Ketju on jo olemassa kaukosuhdepuolella mutta laitan tännekin... Kyselen ihan ajatuksia kun ollaan sellaisessa tilanteessa, että minun on pakko lähteä toiselle paikkakunnalle opiskelemaan kun omaa alaa ei ole nykyisessä kaupungissa. Toinen parisuhteen osapuoli jää nykyiseen kaupunkiin, hänkin opiskelija, alalla jota ei siis tarjota siinä kaupungissa johon minä olen muuttamassa. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että asuisimme 1,5 - 2 h juna/bussiyhteyden päässä toisistamme vähintään 3 vuotta. Suunnitelmissa olisi käydä niin monena vkloppuna kuin mahdollista ja viettää lomat yhdessä.
Asumme siis nyt yhdessä ja olemme asuneet jo reilun muutaman vuoden. Avopuolisoni ei haluaisi, että lähden ja jopa sanonut, että ero tulee, jos päätän lähteä. Tilanne on jo nyt raskas, vaikka muutto on vasta vuoden päästä.
Miksi pitää lähteä? No ala on toiveammattini ja minulle tehty, eikä sitä tarjota lähempänä tai omassa kaupungissamme. Siksi mahdollisimman nopeasti, että minulla alkaa ikää jo olla sillä lailla, että koulutus pitäisi olla jo pulkassa. Laittakaapa ajatuksia, kiitos...
Asumme siis nyt yhdessä ja olemme asuneet jo reilun muutaman vuoden. Avopuolisoni ei haluaisi, että lähden ja jopa sanonut, että ero tulee, jos päätän lähteä. Tilanne on jo nyt raskas, vaikka muutto on vasta vuoden päästä.
Miksi pitää lähteä? No ala on toiveammattini ja minulle tehty, eikä sitä tarjota lähempänä tai omassa kaupungissamme. Siksi mahdollisimman nopeasti, että minulla alkaa ikää jo olla sillä lailla, että koulutus pitäisi olla jo pulkassa. Laittakaapa ajatuksia, kiitos...
Vastaukset 10
Vanhimmat
Avopuolisosi kiristää erolla tuossa tilanteessa, se on täysin kohtuutonta. 3 vuotta kuluu nopeasti (nuorena kuvittelee että se on pitkä aika, myöhemmin huomaa että se toisaan kuluu siitä kyllä - menee ohi pian) ja jos todella haluaa olla toisen kanssa asia ei ole ongelma hänelle. Ikävä kyllä vaivaa ja halauksen kaipuu, mutta nykyään on skypet sun muut vempaimet - kommunikointi toimii. Onko hän oikean kanssa mielestään ja rakastunut, kun erolla uhkaa? Vai onko se kiukuttelua kun erossa olo on niin vaikeaa? Vai mustasukkaisuutta turhaan? Onko hän uskollinen sen ajan? Ja luottaako suhun? Kaukosuhde on vaikea kaikille, se tiedetään, mutta tuossa ei oikein ole muuta vaihtoehtoa kuin opiskella. Ja hänellä itsellään on jo myös opiskelupaikka. Täytyyhän sunkin saada ala. Eikä vain hänen.
Ei kannata jättää koulupaikkaa (kokemusta on). Olisi parempi raahata se toinen pariterapeutille, koska sinä et saa sen toisen päähän järkeä. Ei häntä olla jättämässä kokonaan, mutta on vaan pakkotilanne. Väärällä alalla työskentely ei olisi sinulle hyväksi. Eikä monille muillekaan. Ja sitten pitäisi pyrkiä myöhemmin johonkin kouluun jos ei nyt mene, ei olisi takeita pääseekö sille alalle helposti. Se toisi vaan lisävaivaa, ahdistusta ja hankalia tilanteita. Parempi hoitaa nyt asia alta. Tajuaako hän että se ala on sulle OIKEA? Eikä vaan joku ala. Oletko muuten selittäyt asiaa perusteellisemmin, että hän tajuaa paremmin.
Nuorena voi olla että haluaa olla toisen kanssa enemmän, miksei aikuisenakin. Se on luonnollista. Mutta suomessa on mahdoton olla ilman ammattia, olisi vaan muiden riepoltetavana silloin. Ellei ole eläkkeelle menossa. Joten toivottavasti saatte sovittua jotenkin asiat ja hänen tajuamaan tilanteen. Jos hän ei edes yritä, hän itse on syyllinen suhteen lopetukseen eikä hän pidä sinua oikeana ihmisenä itselleen silloin? Kyllä sen verran pitää luottaa ja jaksaa, ehkä kannustaakin. 3 vuotta on pieni hetki, koska on muu elämä aikaa olla yhdessä. Minkälainen ala se on suurinpiirtein? Ja onko töitä sillä alalla missäpäin suomea? Ei nyt silti kannata luovuttaa vaikkei omalla paikkakunnalla olisi töitä, koska oman firman voi perustaa. Toiminimi esim. aluksi.
Jospa hänelle pitää selittää asia perusteellisesti. Ja keskustella. Eikä niin että hän sanoo jokaiseen asiaan liittyvään juttuun, että ero tulee jos lähdet. Ei sellainen ole keskustelu, vaan yksipuolinen päätös. Eikä tunnu sinusta hyvältä. Eikö hän voisi edes kuunnella mitä sanot siitä. Olet puun ja kuoren välissä, mutta sun oma päätös on tärkeä... Ei ole vaihtoehtoja kauheasti mitä antaa sille toisellekaan. Mistä hän tietää etukäteen... miten hän voi selviytyä sen ajan, ja näette kuitenkin tuon tuosta. Mikään ei katoa, ellei hän itse lopeta suhdetta turhaan. Monille käy noin opiskeluaikana, mutta minkä sille voi jos koulua ei ole lähellä.
Eli sä olet oikeassa kun menet kouluun. Ja 3 vuotta kuluu todellakin siitä, taukoineen. Ja hänen ja sun ikävää voidaan lievittää kaikin tavoin. Jos eroaa, sitten eroaa, se on hänen menetyksensä ja väärä valinta. Silloin muualla lienee joku parempi kumppani.
"Silloin muualla lienee joku parempi kumppani."
Niin, siis sinulle parempi kumppani.
Sinuna vetoaisin siihen että kun hänkin opiskelee ammatin (hänellä on jo opiskelupakka), et sinäkään voi ilman olla heittopussina. Etkä väärällä alalla missä ei ole motivaatio yhtä hyvä.
Toki voidaan eri aloista olla eri mieltä. Mutta koulupaikkaa ei saa nyt tähän hätään samasta paikasta. Ja yhteydenpitotapoja voisi suunnitella esim se skype. Ja viikonloput.
" Avopuolisosi kiristää erolla tuossa tilanteessa, se on täysin kohtuutonta"
Ei tuo välttämättä kiristystä ole. Toinen vain toteaa tilanteen, että kaukosuhde ei todennäköisesti onnistu ja suhde vääjäämättä päättynee asumuseron seurauksena. Naisilla on vain paha tapa uskoa, että parisuhde on peliä ja että tässä yritetään vaikuttaa päätöksentekoon opiskelupaikan suhteen. En usko, että siitä on kysymys.
Tilanne on kyllä huono, koska opiskelupaikaa ei kannata suhteen takia uhrata. Paras vaihtoehto lienee se, että antaa suhteen hiipua pikkuhiljaa opiskelujen alettua. Jos toinen ei ole valmis kaukosuhteeseen, ei se kovin hyvä perusta suhteelle ole.
Ei toimi jossei kumpikin ole valmis sitoutumaan kaukosuhteen tuomiin haasteisiin. Elämä muuttuu aika paljon, viikot ollaan ikäänkuin "sinkkuja" ja vkonloppuna pitäisi palata taas "suhdetilaan" ja ehtiä käsittelemään sen aikana suhdeasioista yms. Jos toinen kovasti kaipailee ja pyytelee takaisin kotia, voi olla melkosen raskasta. Voi käydä myös niin, että toinen oppiikin niin hyvin elämään yksikseen että yhdessä olosta tulee haastavaa. Onnistuu mielestäni vain, jos päätös on yhteinen.
Mutta sekin että onko toinen se oikea. Itse kuvittelin nuorena jotkut miehet aina se oikeaksi ja sitten tein päätökset sen perusteella. Aina toista miellyttäen. Jos kumppani on lopulta väärä, miksi uhrata koulupaikkaa. Voi olla että se todellinen oikea on vasta tulossa. Mutta jokainen tietää itse asiansa.
jos elämä vie teidät erisuuntiin niin se oli siinä sitten. se on vain laskettava toinen vapaaksi seuraamaan omia polkujaan
Mielestäni yleisesti kumppanin takia ei kannata tuollaisessa tilanteessa jäädä. Kyllä sen pari vuotta sinnittelee jotenkin vaikka välimatkaa on, jos oikeasti toisesta osapuolesta kovin välittää. Oikea ammatinvalinta on kuitenkin tärkeimpiä valintoja elämässä, sitä harvoin kannattaa miehen takia uhrata.
Jos rakkaus on kestääkseen, se kestää!
Ilman muuta lähdet opiskelemaan. Jos jäisit kumppanisi luo, niin kyllä ratkaisu tulehduttaisi pikku hiljaa sinun mieltäsi ja sitä myöten suhdettanne.
On aviopareja, jossa toinen käy jatkuvasti matkatyössä, ulkomaillakin... ollaan viikkoja erossa, jopa kuukausia. Entäpä merimiehet, jotka matkustavat kauas, kyllä siinä puoliso odottaa.
Paljon on ammatteja, joissa joutuu olemaan poissa kotoa ja tilanteeseen on totuttu. On jopa sellaisia, joilla koko avioliitto eläkeikään asti on säännöllisesti erillään oloa.
ja teillä vaivaiset kolme vuotta! Hui hai! Mitä se on. Ei mitään.
Jadeten vanhemmatkin olivat paljon erillään, isä matkusti viikot ympäri Suomea, joskus ulkomailla.
Viikonlopuksi yritti kotiin. Usein onnistui, aina ei. Ja sitä missiota kesti enemmän kuin kolme vuotta.... koko Jadeten lapsuuden.
Silti vanhempani olivat/ovat onnellisia avioliitossa. Eivät riitele oikeastaan ollenkaan. Erillään olot ovat kypsyttäneet heitä ja tehnyt molemmat itsenäisiksi.
Yhteistä aikaa ei hukata pikkumaisuuksiin.
Meillä oli kaukosuhde kolmisen vuotta opiskelujeni takia, mutta sinänsä tilanne oli kai erilainen, kun alunperinkin välimatkaa oli parisataa kilometriä jo suhteen alussa... kuinka kauan olette seurustelleet?
Meillä etäsuhde toi jotain tietynlaista lisäjännitystä ja potkua suhteeseen, kun toista pääsi tosissaan ikävöimään ja viikonloppuja odotti innolla kun tiesi näkevänsä taas toisen. Ei se tietenkään kaikilla toimi... Opiskeluun kuulunee myös harjoittelujaksoja, jolloin voinet mennä harjoitteluun poikaystäväsi kotikaupunkiin ja asua yhdessä ne ajat? Vapaa-aikaakin lienee välillä enemmänkin opiskellessa, jos et sitten käy vapaa-aikoina vielä töissä.
Ei ainakaan kannata unelmiaan laittaa roskapönttöön, se vain katkeroittaa ja harmittaa mitä enemmän ikää tulee. Kun lähdet opiskelemaan niin siinäpähän samalla myös koetellaan suhdetta ja näätte onko se kuinka kestävänlaista laatua. Jos se ei toisen opiskelua kestä, niin miten se teidän suhde kestää muut elämän karikot? Elämäntilanteet muuttuu monta kertaa elämän aikana...
Kiitos kaiklle vastauksista.
Olemme seurustelleet n. 5v, yli 6v kun lähtisin. Hän siis kovasti tukee minua opiskelemaan omaa alaa, mutta kokee kaukosuhteen vaikeaksi ja sekoittavan elämää paljon. Saattaa olla alkushokkia ja ennakkoluuloja/asenteita myös.
Hänen ehdotuksensa on että lähtisin vasta vuoden jäljeenpäin, lyhentäen tätä kestoa.