Terve kaikille!
Minä olen 31-vuotias laihdutuksen aloittaja.
Koko laihdutus on uusi asia minulle, olen nuoruusvuosista asti ollut normaalipainoinen, mutta hieman pyöreän näköinen. Aikuisiällä sopusuhtaisempi liikuntaharrastusten johdosta.
Pitkäaikaisen sairastelun takia, laihduin ensin mukavasti, mutta nyt puolessa vuodessa kiloja on päässyt kertymään kymmenen, kun en ole päässyt harrastamaan liikuntaa. Painoa nyt 62,5kg ja pituutta 164cm, olen siis "normaalipainoinen", mutta eihän se kerro mitään ulkonäöstä...
Turvonnut, selluliittinen, ja roikkuva, niin kuvailisin ulkonäköäni.
On paljon isokokoisia ihmisiä jotka näyttävät uskomattoman kauniilta ja kiinteiltä koostaan huolimatta. Painoindeksi ei siis aina kerro kaikkea...
Painoni kertyminen johtuu itseaiheutetuista syistä (liikuntaa lukuunottaen), jotka ovat liikunnan puute, tupakointi sekä alkoholin nauttiminen, herkuttelun kanssa ei ole ongelmia.
Viikko takaperin sain Abtronic x2 laitteen jota olen alkanut käyttämään ja tänään tilasin itselleni Methoddreine Detox ja Slim kuurin.
Kunhan tuotteeni olen saanut kerron miten tuloksia alkaa syntymään.
Toivon kuurien kannustamana pääsemään kokonaan eroon pienestä tissuttelusta ja tupakasta :) Liikuntaa en vielä voi harrastaa, joten siitä syystä Abtronic.
Jos jollain on kokemuksia kummastakaan, olisi mukava kuulla miten vaikuttaneet.
Tavoitteena -10kg
laihis edessä...
1
160
Vastaukset
- laihis edessä...
Ja lisäykseksi vielä... Aikaisemmin harrastin spinningiä 2xviikossa jonka lisäksi kotona lihaskuntoharjoituksia ja crosstreineriä viidesti viikossa, lepopäiviä kaksi.
Nyt sairastelusta johtuen en voi lähteä edes kävelylle parina päivänä peräkkäin tulematta kipeäksi, enkä tarkoita lihaksia...
Älytön määrä verikokeita ja nielurisojen poisto ei ole auttanut diagnoosiin eikä parantumiseen, tutkinta jatkuu...
Haluan kuntoni sekä ulkonäköni takaisin :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,834443Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu243198Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt392874Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1162655Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172519Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka432417- 132304
Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132265MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142045Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281717