Suurin osa ihmisistä on niitä onnellisia Matrixin asukkaita, jotka eivät ymmärrä asuttamansa todelllisuuden rakennetta tai niitä valta- ja riistosuhteita, jotka sitä pinnan alla pyörittää. Ja tästä syystä he pystyvät toimimaan todellisuudessaan suhteellisen ongelmitta, muodostamaan ihmissuhteita ja nauttimaan niistä asioista, joista ns. normaalien ihmisten oletetaan nauttivan.
Elokuvassa The Matrix päähenkilö Neo saavuttaa lopussa yliotteen Matrixista, näkee mistä todellisuus koostuu ja pystyy toimimaan siinä hyödyntäen tätä uutta tietoaan. Sen sijaan tässä meidän oikeassa todellisuudessa ihminen, joka saavuttaa ymmärryksen todellisuuden rakenteesta ja sen pinnanalaisista mekanismeista lamautuu kuin lsd-lapun nielaissut beatnik, joka ei pysty käsittelemään sitä informaation ylipursoa, joka hänen aistinsa täyttää.
Ei ole olemassa mitään Neo-The One virtuaalimessiasta, joka valaistuttuaan pystyisi taivuttamaan objektiivisen todellisuuden mieleisekseen. On vain lamautuneita oman päänsä sisään kadonneita erilaisiin sairausluokituksiin lokeroituja ihmisiä skitsofreenikoista autisteihin ja siitä lievempiin introvertteihin, at-miehiin ja neurootikkoihin. He näkevät näennäistodellisuuden raoista mitä sen takana on, mutta juuri tämä tieto lamauttaa heidät, niin etteivät he pysty toimimaan enää siinä näennäistodellisuudessa, jossa suurin osa ihmisistä tavoittelee pieniä onnen murusiaan työnteon, bilettämisen ja lomamatkojen toimiessa ainoina tunnettuina majakkoina elämänsä usvassa.
Kun prosessoritehot eivät kykene erottelemaan tai pitämään yhtä aikaa mielessä sekä käyttöjärjestelmää, että sen taustalla toimivaa koodia, moni haluaisi unohtaa koodin ja elää vain käyttöjärjestelmässä ilman tietoa siitä mistä mikäkin toiminto johtuu ja mikä siihen vaikuttaa. Tämä on usein introverttien ongelma ja niiden joilla rationaalinen puoli on kehittyneempi kuin tunnepuoli. Kun taas Matrixin näennäistodellisuuden onnelliset asukkaat elävät nimenomaan tunteidensa mukaista elämää järjen toimiessa vain ajoittaisena taskulamppuna pahimman tunneusvan keskellä paljastamatta kuitenkaan koskaan liikaa. Sillä jos alat ajattelemaan kävelyäsi, niin kompastut jalkoihisi. Pitää mennä fiiliksellä, niinku.
Kun pelimies yrittää neuvoa tekniikka miten naisia isketään, Matrixin asukas suuttuu. Ei ole mitään kaavaa, ei koodia! Kaikki vain tapahtuu! Kun markkina-arvoteoreetikko esittää teorian siitä mitkä valtasuhteet ihmissuhteiden taustalta löytyy, niin Matrixin asukas suuttuu uudelleen. Ei ole mitään markkina-arvoa, ei koodia! Kaikki vain tapahtuu! Kun pää täynnä koodia oleva Matrixin analyysihalvauksen lamauttama puoliasukas lähestyy anniskeluravintolassa Matrixin asukasta hän joutuu kohtaamaan tunteiden ohjelmoiman nopean koodin ja oman hitaamman, mutta analyyttisemman hitaan koodin ristiriidan ja kuulemaan kohtalokkaat sanat: "v*ttu sä oot outo jätkä! Ollaan vain kavereita."
Elokuvassa The Matrix päähenkilö Neo saavuttaa lopussa yliotteen Matrixista, näkee mistä todellisuus koostuu ja pystyy toimimaan siinä hyödyntäen tätä uutta tietoaan. Sen sijaan tässä meidän oikeassa todellisuudessa ihminen, joka saavuttaa ymmärryksen todellisuuden rakenteesta ja sen pinnanalaisista mekanismeista lamautuu kuin lsd-lapun nielaissut beatnik, joka ei pysty käsittelemään sitä informaation ylipursoa, joka hänen aistinsa täyttää.
Ei ole olemassa mitään Neo-The One virtuaalimessiasta, joka valaistuttuaan pystyisi taivuttamaan objektiivisen todellisuuden mieleisekseen. On vain lamautuneita oman päänsä sisään kadonneita erilaisiin sairausluokituksiin lokeroituja ihmisiä skitsofreenikoista autisteihin ja siitä lievempiin introvertteihin, at-miehiin ja neurootikkoihin. He näkevät näennäistodellisuuden raoista mitä sen takana on, mutta juuri tämä tieto lamauttaa heidät, niin etteivät he pysty toimimaan enää siinä näennäistodellisuudessa, jossa suurin osa ihmisistä tavoittelee pieniä onnen murusiaan työnteon, bilettämisen ja lomamatkojen toimiessa ainoina tunnettuina majakkoina elämänsä usvassa.
Kun prosessoritehot eivät kykene erottelemaan tai pitämään yhtä aikaa mielessä sekä käyttöjärjestelmää, että sen taustalla toimivaa koodia, moni haluaisi unohtaa koodin ja elää vain käyttöjärjestelmässä ilman tietoa siitä mistä mikäkin toiminto johtuu ja mikä siihen vaikuttaa. Tämä on usein introverttien ongelma ja niiden joilla rationaalinen puoli on kehittyneempi kuin tunnepuoli. Kun taas Matrixin näennäistodellisuuden onnelliset asukkaat elävät nimenomaan tunteidensa mukaista elämää järjen toimiessa vain ajoittaisena taskulamppuna pahimman tunneusvan keskellä paljastamatta kuitenkaan koskaan liikaa. Sillä jos alat ajattelemaan kävelyäsi, niin kompastut jalkoihisi. Pitää mennä fiiliksellä, niinku.
Kun pelimies yrittää neuvoa tekniikka miten naisia isketään, Matrixin asukas suuttuu. Ei ole mitään kaavaa, ei koodia! Kaikki vain tapahtuu! Kun markkina-arvoteoreetikko esittää teorian siitä mitkä valtasuhteet ihmissuhteiden taustalta löytyy, niin Matrixin asukas suuttuu uudelleen. Ei ole mitään markkina-arvoa, ei koodia! Kaikki vain tapahtuu! Kun pää täynnä koodia oleva Matrixin analyysihalvauksen lamauttama puoliasukas lähestyy anniskeluravintolassa Matrixin asukasta hän joutuu kohtaamaan tunteiden ohjelmoiman nopean koodin ja oman hitaamman, mutta analyyttisemman hitaan koodin ristiriidan ja kuulemaan kohtalokkaat sanat: "v*ttu sä oot outo jätkä! Ollaan vain kavereita."
Vastaukset 4
Vanhimmat
En menisi sanomaan mitään skitsofreenikkojen "toisia todellisuuksia" miksikään totuudeksi, tai faktapohjaiseksi havainnoinniksi. Vaikka intuitio yhdistettynä mielikuvitukseen saattaa joskus osua oikeaan ei se tarkoita silti, että se olisi mikään varma kaava.
Skitsofreenikkoja varmasti löytyy monenlaisia. Itse tunnen yhden. Hänellä tuntuu ainakin juuri olevan tuollainen filtteritön näkemys maailmasta ja koska ei pysty sitä käsittelemään, niin skitsofreenikko tekee siitä omat ihan oudot tulkintansa, mutta kaikkien niiden sekojen juttujenkin taustalta ja välistä tulee tarkkoja havaintoja maailmasta ja ihmisistä, jotka normaalit sivuuttaa kyetäkseen toimimaan normaalisti. Tästä skitsofreenikkojen "totuudestahan" on esittäneet omia teorioita antipsykiatreiksi kutsutut psykologit.
Kuten sanoin, rikkinäinenkin kello on oikeassa 2 kertaa päivässä, eikä sillä ole mitään merkitystä.
Epämiellyttävät ja normista poikkeavat asiat on helppo luokitella vain "rikkinäisiksi" ja "sairaiksi" ja heittää takavasemmalle pois kyseenalaistamasta omaa tutuksi ja turvalliseksi koettua maailmaa.