3 viimeistä peliä päästettyjä pisteitä 168, puolustus romahti täysin onko syy valmennuksessa vai pelaajissa? hyökkäys kykeni tekemään kuitenkin ihan mukavan pistemäärän peleissä. mikä mätti?
mitä tapahtui TAFT:lle?
5
535
Vastaukset
- 14+6
Olisko se, että kolmen edellisen pelin vastustajat olivat Roosters, Crocodiles ja Wolverines. Kun kauden lopuksi katsot sarjataulukkoa tajuat miksi tämä saattaisi olla merkittävä seikka.
- 6+17
Tehdään parhaamme ja katsotaan mihin se riittää. Riitti tänä vuonna neloseksi.
- 18+11
Taft voitti wolvot runkosarjassa ja pelasi tiukat pelit crokojen ja roostersin kanssa runkosarjassa , miten erot kasvoivat noin isoksi lopussa?
- 3+17
TAFTin ylisuorittaminen ei kestänyt koko kautta. Tietenkin jenkkisafetyn loukkaantuminen heikensi puolustusta oleellisesti. Mutta joukkuehan on pusertanut pitkin kautta keskinkertaisesta materiaalista maksimitehoja irti. Se ei sitten kestänyt aivan loppuun saakka.
- 2+15
Miksi TAFT ei peluuttanut jenkkejä kahteen suuntaan? Loppukausi kahdella hyökkäyksen jenkkiavulla ei riitä kun vastassa isot porukat. Seinäjoellakin jenkit raatoivat molempiin suuntiin ja se näkyi TAFT-Cro pelissä esimerkiksi. Suomi-puolustus ei pysy jenkkipoikien kyydissä.
No ei siellä ranteita tarvitse auki viiltää kun nousua kuitenkin 2 sijaa monen muun sukeltaessa, mutta kyllä pronssille olisi ollut mielestäni mahdollisuus. Toisaalta he tietävät rahatilanteensa ja parempi mennä sen mukaan kuin tehdä lappeenrannat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2352614- 601404
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621197Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661137- 1001102
Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?1871098Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1221068Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731059Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153992Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka58985