Koska en jaksa pienten lasten kanssa. Kotona kaikki rauhallista ja hyvin. Lapset tarvitsevat isäänsä ja minä jakamaan vastuuta. Ei auta paha eikä hyvä. Mies sitä tyyppiä että kotona touhuilee kotitöitä ja lapsiakin hoitaa. Kaikki päällisin puolin hyvin. Annan miehen olettaa että kaikki on hyvin. En rakasta, inhoan miehen mustasukkaisuutta ja kyttäämistä. Odotan että lapset kasvaa ja pärjään yksin. Luottamus on mennyt on mennyt kaikki. En luota. Aivan se ja sama mitä tekee, ei kiinnosta. Uskon että voin vielä löytää oikean kumppanin joka arvostaa minua. Annan miehen olettaa että en enää mieti hänen tekojaan. Hän on väärässä. Kestän päivästä toiseen vain lasten takia. Haluan tarjota heille myös isän. Erosta tulee rakas ja likainen. Miestä kun ei jätetä. Helppo sanoa että eroa. Myönnän heikkouteni, mitä väärää siinä on jos kotona ei riidellä? Seksiä on ja nautin siitä itsekkäistä syistä. Eli mies olettaa kaiken olevan ok. Mies menee ja tulee. En jaksa välittää enää. Joku kaunis päivä hänkin saa ansionsa mukaan. En jaksa vihata. Keskityn saamaan ajatukseni kuntoon. Hyvä isä hän on. Voi olla että olen teistä heikko ja huono äiti kun en heti ota ja lähde. En pärjää yksin. En etsi miestä, en luota ihmisiin, enkä miehiin. Kai nainenkin voi miehestään hyötyä. Ei rahallisesti, mutta näin. Lapset ovat onnellisia isänsä kanssa ja se riittää minulle.
siksi jaksan
naulatkaan minut
861228
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 86
Vanhimmat
Ymmärrän sinua hyvin. Jaksoin itse tuollaista kaksi vuotta. Se vei hirvittävästi voimia. Eron jälkeen vapauden tunne oli käsittämätön. Silloin vasta myös tajusin, että saan arvostaa itseäni. Silti minäkin harkitsin asioita tarkkaan. Lapset olivat pieniä ja oli viisasta odottaa.
Lähetän paljon voimaa sinulle sinne! Eläminen tuollaisessa parisuhteessa ja pienet lapset siinä mukana on rankkaa. Mies pettää sinua? Yhdyn edelliseen puheenvuoroon, että tuollainen elämä vie kaiken energian itseltä henkisesti ja menettää itsensä kokonaan. Jos mies on pettänyt ja mustasukkainen, no, minun mieheni oli sellainen ja petti läpi avioliittomme. Meni ja tuli, miten halusi. Mustasukkaisuus todellakin viestii siitä, mitä itse touhuilee. Hui, kun tuli huonoja muistoja mieleen. Välillä hyviä aikoja, että avioliitto pysyi kasassa. Sitten ymmärsin, että minun pitää voida hyvin, että lapsenikin voivat. Heitin miehen ulos ja elämästä tuli heti helpompaa ja tyydyttävämpää.
Hei! Unohdin sanoa, että kyllä sinä pärjäät yksinkin! Tuo elämäsi on vienyt sinulta itseluottamuksen, hanki se takaisin ja sitten potkaiset itseäsi pyllylle! Voit olla varma, että löydät itsestäsi sen taistelijan! Eron jälkeen ajattelee olevansa voittamaton! Jokainen kokemus tekee voimakkaammaksi! Ja seuraava mies on parempi ja kohtelee sinua kuin kuningatarta. Tiedät tämän liiton jälkeen, mitä arvostat ja mitä et! Paljon voimaa!
Terv. Liisa
Voi että! Kuulostat siltä, että et rakasta enää. Sinusta on tullut välinpitämätön ja se on sen merkki. Muistathan, että vaikka ihmiset huutavat avioeron olevan huono asia lapsille, se ei todellisuudessa ole. Tuskin lapsetkaan haluavat äidin onnetonta oloa harteilleen. Otat aikaa eron järjestelemiseen sen aikaa kun tarvitset, kunhan olet vahva kun sen aika tulee. Älä palaa enää huonoon oloosi ja liittoosi. Ansaitset parempaa, jokainen meistä ansaitsee.
Mustasukkaisuudesta ja kyttäämisestä sen verran, että entinen mieheni oli sairaalloisessa mittakaavassa. Hänkin petti. Kielsi kaiken viimeiseen päivään saakka, mutta tiesin jossain syvällä sen. Aina epäilyksen jälkeen koetti olla "nätisti", mutta mihinpä seepra raidoistaan pääsee... Täytyy liittyä tuohon kuoroon, joka julistaa eron jälkeistä onnellisuutta. Alku oli hankalaa. Mies taisteli vastaan. "Olisi tehnyt mitä vaan pitääkseen perheen kasassa", ei kuitenkaan housujansa jalassa. Nyt olen rentoutunut, onnellinen. Ennen kaikkea, uusi mieheni rakastaa lapsiani. Touhuavat jatkuvasti jotain yhdessä ulkona.
No sitähän se elämä on. OIkein hienoa, että päätät pitää perheen koossa iahn jo lastesi vuoksi. Kun pari päättää hankkia jälkikasvua niin yhdessä pitää ottaa vastuu niiden saattamisesta turvallisesti maailmaan. Niin tekee lintupariskuntakin. useimman lajin kohdalla poikaset hoidellaan yhdessä ja sitten lehahdetaan omille teilleen.
Lapset arvostavat sitten sinua ja tuelvat tasapainoiseksi kun otat vastuun heistä. se on myös osoitus heille, että heistä on välitetty.
Olet oikein esimerkillinen äiti.
Naulatkaa minut - siis luottamus on mennyt rikki, mistä?? Onko se pettänyt sinua?? "Mustasukkaisuus ja kyyläys ottaa kaaliin" - kuulostaa joko siltä, että on pettänyt tai sitten sinä annat noihin aihetta.
"Annan miehen olettaa että kaikki on hyvin."
Näin miehenä voin sanoa, että minulta et kyllä saa ainuttakaan hurraa-huutoa. Miksi et anna miehesi olettaa, että kaikki on huonosti ja asioita pitäisi korjata isolla kädellä?? Tai että toivoa ei ole, parempi tehdä isompia ratkaisuja. Kertoa suoraselkäisesti, että et ole päässyt mahdollisesta pettämisestä yli ja kaikki on pilalla.
Tuo on siis baskan-raukkamaista kaksinaamaisuutta elää liitossa ja valehdella miehelle päin naamaa joka ikinen päivä. Olet mielestäni itsekäs raukka, joka pukee "Pelastan lapset" ja "Pelastan itseni" - jutut joksikin ihme sankaritarinaksi.
Jaksamisesi helpottuu aivan varmasti, kun miehesi saa tietää mitä mietit ja mitä aiot. Ei silläkään hyvä olo ole, mutta te olette yhdessä siinä liitossa.
Eikö tämä mies ole ollut pahempi raukka kun on elänyt jo seuraavaa elämää toisen selän takana ja velehdellut . Teillä miehillä tuntuu olevan sellainen käsitys että naista voi loukata vaikka kuinka pahasti, mutta jos teitä loukkaa on hirveä vääryys tapahtunut.Pitäisi miehenkin pystyä hakemaan apua ja korjaamaan tilanne.
Ymmärrän, että lasten vuoksi haluaa jäädä parisuhteeseen. Se on äidinvaistojen mukaisesti tehty. Voin omasta kokemuksesta kuitenkin sanoa, että toivon vielä tänäkin päivänä, että vanhemmat olisivat aikoinaan eronneet. Isä petti äitiä, äiti sanoi, että ei välitä isästä. Se on jättänyt kauheat arvet minuun. Minulla on ollut mielenterveydellisiä ongelmia, enkä ole kyennyt kuin yhteen "normaalin kaltaiseen" ihmissuhteeseen elämäni varrella, ja sekin mies osoittautui väkivaltaiseksi. Teet itse omat päätöksesi avioliiton suhteen, mutta älä missään nimessä jää siihen, koska ajattelet sen näennäisesti olevan oikein.
Hetkinen! Lukekaa ap:n teksti ajatuksella läpi. Naisen tunteet ovat kuolleet, mies petti/pettää edelleen?, harrastaa seksiä miehen kanssa vain itsekkäistä syistä, mies menee ja tulee, mies on mustasukkainen ja kyttää naisen tekemisiä. Voiko joku rehellisesti sanoa käsi sydämellä, että on naisen "velvollisuus" jäädä tuollaiseen suhteeseen? Antaa miehen pettää ja kärsiä, pelkästään lasten takia? Luuletteko te oikeasti että lapset eivät tiedä mitä kotona tapahtuu? Jossain määrin sanoisin että on suorastaan itsekästä jäädä tuohon pelkästään yksinjäämisen pelon vuoksi.
Ihminen ei kuitenkaan ole kone ja tiedän miltä itseluottamuksen menettäminen tuntuu. Siitä ei ole helppo ponnistaa. Minäkin laitoin useammat avioeropaperit vetämään, ennen kuin sain itseni vakuutettua sen olevan oikea päätös. Koeta sinnitellä ap!
Missä siinä sanotaan että mies petti?
En mä ymmärrä miksi naisen pitäisi tuohon suhteeseen jäädä. Mies ei oo kovin sitoutunut ja vaimokin haaveilee erosta. Vähän kummallista tässä on se, että jos mies tulee ja menee, niin miten sellainen voi olla hyvä isä? Eikö hyvä isä ole sellainen, joka kunnioittaa lasten äitiäkin. Voin olla tietty väärässäkin.
AP ei kirjoita sanallakaan, että mies pettää, on pettänyt tai tulee pettämään. Kannattaa kirjoitta mitä on mieltä, ei vain antaa olettaa. Tai olettaa antaa.
Aikuinen ihminen riitelee, ehkä pikemminkin keskustelee ja hoitaa asiat loppuun ennenkuin tulee tänne itkemään.
Minäkin tulen ja menen. Esimerkiksi menen aamulla töihin ja tulen iltapäivällä töistä.
Ehkä tämä on esimerkki miesten ja naisten tavasta ymmärtää & olettaa asioita yhdestä ja samasta tekstistä?? Mielenkiintoista...
Silti ihminen, joka on parisuhteessa tuollainen ei saa minulta minkäänlaista arvostusta. Ei kyllä saa se mieskään, mutta kyllä ihmisen selkärankansa pitää säilyttää eikä lähteä mihinkään et tu brutus - meininkiin.
Ei sitä, että joku AP:n tavoin puukottaa toista selkään vuosia ja sitten lähtee vetään parhaassa tapauksessa kuin salama kirkkaalta taivaalta voi kukaan väittää oikemieliseksi teoksi.
Puukotan kyllä.
kyllä joku tuossa suhteessa on pettänyt. Muutenhan tää kuuluisi aviero-palstalle eikä uskottomuus-palstalle? Ja ap mainitsee että luottamus on menny, "mieti hänen tekojaan". Kyllä tuosta saa kuvan, että mies on pettänyt.
Kyllähän toi tavallaan on uskottomuutta noinkin: miehellä omat jutut ja nainen suunnittelee salaa eroa. Mutta oon samaa mieltä. Kyllä pitää rehellisesti sanoo toiselle, että haluaa eron ja toteuttaa se, eikä hautoa vuosikausia.
Olen itse tilanteessa joka on hyvin samankaltainen kuin ap.llä....elämä päällisin puolin ok...
mutta suunnittelen eroa salassa!
Olen yrittänyt mieheltä kysyä onko hän tyytyväinen suhteeseen ja myös kertonut omia tuntemuksiani...ne puheet kuitataan mäkätyksenä ...
Olen kysynyt erotaanko? vastaus siihen, kuka sinua enää huolis ja kannattaa olla kiltisti etten heitä sua pihalle!
Mies ei ole ollut varsinaisesti väkivaltainen...vielä...mutta pahoin pelkään että ilmoitus mahdollisesta erosta voi aiheuttaa vaikka minkälaisen reaktion...siksi salaan asunnon etsinnät ym ja asia on enää ilmoitusluontoinen!
Olin sitten selkään puukottaja tai mikä tahansa niin oman ja lasten turvallisuuden takia tämä on ainoa keino!
"Seksiä on ja nautin siitä itsekkäistä syistä. Eli mies olettaa kaiken olevan ok. Mies menee ja tulee. En jaksa välittää enää. Joku kaunis päivä hänkin saa ansionsa mukaan."
Oot vaan saanut paskan miehen. Ei me kaikki olla tuollasia. Ja miehesi on tyhmä jos luulee seksin olevan parisuhteen onnellisuuden mittari. Kyllä paskoissa parisuhteissakin harrastetaan seksiä. Reipastuhan nyt ja tee oikea päätös kaikkien kannalta.
Tilanne on se että mies petti tai pettää. Olen tehnyt tunteeni selviksi hänelle. On pyytänyt anteeksi ja kannustaa minua olemaan pelkäämättä hänen pettämistään. Riita tai kaksi ja yö poissa kotoa. Mitäpä kertoo se? Olen itsekäs kyllä koska haluan jakaa arjen ja lapset miehen kanssa. Ehkä mies on epätoivoinen ja yrittää kovasti. Kun ei vaan tunnu miltään. En usko rakkauteen vaan yhdessä pysymiseen vaikeuksista huolimatta. Itse en alistu pettäjän tielle. Itseni takia. Pitäisikö alkaa kyttäämään hänen menojaan? On muutakin tekemistä, kuten lapset. Kyllä mies menee jos on mennäkseen. On sanonut että olemme hänen elämänsä. Mutta mutta... Se luottamus. Ehkä se on sitten minun oma ongelmani. En omista häntä. Ei minunkaan tarvitse olla superihminen. Eron jälkeen ei tarvitse miettiä mitä toinen tekee, mutta en halua lasten kärsivän. Toki lapset ymmärtävät paljonkin. Heihin luon uskoa että isä ja äiti rakastaa heitä hyvin paljon. Mielestäni olen normaali lasten kanssa, en itke enkä raivoa. Samoin isä. Riidan jälkeen sovitaan ja pyydetään anteeksi. Kun en vain luota. Täytyy hyväksyä koko paketti ja ihminen vikoineen tai jättää. Minä jätän kun aika on kypsä. Tai rakennan luottamukseni uudestaan ja se revitään auki taas.
En halua "maalailla piruja seinille" mutta kyllä aika uskomattomalta tuo sun miehen käytös kuulostaa. Siis jos pitää riidan jälkeen katoilla yöksi. Kun lukee noita muita pettäjän vaimojen kertomuksia, niin yleensä mies oikeuttaa riidoilla pettämisensä ja stten pyydellään anteeksi. Pahimmat saavat kumppaninsa pyytelemään anteeksi riitaa, vaikka eivät olisi edes pääsyyllisiä tähän.
Sinun ei tarvitse sokeasti luottaa, ja kukapa luottaisikaan tuollaisella menneisyydellä sekä nykyisellä käytöksellä. Miehesi kyllä sanoo rakastavansa, mutta teot ovat eri asia. Aikuinen ihminen ei ole öitä poissa kotoa riidan vuoksi.
Kuulostaa kyllä siltä, että sinäkin olet päätöksesi tehnyt. Siihen pieneen intuition ääneen kannattaa luottaa. Jos se sanoo, että et opi luottamaan, niin miksi tuhlata elämääsi ja mielenterveyttäsi?
Etkö halua olla parisuhteessa rakkaudesta? Kun sanot, että et rakasta miestäsi. En voisi kuvitellakaan suhdetta, jossa en voi kunnioittaa toista ja rakastaa. Et sinä itsekäs ole. Luulen, että pelkäät miehen löytävän toisen tai ottavan kenties sen, jonka kanssa mahdollisesti pettää. Luulen, että pelkäät että et selviä lastesi kanssa, vaikka olen varma sinun niin tekevän. Onko elämänne ollut tällaista jo kauan aikaa? Ethän ole ollut vuosia tällaisessä "rajatilassa"? Jos sinä et pysty luottamaan/miehesi pettää ja ei ole luottamuksen arvoinen, niin menetät vain mielenterveytesi tuossa. Kaiken tuon jälkeen et ole enää kykenevä rakastamaan ja luottamaan siihen unelmiesi mieheen, kun hän joku päivä tulee vastaan. Muista se!
On aivan sama, mitä se mies sanoo. Että perhe on tärkein... jos olisin saanut sentin kolikon jokaisesta tuollaisesta lirkuttelusta tai romanttisesta teosta eksältäni, olisin aika rikas tänäpäivänä. Teot todellakin puhuvat äänekkäämmin kuin sanat.
Nyt (nuori?) nainen otat itseäsi niskasta kiinni ja sanot rehellisesti miehelle, että et rakasta enää. Otat hieman vastuuta! Ei avioero ole maailman kamalin tai syntisin asia. Mutta miehesi pettäminen on. Toki, ymmärrän että kun et miestäsi rakasta, niin annat pettää. Rakastava ihminen tuskin olisi jäänyt sinun tilanteeseesi.
Näin vinkkinä vanhemmalta nuoremmalle: Jotkut miehet haluaa sen avioeron käyttäytymällä huonosti. Että nainen saa syyt niskoilleen siitä.
Minä en anteeksi pyytele jos mies itse lähtee.
Ei sun tarvitse anteeksi pyytää, vaikka itse heittäisit miehesi ulos. Miehesi pettää, joten...
Eikö lapsesi ikinä kysy, miksi isä ei ole kotona? Luulisi lapsiin koskevan, jos isä on paljon poissa?
Kyllähän sitä VASTA eron jälkeen miettiikin mitä toinen tekee ja varmasti tekeekin. Sehän se VASTA kaiveleekin. Joten miettikää tarkkaan kannattaako erota.
pauliina33! Mistä tiedät että joku "unelmien mies tulee vastaan"??? Vittu että on taas niin lapsellista lässynläätä. Hyvä jos tulee, mutta iän myötä todennäköisyys siihen PIENENEE kokoajan.
Siksipä ei kannatakaan tuhlata aikaa huonossa avioliitossa.
Joissain tapauksissa kyllä. Mutta usein jos rakastaa, toiselle haluaa pelkkää hyvää myös eron jälkeenkin. Haluaa toisen olevan onnellinen, vaikka jonkun toisen kanssa. Mutta tämä ajatelma ei tunnu koskevan suurinta osaa tämän maapallon ihmisistä. Mustasukkaisia ihmisiä toisen perään. Kukaan ei tunne omaa arvoaan. Minä toivoin eksälle pelkkää hyvää, vaikka oli pettänyt useamman naisen kanssa. Aluksi ero sattui, mutta kun siitä pääsi ylitse, tuli ihmeellinen, uskomaton rauha sisälle. Miksi ihmeessä pitäisi olla vihainen jollekulle, joka pettää? Emme vain sopineet yhteen ja mies oireilen sen tuolla tavalla. Minä olin taas välinpitämätön, huolehdin vain omista ja lasten asioista. Elämä on liian lyhyt katkeruuteen! :)
*mies oireili
"Täytyy hyväksyä koko paketti ja ihminen vikoineen tai jättää." Kyllä pettäminen vikana on niin suuri asia hyväksyä, että se vie kyllä lopulta järjen mennessään.
Niinpä, ja jos vuosia tuhlaa onnettomana onnettomassa liitossa - katuu omaa päätöstään jäädä huonoon liittoon. Siinä myös samalla suurentaa todennäköisyyttä jäädä loppuelämäkseen yksin, tai vielä kamalampaa - jäädä samaiseen liittoon kärsimään senkin jälkeen kun lapset ovat aikuistuneet ja muuttaneet omilleen.
Ihmiset ovat jotenkin hölmöjä, kun uskovat liittonsa paranevan kun lapset kasvavat ja lentävät pesästä. Tavallaan se huono avioliitto laitetaan lasten ja arjen syyksi. Jos avioliitto ei kestä arkea, niin ei se kyllä rakkautta ole. Rakkaudessa nimittäin kestetään ne suhteen luonnolliset raskaat asiat (pettäminen on epäluonnollista, enemmän kuin oikeutus eroon). Tosiasiassa tällaisessa avioliitossa tapahtuu usein siten, että kun sitä yhdessä olevaa tekijää (lapset) ei enää ole, kumpikin rakentaa oman elämän ja erotaan.
On oma vika jos kärsii! Miksi on naimisiin mennyt sitte. Ei sitä kuulu erota!
Jos tuollaiseen kykenee, niin mikä siinä. Ymmärrettävästi suurinosa ihmisistä ei kykene suhtautumaan noin tyynesti siihen että itseä petetään ja kusetetaan ja nöyryytetään... vihaiseksihan siitä ihan ymmärrettävästi tulee.
Jaahas, luottamus. Toinen (saattaa) pettää ja vannoo rakkauttaan, toinen ei rakasta enää ja vannoo rakkauttaan. Minusta kuvio on aika selvä. Kumpikaan ei oikeasti rakasta. Lasten takia yhdessä? No miksei, jos lapset eivät altistu riitelylle, väkivallan näkemiselle, toisen solvaamiselle, onhan niitä huonompiakin liittoja lasten kannalta kuin rakkaudeton avioliitto. Pysähdy hetkeksi ajattelemaan sitä hetkeä, kun lapsesi ovat tarpeeksi vanhoja ymmärtämään (sinun mielestäsi) ja kuvittele se tilanne, kun lapsi kysyy miksi olit isän kanssa naimisissa silloin kun he olivat pieniä, jos et rakastanut. Sanot, että lasten vuoksi. Lapset luultavasti ovat sinulle kiitollisia, halusithan tarjota heille kodin. Tuntevat syyllisyyttä, että äiti on uhrannut oman elämänsä ja onnellisuutensa heidän vuokseen. Se on aika raskas taakka kantaa. Lapsesi ihmettelevät, voiko naimisissa olla ilman rakkautta ja pahimmassa tapauksessa lapsesi joutuvat samaan tilanteeseen kuin sinä juuri nyt. Miltä se tuntuu?
Toki voit hankkia luottamusta takaisin, mutta tekeekö se luottamus sinut sitten onnelliseksi, kun et kuitenkaan rakasta? Luottamus on tärkeä pilari suhteessa, mutta kun rakkautta ei ole, miksi sitä luottamustakaan pitäisi rakentaa? Tärkeintä tässä, juuri nyt, olet sinä. Olet näyttämässä lapsillesi esimerkkiä elämään. Ja lapset tekevät kuten vanhemmat tekevät, eivät mitä vanhemmat kehottavat tekemään. Kun SINÄ olet onnellinen, lapsesi ovat onnellisia. Kirjoittamasi mukaan et ole onnellinen ja olet päättänyt erota. Miksi heittäisit elämäsi jäähylle kun voit antaa lapsillesi esimerkin, että elämässä kaikki ei mene aina suunnitelmien mukaan? Että silti tästä selvitään, vaikka isä ja äiti eivät yhteen sopineetkaan. Se antaa myös lapsillesi esimerkin, että heillä on oikeus etsiä omaa rakastavaa puolisoaan ja tulla rakastetuksi. Tällaista syvällistä tekstiä keskiviikko-iltaan.
Toivon kaikkea hyvää, eritoten sinulle ja lapsillesi.
Äitini sanoi aikoinaan, jäädessään 5 lapsen yh:ksi, että " omista arvoista ei tingitä. Etenkään miesten vuoksi". Hän heitti isän ulos. Hieman vanhempana kuulin, että isä oli pettänyt useita kertoja. Kun minun kohdalleni osui pettäjä, muistin äidin sanat ja sain rohkeutta erota. Kun sinä ap, menetät itsesi, arvosi, et ole mitään. Sinun ei tarvitse joustaa missään asiassa. Sinua on petetty/petetään.
Olen äiti ja aviossa osaksi ap:n kuvaamista syistä. Tulemme kuitenkin hyvin toimeen ja olemme ihan onnellisiakin. Se jokin vain on puuttunut pitkään. Lapsille en koskaan sanoisi, että olen heidän vuokseen naimisissa! Aikuinen ei tee itsestään marttyyriä lasten edessä, hyi mikä ajatuskin! Ja ennen kuin alatte moralisoida valehtelusta, kaikkea ei tarvitse aikuistenkaan lasten tietää. Järki hoi?
Ei lapsille mitään tarvitse asiasta sanoakaan. Kyllä he tietävät. Vanhemmat ajattelevat, että lapset eivät tiedä jos joku ei heille kerro. Minä tiesin ainakin.
Alkuperäinen kirjoittaja, rakas kohtalotoverini, minä olen täysin samassa elämäntilanteessa kuin sinä ja kirjoituksesi ja ajatuksesi ovat täysin samat kuin minulla. AIVAN SAMAT kaikin puolin. Ymmärrän sinua.
Meillä pettämisen paljastumisesta on kaksi kuukautta ja olen ajatusteni kanssa samassa tilanteessa kuin sinä. Olen myös ajatellut että kunhan aikaa kuluu ja saan tarpeeksi voimia niin sitten lähden. Mies luulee että kaikki on nyt hyvin ja hän voi jatkaa elämäänsä entiseen malliin, näin ei todellakaan ole, olen sisältä aivan paskana enkä usko että mikään tulee tätä enää korjaamaan. Hän on pilannut kaiken. En luota enää ikinä, en milloinkaan häneen. Eniten surettaa poikamme jotka rakastavat ja ikävöivät isäänsä jo yhdenkin illan poissaolon jälkeen, mitä se sitten olisi kun joutuisivat olemaan viikonkin erossa? Lisäksi pelkään sitä kun mies ottaa uuden tyttöystävän (tietenkin ottaa) ja että pojat joutuvat katselemaan niiden yhdessä oloa omassa kodissaan. Se on kammottava ajatus johon menee aikaa sopeutua ja siksi en vielä voi myöskään lähteä. Meillä on myös seksiä mutta harrastan sitä siksi koska itse haluan, miehen takia en seksiinkään enää suostuisi. Miehen takia en tee enää mitään, eihän hänkään minusta välittänyt silloin kun teki mitä teki. Kaiken mitä teen, teen itseni ja poikieni takia. Itseni takia pitäisi lähteä mutta sitten poikani kärsisivät. Tähän helvetin vankilaan olen mieheni tekojen takia joutunut ja joudun hänen petollista naamaansa katselemaan. Vielä hänkin joskus saa ansionsa mukaan, tavalla tai toisella.
Onnellisuuden näytteleminen ja kulissien ylläpito lasten edessä käy kyllä pidemmän päälle aika raskaaksi. Luuletko tosiaan, ettei lapset tajua, minkälainen tunnelma vanhempien välillä vallitsee? Lapset ei ole hölmöjä.
Mä elin lapsuuteni kulissiperheessä. Äiti petti isääni jatkuvasti. Koska pienillä padoilla on korvat ja pienessä kylässä kaikki tietää toisten asiat, emme voineet olla tietämättä siitä. Vanhemmat esitti meidän edessä onnellista paria, eivät riidelleet meidän kuullen. Voin sanoa, että kun tulin vanhemmaksi ja aloin tajuta asioita, niin ahdistus oli se tunne, minkä koin, kun koulun jälkeen kotioven avasin. Ja vanhemmat vaan hymyili ja näytteli.... Siinä sitä vankilaa koko perheelle.
Luulin oppineeni vanhempieni suhteesta jotain, mutta huomasin samanlaisessa vankilassa eläväni itsekin. Ja sitä kesti vuosia. Voitiin pahoin koko perhe, vaikka uskottelin itselleni, ettei lapset tajua, että vanhemmat lähes vihaa toisiaan. Ero toi helpotuksen ja hymyn kaikkien huulille. Joten mieti tarkasti jatkoa.
Sitä tässä yritän miettiä että mikä vaihtoehto on paras. Pahin on tuo ajatus uudesta tyttöystävästä lasteni seurassa (minun entisessä kodissani). En tiedä miksi se tuntuu niin pahalta. Se ajatus on sellainen etten siitä tunnu pääseväni yli millään.
Olen itsekin asunut lapsuuteni perheessä jossa vanhemmat eivät ole onnellisia, ovat tosin vieläkin yhdessä mutta eivät vieläkään onnellisia. Sitäkö itse sitten haluan lapsilleni? En todellakaan. Äitini on myös sanonut minulle että olivat/ovat meidän takiamme yhdessä, ajatus tuntui itsestäni silloin pahalta ja tuntuu vieläkin. En halua samaa lapsilleni. Toisaalta tiedän senkin että todellinen syy siihen miksi äitini ei lähtenyt oli se ettei hän uskaltanut, ei uskalla vieläkään, eikä se syy ollut oikeasti me lapset. Jos se olisi ollut se syy, hän olisi lähtenyt jo 10 v sitten jolloin viimeinenkin lapsi muutti pois kotoa.
Toisaalta mietin vielä sitäkin että pystynkö rakastamaan miestäni joskus vieläkin kaikesta huolimatta, 2 kk on kuitenkin lyhyt aika. Välillä tuntuu että pystyn, välillä yhä enenevissä määrin tuntuu siltä että en pysty. Ehkä vaan odotan ja toivon eniten sitä ettei minusta tuntuisi enää miltään ja pystyn lähtemään. Nyt on vielä aivan liian paljon erilaisia tunteita ja jos tästä vielä sinkuksi heittäytyisin niin menisi varmaan pää lopullisesti sekaisin. Olen kuullut että kun aikaa uskottomuudesta kuluu tarpeeksi ja on käynyt kaiken mahdollisen tunneskaalan läpi niin sitten ei enää tunnu oikein miltään ja lähteminen on vain helpotus. Nyt se tuntuu vielä liian vaikealta. Lisäksi haluan olla tarpeeksi vahva ja toipunut että pystyn tukemaan lapsiani kunnolla eron toteutuessa. Nyt minulla ei olisi todennäköisesti yhtään voimavaroja tukea lapsiani kun murehtisin vaan omaa kurjuuttani.
2 kuukautta on erittäin lyhyt aika. Jos olisit sinkku, sanoisin että jätä mies. Sinulla on kuitenkin lapsia ja mietit vielä, että kykenetkö rakastamaan miestäsi vielä, toisin kuin ap. Joten ehkä teillä on vielä toivoa. Odota rauhassa, miltä sinusta sitten lopulta tuntuu. Jos tuntuu, että et pysty unohtamaan, sitten teet ratkaisusi. Tunnut kuitenkin olevan vahva ja lähtemään jos siltä tuntuu? Se on hyvä merkki, mutta älä anna tilanteen venyä kauaa, koska silloin olet siinä tilanteessa kuin ap tällä hetkellä on, etkä kykene enää lähtemään ja olet onneton.
Ajatus uudesta naisystävästä kodissanne tuntuu pahalta, koska se saa konkreettisesti sinulle osoittamaan, että yksi unelmistasi (onnellinen perhe) on mennyttä. Että eräs aikakausi on elämässäsi mennyttä. Siksi ajatus tuntuu pahalta. Mutta loppujen lopuksi? Kumpi olisi pahempi? Se, että miehelläsi olisi uusi naisystävä vai se, että jäit miehen luokse ja olet onneton?
Marjatta8, molempi paha! Ei voi voittaa!
Identtisiä tunteita asioita kohtaan ei voi olla. Kolikko kääntyy aina jommallekummalle puolelle ;)
Aina kuitenkin huonompaan!
:D Sinä taidatkin olla varsinainen Murphyn lain kannattaja. Pää pystyyn! :)
Lolita80! Todellakin!=) Faktojahan nämä vain.. ei pysy pää pystyssä enää, mutta minkäs teet, aina kuitenkin huonompaa sattuu 99% todennäköisemmin kuin mitään hyvää, mutta eipä tuo enää niin kamalasti haittaa kun elämästäkin on jo puoliväli ohitettu..=)
Tekstisi huokuu kylmyyttä. Miksi oot valmis kyynistämään itsesi tuollaisen miehen takia? Mies ei arvosta sua yhtään. Ymmärrätkö sä, että "en etsi miestä, en luota ihmisiin, enkä miehiin" kuvastaa täydellisesti sun tulevaisuutta, jos et nyt lähde?
Helppohan se teidän naisten on ottaa ja lähteä kun vähän alkaa kyllästyttää! Ottajiahan teillä riittää! Toista se miehillä kuitenkin on... no ehkä viidellä prosentilla miehistä on ottajia, mutta lopuilla ei mahkuja juuri mihinkään. Fakta homma!
Ennemmin otan vaikka "susiruman" miehen kuin pettäjän. Ap:n tapauksessa lähteminen on ymmärrettävää. Kyseessä ei ole "kyllästyminen" niin kuin sinä asiaa kuvaat vaan systemaattinen pettäminen ja henkinen väkivalta.
No siinähän lähtee ja ottaa sitten kenet ottaa. Juurihan itsekin sanoit että "otat" vaan. Miehille ei mahdollista! sitä vain tarkoitin!
Se on vain tapa sanoa. En tietenkään ajattele, että saisin kenet tahansa. Sehän olisi itsekkäästi ja naiivisti ajateltu. Jos miehetkin ajattelisitte näin (otan!) ja saisitte hieman itseluottamusta, kyllä teillekin niitä naisia tippuisi. Kyllä se yksinäisyyden pelon karistaminen lähtee omasta itsestään. Huono avioliitto vain ruokkii sitä pelkoa, kun ajattelee, että ovatko kaikki miehet tällaisia. Että vaihtamalla ei muka paranisi. Vaihtamalla paranee. Mieluummin olisin yksinkin kuin pettäjän kanssa.
Ei yleensä vaihtamalla parane. Ojasta allikkoon mennään 999 tapauksessa tuhannesta!
En usko. Jos sinulle on niin käynyt, pahoittelen.
Ootpas sä aika pahasti pettynyt naisiin. Mä väitän, että uuden puolison löytäminen on tasan yhtä vaikeaa tai helppoa sukupuolesta riippumatta. Se on asenteesta kiinni. Jos on ihmiselle ihan sama, minkälainen se uusi on ja jos on ihan pakko joku olla, niin hyvin helppoa lienee. Ottaa sen, joka ekana osoittaa mielenkiintoa.
Mutta jos tuppaa olemaan kranttu, niinkuin mä olen, niin on vaikeaa. En ikinä ottaisi ukkoa itselleni vain sen takia, että pitää joku olla kun kaikilla muillakin on. Siispä odotan, kunnes "vaatimustasoni" mukainen mies eteen sattuu. Väkisin ja hätäläimellä ei tule kuin.... tiedäthän sanonnan.
On käynyt monestikin, mutta on käynyt MONILLE muillekin.
Sen on sitten pakko olla tapauskohtaista. Minun tuttavapiirissäni ei ole ketään kuka olisi katunut eroaan. Aina vaihtaneet omasta mielestä vain parempaan. Ne, jotka ovat yksin, sanovat että yksinolo päihittää huonon parisuhteen.
Viimeinen lauseesi on kyllä totta.
Nuori nainen, älä ole hölmö ja naiivisti kuvittele, että mies on parantanut tapansa kun sanoo teidän olevan hänen koko elämänsä. Varmasti onkin asia niin, mutta ei ainakaan siten, että te olette se tärkein hänelle. Hänen käytöksensä viestii näin.
Harmittaa teidän nuorten puolesta, kun kestätte tuollaisia miehiä. Tuntuu, että kukaan teistä ei uskalla vaatia parempaa.
gsdg, sinun ongelmasi on se, että uskot että miehet eivät kelpaa. Kun arvostaa itseään, voit olla varma että niitä naisiakin tulee elämän varrelle.
Niin tulee kai.. mutta ei riitä usko eikä mikään muukaan se kerta kun niitä tulee on 1/1000. Naisille kaikki on helppoa tai ainakin helpohkoa!
Sen myönnän, että naisen on helpompi löytää uusi kumppani, oli tämä sinkku tai yh. Mutta haluaisin painottaa asiaa myös siten, että kun minä olin nuori... toki niitä miehiä pörräsi ympärillä. Mutta ei ne kemiat kaikkien kanssa vain täsmänneet. Joko toisen osapuolen toimesta, minun toimesta tai yhteisestä päätöksestä. Vaikka treffejä olisi miljoona, ei se tarkoita että ne kaikki olisivat varteenotettavia ehdokkaita. Eikä myöskään sellaisia jotka "otetaan".
Kuulostaa siltä että olet pettänyt niin kauan että olet jo lopettanut itsesi syyllistämisen ja omatuntosi on jo vaiennut. Nyt olet jo siirtänyt vastuun ja syyn kaikesta omasta pahasta käytöksestäsi ja itsekkyydestäsi oman miehesi syyksi. Pinnallisesti ajattelevat, ei-niin-älykkäät ihmiset tekevät tällaisen itsepetoksen, kyse on kypsymättömän psyykeen itsepuolustuskeinosta jonka nimi om projisointi. = on itse paha mutta syyttääkin toista ihmistä omasta pahuudestaan.
Kuulostaa kyllä siltä, että mies pettää. Ovatko riidatkin aggressiivisia, haukutaan huoraksi jne.? Sitten reissujen jälkeen sovitellaan ja pyydellään anteeksi?
Miksi haluat jakaa arjen miehen kanssa, jolle sinä ja lapset ette ole ykkösiä?
Niin tuttu kuvio minulle. Epäilin mielenterveyttäni, hormonihäiriötä, e-pillereitä, kaikkea, kun olin niin väsynyt ja tunteitteni kanssa sekaisin. Vaikka syy oli oikeasti miehessä. Miksi et arvosta itseäsi, että olisit jollekulle se tärkein?
Minulla samanlainen elämä. Nyt menossa parempi aika parisuhteessa, mutta mikään ei vain tunnu miltään. Kovasti yritän kyllä uskotella itselleni niin... Mieheni pettää, minulla on tunne siitä, mutta ei selkeitä todisteita. Seksiä on, mutta sekin tuntuu olevan vain... seksiä. En aio tyytyä tähän elämään mutta en vain ole saanut repäistyä itseäni irti. Haluaako kukaan yh-äitiä? En haluaisi jäädä tulevaisuudessa yksin, vaikka lapset ovatkin nykyään koko elämäni... Miksi mies esittää, jos emme riitä hänelle? Tai ehkä hän ei riitä minulle...
Ehkä vika onkin juuri tuossa, että lapset ovat sulle koko elämä. Mihin mies unohtui? He ovat tasan yhtä tärkeitä elämässä, ainakin mulle. Kukaan ei ole tärkeämpi toistaan.
Sanoin, että NYKYÄÄN lapset ovat koko elämäni. Kyllä mies on huomiota aina saanut. Ja käytöksellään on sitä tarvinnut joskus yli lapsien.
Surullinen tarina. Ei voi muuta sanoa. Kuulostaa hieman minun tarinaltani. Minulla avioeron 1. vaihe menossa.
Olet uupunut. En usko, että se johtuu lapsista ainakaan/pelkästään. Kun on kunnon parisuhde ja arjessa tukeva ihminen vierellä, niin kyllä ihminen jaksaa. Hyvä parisuhde antaa voimaa. Tuntuu siltä, että parisuhteesi imee sinun jaksamisesi. Harmi, että et pääse nauttimaan elämästä, mitä se voi olla parhaimmillaan. Toivon todella, että muutat mielesi tuosta arjen jakamisesta. Eron myötä voisit paljon paremmin.
Kaikkea hyvää sinulle!
Minäkin olen väsynyt. Kutakuinkin sama tilanne täällä. Mies tuli eilen myöhään kotiin. "Oli ollut ystävällään". Nyt juo aamukahvia viereisessä huoneessa. Minulla avioerohakemus edessäni. Allekirjoitus puuttuu. Sanon itselleni tilanteen paranevan ajan kanssa, mutta eihän se niin ole? Ei. On tätä jatkunut jo kauan. Liian kauan. Haluan olla onnellinen. En vain harvoina päivinä. Nyt etsin kynän...
Itse olen aikanaan ottanut lapset ja lähtenyt koska suhde ei ollut tyydyttävä.Tottakai täällä pärjää hyvin yhäippänäkin.Hyvä työpaikka kun on .Nyt jo lapset isoja mutta tiukoilla oltiin jossai vaiheessa.Ja sitäpaitsi jos apua tarvitsee niin kyllähän sitä kai yhteiskuntakin jollakin tavalla tukee.
Kiitos rohkaisusta. Olen kyllä päätökseni tehnyt ja juttelen mieheni kanssa kahden heti, kun siihen tilaisuus tulee. Uskon kuitenkin, että mies laittaa vastaan ja sanoo, että ei luovu perheestään. Tosiasiassa luopui jo kauan aikaa sitten. Toivottavasti kirjoituksesii rohkaisee myös muita samassa tilanteessa olevia.
Saman läpikäynyt, samoin ajatellut, samoin toiminut. Jos jotain kadun, niin sitä, että odotin monta vuotta lasten kasvamista enkä jättänyt pettäjää heti kun pettäminen paljastu. Hukkasin vuosia omasta onnellisuudesta. Lapset voivat hyvin myös eronneiden vanhempien kanssa, jos molemmat, tai edes toinen (meidän tapauksessa vain minä kun miestä ei kiinnostanut olla isä) on hyvä vanhempi lapsille. Kyllä ihminen jaksaa, huono parisuhde on se joka vie voimia ja antaa tunteen ettei jaksaisi taikka pärjäisi yksin. Yksin pärjää lasten kanssa, usko pois. Eikä lastesi isästä tule huonoa varmaan eron jälkeenkään, jos nytkin on hyvä isä. Hän olisi edelleen lastesi isä vaikka ei aviopuolisosi olisikaan. Älä odota turhaan, kadut jälkeenpäin.
Samassa jamassa minäkin. Erotuksena se, että mies tiuskii silloin tällöin jostain. Tuntenut niin kauan toisen, että huomaa jonkin ulkopuolisen asian vaivaavan. Joskus yrittää laittaa syyn minun niskoille. Luultavasti se toinen ihminen tuolla jossain aiheuttaa päänvaivaa. Miten tästä pääsisi siististi ulos... Mies ei tule ikinä hyväksymään eroa. Kirkkain silmin sanoo rakastavansa. Ei varmaan tiedä, että tiedän siitä toisesta...
Olen miettinyt, mikä lapsille on kaikenkaikkiaan parasta. Rauhallinen perhe-elämä, jossa kulissit pysyy vai ero. Kaikkien mielestä ilmeisesti ero on parempi ratkaisu.
Jos se pieni epäilys on olemassa, sitä kannattaa kuunnella. Se ei ole siellä turhaan.
Helppoa ei ole kellään, näin se on välillä.
Älä AP tuudittaudu miehen kauniisiin sanoihin! Miehet eivät halua menettää perhettään ikinä, koska se on heille eräänlainen status, jäisivät sitten aivan yksin. Pelkäävät yksinoloa, aivan niin kuin sinäkin AP. Miehesi kyllä touhuilee jotain jonkun toisen kanssa, siksi käyttää riitojanne syynä olla yö pois kotoa.
Pahimmat pettäjät (joihin katson ex-mieheni lukeutuvan) puhui kauniisti, osoittikin sen. Osteli minulle samoja lahjoja kuin kakkoselleen. Soitti samoja rakkauslauluja minulle kuin oli kakkoselleen. Oli mustasukkainen minusta, koska itse petti. Tämän kaiken sain selville kun jututin kakkosta. Arvaa tuliko halpa olo sen jälkeen? Seksi mukaanlukien teki kaikki samat jutut, mitä oli kakkosen kanssa tehnyt. AP, älä tee samaa virhettä kuin minä. Älä anna miehen tuhota itseäsi. Lähde, kun sinulla on vielä voimia miettiä edes tätä asiaa. Jos et itsesi, niin edes lapsienne vuoksi.
Jaksan aina vain mietiskellä, miksi haluaa jäädä henkisesti pahoinvoivaan liittoon ja katsoa sormien välistä miehen pettämiset. Lasten takia jäädä? Lapset tuossa isompana kärsivät tilanteesta... Onhan näitä tapauksia enemmän kuin laki sallii...
Eivät kaikki vaimot tiedä miehen vieraissa käynneistä, joten eivät he voi kärsiäkään. Mies voi olla kotona mitä parhain aviomies, vaikka vieraissa käykin, eikä vaimolla ole mitään syytä epäillä miestään. Kaikki vaimot eivät elä henkisesti pahoinvoivassa liitossa, vaikka toiset niin kuvittelevatkin. Jos mies pitää hyvän huolen vaimosta, niin miksi vaimo kärsisi?
Puhuin Ap:n tapauksesta. Jos hänen tekstinsä ei ole henkistä pahoinvointia, en tiedä mikä sitten on.
Taitaa olla taas yksi suomalainen, läheisriippuvainen nainen, jolla ei ole munaa pistää pettävää miestänsä pellolle. Teitä kyllä riittää. Miten luulette miestenne arvostavan teitä, kun ette näemmä itsekään arvosta? Pettämistä ei tule sietää, vaikka mies joitain nättejä sanoja valehtelisikin.
Voi! Älä jää tuollaiseen suhteeseen! Jokainen meistä ansaitsee tulla rakastetuksi! Kulutat itsesi loppuun.
Mitenkähän tytöllä menee nykyisin?
"En rakasta, inhoan miehen mustasukkaisuutta ja kyttäämistä. Odotan että lapset kasvaa ja pärjään yksin. Luottamus on mennyt on mennyt kaikki. En luota. Aivan se ja sama mitä tekee, ei kiinnosta. Uskon että voin vielä löytää oikean kumppanin joka arvostaa minua. Annan miehen olettaa että en enää mieti hänen tekojaan. Hän on väärässä. Kestän päivästä toiseen vain lasten takia. Haluan tarjota heille myös isän. Erosta tulee rakas ja likainen. Miestä kun ei jätetä. Helppo sanoa että eroa. Myönnän heikkouteni, mitä väärää siinä on jos kotona ei riidellä? Seksiä on ja nautin siitä itsekkäistä syistä. Eli mies olettaa kaiken olevan ok. Mies menee ja tulee. En jaksa välittää enää. Joku kaunis päivä hänkin saa ansionsa mukaan. En jaksa vihata. Keskityn saamaan ajatukseni kuntoon."
Ap., valehtelet, kun kirjoitat, että " En jaksa välittää enää. Joku kaunis päivä hänkin saa ansionsa mukaan. En jaksa vihata." Tuohan kertoo, että vihaat mitä suurimmassa määrin! Viha kytee, kytee, ja hellit sitä niin, että jos tulitikun raapaisisi, räjähtäisi... Olet varmaan syystä vihainen, mutta katkeruutesi sairastuttaa lapsesi. Parempi olisi, että pystyisit työstämään tunteitasi, etkä hellisi vihaasi ja katkeruuttasi. Perhe-elämänne perustuu kierolle valheelle, kostonhimoisuudelle ja vihalle. Perheenne on erittäin sairas, mutta olet niin keskellä ja itse kipeä, että et näe totuutta.
Ajattelin samaa, kun luin tekstin.
Tuli tuossa vain mieleen, että kostonhimoa tuossa parisuhteessa on muillakin tavoin, kuin että ap odottaa miehensä saavansa ansionsa mukaan. Viemällä vuosia miehen elämästä, ap osoittaa myös kostonhalua.
Usein, kun on itse keskellä tapahtumia ei näe sitä, mitä toiset. Eihän tuollainen elämä normaalilta kyllä kuulosta.
Sinulle ja kaikille parisuhteessa oleville: Kirja "Himoitse, leiki ja rakasta: Avioliiton pelastustarina", kirjoittanut Suvi Tirkkonen. Lukekaa naiset tämä kirja, sillä se opastaa, miten tehdä itsensä (ja lapsensa) tyytyväiseksi elämään. Sinun onnellisuutesi saa miehesi muuttamaan totuttuja tapojaan (sohvaperuna, työnarkomaani jne....).
Toivon kaikille naisille onnellista parisuhdetta!
Miten aloittajalla sujuu? Oletko saanut jo voimaa vaatia paremman elämän itsellesi?
Tämä keskustelu jäi mieleen.
Enpä ole aikoihin lukenut näin surullista tarinaa... Miten joku voi pitää itsensä vapaaehtoisesti tuollaisessa tilanteessa? Mies pettää ja itse ei rakasta myöskään. Kylmä kulissiliitto. Toivon, että kaikki osapuolet selviävät tuosta ilman mielenterveydellisiä ongelmia. Ap kuulostaa ainakin jo masentuneelta ja kyyniseltä. Hänellä olisi oikeus lähteä liitosta. Hän kertoo miehensä olevan hyvä isä, muttä entäpä hän äitinä? Tuollaisen pahan olotilan on pakko näkyä myös lapsille...
Onko tämmöisiä tarinoita oikeasti olemassa? Jäävätkö ihmiset tuollaisiin liittoihin?