Miten tästä selviän

ei ainakaan kannata hankkia omaa kämppää?

Yleensähän syy löytyy jätetyssä eli olet jyvällä.

Kannattaisi miettiä mitä seuraavassa avioliitossa voisi tehdä paremmin. Itsekin jätin vaimoni joka alkoi pihtaamaan. Tarvitsen seksiä useasti päivässä jolloin esimerkiksi kuukautiset, väsymys, sairastuminen eivät ole mikään tekosyy olla antamatta pillua.

Toisen vaimoni jätin siksi että hän joutui työttömäksi ja masennus vei häneltä halut.

Kannattaa todella miettiä että miten saisi puolison pidettyä tyytyväisenä sillä usein puoliso jättää jos partneri ei miellytä riittävästi.

Olen ollut 10 vuotta yksin ja sinä itket kun olet ollut pari viikkoo yksin. Elämä jatkuu ja oman asunnon hankkiminen ei voi olla vaikeeta.

Hei viestiketjun aloittaja!
Ymmärrän tunteesi. Oma avopuolisoni jätti minut n.3kk sitten eikä tuska ole vieläkään hellittänyt. Ero oli seurausta riidoista, joihin ymmärrän olevani itse suuri syyllinen sillä olin pitkään masentunut enkä osannut ottaa miehen tunteita/tarpeita huomioon ollessani itsekkin eksyksissä.
Suhteemme oli alusta asti niin vakava että puhuimme avioliitosta jo melko varhain asuimme melkein koko seurusteluaikamme yhdessä (2,5v). Olemme molemmat melko nuoria (minä 23 ja exäni 25), mutta tunsimme molemmat että oikea on nyt löytynyt. Oman työ ja koulutilanteeni vuoksi masennuin ja kaikki alkoi mennä pieleen. En ole koskaan elämässäni katunut mitään niin paljon kuin sitä että otin mieheni itsestäänselvyytenä. Hän rakasti minua todella paljon ja olin valmis tekemään ja kestämään paljon puolestani. Kuitenkin hänelle tuli raja vastaan. En syytä pelkästään itseäni sillä tiedän että suhteeseen tarvitaan aina kaksi, mutta koen menettäneeni elämäni miehen.
Nyt 3kk myöhemmin asumme edelleen saman katon alla koska en ole onnistunut löytämään uutta asuntoa. Näiden 3kk aikana meillä on ollut myös aika paljon läheisiä hetkiä ja exäni jopa sanoi toivovansa että löytäisimme toisemme uudelleen. Nyt tiedän melko varmasti että hänellä on uusi nainen. En ole koskaan tuntenut tälläistä tuskaa, vaikka olen eronnut aiemminkin. En edes saa sanoin kuvattua kaikkea mitä tunnen. Rakastan häntä edelleen ja tuntuu kuin elämäni olisi luisunut käsistä. Olen yksinäinen ja pelkään että jään yksin. Kaipaan exääni ja meidän yhteistä elämää. En ole eläessäni katunut näin paljon.

oletko jätetty naispuolinen henkilö,ajattelin jos niin olisin halunnut jakaa kanssasi ajatuksia sähköpostitse..

Tarvitsette itsetutkiskelua. Selvittäkää pitkään ajateleln, menneisyyttänne muistellen, mikä oli eron syy/syyt. On anteeksiantamattomia virheitä, kuten päihteet, mm. alkoholismi tai humalan aiheuttama väärä käytös, paha henkinen väkivalta ja julmuus toista kohtaan, kun ei osaa hallita vihaansa tai omaa pahuuttaan, ja fyysinen väkivalta, pienikin, ilman muuta. Jatkuva itse ylläpidetty vuosia kestänyt mykkäkoulukin, ja jo pelkkä kodin tavaroiden rikkominen ne jne kuuluvan henkisen väkivallan piiriin, eli kannattaa pohtia mitä tuli tehtyä.

Syyllistyitkö näihin? Jos kyllä ja sillti valitat täällä erosi surkeutta, niin älä lapsellisesti itsesääli itseäsi "eron uhriksi". Kuten lapsille neuvotaan: Jos itse kiusaa, niin pitää itse kestää seuraukset jos vastakiusataan,koska se on oma vika.

Pieniä virheitä parisuhteessa ovat ajattelematon, välinpitämätön tai liian vaativa käytös tai toisen hyväksikäyttö arjessa itse luikkien karkuun velvotteita, ilman todellista julmaa tarkoitusperää tai julmia seurauksia puolisolle. Ne eivät oikeasti ole todellisia eron syitä, parisuhteiden arkea, vaikka pitkään eivät saisi jatkua, pitäisi skarpata. Kannattaakin nyt tutkiskella sitä, käyttikö ex kenteis tekosyynä näitä, haluten syyllistää ja manipuoloida sinut uskomaan, että ero oli yksin sinun vikasi. Pettäjät piilottavat oman uskottomuutensa eroten "koska kumppani tek iväärin", alkoholistit suuren egonsa vuoksi "koska kumppani ei ymmärrä ja nalkuttaa eikä anna p*a".

Kun löydät erosi todelliset syyt, pääset eteenpäin. Et toista samaa etkä mene samaan syyllistämislankaan seuraavassa suhteessasi.

Mä uskon,ettei suurimmassa osassa eroista ole vaan pelkästään yhtä syyllistä.Kyllä siihen eroonkin kaksi tarvitaan .yksi asia johtaa toiseen...niin edellee.
Itse olen saman kokenut,kuin ketjun aloittaja.
Kadun sitä,etten aiemmin mennyt lääkäriin selvittämään,että olin masentunut.Liitto olisi ehkä voitu vielä pelastaa.

Minä olen eronnut kolme kertaa, omasta aloitteestani ja halustani.
Nyt elän sinkkuna vaan en yksin! En vaan ota ketään kattoni alle, en sitoudu kehenkään.
Miks pitäis? jos miestä johonkin tarvin, haen sellasen. Kun tarve ja tehtävä on ohi, saa mennä.
Minun kotini on minun. Itse omalla rahallani hankkinut ja sisustanut. En mitään loisijaa siihen enää huoli! nuorempana oli tyhmä, onneksi järki kasvaa (kenelle kasvaa) ja alkaa tajuta omaa parastaan. Jos itse ei itseään ajattele ja omaa etuaan aja, ei sitä tee kukaan muukaan.
On ihanaa kun saa suunnitella menonsa ja tulonsa täysin kenestäkään riippumatta! olen kova matkustelemaan ja tulee tehtyä ex-tempore lähtöjä lomilla. Miten se kävis jos joku äijänraato roikkuisi kintuissa?
Ja vanhuus, jos sinne asti elän, sehän ei kenellekään ole taattua? Mitä sitten? Olen varautunut. Olen eläkesäästäjä. Varaudun vanhuuteen jo nyt. Rahallisesti tulen pärjäämään, ja elän terveesti joten en usko isompia kremppoja tulevan. Eläkkeellä saatan ostaa kakkosasunnon etelästä,vietän siellä kaikkein paskimmat talvikuukaudet tai ihan miten itse haluan ja päätän. Silloinkaan ei yksikään natiseva ukonruho ole estämässä eikä mitään vaatimassa.
Jos kuolen ennen sisartani, hänperii minut. Hänen jälkeensä siskon tytär. Mitä valittamista yksin "jäämisessä" on????