Taksi

Kyllä mie sanon ett on se kumma ett saa luvan kun on jo protestilistalla. Nyt ajaa koululaisia sellainen joka jäi kiinni ratista. Vaatikaa vanhemmat alkolukot tämän firman auotihin. Onhan sillä kyydissä TEIDÄN lapset.
25860
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Nimettömänä sitten huutelet puskista.

Anna ihmisen harjoittaa ammattiaan, sillä voi olla perhe elätettävänä tai muita huollettavia. Protestilista ei ole mikään liiketoimintakielto tai linnatuomio. Se kertoo vain, että tällä yrityksellä on riitaa jostain raha-asiasta. Maksuvaikeuksia tulee aina silloin tällöin meille kaikille.

Ratista kiinni jäänyt koululaisia kuskaamassa... Se on se pahempi juttu. Se alkolukko tulee muutenkin, suurimmalla osalla jo on. Päissään ajaminen, vaikka olisi ollut liikkeellä omalla ajallaan ja lomareissulla, kertoo myös enemmän ihmisen välinpitämättömyydestä ja sinnepäin-elämästä. Koulukyytien ajaminen pitäisi kieltää kokonaan ratista kärähtäneiltä, niin rengeiltä kuin yrittäjiltä. Siinä olet oikealla asialla, vaikka raukkamaisesti sieltä jostain huuteletkin.

Kaikenkaikkiaan ketjun aloittaja on pahansuopa, ehkä hyvin kateellinen ihminen. Tai sitten mielenterveys on pettänyt pahasti eikä näe elämää ympärillään omassa synkkyydessään. Jotenkin tekstistäsi huokuu pahuus, anteeksi vain.

Äänestä
  • Eikös orkinaalimikko tiiä ,että koulukuljetuksessa laki vaatii alkomeeterin. Eihän se toki ole tae ,että on selvinpäin. Mutta sanoit :juopoilta pois koulukuljetuslupa.Oletko miettinyt asiaa tarkoinkin? Entäs jos valvova viranomainen on päissä,pannaankohan heijät työttömäksi? En ole juoppo ,enkä katkera vaan pohdin
    kuinka helppoa on yrittäjiä arvostella.

    Äänestä

  • Siirsin tässä olleen tekstin Liikenne-palstalle koska siinä on yleisempää asiaa, en tunne tätä aloittajan autoilijaa/renkiä, joten ettei mene henkilökohtaiseksi vahingossakaan, otin sen pois tästä.

    Äänestä

hirveetä ajatella,että tollanen alkkis saa ajaa koululaisia ja kalusto on todella huonokuntosta.Kunta vois enemmän satsata valvomiseen varsinkin kun on kyse sen ostamista palveluista.

Äänestä

Se joka ostaa palvelut (kunta) on velvollinen valvomaan että kaikissa koululaisia kuljettavissa autoissa on päivitetty ja kalibroitu alkolukko.

Äänestä
  • Linjaliikenteen linja-autoilta (ei kunnan kilpailuttama kyyti) ei vaadita alkolukkoa (ei siis ole pakollinen), vaikka kyydissä onkin koululaisia.

    Äänestä

on se hyvä kun tuomosen keksit. onkohan pellossa kaikki linjaliikenteen reittiä? Ei ainakaan Nivanpäästä vai onko se uusi reitti? Eipä tuo toinenkaan reitti näy matkahuollon sivuilla enään. Onnea sulle kun et ajattele lapsia. Lapset on meidän tuleaisuus.

Äänestä

Vastuutonta antaa edes auto,ku ei tiedä onko kuski edes ajokuntoinen.Kunnan pyydetyt tarjous reitit eivät ole linjoja.

Äänestä
  • Niin kommentoin vain, että sellainen on käytäntö alkolukkojen osalta - en sitä mistään keksinyt ja en sanonut, onko se minusta hyvä vai huono juttu mm. linjaliikenne Heikkilän mukana kulkevat lapset ovat linjaliikenteessä tai millä nimellä sitä sitten kutsutaankaan? Ja autossa ei tietääkseni ole alkolukkoa (kun ei ole pakollinen).

    Äänestä

en laittas omii kersoja tohon kyytii.Kuka kantaa vastuun jos kuski humalas.

Äänestä
  • Niin, vahinkoja sattuu ja vielä jos siihen liittyy alkoholi - ainakin silloin se laittaa katkeraksi. Onko alkolukkokaan silti tae humalakuskien karsimiseksi - jos moraali on jo niin löyhässä, että ajattelee menevänsä huomalassa rattiin... jos sattuu olemaan samassa "köörissä" toinen samanmoinen, joka tuolloin on selvä ja puhaltaa alkolukon auki... Varmasti alkolukko kuitenkin auttaisi asiassa. Jossitteluhan on kuitenkin turhaan... toivottavasti emme tee typeriä tekoja.

    Äänestä

Alkolukon voi ohittaa ,ennen lähtöä käy joku"SELVÄPÄINEN" PUHALTAA ja taas kyyti jatkuu.Enempi pitäs valvontaa olla ja ilmoitus palvelun ostajalle.

Äänestä
  • Alkolukko on periaatteesa hyvä,mutta kietomahdollisuuksia on. Kaikkiin vanhoihin autoihin pitää asentaa tämä "juoppohidaste" ,romuilla juopot ajelee. Ammattiliikenteessä tuskin on maistaneita. Pöljähän se on jos päissä töissä.

    Äänestä

  • pöppöröö kirjoitti:

    Alkolukko on periaatteesa hyvä,mutta kietomahdollisuuksia on. Kaikkiin vanhoihin autoihin pitää asentaa tämä "juoppohidaste" ,romuilla juopot ajelee. Ammattiliikenteessä tuskin on maistaneita. Pöljähän se on jos päissä töissä.

    niin "tuskin",mutta aina on niitä joilla ei kaikki hissit nouse aivan ylös asti.

    Äänestä

  • Pitää siihen pilliin puhaltaa ajon aikanaki, voihan se olla että on palkannu jonku selväpäisen mukkaan puhaltamaan... Oikeasti tuo on hyvä laite, pitäs olla joka autossa

    Äänestä

Varsinkaan tällä.ei nouse edes äly.

Äänestä

onha se hienoo leikkii fiksuu vaixs ei se omppu kauas putoo.

Äänestä
  • toi osu niin kantaan.kuihan kauan menee.

    Äänestä

ei voi ku ihmetellä,että voi harjoittaa tollasella kalustolla.

Äänestä

Taitaa olla tuulesta temmattu tämä otsikko aihe,kellä täällä nyt aivan taksi firmaa ole,korkeintaan kaksi taksia joku sattuu omistaan jotkut firman pitäjät

Äänestä

Samaa katsoin että taitaa olla jollain vaan elämä tosi tylsää ja omat asiat on päin persettä niin aletaan mollaamaan muita sitten.

Äänestä

Kyllähän Pellossa noita katheellisia riittää aivan vaikka muihin kunthiin jakhaakki, mutta huolestuttavaahan on se että jos kuski on edellisenä iltana vetäny viinaa tappiin asti ja sit aamulla hyppää auton rattiin niin onko se turvallista lapsille?Onko turvallista laittaa lapset sellaisen kyytiin,varsinkin vanhemmat jotka huolehtivat omista lapsistaan. Kannattiskaan se kattoa myöskin omistajan peihliin onko omat asiatkhaan niin kohihlaan

Äänestä

No eipä täällä ole kuin yksi raxsari lopettanu ajamasta,se pätkä,eikä varmaan päissä ajanu

Äänestä

Kannattis varmaan tarkistaa mistä ketjussa on lähetty keskusteleen alunperin,kukaan ei ole puhunut lopettaneesta vaan firmasta joka toimii edelleen,ja eipä tuo pätkä tainu koululaisia ajaa

Äänestä

Lasten turvallisuus on tärkeintä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


ktesjdnvuers kirjoitti:

Kyllä mie sanon ett on se kumma ett saa luvan kun on jo protestilistalla. Nyt ajaa koululaisia sellainen joka jäi kiinni ratista. Vaatikaa vanhemmat alkolukot tämän firman auotihin. Onhan sillä kyydissä TEIDÄN lapset.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu