irtipäästäminen

älä pidä MITÄÄN yhteyttä exään. roikkuminen vain pahentaa tilannetta (tai no, ette näin ollen pääse eteenpäin elämässänne)

Mä niin tunnen sun tuskan/turhautuneisuuden. Olen ollut 16v saman tyypin kanssa ja alkuun hän lähinnä keksi ensin riidan aiheen että sai sitte hyvällä omalla tunnolla painua ryyppäämään...ei jäänyt lkuun kiinni pettmisestä. n. 1/2 vuotta naimisiin menomme jälken lomareissulla espanjassa mieheni jäi sitten ekan kerran kiinni kun pitkään jatkuneen epäilyttävän käytöksen jälkimainingeissa luin hänen tekstiviestinsä ja sielläkös asia ekan kerran paljastui. tiedetään että ei saa lukea...mutta asioille täytyy saada selvyys kun kumppani valhtelee päin naamaa. n. vuosi sitten sain puhelinsoiton eräältänimettömältä mieheltä, joka kertoi minulle, että miehelläni on ollut jo yli vuoden kestävä kiihkeä suhde toiseen naiseen (ikäiseeni). Hän jopa kertoi naisen nimen ja yksityiskohtia suhteesta mutta jäin silti epäilemään kiusaamista. Kerroin asiasta miehelleni ja hän luonnolliesti ja silmiin katsoen kielsi kaiken. Kertoi kyllä tuntevansa naisen mutta jotta nainen sis ahdisteli häntä eikä hänellä ollut mitään tekoa naisen kanssa muuten.. Joopa, joo. Sain lukemattomia tekstiviestejä ja erilaisia vihjeita seuraavien puolen vuoden ajan ja kerroin kaikista niistä miehelleni avoimesti. Näytin saamani viestit tsisältöineen ja annoin numerot joista tiedot tulivat..Hän edelleen kielsi kaiken. Tänään sitten sain vedenpitäviä todisteita tästä suhteesta ja kerroin hänelle, että kaikki mitä oli sanonut oli silkkaa valhetta ja että todistettavasti tiedän tästä suhteesta. Hän edeleen silmät pyöreinä väitti minun oleva vain sekaisin! Joo sekaisin olinkin mutta siitä, että en tyhmyyksissäni jo vuosia sitten lopettanut tätä kelvotonta ihmisuhdetta vaan rakensin elämäni valheen päälle. Tiedän nyt pettäjäpuoliskon henkilöllisyyden mutten ole viitsinyt olla yhteydessä... Tänään jätin erohakemuksen käräjäoikeuteen ja näin valui 16 vuotta elämästäni hukkaan. Seuraavaksi tulee kodin myynti ja kaikki sen mukana tuoma tuska..

En tiedä mitä minun pitäisi tehdä. Olemme uusio perhe ja meillä molemmilla on lapsia, mutta vain minun 17v.poika asuu enää kansamme. Olemme olleet 8v. yhdessä , mies ilmoitti jo keväällä mykkäkoulun jälkeen, että ei jaksa enää tätä suhdetta.Kysyin syytä ja hän vastasi häntä painavan vanhat asiat. Exäni oli oikea piikki meidän elämässä 2-3 ensimmäistä vuotta ja sitten me riitelimme alussa kovastikkin siitä, että halusin käydä aina joskus tuulettumassa ystävien kanssa. Siitä en antanut periksi, en ymmärtänyt että toisella voisi olla oikeus kieltää ja perusteluna et kaikki jotka käyvät baarissa, pettävät. Hän itse ei käy baareissa ollenkaan, eikä suostu lähtemään yhdessä. Kaikki nämä vuodet hän on tehnyt 6-7 työpvä/vk koska on yksityis-yrittäjä. Itselläni oli myös alku vaikeuksia sopeutua siihen, että työ menee kaiken meidän tekemisen yli, mutta aika auttoi soputumaan. Meillä on ollut erittäin samanlainen huumori ja puhumme paljon asioista, mutta emme omista ongelmista. Aina kun yritän ottaa puheeksi, niin hän sanoo, että se olisi kuin paska kasaa tonkisi ja sitten hän vetäytyy kuoreensa ja menee taas aikansa kun tulee sieltä pois. Keväisen lopettamis keskustelujen jälkeen jatkoimme kuitenkin ja sain hänet tulemaan kuoresta, emme kuitenkaa puhuneet ongelmasta, en uskaltanut painostaa, hän oli muutenkin etäinen, juteltiin, joooo, mutta ei niistä mistä pitäisi. Kesä meni ja nyt taas hän sanoi, ettei se keväinen keskustelu ja mielipide ole muuttunut. Hän ehdotti että minä kun olen kotona niin hän on mökilla ja toisin päin. Jos yritän soitaa niin hän ilm. ettei jaksa jauhaa. Itse en haluaisi erota enkä haluaisi luovuttaa vielä, mutta en tiedä miten saisin häneen yhteyden. Laitan hänelle joka ilta ja aamu huoment niin hän vastaa hymiöllä. Se miksi haluasin vielä jatkaa niin koen vielä rakkautta häntä kohtaa ja nimen omaa se arki jos mikä on meillä yhteisellä huumorilla mukavaa ja haluasin nähdä meidän yhdessä vielä vanhenevan, toisista huolta pitäen. Tiedän myös että näinkään en jaksa kauaa, en nuku kunnolla, ruoka ei maistu, muuta kuin itseäni pakottamalla, alan eristäytyä, haluaisin olla vain yksin , tuntuu että olisi sisäinen hätätilanne koko ajan. Sanoin miehelle viimeisen ero-keskustelun jälkeen, että anteeksi mutta minä vielä uskon meihin ja kaikissa parisuhteissa on ongelmia ja usein niistä on päästy yli ja sitten voimme molemmat todeta vuosien päästä, että niin mekin selvisimme. Itse olen ollut lähtemässä alku-aikoina meidän suhteesta kaksi kertaa, mutta hänen sinnikkyytensä on kantanut meidät kriisin yli ja sanoin, että nyt on minun vuoro kantaa meidät tämän yli, Hän ilmoittaa, että alku-ajan ongelmat painavat häntä liikaa ja se etten halunut hänen kanssa alussa yhteistä lasta. Kerroin ettei se johtunut hänestä vaan itselläni oli vielä pienet lapset ja olin ollut 7v. koti-äiti ja sitten ex hankaloitti meidän elämää, sanoin että tämä hetki ei ole kyllä paras mahdollinen mutta katsotaan myöhemmin, tiesin toki että p-kelloni tikitti koko ajan ja nyt se on myöhäistä. Luotin siihen että hänellä on kuitenkin neljä lasta ja sitten joskus me voimme saada lasten-lapsia ja olla hyviä iso-vanhempia ja hoivata niitä yhdessä. Anteeksi, kirjoitus vierheet ja asiani hyppivät, tämä kuvaa vain minun sisäistä myllerrystä ja tuntuisi kun roikkuisin kuilun reunalla... mitä mitä ihmettä minun pitäisi tehdä..??