Hei vaan kaikki urheilijat!
Olen 25-vuotias naispuolinen opiskelija, joka on tässä vuosien saatossa päästänyt itsensä pulskistumaan. Olen arka ja kamalan ujo, ja koska monet ihmisistä jostain syystä tuijottavat (toisinaan jopa vihamielisen oloisesti) tällaista lihavaa liikkujaa, koen ihmisten ilmoilla kuntoilemisen hirvittävän ahdistavaksi. Olen huomannut, että silloin kun vain istun passiivisesti paikallani vaikkapa jätskikojun edessä, kukaan ei tuijota tai kiinnitä minuun tavallista enempää huomiota, mutta silloin kun yritän kohottaa kuntoani, saan äreitä mulkaisuja ja epäuskoisia katseita ikään kuin hyllyvissä läskeissäni olisi jonkinlainen tartuntavaara. Esimerkkinä tämä: rohkaistuin aikoinaan käymään yliopiston jumpassa ja jumppaaminen oli mielestäni oikein mukavaa - ohjaaja oli innostava ja isomman ryhmän mukana oli kiva liikkua - mutta monet tytöt katsoivat minua tosi ilkeästi ja toisinaan kuulin ulkonäöstäni joitain ikäviä, mutistuja kommenttejakin. Tämä kanssaliikkujien hiljainen vihamielisyys alkoi lopulta tuntua niin ahdistavalta, etten enää halunnut mennä jumppaan. Saatan jonkun mielestä kuulostaa yliherkältä, mutta en minä tunteilleni mitään mahda.
Yliherkkä tai en, haluaisin kokea sellaisia liikuntatilanteita, joihin ei liittyisi lihavuudestani ja toisten kylmistä katseista aiheutuvaa häpeää ja pahaa mieltä; haluaisin kokea liikunnan iloa. Ajattelinkin nyt pyytää vinkkejä ja neuvoja. Osaisiko joku suositella minulle jotain sellaista lajia tai liikuntamuotoa, jossa tuijotetuksi tulemisen todennäköisyys olisi mahdollisimman pieni (tai joka olisi niin mukaansatempaavaa etten välittäisi noista katseista) ja joka ei olisi yksitoikkoista? Käveleminen ja pyöräily ovat mielestäni tylsiä näin niin kuin urheilumuotoina, vaikka kävelenkin töihin yms. päivittäin. Asun yhdessä Suomen suurimmista kaupungeista, joten urheilumahdollisuuksia on varmasti paljon. En vain osaa löytää mitään sopivaa.
Pelaisin mielelläni jotain joukkuepeliä, mutta olen hidas ja kömpelö enkä haluaisi hidastaa toisten peliä, kuntosaliharjoittelu liikesarjoineen taas tuntuu liian yksitoikkoiselta. Ulkona ja luonnossa tapahtuva liikkuminen olisi ihanaa, mutten uskalla mennä metsään yksin (minulle tapahtui siellä lukioiässä jotain ikävää).
Olen 25-vuotias naispuolinen opiskelija, joka on tässä vuosien saatossa päästänyt itsensä pulskistumaan. Olen arka ja kamalan ujo, ja koska monet ihmisistä jostain syystä tuijottavat (toisinaan jopa vihamielisen oloisesti) tällaista lihavaa liikkujaa, koen ihmisten ilmoilla kuntoilemisen hirvittävän ahdistavaksi. Olen huomannut, että silloin kun vain istun passiivisesti paikallani vaikkapa jätskikojun edessä, kukaan ei tuijota tai kiinnitä minuun tavallista enempää huomiota, mutta silloin kun yritän kohottaa kuntoani, saan äreitä mulkaisuja ja epäuskoisia katseita ikään kuin hyllyvissä läskeissäni olisi jonkinlainen tartuntavaara. Esimerkkinä tämä: rohkaistuin aikoinaan käymään yliopiston jumpassa ja jumppaaminen oli mielestäni oikein mukavaa - ohjaaja oli innostava ja isomman ryhmän mukana oli kiva liikkua - mutta monet tytöt katsoivat minua tosi ilkeästi ja toisinaan kuulin ulkonäöstäni joitain ikäviä, mutistuja kommenttejakin. Tämä kanssaliikkujien hiljainen vihamielisyys alkoi lopulta tuntua niin ahdistavalta, etten enää halunnut mennä jumppaan. Saatan jonkun mielestä kuulostaa yliherkältä, mutta en minä tunteilleni mitään mahda.
Yliherkkä tai en, haluaisin kokea sellaisia liikuntatilanteita, joihin ei liittyisi lihavuudestani ja toisten kylmistä katseista aiheutuvaa häpeää ja pahaa mieltä; haluaisin kokea liikunnan iloa. Ajattelinkin nyt pyytää vinkkejä ja neuvoja. Osaisiko joku suositella minulle jotain sellaista lajia tai liikuntamuotoa, jossa tuijotetuksi tulemisen todennäköisyys olisi mahdollisimman pieni (tai joka olisi niin mukaansatempaavaa etten välittäisi noista katseista) ja joka ei olisi yksitoikkoista? Käveleminen ja pyöräily ovat mielestäni tylsiä näin niin kuin urheilumuotoina, vaikka kävelenkin töihin yms. päivittäin. Asun yhdessä Suomen suurimmista kaupungeista, joten urheilumahdollisuuksia on varmasti paljon. En vain osaa löytää mitään sopivaa.
Pelaisin mielelläni jotain joukkuepeliä, mutta olen hidas ja kömpelö enkä haluaisi hidastaa toisten peliä, kuntosaliharjoittelu liikesarjoineen taas tuntuu liian yksitoikkoiselta. Ulkona ja luonnossa tapahtuva liikkuminen olisi ihanaa, mutten uskalla mennä metsään yksin (minulle tapahtui siellä lukioiässä jotain ikävää).
Vastaukset 2
Vanhimmat
On vain kerättävä rohkeus ja päätettävä omasta elämästään.
Annatko jonkun satunnaisen kulkijan määrätä omasta liikkumisestasi tai olemisestasi.
Vastaantulijat kiinnittävät huomiota aina vähänkin erikoiseen. Mutta eihän ylipainoisuus ole mikään erikoisuus nykypäivänä.
Jos vain rohkaistuisit liikumaan siellä luonnossa, jos se kiehtoo.
... "en minä tunteilleni mitään mahda". Ehkä kannattasi opetella käsittelemään niitä.
Kiitos hyvästä vastauksesta. :)