään kun ei tullut yhtään paremmaksi, ehkä seksiä tuli aluksi mukaan, mutta sitten kodin hoito ja siihen osallistuminen onkin täysin nolla, joten tressiä piisaa.
Jos talous kestää yksinhuoltajuuden ja laspista huolehtimisen yksin, silloin voi perustaa kodin lastensa kanssa, mutta ei uutta taloon.
Jokainen elää tavallaan. Mun mielestä on kuitenkin väärin, että parisuhteessa asetetaan lapset etusijalle aina ja kaikessa. Mihin se puoliso unohtuu? Eikö puolison pitäisi olla samalla viivalla heidän kanssaan? Yhtä tärkeä.
Sitten käy niin, kun puoliso unohtuu, että vieraissahan se ramppaa. Ja liitto muuttuu kaverisuhteeksi.
Ei kiitos sellaista suhdetta mulle. Kyllä suhteessa pitää olla myös seksiä ja intohimoa. Se on parisuhteen suola ja sokeri, sen liima.
Mä elin aikani kaverisuhteessa hampaat irvessä. En ollut onnellinen, ei ollut puolisokaan saati lapset. Erosin, enkä ole päivääkään katunut sitä. Erosin, vaikka pelotti aivan kamalasti, miten selviän eron jälkeen. Suakin pelottaa. Luulet joutuvasi kitumaan yksinhuoltajana. Niinhän sä teet nytkin, olet yksinhuoltaja, jos mies vieraissa juoksee ja jättää kaiken kodin pyörittämisessä sinun vastuullesi. Eikö niin? Ja sitten vielä joudut kestämään pettävää ukkoa saman katon alla.
Mutta onnea vaan sulle. Olet tiesi valinnut. Toivottavasti et sitten kun lapset kasvaa ja lähtee kotoa, ole katkeroitunut ja vihainen keski-ikäinen akka, joka kiroilee, että parhaat vuoteni uhrasin pettävälle miehelle.
Ajattelutapa se on tuokin. Kuitenkin pitkässä avioliitossa tulee eri vaiheita! Välillä keskitytään omiin harrastuksiin enemmän,tai omiin ystäviin/ työntekoon! Se on ihan normaalia. Ei voi olla 24/7 pelkkää tunteidenpaloa. Se tuo puolisoiden omaan/ yhteiseen elämäänkin väriä& sisältöä lisää..!Liitto voi silti hyvin:) kyllä puolisot yleensä sitten kuitenkin yhteistä tekemistä ja aikaakin viettävät! Välillä voi tulla kriisejäkin,mutta niitä tulee jiskus elämässä,eikä se tarkoita,ettei rakasta tai halua omaa puolisoa! Omaan kumppaniinkin voi rakastua uudelleen ja uudelleen..
Hieno asia, kun voi sanoa, että kumppaniin voi aina rakastua uudelleen. Silloin kun voi näin todeta, on siellä pohjalla aina miehen ja naisen välistä rakkautta olemassa.
Se voi olla vähän piilossakin, mutta se on kuitenkin siellä perusrakenteissa.
Suhteita on kuitenkin myös sellaisia, joissa uudelleen rakastumiset ovat mahdoton yhtälö. On vaan ajauduttu liian kauas toisistaan, liian pitkän aikaa. Ja tunteet on loppuun eletty. Jäljellä voi olla sisar-veli tyylinen suhde, jossa ei tunteet räisky hyvässä eikä pahassa. Toisille riittää se. Toiset tarvitsevat sen miehen ja naisen välisen jännitteen eikä kaverisuhdetta.
Kaikella on aikansa ja paikkansa. Kuten mun valinta -kirjoittaa, aikansa kaverisuhteessa oltuaan erosi eikä ole katunut. Mutta funtsimista se eroaminen vaatii eikä päätöstä voi tehdä päivässä.
Puolisoni jätti minut 18 yhteisen vuoden jälkeen täysin yllättäin. En aavistanut mitään. Ei kuulemma rakastanut minua enää. Minä luulin että läheinen ja intiimi suhteemme oli onnellinen. Olen surrut eroa kohta kaksi vuotta. En ymmärrä draamaanne siitä että puoliso löytänyt toisen ja pettänyt. Minulle olisi ollut helpompaa, jos minut olisi jätetty siksi, että puolisoni vain tutustui ihmiseen jota rakastaa enemmän. Rakastumista kun ei voi itse ohjailla. Menin rikki siitä, että oma puolisoni valitsi mieluimmin yksinolon ja rakkaudettoman elämän, kuin elämän minun kanssani, minun rakkauteni kohteena. Voiko enää pahemmin sydäntä loukata. Syrjähyppy on tähän verrattuna pelkkää kertomatta jäänyt jumppatunti.
Puolisollesi tuli kyllästyminen. Kun rakkaus ja kaikki mielenkiinto toiseen ihmiseen on poissa ja katoaa, niin ei siinä suhteessa kestä olla, eikä oikeastaan mitään järkeäkään ole sitoa itseänsä ja toista tunteettomaan parisuhteeseen, josta kaikki intohimo ja kaikki muukin on kuollut.
Uskon niin, että elämän kovuus ja vaikeudet saavat ihmiset muuttumaan. He eivät näe kumppaniaan enää mielenkiintoisena ja aina uutta ja jännittäviä yllätyksiä ja onnentunteen antajana vaan valittajana, vaatijana, vinkujana, tyytymättömänä jne.
Kun hohde suhteesta katoaa ja se mitä siinä ihmisessä on ennen nähnyt hyvää ja arvostavaa katoaa, niin tilalle tulee tyhjiö, jota se toinen ei enää voi millään täyttää. On lähdettävä pois, etsimään elämäänsä uutta tarkoitusta.
Surullista...mutta niin monien suhde vain kuihtuu ja kuolee.
OLIKO MIEHESI HOMO;EIKÄ PYSTYNYT JATKAMAAN????