minun mittani lakaa olla niin täynnä kaikkea elämäsäni tapahtuneista asioista ja silti minun "pitää" jaksaa vaksaa kuunnella vanhempieni valitusta?? samoista asioista vuosia jo. Ne liittyy minun ulkonäkööni. Mielestäni ei pitäisi olla mitään valittamista koska olen saanut itseni melko terveeksi.
Mikään ei vain riitä heille enää. En uskalla sanoa mitään koska pelkään heidän tekevän asiasta hirveen katastrofin.
Yhteydenpito on vähentynyt ja se on lähinnä sitä että minä ja puolisoni käydään siellä päin. Tai sitten yksin. Matka on jo pitkä joten en varmaan enää jaksa mennä haukuttavaksi ja ajaa monia satoja kilometrejä.
Olin kai jo nuoruudestani lähtien vääränlainen heidän mielestään. Minun mielenterveytenikin alkaa mennä kun en jaksa enää kun muutakin epäonnea ollut elämässä ja silloin olisi toivonut tukea eikä syyllistämistä.
Vai miten on??
Mikään ei vain riitä heille enää. En uskalla sanoa mitään koska pelkään heidän tekevän asiasta hirveen katastrofin.
Yhteydenpito on vähentynyt ja se on lähinnä sitä että minä ja puolisoni käydään siellä päin. Tai sitten yksin. Matka on jo pitkä joten en varmaan enää jaksa mennä haukuttavaksi ja ajaa monia satoja kilometrejä.
Olin kai jo nuoruudestani lähtien vääränlainen heidän mielestään. Minun mielenterveytenikin alkaa mennä kun en jaksa enää kun muutakin epäonnea ollut elämässä ja silloin olisi toivonut tukea eikä syyllistämistä.
Vai miten on??
Vastaukset 5
Vanhimmat
ei se yksinäisyys ole loppujen lopuksi huono vaihtoehto.. jää tilaa uusille hyville ihmissuhteille. Itse lopulta piitkän ja kivisen taipaleen jälkeen et se on ainoa ja oikeastaan ihana vaihtoehto.
Mulla yks sisaristani kovin haukkujani tajunnu olleensa aina väärässä mut hieman myöhässä... etten sanoisi
Jokainen kai päättää ihan itse mitä sietää ja keneltä.
Mieti itse. Nimittäin se valitus ja alentaminen EI LOPU KOSKAAN. Nyökyttelin liki 50 vuotta, josta liki 50 vuotta oli liikaa. Mutta minkäs teet, kun olet täysin manipuloitu kiltiksi tytöksi.
Henkinen ero on usein se pisin ja vaikein. Fyysinen ero oli helppo hoitaa suullisesti sekä kirjeitse vaan silti. Arvet kirvelee vieläkin, olenko tarpeeksi hyvä ja kelpaanko tällaisena kuin olen? Uskallanko...
Töissä saan kehuja hyvästä työtahdista ja idearikkaudesta, eikä päälle päin tämä vatvominen näy tietenkää. Viime keväänä aloin ahkerammin käymään juoksemassa ja joogaamassa kun tuntui että terapiaistuntojen jälkeenkin meinasi mieli keittää yli.
Liikunta onneksi tasasi oloa ja vatvontaa tapahtuu lievenevässä määrin.. Voimia
Sano suoraan asiat. Miksi ihmeessä Sinun pitäisi tässä asiassa nöyristellä tai häpeillä? Kyseessä on Sinun oma elämäsi. Annatko siitä määräysvallan ja vaikutusvallan muille - olkoonkin, että ovat vanhempasi?
Nosta leuka pystyyn, älä murehdi turhaan tätä asiaa ja mene elämässä eteenpäin. Ihan varmasti pärjäät. Kunhan et haudo asioita "iltaisin yksinäsi".