Opin parisuhteen salat

toimivan parisuhteen sala: älä hanki pentuja

Tuo mainitsemasi malli toimii, jos miehellä on vilpitön halu tehdä hyvää parisuhteelle. Hyvässä parisuhteessahan kumpikin panostaa tosi paljon perheeseen ja parisuhteeseen, koska se on sekä miehen että naisen etu.

Mainitsemasi malli ei toimi, jos mies on patalaiska, alistava ja haluaa päästä kaikessa kuin koira veräjästä. Näitäkin on olemassa valitettavan paljon.

Jos miehesi on tuota ensinmainittua tyyppiä, niin onneksi olkoon. Kannattaa keskustella siitä, että mitä kumpikin suhteelta haluaa ja ylipäätään olla kiinnostunut siitä, mitä kumpikin on päivän aikana tehnyt. Aika usein miehet ei tajua, että pyykit ei peseydy itsestään eikä hyppää pyykkinarulle, ruoka pitää kantaa kaupasta kotiin ennen kuin sitä voi tehdä ja lapset ei aina anna rauhaa tehdä sitä ruokaa, vaan päinvastoin sotkevat koko ajan. Jo pelkkä lasten sotkujen siivoaminen on ihan päivittäistä. Kun nainen on "vain" kotiäitinä, niin mies ei aina tajua, että se lapsenhoitokin on rankkaa ja päivän aikana on usein aika yksin eikä ole vertaistukea.

Noin yleisesti ottaen kannattaa olla iloinen, jos mies auttaa eikä kannata arvostella, jos mies ei tee ihan kaikkea, kuten sinä tekisit. Totta kai osaat esim. vauvaa hoitaa paremmin kuin mies, koska sinä teet sitä kaiken aikaa. Vauvan ja isän suhteen kehittymisen kannalta on kuitenkin tärkeää, että he tekevät joitakin asioita yhdessä ja miehellä on oma vastuualueensa esim. kylvettämisessä, jossa hän voi kehittyä "ammattilaiseksi".

Kunnoitusta pitää olla ja molemminpuolista arvostamista. Siinä on pitkän parisuhteen kivijalka, niin se rakkauskin säilyy ja kukoistaa.

No, ei mikään yksipuolinen asennoituminen ole pitkän päälle hyvä. Ei yksinomaan toisen syyttäminen mutta ei myöskään se, että tyytyy vain itse etsimään asioita, joita voi tehdä parisuhteen eteen. Joskus saa vaatia ja olla itsekäskin. Kuulostaa nyt ihan siltä kuin olisit mennyt äärestä laitaan. Onneksi mies on korjannut samalla omaa toimintaansa, niin vahinkoa ei ole tapahtunut.

Mä en ymmärrä tota miten naiset tuon mäkättämisen selittää itselleen. Kuvitteleeko nää naiset itse tekevänsä kaiken niin täydellisesti, että on varaa moittia toista?

Yleistä pohdintaa vaan: Olisin väärän miehen kanssa, jos mies tekee Kaiken väärin. Tai jos mies on oikea, niin jonnekin parisuhdeterapeutille menisin, jos miehelle ei mene perille tärkeät seikat. Myös miettisin minkälainen luonne on miehellä, jos ei muista yksinkertaisia asioita eli huomioisi toisen. Jos asutaan samassa kodissa pitäisi jotenkin homma toimia. Myös mies saisi sanoa omat mielipiteensä, miehellä pitäisi olla munaa sen verran, eikä hissutella mielipiteettömänä tai hiljaa. Mielipidettä voi kysyä.

Toki on naisia jotka sanovat turhasta takuulla, en sitä kiellä - mutta silloin ei ole rakkautta ehkä enää. Välittävä nainen toki sanoo asiasta, eikä turhasta. Ja nalkutus lopettaa nopeasti niin naisen kuin miehen tunteet - se on huono juttu. Keskustelu olisi hyvä, mutta miehethän ei keskustele ja kuuntele aina. Onko se suhteesta kiinnostunut mies, jos ei sen vertaa toista kuuntele / keskustele. Naista arvostava?

Itseään voi muuttaa kyllä nimenomaan. Mutta jos toinen on ihan samanlainen, eikä tajua mitä hän tekisi toisin. Silloin nainen on yksipuolisesti suhteessa yrittämässä? Hyvä jos mies itse tajuaa pestä kädet tongittuaan likaisia paikkoja, mutta jos porsastelee edelleen, tulee mieleen eikö hänellä itsellä sytytä. Se oli yksi esimerkki josta tulisi mieleen sanoa, että huomaako. Mutta kaikki tavat ja tottumukset voisi käydä läpi ennen yhteen muuttamista...

Joskus tutustuessa voi tulla väärinkäsityksiä myös toisinpäin, jos mies ei tutustu kunnolla naiseen. Voi kuvitella naisen erilaiseksi mitä tämä on, pinnallisten seikkojen perusteella. Siksi pitäisi ottaa selvää kunnolla, eikä säheltää koheltaa kuten miehillä on tapana. Mustavalkoinen ajattelu on kuulemma miehillä yleistä. Sääli. Moni nainen varmistaa ja ajattelee monimutkaisemmin, eikä tuomitse heti samantien.

Monille naisille tulee synnytyksen jälkeen tunne, että mies tekee aiken väärin ja vauvaa pitää suojella mieheltä. Hormonit on muuttaneet naisen koko elämän, jolla on uusi suuri tarkoitus. Mies on vanha itsensä, ei riittävän hyvä. Hatunnosto aloittajalle, että pystyi analysoimaan omankin tilan.

Täydet pisteet sinulle! Olet pystynyt ikäänkuin ulkopuolelta tarkastelemaan omaa käytöstäsi. Ja kun huomasit virheitä, muutit ensin asenteitasi ja sitten käytöstäsi. Ei onnistu monelta naiselta. Mutta noin sen pitää mennä.

Toki myös mieheltä pitää vaatia samantyyppistä kykyä. Naisilla vain on se taipumus, että se tietynlainen mäkättäminen muuttuu usein aivan krooniseksi eikä käyttäytyminen korjaudu koskaan, paitsi joskus harvoin kun nainen hoksaa tilanteen kuten sinä. Kai näissä taipumuksissa on hormoneilla joku osansa.

Sekä miehen että naisen pitäisi haluta elää aviomiehen ja -vaimon roolissa ja nauttia tilanteesta vaikka siihen sisältyy tiettyjä 'uhrauksia' joka ikinen päivä. Pitäisi ymmärtää että omasta edusta tinkiminen perustuu rakkauteen ja on nautinto kun sen oikein ymmärtää. Kumpaankin rooliin kuuluu kiinteänä osana joustaminen ja tuleminen toista vastaan, myös luopuminen omasta edusta monessa asiassa. Sellaista elämä on sellaista sen kuuluu olla. Mutta aina saa vastineeksi jotain. Ei kuitenkaan yleensä samassa asiassa tai samassa mielessä. Toinen puoliso tekee omat uhrauksensa jossakin muussa asiassa tai kuolettaa itseltään jotain toisenlaisia tarpeita. Toinen puoliso ei aina edes hoksaa millä tavalla toinen on vähin äänin joustanut puhumatta koko asiasta. Monesti mies tekee näin. Mieshän ei liikoja puhu kaikista ajatuksistaan. Eikä ihan pikku asioista viitsi edes mainita vaikka joku asia kumppanissa ärsyttäisi. Miehen asenne on usein että "elämä on". Siksi naisen mäkättäminen on miehelle raskasta silloin jos nainen on sellainen että mäkättää, koska miehellä on hiljaisesti ollut omia ajatuksiaan kaiken aikaa monista asioista ja hän on kokenut että on joustanut eri asioissa ja tehnyt sitä ja tätä mainitsematta koko asiasta. Siksi että miehen luonteeseen ei kuulu puhua pahemmin sellaisista asioista jotka ovat perhe-elämässä ikäänkuin itsestäänselviä piirteitä kuten joustaminen omassa edussa. Mies puhuu näistä jutuista vain kun tulee erityinen syy puhua tai asioissa on jo niin paljon sanomista että ei enää jaksa. Vaikkapa kuunnella naisen mäkätystä. Nainen ei usein hoksaa sitä, että kun hänellä itsellään puhekynnys on paljon alempana kuin miehellä, niin siitä syntyy se väärä oletus ikäänkuin miehen mielestä missään asiassa ei olisi valittamista sen takia että mies ei juurikaan valita. Kyllä asioissa on usein sanomista miehenkin mielestä, esim. puolison käytöksessä, mutta ne ajatukset on miehen pään sisällä. Ne varastoituvat sinne pitkällä ajalla. Joskus tuntuu että nainen vain painaa kaasua omassa valituksessaan siksi että luulee, että hänellä itsellään on parisuhteessa tosi kurjaa ja miehellä kivaa, koska kun mies on hiljaa niin täytyyhän hänen olla kaikkeen tyytyväinen. Ja sitten nainen hoksaa että kun hän 'joutuu' valittamaan asioista joissa miehellä ei ole mitään valittamista, niin täytyyhän tilanteen olla tosi epäreilu, ja näin ollen nainen valittaa lisää. Silloin ollaan tilanteessa, että miehellä on jo entuudestaan pään sisällä saman verran ajatuksia kuin mitä nainen on puhunut ääneen jo pitkään, ja sitten tulee vielä naisen kiihtyvä valitus päälle tämän miehen aiemman vaikenemisen takia. Jossain vaiheessa mies sitten hermostuu täysin.

Tuollainen luopuminen kohtuuden rajoissa on peruslähtökohta perhe-elämässä. Se on negatiivinen asia vain teoreettisesti, käytännössä se on niitä elämäniloja jotka kuuluvat avioelämään. Se on vain elämän kuva kun on puoliso ja lapsia. Näin elämä on aina kulkenut ja tulee kulkemaan. Sen tulee koskea molempia.

Liian yksinkertainen ohje sinulla. Minä en paljon mitään vaadi mieheltä saati mäkätä tai nalkuta mistään kun en ole nalkuttajatyyppiä. Mies käy urheilemassa ja viettää aikaa kavereiden kanssa ja on suurimmaksi osaksi poissa kotoa. Minä teen pääosin kotityöt. Mies ei tee koskaan ruokaa meille eikä paljon puutu kotijuttuihin. Mutta hän kuormittuu - ei siitä että minä jostain valittaisin kun enhän minä sano hänelle paljon mitään - esim siitä että häiritsen häntä tiskien tms äänillä tai lapsista tulee meteliä tai he häiritsevät hänen uniaan. Nuo meidän riidat aiheutuvat yleensä näin ollen ulkoisista tekijöistä. En usko, että meillä olisi paljonkaan riitoja, jos olisimme kahden. Silloin koti olisi aina hiljainen ja hänellä olisi rauha olla...Näin ollen tuo Lifemockerin ohje "toimivan parisuhteen sala" on varmasti joidenkin kohdalla ihan toimiva. Mutta minä rakastan elämää ja ääniä kotona. Mitään ihanampaa minulla ei tässä elämässä ole kuin lapset. Mutta ehkä miehet on ohjelmoitu jotenkin siten, että he eivät kestä lasten aiheuttamaa rasitetta samalla lailla kuin naiset...Senpä vuoksi annan miehen aina paeta kotoa jonnekin kaverien luokse. Onhan se parempi, että hän on hyvällä mielellä jossain kuin rasittuneena kotona. Mutta pointtini on se, että aloittajan ohje hyvään parisuhteeseen ei toimi kohdallani lainkaan.