Varmasti tuttu tarina täällä, mutta mulle aika outo tilanne. Olen siis todella pahasti ihastunut erääseen naispuoliseen kaveriini, josta olen jo tietyllä tavalla tykännyt jo pitkään. Nyt en oikein tiedä, että mitä tehdä. Kertoakko hänelle tunteistani ja mahdollisesti menettää hyvä kaverisuhde vai olla vain hiljaa...
Jos tässä nyt järkeilen niin koska kaverisuhde on kuitenkin melko hyvä niin ehkä kertominen ei välttämättä kaikkea hajottaisikaan. Ehkä ottaisi vain jonkin aikaa, että voisi normaalisti jälleen kaveri olla. Kertomatta jättäminen taas ei koskaan auttaisi varsinaisesti ehkä mihinkään. Pelottaa vain tuo asian hänelle sanominen ...
Huh huh eikait se auta kuin kertoa vaan rohkeasti...
Jos tässä nyt järkeilen niin koska kaverisuhde on kuitenkin melko hyvä niin ehkä kertominen ei välttämättä kaikkea hajottaisikaan. Ehkä ottaisi vain jonkin aikaa, että voisi normaalisti jälleen kaveri olla. Kertomatta jättäminen taas ei koskaan auttaisi varsinaisesti ehkä mihinkään. Pelottaa vain tuo asian hänelle sanominen ...
Huh huh eikait se auta kuin kertoa vaan rohkeasti...
Vastaukset 21
Vanhimmat
"Jos tässä nyt järkeilen niin koska kaverisuhde on kuitenkin melko hyvä niin ehkä kertominen ei välttämättä kaikkea hajottaisikaan. "
aika harvassa ovat ne kaverisuhteet johon tuollainen ei vaikuttaisi, koska koko kaveruudelta häviää pohja, KOSKA oikeat ystävyydet ovat platonisia, mutta jos sä haikailet toisen pöksyihin pääsemistä niin ei se mitään oikeaa kaveruutta ole, tai ole koskaan ollutkaan!
sä vaan roikut yksipuolisesti ihastuksessasi, et ole oikea kaveri eli tavallaan olet kusettanut tätä "kaveriasi" kokoajan
Ei ehkä tullut ensimmäisestä viestistä selväksi, mutta olen tuntenut tämän kaverin jo lähes 8 vuotta. Kyllä tuo ihastuminen ja syvempi tuntemus on tässä viimeisen vuoden aikana alkanut hiljalleen kasvamaan.
Siksipä koenkin viestisi aika törkeänä. "Kusettanut tätä 'kaveriasi' koko ajan" ...
"KOSKA oikeat ystävyydet ovat platonisia, mutta jos sä haikailet toisen pöksyihin pääsemistä niin ei se mitään oikeaa kaveruutta ole, tai ole koskaan ollutkaan!"
Kyllä ystävyys voi muuttua kiinnostukseksi ja rakkaudeksi, eikä se sitä tarkoita ettei se ollut oikeaa ystävyyttä siihen asti. Minulle mm on käynyt näin, enkä tietääkseni ole ainoa. Yhtäkkiä vaan rupeaa näkemään sen ystävän eri tavalla ja tajuaa että tuntee vetoa siihen ihmiseen muutenkin. Vaikka aiemmin ei sellaisia tuneita olisi ollut lainkaan. Jos tunne on molemminpuoleinen, se on mahtavaa.
Ei se niin erikoista ole kun ajattelee. Helppohan sellaiseen on ihastua ja rakastua kenet tuntee oikein hyvin, ja ketä suuresti arvostaa.
jep kyllä sä kusetat kun ei kaverisuhteisiin kuulu mikään fyysinen kiinnostus. oikeat ystävät ovat platoonisia
useimmitenhan siihen kaveri-kategoriaan päädytään juurikin siksi, ettei olla toisesta millään muulla tavalla kiinnostuneita...
Nyt en kyllä ymmärrä yhtään tuota sun ajatuksenjuoksua.
Tilannehan on ollut siis se, että olemme joskus nuorina ihmisinä tutustuneet toisiimme normaalisti samassa osittain lapsuudesta asti tutussa kaveriporukassa. Molemmilla on ollut tämän ystävyyden aikana omat parisuhteensa ja aiempina vuosina ystävyys on ollut täysin platonista. Nyt vasta tässä muutamien viimeisten kuukauden aikana minulla on alkanut heräämään myös muunlaisia tunteita tätä toista ihmistä kohtaan. Olenko siis kusettanut tätä ystävääni kaikki nämä 8 vuotta mielestäsi?
Oletko myös sitä mieltä, että oikeisiin pitkäaikaisiin ystäviin ei voi syntyä myös muunlaisia tunteita kuin vain platoonista ystävyyttä?
Otetaan vaikka seuraava ajatusleikki esimerkiksi:
Antti ja Anniina tapaavat toisensa ensimmäistä kertaa 6 vuotiaina päivähoidossa. On uskottavaa olettaa, että tämän ikäisillä ihmisillä ei vielä pyöri mielessä perheen perustamiset taikka suuremmat suunnitelmat tulevaisuudesta, joten on hyvin todennäköistä, että heidän välinen suhde on täysin platoninen. Kyse siis pienistä lapsista.
Tarina jatkuu. Antti ja Anniina päätyvät myöhemmin samalle luokalle koulussa ja jatkavat hyvinkin pitkälle samojen polkujen kulkemista kasvuympäristöstä johtuen. Molemmille henkilöille syttyy tässä ajassa myös kaverisuhteita muihin henkilöihin sekä myös mahdollisia nuoruuden ja varhaisaikuisuuden ihastuksia sekä suhteita. Heidän keskinäinen suhde pysyy kuitenkin koko tänä aikana kaverillisena ja täysin platonisena.
Hypätään ajassa eteenpäin hetkeen jolloin nämä hypoteettiset ihmiset Antti ja Anniina ovat 30 ikävuoden kieppeillä olevia ihmisiä ja pitäneet kaikki nämä vuodet tässä välissä kutakuinkin jonkinlaista yhteyttä säilyttäen lapsuudesta asti tutun kaverin. Oletetaan, että molemmilla on elämät tottakai muuttuneet ja menneet eteenpäin sekä lisäksi erilaisten koettelemusten kautta on käynyt niin, että Antti on alkanut tuntemaan ihastusta Anniinaa kohtaan.
Nyt kysymys kuuluukin, että onko Antin uudet tunteet mahdollista normaalia kehitystä vaiko onko sittenkin kyseessä Antin 6 vuotiaana! aloittama masterplan Anniinan saamiseksi tulevaisuudessa puolisokseen ja sukunsa jatkajaksi (nk. lifemocker hypoteesi )?
Vastata saa jos haluaa, ei ole pakko. Toisinaan pitää käyttää provokatiivista rautalankaa, kun tulee random vastauksia aiheelliseen kysymykseen ja mieltä painavaan ongelmaan.
Onko sulla lifemocker itsellä ystäviä?
Ah! Nostan sinulle hattua ♥ :D
Tiedätkös. Itselläni oli vasvaavanlainen tilanne.
Kun menin yläasteelle, niin siinä kolmessa vuodessa musta tuli tosi hyvä ystävä yhen pojan kans joka oli samalla luokalla mun kans. Vietettiin paljon aikaa isommalla porukalla koulussa ja vapaa-ajalla, monesti myös aikaa kahdestaankin koska oltiin tosi hyviä ystäviä. Itellä ei oikeasti ollut ikinä minkäänlaisia rakkaudellisia tunteita häntä kohtaan, muutakun vain ystävänä.
Ite aloin seurustella 9.luokkalaisena. Se parisuhde päätty 5kk jälkeen. KAverit oli hyvin tukena ja niin myös tää mun miespuolinen ystävä. Yhtenä iltana oltiin isommalla porukalla tän pojan luona. Lopulta kaikki muut kaverit oli jo lähteny kotiin ja oltiin kahdestaan sen luona jonkun aikaa ennen kun menin kotiin.
Yhes vaihees tää mun kaveri sano että: "Mä tiedän että joku on ihastunu suhun."
Olin aivan puulla päähän lyöty ja olin shokissa että: "Mitä ihmettä? Ei kai se oo meijä koulus?"
Ja hän sano että joo. Sano kans että se poika ei kehtaa kertoa sitä mulle kasvotusten. Ja että tää poika on lähempänä ku uskotkaan.
Noh... kaikenmaailman kauhukuvat pyöri mielessä että kukahan se ihminen mahtaa olla jne. Tää mun kaveri lupas viestillä kertoa että se kuka se on.
Menin kotiin ja hetken kuluttua tuli viesti:
"Se oon minä. Mä oon tykänny susta jo kauan. Jo ennen sitä ku aloit seurustella Kallen kanssa. Mut mä en halua pilata meidän ystävyyttä. Enkä halua että tää tunteiden tunnustaminen vaikuttaa meidän väleihin mitenkään. Haluan edelleen pysyä hyvinä ystävinä. Jos se vaan on sulle okei.. :)"
Ja vastasin viestiin. Kiitin rehellisyydestä. Sanoin että oon yllättyny ja haluan kans jatkaa ystävinä ilomielin.
Se tunteiden tunnustaminen ei oo mitenkään vaikuttanu meidän ystävyyteen. 9.luokan jälkeen vietin melkeen koko kesän tän pojan kanssa. Yhdessä ajeltiin skoottereilla sinne ja tänne. Se oli ihan paras kesä! Ja itku silmässä vietin viimesen päivän sen kanssa ennenku muutin pois opiskelemaan.
Tämä herra nykyään opiskelee muualla ja minä kans edelleen. Mut aina kun on mahdollista et ollaan samaan aikaan omalla kotipaikkakunnalla niin me nähdään! :) Yks rakkaimmista ystävistä ikinä!
Itellä oli sillon 9.luokkalaisena toi sama tilanne että olin ihastunu mun yhteen kaveriin... ja en tienny miten kertoisin siitä. Musta tuntu että se tykkää musta ja mä tykkäsin siitä, niin ajattelin ottaa itteeni niskasta kiinni ja kerroin sille. Alettiin seurustella ja sitä kesti sen 5kk :'D Se oli kyl sellane teinisuhde mutta hyvä kokemus sekin!
Mut se on susta ittestä kiinni että.... haluatko sä tosissas että teidän välillä ois muutakin kun ystävyyttä? Ja jos kumminki haluat pysyä ystävinä, ja se nainen haluaa kans samaa, niin voithan säkin ottaa itteäs niskasta kiinni ja kertoa tunteistas? Kaikki ihmiset toki ottaa asiat eri tavalla... mua ei hetkauttanu et oma ystävä tunnusti tunteensa mulle.
Mut tää sun kaveris saattaa ehkä ottaa asian toisin?
Tee kumminkin miten sun oma sydän sanoo ja minkä ite parhaaks näät.
Voisin sanoa että "Kerro vaan. Mitä voit menettää?"
Mutta.... niin se vaan on että se saattaa olla että voit menettää tän kaverin.... tai sitten et.
Ite kyllä suosittelen kertomaan. Ei sitä koskaan tiedä että mitä tapahtuu loppuenlopuks?
Rohkaisen sua kovasti ja onnea sulle kertomiseen jos sen meinaat tehdä!
Sitten kun sen teet ja jos hyvin käy niin tuu tänne toki informoimaan miten kertominen sujui.
Peukut ylös sulle! :)
on, onko sinulla?
No on joo... Koska siinä on pari asiaa. Se ei välttämättä vaikuta, jos pystyt kestämään sen pettymyksen, että häntä ei kiinnosta. Ongelmahan tulee siinä vaiheessa, kun se kaveri sanoo ei kiitos, ja selitykset ei kelpaa: miten niin, et sä tykkää musta, ai mä en ole haluttava, ai sä et välitä, etkö sä kuitenkin voisi ja sitä rataa. Eli mietin ensin, mitä se tarkoittaa, jos hän ei tunne sinua kohtaan mitään seksuaalista vetoa eikä ihastusta ja todella näkee sinut kaverina, kenen kanssa ei halua seksuaalissävytteistä suhdetta. Kestätkö sen pettymyksen? IHastukset menee nimittäin myös ohi, se on varmaa, mutta jos hän sanoo ei, ja sinä jäät kinuamaan, roikkumaan ja/tai loukkaannut, on ystävyys tuhottu. Välinne muuttuvat vaivaantuneiksi, hän yrittää miettiä miten ei loukkaisi sinua ja sitä rataa.
Lisäksi hänellä tulee olemaan muita: miten kestät sen, että hän on torjunut sinut mutta huolii jonkun toisen? Haluatko todella tietää?
Ok, no... Jospa hän sanoo kyllä, ongelmaa ei ole. Jos hän on ihastunut sinuun, on kaikki hyvin, teille tulee suhde joka kestää tai sitten ei jne. Joidenkin kaverisuhde kestää eronkin, jos siitä jutellaan ja molemmat toteaa, ettei mitään seksuaalista ja romanttista enää ole tai koskaan ollut jne. usein ei, ja syystä: ero ei tule siksi, että rakastetaan, tullaan hyvin toimeen ja toiveet täyttyy, vaan siksi, ettei rakasteta, ollan petytty ja toiveet sortuneet.
Ystävyydet ovat ihastuttavia ja kivoja, niissä ei ole romantiikan ja seksin paineita, eikä sitä samaa. Siksi ne usein kestävät kevyemmilla vaatimuksilla ja jopa läpi elämän. Myös aidot miesten ja naisten ystävyydet. Ja aitoa ystävyyttä kannattaa vaalia, sillä sitä ei ole paljon eikä liikaa ja me jäämme eloon vain ystäviemme kautta, meidät muistetaan rakkauden kautta ja me olemme lopultakin olemassa toisillemme. Joten elämänikäiset ystävät ovat tärkeitä. Että on ihmisiä, jotka tuntevat meidät aina.
Parastahan on, jos kumppanikin on myös ystävä, ja niin hassua kun se onkin, niin ei aina ole! Joten, saatat olla todella oikeassa, mutta väärässä olosta maksat ehkä kovan hinnan: mieti siis se, miten sinä pystyt suhtautumaan, miten pystyt keskustelmaan asiasta ja miten jos pahin sattuu.
Toisaalta, olet oikeassa siinä, että jos ei mitään yritä, ei mitään saakaan.
Joten, ennenkuin tunnustat... Mieti, rehellisesti millainen ihminen olet. Mitä haluat ja oletko tosissasi. Kun teet päätöksen, ymmärrä, että se on kaikki tai ei mitään päätös, etkä tiedä ystävästäsi kaikkea.
Ja sitten, kun olet päättänyt, niin tee asia rakkaudella, siksi, että kävi miten kävi, on parempi tietää kuin itkeä epävarmuutta. On parempi rakastaa sekunti kuin olla ikuisesti yksin, ja on parempi olla hetken rohkea kuin yksin vain pelkuruuttaan koko elämä.
Mutta älä ole epärealisitinen. Ymmärrä se, että kun voitot ovat suuret, ovat tappion riskitkin ja sille sinä et mahda mitään. Ja puntit on tasan 50/50: sinun haaveistasi huolimatta on ihan yhtälainen mahdollisuus, että vastaus on "ei kiitos".
Tässä on aika hyvin tiivistetty niitä asioita, joita itsekin olen miettinyt. Se mitä olen hieman itseäni tutkiskellut ja pohtinut niin en välttämättä mitään selityksiä edes tarvitsisi, koska ainakin tällä hetkellä uskoisin ymmärtäväni, jos toinen sanoisi, ettei ole minusta kiinnostunut muuten kuin kaverina. Ystävyys ja kaveruus siinä varmasti ainakin hetkellisesti kärsisi, mahdollisesti pysyvästi. Roikkumaan ja kinuamaan en sentään jäisi, siitä ei seuraisi kuin haittaa vain. On tässä onneksi sen verran ikää ( vajaa 30 ), että on ehtinyt kokea ja nähdä yhtä sun toista ja sitä kautta osaa ehkä asioihin suhtautua kypsästi.
Olen nyt tässä kuukauden kaksi yrittänyt hieman tunnustella tilannetta, mutta eihän siitä oikein mitään tule, koska näissä ajatuksissa sitä herkästi tulkitsee aiemmin ihan normaalit ystävälliset eleet suuremmiksi kuin ne oikeasti ehkä ovat ja tätä kautta myös ehkä se toisen mielenkiinnon arvioiminen vääristyy. Toisinaan sitä on jäänyt miettimään omaa käytöstä, että onko se muuttunut ja olenko ollut mahdollisesti jotenkin erilainen tai että onko hänen käytös muuttunut. Harmittavaa, että tällaisia ajatuksia pitää edes olla, koska aiemmin niitä ei ole ollut lainkaan ja ystävyys on ollut normaalia.
Jos mietin järjellä elämänarvoja ja tulevaisuuden ajatuksia ja haaveita, niin melko samankaltaisia ne on. Ainakin sen pohjalta mitä ollaan juteltu ja etenkin viimeisten kuluneen ~4-6kk aikana. Lisäksi on myös paljon yhteisiä mielenkiinnon kohteita. Mutta näillähän ei ole sinänsä mitään merkitystä, jos välillä ei ole molemminpuolista kipinää ja tuon selvittäminen on hyvin vaikeaa ns. vaivihkaa.
Ymmärrän täysin tunteiden tunnustuksen riskit ja että tilanne on aikalailla 50/50. Vaihtoehtoina ainakin omasta mielestä mieluinen parisuhde ja hyvän pitkäaikaisen kaverisuhteen mahdollinen menettäminen. Siksipä se pelottaakin ihan valtavasti. Vaikka toisaalta millainen tuo kaverisuhde sitten olisi, jos toinen osapuoli siinä on alkanut tuntemaan toista kohtaan enemmän. Toisaalta totta on myös se, että ihastuksilla on tapana tulla ja mennä. Hankala sanoa, että kuinkahan kauan tämän ihastuksen ohi menemiseen menisi, jos kuitenkin olemme paljon tekemisissä samassa kaveriporukassa...
Ota häneen fyysistä kontaktia. Jos hän tyrkkää sinut pois, niin jätä asia siihen ja kuittaa "sori" ja jotain vastaavaa ympäripyöreetä. Tällä tavalla luultavasti voi välttyä siltä kiusalliselta keskustelulta, miten suuret tunteet sinulla on kyseessä. Jos nainen kavahtaa kosketustasi, niin eiköhän peli ole selvä. Toisaalta taas hän saattaa olla myöntyväinen ja voit jatkaa "tunnustelua" pidemmälle jopa suudelmaan saakka. Jotain kannattaa siis ehdottomasti siis tehdä, mutta välttämättä tunteita ei ihan suoraan kannata tunnustaa.
Ajattelin, että tämä ehkä voisi olla sellainen hyvä idea, jos sen jotenkin fiksusti tekee. Tässä jokin aika sitten itseasiassa tuli sattumalta sellainen tilanne eteen, että yksissä illanistuijaisissa hän istui siinä edessäni sohvalla. Juteltiin porukassa niitä näitä ja hetken mielijohteesta laskin käteni hänen päällensä ja kevyesti piirtelin hänen selkäänsä ja niskaan. Tyytyväisenä hän oli siinä, eikä mennyt pois tai ollut muutenkaan erilainen. Toisaalta kuitenkin en nyt oikein tiedä uskallanko tuostakaan mitään johtopäätöksiä vetää, koska tuollaisia tilanteita on kuitenkin ollut meidän ystävyytemme aikana aina silloin tällöin.
Pyysin häntä mukaan erääseen tapahtumaan. En suoranaisesti minun kanssa, mutta tein selväksi, että muut tapahtumaan lähtijät eivät ole varmoja, mutta itse olen. Aluksi hän ei sanonut mitään, muutama päivä myöhemmin hän sanoi lähtevänsä ja nyt taas hieman epäröivänsä. Sanoi, että ei oikein tiedä, että miten olisi jos siellä olisi paljon outoja ihmisiä tai jos tilanne menisi väkinäiseksi olemiseksi ja ettei olisi luonnollista olla. Ehdin jo alkaa miettimään, että hän tietää mitä ajattelen ja tunnen hänestä ja että hän ajattelee, että mitä jos meidän tilanne sitten kävisikin siellä oudoksi. Ja jotain muuta ihmeellistä ajatusta siinä itellä jo ehti tulla mieleen, kunnes hän sitten tuumasi, että minun kanssani siellä kyllä olisi varmaan ihan mukavaa ja viihtyisi.
En tiedä ... ehkä saattaisin uskaltaa ja puhua asiasta hänelle, ehkä tuolla tapahtumassa... jos sattuu hyvä tilanne tulemaan.
Kerro tytölle! Ei ole muuta vaihtoehtoa!
Tuli eteen tilaisuus kertoa tälle naiselle asiasta ennen tuota tapahtumaa, johon hänet pyysin nyt viikonlopuksi. Eihän se ihan siten mennyt, miten toivoin. Tällä naisella ei ole mitään syvempiä tunteita mua kohtaan. Oli hieman yllättynyt, hämmentynyt ja hieman ahistunut, etenkin siitä, että miten nyt tästä eteenpäin sitten kavereina jatkuu. Sanoi, että haluaa yhä edelleen olla hyvä kaveri ja ettei meillä kaveruus kärsisi, mutta että menee hetki aikaa päästä takaisin samaan asetelmaan kuin mikä oli ennen kuin kerroin hänelle mun tunteista.
Itellä nyt töiden takia tulee ainakin muutaman viikon breikki, ettei niin älyttömästi ehkä edes samoissa paikoissa pysty hänen kanssaan olemaan. En usko, että tuossa ajassa vielä mikään ennalleen palaa, mutta saadaanpahan molemmat ainakin muutamia viikkoja aikaa hengähtää.
Kyllähän tää rehellisesti sattuu, mutta en myöskään tiedä, että olisinko voinut elää sen kanssa etten olisi kertonut. Sen verran suuriksi tunteet häntä kohtaan kävi.
et sinä pääse tuosta ihastuksestasi yli jos jäät roikkumaan toiseen, joten typerää yrittää olla missään tekemisissä kun ette mitään oikeita kavereita edes ole
Teit mielestäni oikein kun kerroit naiselle tunteistasi. Eipähän sinulle tule myöhemmin sellaista tunnetta, että "miksi en kertonut!". Nyt häntä pystyyn ja kohti tulevaisuutta!
Wau, olet ollut todella rohkea! Vaikka nyt sattuu pahasti, niin kyllä voit ajatella, että nytpä ainakin tiedät, missä mennään. Ei tarvitse haaveilla jostain olemattomasta, vaan voit löytää jotain todellista joskus toisen tytön kanssa.
paitsi että aloittaja jää haikailemaan tätä naista, eikä pääse elämässään eteenpäin, jos "jatkavat pelkkinä kavereina"
Faktahan on se, että naisille ei pidä koskaan sanallisesti tunnustaa ihastustaan, ainakaan ennen kuin tilanne on mennyt jo fyysiselle tasolle, mutta silloinhan ihastus on jo tiedossa ja tuo suullinen tunnustus on vain jo tiedetyn varmennus. Naiset yleensäkin haluaa, että suhteisiin vain ikään kui ajaudutaan ja tuollainen sanallinen tunnustus ei ole mitään ajautumista vaan se on miehen esittämä vaatimus, että hyväksytkö tunteeni jolloin meille syntyy suhde vai torjutko tunteeni. Tuollainen valintatilanne joka syntyy tunteiden tunnustamisesta on vaivaannuttava ja saattaa pilata sen mahdollisuuden joka ehkä saattoi joskus olla. Suosittelenkin ennemmin sellaista asteittaista lähestymistä asiaan, niin että samalla vähän tunnustelee maaperää, esim. juuri yllä mainituin tyyppisin kosketuksin ja pienin lähentymisen elkein, jos vaan omaa sen verran pelisilmää että osaa vetää pakkia jos toinen näyttää punaista valoa. Tällä tavoin kaverisuhde ei kärsi vaikka tavallaan pakit tulisikin ja toisaalta taas suhde saattaa syntyä juuri niin luonnollisen tuntuisesti kuin nainenkin on halunnut. Saattaa nimittäin olla, että hän ei ole sinua ajatellut "sillä tavalla", joten suora tunteiden tunnustaminen olisi vaivaannuttavaa, mutta jos jotenkin muuten annat ymmärtää, että sinua on mahdollista myös ajatella "sillä tavalla", niin hänen kiinnostuksensa ehkä herää ja suhde muodustuu luonnollisesti omalla painollaan molempien yhteisestä kiinnostuksesta, eikä mistään toisen osapuolen tunnustuksesta. Toisin sanoen, en suosittele sanallista tunnustusta, jos ei nainenkin ole näyttänyt kiinnostuksen merkkejä.
Mun tapaus taas on semmonen että mulla oli 2-5 vuotisena kaverina yks tyttö mutta sitte mä muutin toiselle paikkakunnalle ja se lähetteli mulle kirjeitä vähän aikaa ja pikkuhiljaa meidän välit alko rakoilla kunnes se kysy osotetta tekstarilla ja myöhemmin tuli käymään ja nyt mä ihastuin siihen mitä teen