Törmäsin tuohon kummalliseen tunteeseen,nimittäin häpeän tunteeseen.
Tuntuu siltä,että en voi näyttää kasvojani heidän seurassaan.
Ja syy on niinkin ihmeellinen kuin työttömyys.
Jäin työttömäksi,enkä yrityksistä huolimatta ole saanut töitä.Sisareni muistavat kysyä aina,että onko minulla töitä.Aloin vältellä heitä.
Jätin yhteiskokoontumiset väliin.Nyt tänä kesänä minut yritettiin melkein pakolla osallistua yhteiseen kokoontumiseen.Sanoin esteeksi,etten ehdi,koska haen töitä.Sain heiltä sellaisen kortin,että huh...huh...
En ole koskaan elämässäni tuntenut näin suurta häpeän tunnetta.
Vetääntyminen,eristäytyminen...nämä ovat reaktioita tilanteessani.
Aiemmin jopa nautin olla sisarusteni seurassa,mutta kohdalleni osunut työttömyys näköjään katkaisi välit....häpeän myötä.
Tuntuu siltä,että en voi näyttää kasvojani heidän seurassaan.
Ja syy on niinkin ihmeellinen kuin työttömyys.
Jäin työttömäksi,enkä yrityksistä huolimatta ole saanut töitä.Sisareni muistavat kysyä aina,että onko minulla töitä.Aloin vältellä heitä.
Jätin yhteiskokoontumiset väliin.Nyt tänä kesänä minut yritettiin melkein pakolla osallistua yhteiseen kokoontumiseen.Sanoin esteeksi,etten ehdi,koska haen töitä.Sain heiltä sellaisen kortin,että huh...huh...
En ole koskaan elämässäni tuntenut näin suurta häpeän tunnetta.
Vetääntyminen,eristäytyminen...nämä ovat reaktioita tilanteessani.
Aiemmin jopa nautin olla sisarusteni seurassa,mutta kohdalleni osunut työttömyys näköjään katkaisi välit....häpeän myötä.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Hei, ei hätää mulla sama juttu. Heti kun sain töitä niin ei ollut meidän väelle tarpeeksi hienon kuuloinen tai vakuuttava. Plussana sain tokaisun: ''No mitäpä sinunlaisesta voisikaan muuta olettaa?''
Vaan kuitenkin koti-äidiksi ryhtyminen nuoressa iässä olisi ollut hyväksyttävää. Tämän tilanteen vältin jo nuorena yksinkertaisesti sanomalla ei paritusyrityksille sekä yhdistämistilanteille. Vieläkin yrittävät saada suostumaan talon emännäksi peräkammarin pojalle jonka kanssa leikin lapsena. :D
Nyt alkaa onneksi naurua puskea läpi vaikean kevään ja suvusta eroamisprosessin jälkeen. Jännä sanoa että suvusta eroaminen on avioeron tapaa oma henkinen sekä joskus fyysinen prosessi... Itse hoidin tilanteen sekä suullisesti että kirjallisesti jotta oli mustaa valkoisella asian tiimoilta.
Kieltävät tosin koko kirjeen olemassa olon ja eron... Ovella ramppaamista esiintyy jonkin verran vielä..
Mutta romaanista huolimatta: ota ero ihmeessä ja aloita eläminen, se kannattaa vaikka alkuun suku voi tulla vastaan sekä aiheuttaa mielipahaa.
Parhainta on noina aikoina käydä itsekseen kävelemässä tai juoksemassa... Mieli avartuu luonnossa sekä joogan voimalla. :)
Kiitos vastauksesta.
Käveleminen luonnossa kuulostaa hyvältä.Joogaankin voisi tutustua.
Luin netistä häpeä -aiheesta.On hyviä kirjoituksia,ohjeena on välttää ympäristöä,jossa häpeän tunne tulee.
Vertasit hyvin tilannetta avioeroon.
"ota ero ihmeessä ja aloita eläminen, se kannattaa vaikka alkuun suku voi tulla vastaan sekä aiheuttaa mielipahaa. "
Hmmm...Minusta tuo ei ole välttämättä hyvä neuvo. Sinun kohdallasi muiden asenne sinua kohtaan oli kyllä tökerö ja antoi syyn välien viilentämiselle, mutta onko tilanne 0-ihmisen kohdalla sama?
Hän sanoi että siskot kyselivät töistä, mutta miksi kyselivät ja miten? Olivatko he vain huolissaan ja kyselivät miten hänellä menee, vai ilkeilivätkö ja yrittivät tuottaa tarkoituksellisesti häpeää? Vai onko syy häpeään siinä kirjeessä? Oliko se jotenkin ilkeän sävyinen?
Minulla on itselläni 2 veljeä, jotka molemmat ovat joutuneet vuoden sisällä työttömiksi. Kun minä tapaan heitä, niin kyllä minä usein kysyn onko mitään uutta työrintamalla. En ilkeyttäni, vaan siksi että toivon heille hyvää ja tiedän että molemmat haluaisivat uuden työpaikan. Ystävät ja sukulaiset yrittävät usein myös "raahata väkisin" tapahtumiin tms, koska eivät halua että se toinen eristäytyy ja jää yksin. Siitä toisesta se voi tuntua häiriköinniltä, mutta yleensä sillä tarkoitetaan ihan hyvää.
tiedän että häpeä on ilkeä tunne ja saa ihmisen helposti eristäytymään. Kehottaisin silti miettimään onko siinä järkeä. Jos katkaisee välit sukulaisiin ja ystäviin, niin sillä vain edesauttaa omaa syrjäytymistä. Jos siskosi eivät ole sanoneet itse häpeävänsä sinua ja ennen viihdyit hyvin heidän seurassaan, niin mieti vielä kannattaako se välirikko.
Voi toki olla hyväksi välttää ympäristöä jossa sitä häpeää tuntee, mutta mieti ensin onko se häpeä vain omassa päässä rakennettua, vai onko syy niissä sukulaisissasi.
Juu sitä kun on vähän aikaa jooganut niin tullu huomattua puhuvansa kanssa ''huonoista ja hyvistä energioista''. Olen hiljalleen oppinut arvostamaan itseäni ja hyväksymään kehoni sekä vikani. Koitan pitää yllä ja hakeutua työn sekä opintojen (iltapuoli) aina hyvän energian lähteille eli sellaisten ihmisten luo joiden kanssa koen olevani oma itseni sekä hyväksytty. Keväällä en alkuun edes miettinyt juoksua kummempaa mutta n. kuukausi sitten aloin etsimään enemmän tietoa luonnon mukaisista tavoista hoitaa omaa mieltään ja jooga sekä meditaatio osui kohdalle.
Psykoterapiassa käyn toki myös kun lompakko antaa myöten eli kokonaisvaltainen palautuminen menneisyyden haavoista on käynnissä :)
Nuorena olin todella epävarma ja pelokas ihmisten seurassa. Otin vastaan suodatamatta kaiken pahan mitä suku suolsi enkä sanonut pahemmin vastaan. Jotenkin aikuisuuden kynnyksellä mitta vaan tuli täyteen ja halusin tulla ulos kuoresta ilman jatkuvaa aliarviointia.
Tässä pari omaa jooga suosikkia mistä olen itse päässyt hyvin alkuun. Tunneillekin suositan jossain vaiheessa menemään mutta videolta pääsee aikalailla sisään :)
http://www.youtube.com/user/yogatic
http://www.youtube.com/user/OmYogaFinland
Hyvää jatkoa sulle ja toivottavasti jaksat jatkaa. Jos ei heti töitä löydy niin ajan voi käyttää tosiaan itsensä tutkiskeluun tai aloittaa aikuisopinnot :)
Yritin myös viestin välistä kehoittaa tutkimaan hetken aikaa itseään ja lähteä etsimään sitä omaa juttuaan. Samalla tulee pohditua usein välejä sukulaisiinsa sekä ystäviin. Opinahjon tai työkokeilun kautta voi hyvällä tuurilla päästä takaisin työelämään uudella energialla sekä samalla on tullut selvitettyä tunteensa :)
En pahaa siis tarkoitanut vaikka äkkiseltään tuo saatoikin aluksi lähteä.
Kohdallani häpeän tunne tulee siitä,kun
-esim.sisarteni mielestä työtön ei saisi hakea työttömyyskorvausta.Ei saa ottaa vastaan yhteiskunnalta rahaa,vaan se on itse hankittava.
-sisarteni mielestä ihmisen tulee kouluttautua pitkälle.Alempiarvoinen työ on tarkoitettu ihan muille,kuin meidän sisaruksille.
-vaatetustani,jotka on ostettu pienellä rahalla, on arvosteltu.
-he ottavat työttömyydestä puhumisen aina esille ruokapöydässä.
Ja kaikki tämä käytös alkoi siitä,kun jäin työttömäksi.
Tätä on kestänyt muutaman vuoden,ja aluksi tunsin loukkaantumisen
tunnetta.Nyt tämän kesän tapaus vahvisti se,että kyseessä on luokkaerot.
Kuulun heidän mielestään alempaan kastiin ja se aiheuttaa häpeän tunteen.
Jaa, no ei tuo kyllä siltä kuulosta että he olisivat sinusta vain huolissaan. Kuulostaa ennemminkin siltä että ovat huolissaan enemmän siitä miten sinun työttömyytesi vaikuttaa heidän omaan imagoonsa.
Kuulostavat melko itsekeskeisiltä, pinnallisilta ja ilkeiltäkin kotkilta. Seurvaaksi kun yrittävät painostaa sinua johonkin tapahtumaan, niin sano ettet halua tulla, koska et halua viettää aikaasi pinnallisten k*sipäiden seurassa ja että saavat tärkeillä rauhassa keskenään ilman mielestään alempiarvoisen roskasakin seuraa.
Osuit asian ytimeen.
0-ihminen:
Sinulla on yhtä vittumaiset sisaret kuin minulla sisko...kamalin maailmassa
kukaan Vieras ei ole pystynyt olemaan yhtä kamala ja ilkeä kuin hän
Katkaisin välini täysin kaiken vittuilun lisäksi joutui kuuntelemaan joka kerta
yksityiskohtaisesti kuinka nämä noin1,6milj€ ovat onnistuneet keräämään
eikä ihme surkein kerjäläinenkin syö paremmin kuin he
Joka ainoan sanasi tunnen kuin omani....tiedän aivan kuin sinä miltä
tuntuu...asun kylläkin ulkomailla en enää tapaa heitä koskaan
Jos tässä olisi aikaa kertoisin miten epäterveellistä on nöyryyttää itseään
Yksi ainoa syvä loukkaus vaurioittaa sielua läpi koko elämän....
Älä edes enää anna kertaakaan pilkata itseäsi
Haluaisin opettaa sinulle miten ohjelmoit pois mielestäsi (sielustasi) kaikki
se epämiellyttävä olo minkä olet saanut ottaa vastaan
Apua ja jaiksis. Välimatka tekee nyt hyvää ainakin ja hetken viilennys ikävistä tilanteista. Jokaisella tekijällä työmaailmassa on paikkansa sekä arvonsa: siivoja pitää huolta että väellä on mukava tulla seuraavana päivänä töihin, hoitaja alalla ollaan mukana seuraamassa tulevien veronmaksajien kehitystä tai antamassa arvokas vanhuus (parhaimmillaan) seniori väestölle jne.
Älä välitä luokitelusta vaan etsi sellainen ala tai tekeminen mikä kiehtoo SINUA ei sisaruksiasi :)
Meidän perheessä, minä olen korkeasti koulutettu ja olen myös ainoita, joka ei arvostele työttömiä. Olen sanonut lukemattomia kertoja, että elämänkokemus ja viisaus ovat paljon tärkeämpiä kuin maallinen mammona. Kuitenkin minua kiusataan ja vaatetustani arvostellaan. Perheeni luulee, että katson heitä alentuvasti koulutukseni tähden.
Olen ainoastaan sanonut kaikille, että kotiin ei kannata jäädä päivästä toiseen vaan keksii itsellensä tekemistä. Olen itsekin ollut nuorudessa työtön puolisen vuotta ja se sai minut hyppimään seinille. Työttömyys aiheutti ainakin minulle mielenterveydellisiä ongelmia. Siksipä lähdin opiskelemaan uutta ammattia ja etsin sitä kautta töitä omalta alaltani.
Minäkin olen korkeasti koulutettu, ja tämän lisäksi koulutettu vielä kolmeen ammattiinkin. Olen hyvä työntekijä ja nautin siitä, että minulla on tekemistä ja haasteita. Silti....olen taas työttömänä, nyt sen 18 kerran. Olen ollut koko ikäni pätkätöissä kaikista yrityksistäni huolimatta. Saan aina hyvää palautetta työnantajilta ja opiskelut olen aina suorittanut kunnialla loppuun, mutta tulos on tämä.
Voit vaan arvata kuinka enää jaksaa kohta lähteä edes henkisesti liikkeelle 25 eri työpaikan ja n. 600 työhakemuksen jälkeen. Ei ole aamua etten herää päivään miettimällä mitä vikaa minussa on. Niinpä tämän oman kokemukseni opettamana en uskalla enää arvostella ketään elämän tilanteessaan, saati kehottaa muita lähtemään liikkeelle. Johonkin se tahtokin jo pysähtyy.
Etsipä kuule itsellesi joku muu asenne juttuihisi kuin häpeä. Alkaa ehkä helpottaa ja näyttää valoisammalta, voit jopa jaksaa ajatella ja etsiä sitä tietä ja polkua, joka vie työn ja toimen äärelle.
Nimimerkki 0-ihminen!
Olen käynyt läpi ihan saman kuvion. Vuosi työttömänä merkitsi jatkuvaa nälvimistä siitä, kuinka aina työtä tekevälle riittää ja että työttömät loisivat muiden kustannuksella ja ihan erityisesti heidän verorahoillaan. Ihan pokkana tällaista määkimistä esim. äitini suusta, joka on viimeksi ollut töissä 1970 -luvulla ja elää isäni tuloilla. Siskot puolestaan tekevät toimistotyötä ja pääosan heidän perheittensä ansioista kantaa kotiin puoliso. Itse olen kuulemma tyhmä, kun en ymmärrä metsästää itselleni riittävän varakasta aviomiestä...
Olen aika sanavalmis ihminen, mutta tällaiset kommentit ovat niin laittamattomia, että en tajua, mitä pitäisi vastineeksi lausahtaa. Välillä ei tiedä itkisikö vai nauraisi. Mykäksi menen myös kun mulle aletaan esittelemään viimeisiä vaatehankintoja ja ihmetellään, kuinka kelpuutan kirppiksen ja elloksen vaatteita käytettäväkseni.
Vuokralla asuminen on jotain aivan käsittämätöntä. Kunnon ihmisen pitää omistaa. (He maksavat asuntolainaa omakotitaloistaan vielä vuosikausia eivätkä ymmärrä etteivät oikeasti omista vielä pitkiin aikoihin mitään -eivät edes autojaan, jotka on osamaksulla hankittu. Olettaisi heillä myös olevan sen verran laskutaitoa että räknäisivät, mitä se omakotitalo kaikkineen tulee maksamaan 25 vuoden laina-ajalla lämmityskuluineen jne.).
Harrastuksenikin ovat kuulemma kummallisia. Luen liikaa ja katson elokuvia jotka ovat kuulemma tosi pitkästyttäviä. Muutenkin olen vähän tylsä, kun en esim. kiinnostu hiustenpidennyksistä ja irtoripsistä (yli 70-kymppinen mutsini otti karseat jatkot tukkaansa talvella - näyttää ihan noidalta, mutta eihän sitä kukaan uskalla ääneen sanoa).
Paras selviytymiskeino näiden aikuisten pissisten kanssa on se, että vierailen harvoin ja viivyn pari tuntia. Onneksi välimatkaa on 250 km ja hyviä selityksiä löytyy aina sille, miksen pääse lähtemään.
Minun äitikin aukoi päätä, että "kyllä tekevälle aina työtä löytyy". Sanoin sille, että ei nyt eletä enää mitään 1970-lukua, jolloin jokainen pääsi töihin... tuo roskajoukko kun ei seuraa aikaansa ja luulee, että nykyäänkin on yhtä helppo työllistyä.
En halua olla sukulaisten kanssa missään tekemisissä. Vihaan sitä roskajoukkoa.
Jos sinä "Outo733" olet noin tietäväinen ja päättäväinen, niin miksi sinä et ole sitä omaistesi kanssa? Sano ihan samalla viisiin suoraan niin kuin asiat näet ja koet, älä kaunistele äläkä kauhistele, totea vain. Ja pidä oma pääsi.
Itsekin olen ollut joskus työttömänä, mutta ei mulle kukaan nälvinyt, tein ja toimin joka ainut päivä, vaikka olematonta palkkaa maksoi vain puoliso. Mutta olin tarpeellinen ja sitä voi olla yksinäinenkin, jos tahtoo, haluaa, näkee ja keksii, miten ja missä voisi olla. Tällainen asenne alkaa aikanaan 'poikia' jatkoa ja tulevaisuutta. Häpeily, läheisten, tai kenen tahansa, mollaaminen ja haukkuminen ei ikinä minkäänlaista.
Aika olisi työttömyydestä nälvivien myös tarkastaa asenteitaan ja katsoa millainen on työllisyystilanne tänään.
Asenne muuttuu viimeistään kantapään kautta kun paukahtaa yt-neuvottelut omalle työpaikalla missä on uskolliseti ahkeroinut vuosia ajatellen että toimeentulo ja tulevaisuus ovat kunnossa.
Työttömyys aiheuttaa pahimmillaan monia ongelmia, talousasiat saattavat kiristää perheen keskeisiä välejä jopa avioeroon saakka.
Tästäkin olisi syytä tehdä tilastoja.
Moni ymmärtää työttömyyden kokonaisvaltaiset vaikutukset arkielämään vasta sitten kun se koskettaa itseä.
Anoppi tuputti aina vinkkejä työn hakuun ja mantrasi, jotta " kyllä töitä tekevälle löytyy". Ja että työttömyys oli kuulemma ihan jokaisen oma vika.
No tästä hetki, anoppi 52 joutui työttömäksi 20 uratyövuoden jälkeen.
Kiitos ja hei! Uhosi kuukauden verran kuin oli rytmittänyt päivän cv:n tekoon ja kuinka monessa yrityksessä meni käymään. Päiväohjelma näkyi muistutuksena meille luuseri-työttömille heidän jääkaapin ovessa.
Kului pari kuukautta, anopin uho hiljeni. Punakynä viikkojärjestyksesä oli kadonnut. Kului kuukausi, viikkojärjestys löytyi lehtitelineestä. Meni taas hetken aikaa ennenkuin pääsimme käymään. Nyt anoppi ei puhunut töistä mitään, ei kysynyt, ei ylistänyt mitenkään erinomaista itseään. Tuon itseriittoisen tehopakkauksen tilalla oli hiljainen ja väsynyt vanha nainen.
Elämä opettaa...
On se vaan jännä,miten jotkut ei osaa lukea eikä kuunnella uutisia.Siis eivät ymmärrä lukemaansa / kuulemaansa.
Tajuavat asiat vasta ,kun omalle kohdalle asia osuu.
Ja lisäksi kun ei ole empatiaa toisia kohtaan,niin silloin uhotaan mitä sattuu.
Tuolla on aikaisemmin ketjussa erinomaisen viisas neuvo yhdeltä keskustelijalta: että kannattaa pysyä pois sellaisten ihmisten seurasta, joiden seurassa alat tuntemaan häpeää itsestäsi.
Kirjoitin jo tuonne toiseen replaan, mutta oli pakko avautua aiheesta myös täällä, jonne tämä tuo varmasti lohtua.
Veljen tyttö priimus-maisteri. Kaapattiin mukaan yritysmaailmaan koulun penkiltä. Tätä ennen oli saanut elää rahoitettua opiskelijaelämää isin lompakon turvin. Mollasi aina työttömiä laiskoiksi, yhteiskunnan riipoiksi (sisäistetty kokoomus-aate kotoa!).
Meni pari vuotta. Loistava firma kaatui. Veljentyttö ulos. Isi teki konkan, suhteet kariutui, joten kontaktitkaan ei enää auttaneet perhettä. Nyt tämä ruiskukka-perhe käy työkkärissä siinä missä muutkin. Brassailu ja itseuho katosi n. vuodessa. Huvittavinta on se, että nyt me duunarit olemme niitä sukukouksen staroja :)
Olen itse ollut pitkiä aikoja työttömänä, vaikka tahtoa ja pätevyyttä löytyy monen edestä. Niinpä en ikänään kehtaisi dissata ketään sen vuoksi. Muista sinäkin se, että kaikille tulee ne kurjat ajat joskus. Me, joilla niitä on ollut enemmän, käsittelemmekin niitä jo paremmin :)
E sinun todella tarvitse tuntea häpeää, vaan noiden jotka kehtaavat tivata koko ajan töistä, vaikka tietävät että se on toiselle arka paikka.
Oma siskoni ja hänen miehnsä on samanlaisia. Todella rasittavia, kaikkitietäviä, jotka joka tapaamiskerta katsovat oikeudekseen pohtia miten voisivat edistää työasioitani. Jotkut ihmiset eivät vaan taida hienotunteisuutta, oli sitten kuinka potrissa viroissa itse.
Motivoituneet ja käytökseltään hyvät ihmiset ei välttämättä saa aina niitä töitä, sen on jo tämä elämä hyvin opettanut. Moukkamaisuus vie elämässä eteenpäin.
Sain juuri vastauksen,kun hain työpaikkaa viime kuussa.
"Kiitoksia mielenkiinnosta yritystämme kohtaan.Oli ilo valita työntekijä suuresta hakijamäärästä.Hakijoita oli 389 jne..."
Itse en päässyt kyseiseen työpaikkaan.Mutta he toivoivat,että haen jatkossakin heidän ilmoittamiin työpaikkoihin.
Ja jotkut vielä sanovat,että ihmiset ei halua tehdä ns. "hanttihommia"
Peruspalvelutehtävästä tässäkin oli kyse.Haettiin 5 työntekijää.
Mutta miks pitää haukkua ja arvostella jos on opiskellut ja ollut töissä. Niin paljonko se syö että joku on ns. "mennyt pidemmälle". Itse olen sukua tavatessani kertonut kysyttäessä iloisesti opiskeluistani ym. mutta nyt välttelen kyllä sitäkin kun ei ilmeisesti ole spiva aihe veljeni mielestä joka ei ammattia ole itselleen opiskellut. En ole ilkeä luonne ja aina ne ivailut tuntuu iskulta palleassa. En osaa olla ilkeä takas! täytyy ehkä opetella..