Voiko työterveyshuolto luovuttaa tietoja?

Minulle sattui vapaa-ajalla tapaturma hieman päihtyneenä, jonka seurauksena jouduin hakemaan pari päivää sairauslomaa. Nyt työterveyshuollosta sanottiin, että työnantaja voi pidättää palkan nuilta päiviltä mikäli saa asian tietoonsa. Voiko työterveyshuolto nyt ilmoittaa tapahtuneesta? Sairauslomatodistuksessa ei ollut mainintaa päihtyneenä olosta. Suojaako vaitiolovelvollisuus minua tällaisessa tilanteessa? Pelkään työpaikkani puolesta, koska olen vielä koeajalla. Voiko asia edetä niin pitkälle, että koeaikani jälkeen työt eivät enää jatku?
8121
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ei ne saa potilastietoja julkaista.

Äänestä

Diibadaabaa..ja taas oli tylsää ??

Äänestä

Sairaslomakoodista voi näkyä syy. Esim. z-koodi ei joissain työpaikoissa oikeuta palkalliseen sairaslomaan. Muitakin sääntöjä on. Eli koodista voi näkyä työuupumus tai masennus.
Itselleni sattui myös tapaturma, ja kysyttiin, olinko alkoholin vaikutuksen alaisena. Rasti ei-ruutuun ja palkka juoksi saikun ajaltakin.

Äänestä

Puhallutettiinko sinut?

Äänestä

Sairauslomaa kävin monta päivää tapahtuneen jälkeen, joten kukaanhan ei voi todistaa minun olleen päihtynyt. Diagnoosissa oli tapaturmakoodi, eikä mitään mainintaa päihtymisestä (tosin en päihtymisestä lääkärille mitään maininnut). Työterveyshuollossa menin kuitenkin asian möläyttämään, kun tapaturman syytä kyseltiin.

Äänestä
  • Ei ne sitä mihinkään kirjanneet. Jos sinua ei puhallutettu ja promilleja kirjattu lausuntoon, niin ei mitään hätää :)

    Äänestä

Sulla on hyvä asenne :D
Jos vain pelkäät että menetät työpaikan..
Kuitenkin silmät kirkkaina olet vailla sairaslomaa ja olet vielä palkkaa vailla.
Sanoisit että korvaat työt seur viikonloppuna.

Äänestä
  • Toivottavasti kukaan ei eksy kaltaisesi mulkun puljuun hommiin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


terppa4 kirjoitti:

Minulle sattui vapaa-ajalla tapaturma hieman päihtyneenä, jonka seurauksena jouduin hakemaan pari päivää sairauslomaa. Nyt työterveyshuollosta sanottiin, että työnantaja voi pidättää palkan nuilta päiviltä mikäli saa asian tietoonsa. Voiko työterveyshuolto nyt ilmoittaa tapahtuneesta? Sairauslomatodistuksessa ei ollut mainintaa päihtyneenä olosta. Suojaako vaitiolovelvollisuus minua tällaisessa tilanteessa? Pelkään työpaikkani puolesta, koska olen vielä koeajalla. Voiko asia edetä niin pitkälle, että koeaikani jälkeen työt eivät enää jatku?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu