Ikävöitkö koskaan alkusuhteen huumaa

Kun alussa oli niin ihastunut ja perhosia vatsassa ja vain odotti sitä että kohta näkisi rakkaansa uudelleen.Muistan itse että 2 vuotta sitten kaikki oli niin ihanaa ja uutta ja näki vain miehen hyvät puolet . Mahaan tuli hassu tunne heti kun sai ihania tekstareita tai kun mies kehui maasta taivaisiin. luin eilen kännykästä 2 vuoden takaisia tekstareita ja tuli vähän haikea mieli :( kaipaan sitä jännityksen tunnetta ja kaikkea sitä alkuhuuman juttuja!!!!
19344
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Eikös valtaosassa syrjahypyistä juuri tuota tunnetta haetakin?

Äänestä

Enpä oikeastaan. Avioliittomme on parantunut vuosi vuodelta. Takana yhteiseloa 18 vuotta.

Äänestä
  • täysin samaa mieltä ja yhdessä olemme olleet 19v!

    Äänestä

En tod. ikävöi. Kuka kummassa tahtoisi olla hölmö idiootti kaiken aikaa?

Äänestä

empä oikeastaan. kivempi olla vakaassa ja tasapainoisessa suhteessa kuin alkuajan epävarmuudessa

Äänestä

Välillä ikävöimme sitä aikaa varsinkin koska parisuhdetta takana 10 v ja niin tylsää

Äänestä

En ikävöi. Takana 12 vuotta ja tuntuu, että vuosi vuodelta on mukavampaa! :)

Äänestä

"tikulla silmään sitä, joka menneitä muistelee" :D no ei, alku oli ihanaa aikaa, mutta kyllä tämä homma on vuosien varrella vaan parantunut. 8 vuotta olemme olleet yhdessä.
Entinen vaimoni muisteli aina niitä aikoja, jolloin tapasimme, kaikki oli kuulemma ihanaa ja minä olin kuulemma erilainen. Ihmiset muuttuvat vuosien varrella, eikä se kumppani ole se sama enää. Joko pitää siitä kumppanista, kuka hän on tänäpäivänä tai sitten ei. Päädyimme sitten siihen tulokseen että nykyisinä ihmisinä meillä ei ollut mitään yhteistä tekemistä ja juttuja keskenään. No... kuten sanoin, "tikulla silmään sitä, joka menneitä muistelee!" ;)

Äänestä

En kaipaa. Rakastan vaimoani enemmän kuin silloin. Joka päivä paljastuu jokin uusi juttu hänestä näiden kaikkien vuosien jälkeen. Välillä tuntuu että arki ei ole vieläkään alkanut! Yhdessä 11 vuotta.

Äänestä

Joskus, mutta kaikkien näiden vuosien jälkeen... kaikki on muuttunut. Ajattelen ennemminkin vanhoja aikoja, koska pelkään tulevaisuutta. Kun lapset lentävät pesästä, mitä yhteistä meille kahdelle sitten jää?

Äänestä

Ikävöin. Silloin vuoteessani ei ollut pettäjää. Minun tilanteessani on tyhmää takertua menneseen.

Äänestä

Itse nimen omaan odotin sitä "arjen romantiikkaa". Sitä kun ollaan jo niin tuttuja toisillemme että toinen harjaa hampaitaan samaan aikaan kun toinen istuu vessassa. Alkuhuuma oli todella kuluttavaa. Emme kumpikaan olleet vielä seurustelleet kertaakaan ja olimme vielä teinejä joten tuntui että kaikki tunteet olivat ainakin 200% suurempia kuin tavallisessa suhteessa ja siihen lisättiin vielä pitkä välimatka. Olemme saaneet kasvaa kahdestaan. Ihanaa kun saa herätä toisen vierestä joka aamu ja tehdä arkisia asioita kahdestaan.

Äänestä

Kyllähän se oli euforiaa olla vastarakastunut, kaikki tuntui nii mahtavalle ja elämä hymyili, toinen oli mielessä 24/7... Toisen viestejä, soittoja ja näkemistä odotti jokaista kuin lapsi joulua. Harmittaa hirveästi, kun alkuaikojen viestit on kaikki hävinneet, mutta onneksi silloin tuli kuvailtua paljon yhteisiä hetkiä. Niitä joskus kun katselee ja kuuntelee muistoja herättävää musiikkia, niin tunteet nousee pintaan vielä 5 vuoden jälkeenkin roihuten... :)

Hieman "säälin" heitä, jotka ei ikinä saa tuntea sitä tunteenpaloa, vastarakastuneen huumaa.elämässään. On se vavisuttava järjenvievä tunne.

Äänestä

Minulla menee niin päin, että ensin näen toisessa pelkkiä vikoja ja ärsyttäviä puolia. Sitten tapaamisten jatkuessa opin sietämään ja hyväksymään toisen negatiiviset puolet, ja rakkaus astuu mukaan kuvioihin. Kaikissa on "vikoja", mutta minulle sopivasti viallinen kumppani on se, jonka kanssa on ihan hyvä elää. Ihanaa on, että on realistinen rakkaudellinen suhde ja rakastava kumppani vikoineen kaikkineen.

En enää kuvittele viattomia ihmisiä olevankaan. Alkuhuumat ovat jääneet nuoruusvuosien naiviin elämänkatsomukseen, jossa kuvitellaan kumppanin olevan täydellinen ja "se oikea".

Äänestä

Suurinosa tapaamistani naisista kaipaa vaan sitä alkuhuumaa ja sekun on ohi muutaman kuukauden päästä jättävät kun nallin kalliolle ja ottavat seuraavan. Joten vihaan jo koko alkuhuuman olemassa oloa kun haluan loppu iän toimivan parisuhteen enkä mitään hemmetin huumia!!

Äänestä
  • Olisiko apua yhteisestä arvomaailmasta, hitaammasta tutustumisesta toiseen ihmisenä, yhteisistä harrastuksista, yhteisestä tutustumisesta johonkin uuteen asiaan. Uuden kumppanin löytäminen loppuelämän ajaksi ei ole helppoa, jos itsekään ei tiedä, mitä etsii. Aikoinaan paria hakiessa tuli käytyä tansseissa etsimässä. Lopulta löytyi ujohko poika, joka oli hyvä tanssimaan, ja yllätys yllätys, löytyi tavoitteita opiskeluun ja eteenpäin menoon. Ihastuttiin ja rakastuttiin. Alun huuma koettiin, sitä joskus muistelen mutta en kaipaa. Nyt sama poika on varttunut mieheksi, keskinäinen seksi on 200 kertaa parempaa kuin alkuaikoina, arvostan häntä miehenä. Suhteen alkuhuuman laannuttua olen tietoisesti yrittänyt rakastua häneen uudelleen joka vuosi keväällä. Tähän mennessä on onnistunut tunnemyrskyn herätys. Kun näytän sen toiselle, saan vastakaikua. Tämä kesä oli paras parisuhdekesä, ja yhteisiä asumisvuosia takana 24 vuotta ja tunnettu kohta 30 vuotta. Panostan urheiluun ja omaan kuntoon, naiseus pysyy yllä ja saan toiselta huomiota päivittäin. Hehkun...

    Äänestä

  • Oiskohan se ongelma pähkinänkuoressa siinä, että sinä luultavasti keskityt siihen, mitä sinä haluat ja unohdat täysin sen, mitä se toinen halajaa ja tahtoo.

    Äänestä

En ikävöi mutta ilolla muistellaan ;)

Äänestä

joskus parisuhteessa oma aika on aika tärkeä että suhteeseen saa sen kipinän takas. jos asutte yhessä ja vietätte aikaa paljon yhessä se on normaalia että sitä tempoa ei enää ole...
mutta jos on oma elämä omat kaverit ja harrastukset ja matkustaa joskus ilman kumppania niin se on aika tervettä, se piristää parisuhdetta,tulee ikävä toista ja kipinä palaa!
just luin yhden artikkelin asiasta, parisuhde terapeutin laatimat avaimet kestävään parisuhteeseen.
Oma aika on tärkeä! yhtä tärkeä kun yhteinen aika.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sadness90 kirjoitti:

Kun alussa oli niin ihastunut ja perhosia vatsassa ja vain odotti sitä että kohta näkisi rakkaansa uudelleen.Muistan itse että 2 vuotta sitten kaikki oli niin ihanaa ja uutta ja näki vain miehen hyvät puolet . Mahaan tuli hassu tunne heti kun sai ihania tekstareita tai kun mies kehui maasta taivaisiin. luin eilen kännykästä 2 vuoden takaisia tekstareita ja tuli vähän haikea mieli :( kaipaan sitä jännityksen tunnetta ja kaikkea sitä alkuhuuman juttuja!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu