Duunia alle 4 euron tuntipalkalla

rahat loppu!

Rekrykoulutus ja sen ongelmia

Kela, TE-toimistot ja paikalliset taloudellista tuottoaan maksimoivat koulutuslaitokset, kuten ammattikorkeakoulut, ovat keittäneet varsin mielenkiintoisen sopan. Tämä rekrykoulutus -nimellä kulkeva paketti on ollut jo pitkään olemassa, mutta mikä on rekrykoulutuksen ongelma?

Rekrykoulutus pyrkii työllistämään työttömän tai työttömyysuhan alaisen ihmisen. Tämä tapahtuu laittamalla ihminen koulun penkille pariksi päiväksi viikossa ja yhteistyöyritykseen töihin vaikkapa kolmeksi työpäiväksi viikossa. Tämä paketti työllistää ihmisen viikon jokaisena arkipäivänä, lähes 40 tuntia viikossa.

Mikä on taloudellinen palkkio täyden viikon puskemisesta? Kelan peruspäiväraha korotettuna eli nettona 30 euroa päivässä. Kahdeksan tunnin työpäivää puskevaa alkaa tietyssä mielessä aika nopeaan ketuttaa palkan suuruus. Tai siis työn "palkattomuus"!

Eikö järjestelmän ja todellisuuden pitäisi KANNUSTAA työntekoon? Eikö työttömän ja kahdeksan tuntista työpäivää puskevan ansioissa pitäisi olla jotain eroa? Jos sohvalla kotona makaamalla tienaa Kelan peruspäivärahaa, niin mitä ideaa on tehdä puoli vuotta työtä rekrykoulutuksen puitteissa Kelan peruspäivärahalla? Eikä tässä pääse kertymään edes vuosilomaa koko puolivuotisen aikana!

Tämä on siis se kohta, jossa rekrykoulutus kus**. Ihminen laitetaan töihin oikeaan yritykseen, tekemään oikeaa työtä, mutta ilman palkkaa. Ainut palkka koko rekrykoulutuksen ajalta on Kelan peruspäiväraha, jonka toki saa oikein korotettuna. Nettona 30 euroa per päivä. Siitä ei kannata laskea tuntipalkkaa 9 tunnin työpäivän jälkeen. Se nimittäin jää selvästi alle 4 euron... Se on aika vähän tiedekorkeakoulusta valmistuneen aikuisen ihmisen työpanoksesta. Se on aika vähän kenen tahansa työpanoksesta!

Miten raha liikkuu rekrykoulutuksesta? Yhteistyöyritys maksaa tuhansia euroa koulutuksen järjestäjälle. Samoin ELY-keskus, joka maksaa yli kaksi kertaa yritystä suuremman summan. Lopputuloksena ammattikorkeakoulu laittaa taskuunsa liki 20 000 euroa per opiskelija. Hyvä järjestelmä, jos sattuu olemaan siellä päässä minne raha menee. Huono järjestelmä, jos tekee duunia normaalin työntekijän vastuulla ja velvollisuudella, mutta alle 4 euron tuntipalkalla.

14

456

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tässä sana totuutta

      Täytyy muistaa, että työttömän paluu työmarkkinoille käy aina välityömarkkinoden kautta, johon rekrykoulutus kuuluu. Työtön on usein työtön sen takia, koska ammattiosaaminen on vajaata tai työkyky muuten heikentynyt. Rekrykoulutuksessa näihin asioihin paneudutaan kunnolla niin, että työtön pikku hiljaa kuntoutuu takaisin avoimien työmarkkinoiden vaatimalle henkiselle ja fyysiselle tasolle. Palkkaa työttömän työpanoksesta ei täten luonnollisesti voi maksaa, mutta se että kuntoutuu ja saa kullanarvoista työkokemusta on rahapalkkaa huomattavasti arvokkaampaa!

      • rahat loppu!

        Tässä tapauksessa lomautettu. Ei työtön.

        Enkä tarvitse mitään lisäkoulutusta. Kaksi korkeakoulututkintoa riittävät, kiitos.

      • rahat loppu!

        "Palkkaa työttömän työpanoksesta ei täten luonnollisesti voi maksaa"

        Palkkaa kuuluu maksaa kenen tahansa työpanoksesta! Aina!

    • rahat loppu!

      Laskennallisesti tienasin edellisessä työssäni noin 34 eur/tunti, bruttona.

      Numerona se näyttää pieneltä, mutta kyllä siitä osa-aikatyötä tehneelle kertyy se 34eur*128tuntia=4350 eur/kk, brutto.

      Mikään ei voita osa-aikatyötä, 4 päiväistä työviikko ja yli 4000 euron kuukausipalkkaa 30 tuntia/viikko työnteosta. Työaika oli aina klo. 9-17 välillä. Siedettävää...

      Pudotus siitä Kelan peruspäivärahalle "vähän" tuntuu!!!!!!!! AUTS!!

    • rahat loppu!

      Tähän toivon mielipiteitä ihmisiltä:

      "Eikö järjestelmän ja todellisuuden pitäisi KANNUSTAA työntekoon? Eikö työttömän ja kahdeksan tuntista työpäivää puskevan ansioissa pitäisi olla jotain eroa? Jos sohvalla kotona makaamalla tienaa Kelan peruspäivärahaa, niin mitä ideaa on tehdä puoli vuotta työtä rekrykoulutuksen puitteissa Kelan peruspäivärahalla?"

      On turha syöttää diiba-daabaa siitä, että rekrykoulutus on hyväksi ja kuinka etuoikeutettua on saada tehdä työtä ilman palkkaa. Hei kamoon, oikeasti! Eihän Suomessa ihmisten kuulu tehdä työtä "ilman palkkaa". Eihän?

      Kommentini ketjun ainoaan kommentoijaan:

      "Täytyy muistaa, että työttömän paluu työmarkkinoille käy aina välityömarkkinoden kautta, johon rekrykoulutus kuuluu"
      - esim. lomautetu voi palata SUORAAN työmarkkinoille. rekrykoultuus on haitta, ei etu

      "Työtön on usein työtön sen takia, koska ammattiosaaminen on vajaata tai työkyky muuten heikentynyt"
      - usein pelkästään huonon tuurin takia (esim. lomautettu yt-neuvottelujen takia). Osaamisessa ei välttämättä MITÄÄN VIKAA!

      "Rekrykoulutuksessa näihin asioihin paneudutaan kunnolla niin, että työtön pikku hiljaa kuntoutuu takaisin avoimien työmarkkinoiden vaatimalle henkiselle ja fyysiselle tasolle."
      - Amis-meinikiä en sanoisi asioihin kunnolla paneutumiseksi. Opiskelu Yhdysvalloissa huippuyliopistossa tai Helsingin kauppakorkeakoulussa olivat vähän vaativampia ja opettavampi kuin joku "rekrykoulutus", joka ei opeta muuta kuin kahvitaukojen pitämistä 6 kertaa työpäivän aikana! Eikä tässä mitään kuntoutumista tarvita. Tässä ollaan paremmassa työkunnossa kuin 95% Suomen työvoimasta!!!!

      "Palkkaa työttömän työpanoksesta ei täten luonnollisesti voi maksaa"
      - Kutsutko kahdeksan tunnin työpäivää tekevää ihmistä työttömäksi????? Rekrykoulutettava ei tosiasiallisesti ole työtön vaan tekee 40 tunnin työviikkoa kuten kuka tahansa työelämässä oleva. Eikä tästä pitäisi maksaa palkkaa?

      Lisää kommenttja ketjuun vaan, ihmiset.

    • fsdöew

      mikä ihmeen tuntipalkka? mistä lähtien yhteiskunnan maksama tuki on ollut palkka? palkka on se, mitä työnantaja maksaa työntekijälle. tuki on se, mitä yhteiskunta maksaa työllistetylle.

      se, että puhuu palkasta vaikka kyseessä on tuki, on ampumista omaan nilkkaansa.

      • rahat loppu!

        Kuvittele sana palkka sitten sitaatteihin edellä.

        Eli onko alle 4 euroa per tunti "palkkana" ihan OK mielestäsi?

        Miten elää alle 4 euron "tuntipalkalla"?

        Miski kotona makaava työtön ja 40 tunnin työviikkoa tekevä saavat yhtä suurta "palkkaa"?

      • rahat loppu!

        "Unohdit" muuten ottaa kantaan ketjun kysymyksiin.

        - Mitä mieltä olet siitä, että Suomessa laitetaan joku tekemään työtä alle 4 euron "tuntipalkalla"?

        - Eikö järjestelmän ja todellisuuden pitäisi KANNUSTAA työntekoon? Eikö työttömän ja kahdeksan tuntista työpäivää puskevan ansioissa pitäisi olla jotain eroa? Jos sohvalla kotona makaamalla tienaa Kelan peruspäivärahaa, niin mitä ideaa on tehdä puoli vuotta työtä rekrykoulutuksen puitteissa Kelan peruspäivärahalla?

      • lgösfdö
        rahat loppu! kirjoitti:

        pitkään ollut maan tapa. ketään ei tietenkään tähän pakoiteta, jos työnhakusuunnitelmaan niitä ei laiteta. vastavalmistuneille nuorille on aina helppo sanoa, että halpa/ilmaistyön jälkeen on helpompi saada kunnon töitä, vaikka todellisuudessa yhä useammin tämä seuraa pelkkään halpa/ilmaistyökierteeseen. ilman suhteita palkkatyön saaminen on täyttä arpapeliä.

        järjestelmä eli nykyinen työvoimapolitiikka on luotu vain hyödyttämään työnantajia. koska on työnantajan markkinat, työntekijöitä on helppo höynäyttää näiden työvoimapoliittisten palveluiden avulla. kuitenkin työnhakija löytää parhaiten töitä, kun ei ole missään tekemisissä minkään viraston kanssa, vaan suoraan työnantajan (suhteet).

      • rahat loppu!
        lgösfdö kirjoitti:

        Tästä aiheesta voisivat iltapäivälehdet tehtailla muutaman provokatiivisen lööpin. On järkyttävää, mityen silmät ummistetaan ihmisten hyväksikäytöltä, kun hyväksikäyttö tapahtuu niin suurena ja räikeänä ihan omien silmien edessä!

        Tämä on kuin virtahepo olohuoneessa. Kuin keisarin uudet vaatteet. Ihmiset kiistävät tosiasiat eivätkä suotu myöntämään ja sanomaan ääneen, että Suomessa on järjestelmä, joka tarkoituksellisesti hyväksikäyttää ihmisiä. Rekrykoulutus on yksi esimerkki tästä laillisesta "kusetuksesta", jossa ihminen tekee puoli vuotta töitä peruspäivärahalla.

        Aivan uskomatonta. Näistä ajatuksista syntyi tämä ketju:
        "Rekrykoulutus tuhoaa elämän?"

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/11663173

        Rekrykoulutuksessa on mukana TE-toimisto, ELY-keskus sekä paikallinen yhteistyöyritys. Kaikkien tavoitteena ihmisen työllistäminen. Tämä kaikki vaikuttaa mainiolta, kunnes kompastumme rekrykoulutuksen suurimpaan ongelmaan: työtä pitäisi, eikun PITÄÄ, tehdä ilman palkkaa. Kyllä, luit oikein. Oikeaa työtä, oikeassa yrityksessä, oikean työntekijän velvollisuuksilla pitää tehdä ilman palkkaa! Ja tämä siis Suomessa, ei missään ihmisoikeuksia polkevassa Filippiineillä tai Vietnamissa toimivassa "orjatyötehtaassa".

        Rekrykoulutus saattaa traumatisoida sekä henkisesti että fyysisesti osallistujan ja tuhota ihmisen. Suurin syy on tietysti taloudellinen puoli. On selvää, ettei kukaan normaali ihminen tule toimeen Kelan peruspäivärahalla edes puolta vuotta. Normaaliksi määritellään ihminen, jolla on asuntolainalla hankittu suhteellisen tavallinen kerrostaloasunto, mutta ei mitään muuta velkataakkaa. Mutta elämä on kallista: Jos pelkkä asuntolainan lyhennys on lähes tuhat euroa kuukaudessa ja siihen ihan kaikki normaalit elämisen kulut päälle: vastike, sähkö, vesi, nettiyhteys, auton muut vakuutukset, bensat, ruoka jne. jne. Normaaliin, tavalliseen elämiseen ilman mitään luksusta menee helposti 2000 euroa kuukaudessa. Jokainen työelämässä oleva normaali ihminen tietää tämän.

        Kelan korotettu peruspäiväraha kuukaudessa on noin 37,21eur * 20 päivää - 20% ennakonpidätys = 595 euroa kuukaudessa. Tämä on palkka rekrykoulutuksen ajalta.

        Jos ihmisen normaaliin elämiseen menee kaikkineen noin 2000 eur/kk, joutuu omiin säätöihin tai pankkilainaan turvautumaan noin 1400 euroa kuukaudessa koko rekrykoulutuksen ajan, mikä tekee puolessa vuodessa 8400 euroa. Tämä on se taloudellinen lovi, jonka rekrykoultus aiheuttaa. 8400 euroa on se raha, joka pitää heti aluksi tienata takaisin, kun rekrykoulutus muuttuu oikeaksi palkalliseksi työpaikaksi. Mutta kuinka kauan kestää tienata menetetyt 8400 euroa takaisin? Kuinka kauan kestää kompastuneen nousta taas omille jaloilleen?

        Jos oikean työpaikan maksama palkka rekrykoulutuksen jälkeen on mukavat 2800 eur/kk eli nettona noin 2100 eur/kk, ja esimerkkimme ihmisen elinkustannukset jatkossakin ovat 2000 eur/kk, menee puolessa vuodessa menetettyjen 8400 euron takaisinsäästämiseen (tahdilla 100 eur/kk) vaivaiset 84 kuukautta eli 7 VUOTTA.

        Rekrykoulutus yrittää tehdä ihmisestä työelämäkelpoisen, mutta saattaa puolessa vuodessa tuhota jonkun ihmisen elämän vetämällä taloudellisen maton jalkojen alta. On ikävä herätä sunnuntaiaamuna painajaisista sekaisin hikisenä, kun miettii, miten rahat riittävät. Tai miten jaksaa tehdä 7 vuotta töitä toipuakseen taloudellisesti puolen vuoden rekrykoulutuksesta.

        Tämä on se tosielämän h*lv*tti, jossa normaali keskiluokkainen ihminen voi huomata elävänsä. Tämä on se todellisuus, josta lehdetkään eivät uskalla kirjoittaa; ihmisistä joilla on työpaikka ja säännöilliset tulot, mutta taloudellinen elämä pirstaleina vuosikausia ilman yhtä ainutta itse tehtyä virhettä.

      • raaht loppu!

        Ei hätää! Kevan johtaja irtisanoutui työstään ja sai epäonnistumisestaan palkkioksi yli 300 000 euroa. Kohtuullinen palkkio epäonnistumisesta ja itse eroamisesta!

        Kun nyt olen tehnyt puoli vuotta töitä ilman palkkaa, niin ehkä minutkin pitäisi palkita jollain muodollisella korvauksella eli vaikkapa 30 000 eurolla rekrykoulutuksen päättyessä ja jäädessäni työttömäksi. Työpaikkaan rekrykoulutus ei johtanut minun kohdallani. Pitääkö minun itse irtisanoutua ja keskeyttää rekrykoultuus, jotta saan kultaisen kädenpuristuksen?

      • Nallekarkit tasan?
        raaht loppu! kirjoitti:

        Ei ole yllätys, ettei rekrykoulutus "johda työpaikkaan".. ainakaan palkalliseen sellaiseen. Kun rekrykoulutuksesi päättyy, etkä ole työllistynyt, niin seuraavaksi te-toimiston kantturat syyttää sua itseäsi tilanteesta - täytyyhän sen olla sun itse aiheuttama tilanne!

        Valitettavasti näistä palkattomuustöistä ei kannata irtisanoutua, sillä tuon kultaisen kädenpuristuksen ja 300000€ korvauksen sijaan tulet saamaan 3kk karenssia...

      • uuuneiert124
        Nallekarkit tasan? kirjoitti:

        Kyllä ne välillä johtaakin. Paljon on kiinni 'työntekijän' asenteesta. Esim. jos on ollut it alalta vaikka 6-7v hoitamassa lapsia kotona, on osaaminen vanhentunut. Valitsemalla sopiva yritys, kontaktoimalla ITSE, ja 6kk sisällä osoittamalla kyvykkyys työhön, on paikka aika varma. Asiantuntijatöissä kun yritys joutuu panostamaan ohjaajan hommaan, joten harjoitteluun ei oteta leikkimään ja tavoitteena on työsuhde.

      • rahat loppu!
        uuuneiert124 kirjoitti:

        "Asiantuntijatöissä kun yritys joutuu panostamaan ohjaajan hommaan, joten harjoitteluun ei oteta leikkimään ja tavoitteena on työsuhde."

        Mutta mitäpä jos yritys ei panosta ohjaukseen, vaan ottaa työntekijän eli rekrykoulutettavan "oppimaan itse" asioita? Sellaiselle on helppo näyttää ovea, kun ohjaamiseen ja opettamiseen ei ole mennyt käytännössä ollenkaan kenenkään työpanosta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      71
      3115
    2. Mikä haluat olla kaivatullesi?

      1. Kaveri 2. Ystävä 3. Panokaveri 4.puoliso 5 jokin muu
      Ikävä
      92
      2885
    3. Kosiako meinasit?

      Voi sua rakas ❤️
      Ikävä
      51
      2125
    4. Mietin että

      Onko tästä enää paluuta entiseen? Ainut asia joka päiviini toi taannoin iloa, oli meidän yhteinen hassuttelu ja huumorin
      Ikävä
      20
      1575
    5. Oot ilkee paha noita

      Paha babushka Luulitko etten tienny
      Ikävä
      15
      1349
    6. Nyt rupeaa löytymään talonmiestä ja muuta sankaria hallipaloon

      Kyllä on naurettavia juttuja tuossa paikallislehdessä, että saa tosiaan nauraa niille..
      Vimpeli
      5
      1348
    7. Aaamu on täällä taas!

      Hyvää ja rauhallista työpäivää rakkauteni. Kunpa vaan hymyilisit enemmän. Toivon, että joku kaunis päivä kanssani et vaa
      Ikävä
      13
      1311
    8. Sytyttikö hallin lapsi vai joku mielipuoli

      Onko tietoa? Toivon jälkimmäistä
      Vimpeli
      19
      1284
    9. Tajusin vaan...

      Että olen pelkkä kroonistunut mielisairas. Olen sairauspäissäni luullut itsestäni liikaa. Luulin, että olen vain korkein
      Ikävä
      13
      1273
    10. Noin ulkonäkö-jutut ei multa

      Nainen, koskaan en ole kirjoittanut siitä mitään ilkeää. Ei kuulu tapoihin
      Ikävä
      24
      1232
    Aihe