Miten kertoa anopille?

Anopin_painajainen

Meidän suhde kun alkoi vuosia sitten, niin heti ensimmäisen kerran kun anoppi näki minut, hän alkoi huutamaan minulle ja siitä saakka hän on aina inhonnut minua yli kaiken. Hän ei edes yrittänyt olla ystävällinen ja vuosien aikana tilanne ei muuttunut miksikään.

Anoppi on sellainen, että hän haluaa kontrolloida ja määrätä tyttärensä elämää vaikka tyttö on yli 40 vuotias. Anoppi kävi välillä lasten siivellä nuuskimassa paikkoja, kun emme olleet paikalla ja yritti määräillä tytärtään joka asiassa.
Anoppi paukahti aina kylään ilmoittamatta mitään ja yritti jatkuvalla syötöllä puuttua elämäämme. Hän on ilmeisesti kokenut minut jotenkin uhkana, kun ei ole pystynyt määräilemään tyttärensä elämää niin paljon. Tämä anoppihelvetti kesti vuosia ja sitten meille tuli ero.

Anoppi on ollut erosta enemmän kun tyytyväinen. Hän pääsee nyt yrittämään kontrolloimaan täysillä tyttärensä elämää.Tällä hetkellä tilanne on se, että päätimme vaimon kanssa yrittää suhdetta uudelleen. Nyt on mennyt pitkän aikaa hyvin, mutta kaiken joutuu tekemään salaa anopilta. Onko kellään neuvoa millä anopille pystyy puhumaan asiasta? Minä itse kertoisin saman tien anopille ja olen myös sitä mieltä, että vaimon kuuluisi kertoa anopille. Hän ei kumminkaan uskalla kertoa ja minun mielestä ei ole mitään järkeä ettei vaimo pysty olemaan rehellinen omalle äidilleen. Äitiä täytyy pelätä paljon ettei uskalla kertoa.

On todella ikävää, että joutuu kaikki tapaamiset ja yhteinen aika viettää salaa anopilta. En edes pysty menemään vaimon asunnolle, kun hän pelkää, että anoppi tulee. Ainoastaan silloin pystyy menemään vaimon luokse, kun anoppi on eri kaupungissa. Jollain teistä on kanssa ollut vaikea anoppisuhde ja olisi kiva saada neuvoa.

3

658

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • R.I.P. :)

      Onkohan kukaan koskaan ajatellut, että oma käytös saattaa johtaa siihen, että lapset ja muu suku vain odottaa sitä onnen tilaa, joka seuraa, kun aika vihdoin pirttihirmusta jättää ja hänet on kuopattu graniittikiven alle.

      Narsistit varmaan uskovat olevansa sekä täydellisiä että kuolemattomia.

    • mek

      Ainoa asia millä pääset anopista eroon on että sanot suoraan mitä ajattelet ja jos anopilla ei miestä niin kerrot että hanki mies ja joka nussiin anopille hyvän mielen ja se siitä. Itse miehnä olen aina sanonut suoraan naisteni äidille jos rupeaa silmille hyppimään ja nykyisen naiseni jonaka kanssa jo yli 20v ja yksi lapsi niin anoppi yritti tehdä minusta autokuskia kun olimme kylässä mutta ei onnistunut kun ei kiinnostanut ketään roudata paikasta toiseen ja taisin 2-4 kertaa 10 vuoden aikaana suostua mutta Sen hoidasn hoiti tyttärensä jollamyös ajokortti. Ei muuta kun sanot suoraan anopille että me tehdään niinkuin halautaan ja hänen mielipiteensä ei kiinnosta ja kerrot että suomessa 18v täyttäneellä henkilöllä on itsemääräämisoikeus. Toinen tapa on että muutatte jonnekkin etteette kerro anompille mitään ja osoite ja puhelinnumerot salaisiksi ja se siitä. Muutama vuosi sitten yksi äiti yritti kadonnen tyttärensä julistaa kuolleeksi kun ei ollut kuullut hänestä seitsemään vuoteen niin tytär ilmoitti viranomaisille että elossa ollaan mutta hänen äidilleen ei saa ilmoittaa missä asuu ja ei halunnut olla missään tekemisisää äitinsä kanssa kun puuttui liikaa hänen elämäänsä. Missä on naisesi omatahto ja ajatella että tehdään niinkuin halutaan ja eikä tehdä niinkuin mami sanoo. Ota luulot pois anopiltasi ja käske painia hevonkuuseen niin helpottaa.

      • Muuttokuorma

        Onko syytä puhua mitään anopille? Omistaako anoppi vaimon asunnon, vai miksi hän yhä asuu siinä kontrollin alla?
        Anoppia ei kiinnosta suhteenne, ja riita syntyy jos kerrotte.

        Sopivassa tilaisuudessa vain ilmaannutte yhdessä paikalle ja jos asiasta tulee kysymyksi, sanotte, että välinne ovat taas kunnossa.
        Anopille selvät sävelet: Ei kuulu sinulle.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      51
      3259
    2. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      3
      943
    3. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      3
      830
    4. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

      Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
      Ikävä
      68
      780
    5. Mistä tietää, onko hän se oikea?

      Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha
      Ikävä
      60
      724
    6. Teboili alasajo on alkanut

      Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
      Suomussalmi
      17
      710
    7. Miten voitkin olla aina niin fiksu

      ...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä
      Ikävä
      32
      611
    8. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      22
      611
    9. Mitä ajattelet

      Meistä nykyään.
      Ikävä
      42
      600
    10. Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."

      Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve
      Suomalaiset julkkikset
      4
      577
    Aihe