Hyvin älykäs ilman tunteita..

Kuvitellaan, että ihminen vammautuisi siten, että hänen tunteista vastaavat aivo-osat lakkaisivat täysin toimimasta, mutta äly säilyisi ennallaan.

Millainen olisi tällainen ihminen? Voisko selvitä mitenkään tässä ihmisten maailmassa?
Tai voidaan myös kysyä, millainen olisi (tulevaisuudesa) superälykäs tietokone, mikä on täysin vailla tunteita toimiva? V
1383231
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 138

Vanhimmat

Tutkimusten mukaan potilaat, joilla emootioista vastaavat aivojen osat ovat vaurioituneet, eivät ajattele kaiketi mitään. On myös vahvoja viitteitä siitä, ettei heillä ei ole kokemusta olemassaolostaan kyseisellä hetkellä. Tähän ollaan päädytty haastattelemalla potilaita, jotka ovat kuntoutuneet aivovaurioista kyseisillä alueilla.

Luulisin kuitenkin, että lähimmäksi kysymystäsi pääsevät potilaat, joiden kognitiivisia kykyjä kuvaa nk. Phineas Gagen matriisi (http://fi.wikipedia.org/wiki/Phineas_Gage) Heillä on tyypillisesti otsalohkon kuorialueen sisä keskiosa vaurioitunut. He eivät pysty valintatilanteessa valitsemaan hyödyllisten ja hyödyttömien vaihtoehtojen välillä. He eivät osaa suunnitella tulevaisuuttaan ja he elävät tavallaan kokoajan tässä ja nyt periaatteella arpoen eteen tulevissa valintatilanteissa vain jonkun tavan ratkaista tilanne riippumatta ratkaisun hyödyistä tai haitoista pitemmällä aikavälillä.

Näiden potilaiden äly pelaa kuitenkin täysin. He pystyvät muodostamaan eteen tulevissa valintatilanteissa erilailla järkeviä ratkaisuvaihtoehtoja, mutta eivät pysty valitsemaan järkevästi kehittämiensä ratkaisuvaihtoehtojen välillä minkäänlaista logiikkaa noudattaen. Eli potilaiden älylliset kyvyt pelaavat mutta koska heillä alueet, jotka määrittelevät hyötyihin ja haittoihin liittyviä tunteita älyllisten ratkaisuvaihtoehtojen välillä, ovat vaurioitunut, he eivät tule yhteiskunnassa ilman apua kovinkaan hyvin toimeen. Voisin kuvitella, että ajautuisivat ilman jatkuvaa auttamista melko nopeasti "siltojen alle".

Ymmärtääkseni jos vauriot ulottuvat myös vasemman puolen otsalohkon sisäosan yläosaan, katoaa potilaalta sosiaalisista taidoista myös käytöstavat. Eli kyky arvioida myös sitä, millä tavalla kanssaihmisten kanssa olisi järkevää keskustella, katoaa.

Nämä lyhyet spekulaationi perustuvat aivotutkija ja neurologi Antonio Damasion kirjoihin "Descartesin virhe: Emootio, järki ja ihmisen aivot" (http://www.terracognita.fi/kirjat/9525202496.html) ja "Tapahtumisen tunne: Miten tietoisuus syntyy" (http://www.terracognita.fi/kirjat/9525202410.html)

Mitä tulee tietokoneisiin, niin vielä kun ihmisen tietoisuudessa toimintamekanismit ovat asioita, joita ei täysin osata selittää, on vaikea arvioida sitä, pystyttäisiinkö jollekin tietokoneelle joskus ohjelmoimaan "tapa ajatella", joka jäljittelisi ihmisaivoja myös tunteiden ilmentämisen osalta niin tarkasti, että voisimme pitää kyseistä tietokonetta/tietokoneohjelmaa inhimillisenä. Optimistina veikkaisin, että kyllä, ellei pessimistinä arvioiden ihminen sitä ennen onnistu pommittamaan itseään tavalla tai toisella takaisin kivikaudelle.

Supertietokoneet ovat jo nyt aika tavalla superälykkäitä. Häviävät vain joiltain osin vielä ihmisaivoille, mutta menevät ohi varmasti kaikessa tiedonkäsittelynopeudessaan jo ihan tässä muutaman vuoden sisällä. Luulisin, että kun ihmisten tapa ajatella on riittävän hyvin selvitetty voidan ohjelmoida tietokoneisiin samantyyppisiä tapoja ratkoa pulmia. Tosin koneet ovat tällä hetkellä supertehokkaita laskukoneita ja tulevat kaiketi sellaisina pysyttelemään aika pitkään.

Äänestä
  • Näin ollen tunteettomat ovat vuodepotilaita. SSRI:t ja neuroleptit tekevät käyttäjistään tunteettomia, joten syy on helposti löydettävissä.

    Äänestä

  • lääkitys kirjoitti:

    Näin ollen tunteettomat ovat vuodepotilaita. SSRI:t ja neuroleptit tekevät käyttäjistään tunteettomia, joten syy on helposti löydettävissä.

    Voisi tosiaan spekuloida, että mitä vähemmän ihmisellä on tunteita, sitä passiviisemmaksi ihminen muuttuu.

    Äänestä

  • Extremisti kirjoitti:

    Voisi tosiaan spekuloida, että mitä vähemmän ihmisellä on tunteita, sitä passiviisemmaksi ihminen muuttuu.

    enpä usko passiivisuuteen,mä tunnen tunnetason jutut niin voimakkaasti että se jo "invalidisoi".sillain että olen mieluummin yksin kuin hälinässä mutta kun "pääsen kynnyksen yli"(kirjaimellisesti,astun ulko-ovesta..) käyttäydyn ettei mun herkkyyttä näy,eli suuna päänä aktiivisena,suojamuuri rakennettuna ettei hypitä silmille..
    jossain määrin toi passiivinen-teoria on totta,mutta mä olen aktiivisempi kuin monet "normi-ihmiset",silloin kun olen liikenteessä..ja hyökkäys on paras puolustus,mun kohdalla vain etten hyökkää,uhoa,hauku,teeskentele "olen paras",
    mutta kun yleensä muut hyökkäävät aluksi verbaalisesti niin siinä mä en häviä,en anna periksi vaan usein tylytän tyypin/-t sen omilla aseilla missä se/ne ei pärjää...ja ulos asti jos tilanne vaatii,"loppuun asti..."

    Äänestä

  • Extremisti kirjoitti:

    Voisi tosiaan spekuloida, että mitä vähemmän ihmisellä on tunteita, sitä passiviisemmaksi ihminen muuttuu.

    Psykopaattinen henkilö voi olla hyvinkin menestyvä. Hänellä on voi olla joku tunteista riipumaton agenda jonka voi toteuttaa käsittelemällä kanssaihmisiään. Joku Susanna Koski latelee kauheuksia ja saa kannattajia ja kivikasvoinen ilme ei värähdäkään.

    Äänestä

  • Tietoisuus

    Tietoisuus tarkoittaa joko yksilön kullakin hetkellä kokemien aistimusten, elämysten, tunteiden, muistikuvien ja ajatusten kokonaisuutta tai yksilön tietoisuutta itsestään ja ympäristöstään.[1]

    Tietoisuuteen kuuluu sellaisia ominaisuuksia kuin subjektiivisuus, itsetajunta, aistivuus, äly sekä kyky hahmottaa itsen ja ympäristön välisiä suhteita. Tietoisuus edellyttää muun muassa havannoitsijan kykyä tunnistaa olioita. Ajatellaanpa valvontakameraa, joka näkee peilistä itsensä. Jos kameran takainen muisti ei sisällä tietoa "kamera" ei tunnistusta tapahdu. Vain oppiminen saa aikaan erottelukyvyn (minä-ne).

    Tieteessä tietoisuutta tutkitaan muun muassa psykologian (”mielitutkimuksen”), kognitiotieteen (informaatiota prosessoivia systeemejä -mm. ihmismieltä- tutkivia tieteenala) ja neurotieteiden (”aivotutkimuksen”) aloilla. Kysymystä tietoisuudesta on käsitelty myös fysiikassa ja filosofiassa, jossa se liittyy mielenfilosofiaan.

    Jotkut mielenfilosofit jakavat tietoisuuden fenomenaaliseen tietoisuuteen, jolla tarkoitetaan subjektiivista kokemusta itseään, ja pääsytietoisuuteen, jolla tarkoitetaan sitä, että mielessä oleva informaatio on aivojen prosessointijärjestelmien saatavilla.[2] Fenomenaalinen tietoisuus on yhtä kuin olla jotakin, pääsytietoisuus on yhtä kuin olla tietoinen jostakin.

    Ymmärrys tietoisuudesta voi mahdollistaa erilaisten eettisten kysymysten käsittelyn. Tällaisia kysymyksiä ovat mm.: Kuinka vakavasti sairaiden tai vammautuneiden ihmisten tietoisuuteen tulisi suhtautua?[3] Missä määrin muut eläimet kuin ihmiset ovat tietoisia? Missä vaiheessa sikiönkehitystä tietoisuus saa alkunsa? Voivatko koneet saavuttaa tietoisuutta?[4][5] Nämä kysymykset liittyvät toisten olentojen eettiseen kohteluun, olivat kyseessä sitten eläimet (kysymys eläinten oikeuksista), sikiöt (kysymys abortista) tai koneet.[6]

    Arkikielessä tietoisuus viittaa usein tajuntaan: siihen, että yksilö on hereillä ja reagoi aistiärsykkeisiin. Tällöin se erottuu esimerkiksi unitilasta ja koomasta.

    Äänestä

  • onko jollakin jotain kerrottavaa seuraavista asioista .......mieli sielu tietoisuus omatunto...

    Äänestä

  • Tunteeton tuottavuus kirjoitti:

    Psykopaattinen henkilö voi olla hyvinkin menestyvä. Hänellä on voi olla joku tunteista riipumaton agenda jonka voi toteuttaa käsittelemällä kanssaihmisiään. Joku Susanna Koski latelee kauheuksia ja saa kannattajia ja kivikasvoinen ilme ei värähdäkään.

    Tunteettomasta, huippuälykkäästä ihmisestä tulee tietenkin huippumenestynyt, mikäli hän on lisäksi energinen, kunnianhimoinen ja ahne.

    Hän menee kuin kone eteenpäin, jyräten tieltään kaikki sääliä tuntematta. Hänestä tulee suuryrityksen pomo, sellaisen suuryrityksen, joka ajaa alkuperäisasukkaat aseella uhaten mailtaan ja vaikka tappaa nämä jos eivät muuten lähde, hakkaa sademetsät maan tasalle.

    Hän myy epäterveellistä ruokaa, joka sairastuttaa ja lihottaa massat, myy testaamattomia lääkkeitä ja rokotteita, jotka vammauttavat käyttäjänsä pysyvästi, ihan vain rikastuakseen itse. (vrt. sikainfluenssarokote + talindomilääke!)

    Polkuhinnoilla hän hinnoittelee kilpailijat ulos ja vie muilta elannon, käyttää orjatyövoimaa, lapsityövoimaa ja jos palkkaa maksaakin, niin nimellistä riistopalkkaa.

    Hän vie vaikka leskeltä viimeisen rovon ja lapselta leivän suusta. Myy aseita diktatuureille ja asellistaa kapinallisia, järjestää terrori-iskuja, lietsoo sotaa ja pommittaa maita maantasalle saadakseen massia jälleenrakennusurakoista. Häntä ei muiden kärsimykset kiinnosta, kunhan vain itse rikastuu. Tällaisia ovat maailman huippujohtajat ja hyvin heillä menee ainakin aineellisesti. 1% maailman asukkaista omistaa 95% maailman resursseista.

    Äänestä

  • tänään tälleen kirjoitti:

    onko jollakin jotain kerrottavaa seuraavista asioista .......mieli sielu tietoisuus omatunto...

    "Sydämellään näkee parhaiten" on paljon siteerattu lause. Kaikkeus on rakkaus ja sydäntä tulisi palvella niin pään kuin jalkojenkin, ei toisinpäin. Muu on virhekohinaa.

    Äänestä

  • Extremisti kirjoitti:

    Voisi tosiaan spekuloida, että mitä vähemmän ihmisellä on tunteita, sitä passiviisemmaksi ihminen muuttuu.

    Bisnesmaailma on täynnä tunteettomia ahneita pask....a ja he pärjäävät tosi hyvin ... rahallisesti. Heidän tunteensa tulee n. kerran päivässä äsholesta mutta älyä niillä tuntuu olevan kun älyttömät ihmiset heitä kuitenki palvoo tunteillaan

    Äänestä

  • Hyvin menee kirjoitti:

    Tunteettomasta, huippuälykkäästä ihmisestä tulee tietenkin huippumenestynyt, mikäli hän on lisäksi energinen, kunnianhimoinen ja ahne.

    Hän menee kuin kone eteenpäin, jyräten tieltään kaikki sääliä tuntematta. Hänestä tulee suuryrityksen pomo, sellaisen suuryrityksen, joka ajaa alkuperäisasukkaat aseella uhaten mailtaan ja vaikka tappaa nämä jos eivät muuten lähde, hakkaa sademetsät maan tasalle.

    Hän myy epäterveellistä ruokaa, joka sairastuttaa ja lihottaa massat, myy testaamattomia lääkkeitä ja rokotteita, jotka vammauttavat käyttäjänsä pysyvästi, ihan vain rikastuakseen itse. (vrt. sikainfluenssarokote + talindomilääke!)

    Polkuhinnoilla hän hinnoittelee kilpailijat ulos ja vie muilta elannon, käyttää orjatyövoimaa, lapsityövoimaa ja jos palkkaa maksaakin, niin nimellistä riistopalkkaa.

    Hän vie vaikka leskeltä viimeisen rovon ja lapselta leivän suusta. Myy aseita diktatuureille ja asellistaa kapinallisia, järjestää terrori-iskuja, lietsoo sotaa ja pommittaa maita maantasalle saadakseen massia jälleenrakennusurakoista. Häntä ei muiden kärsimykset kiinnosta, kunhan vain itse rikastuu. Tällaisia ovat maailman huippujohtajat ja hyvin heillä menee ainakin aineellisesti. 1% maailman asukkaista omistaa 95% maailman resursseista.

    Kiitos kommentistasi.
    Nyt menen ulos heinäpellolle tanssahtelemaan ja keräilemään kukkasia kaunoisia. Tunnen itseni niin onnelliseksi. Tunnen itseni niin onnelliseksi kun en ymmärrä mitä ympärillä tapahtuu. Ajatteleva ihminen ei voi olla onnellinen.

    Miksi tunteeton ihminen olisi ahne? Eihän hänessä pitäisi aiheuttaa mitään kiksejä pankkitilin kasvavan saldon. Samon mitä tyydytystä joku pääjohtajan titteli tai arvostus muiden silmissä hänelle antaisi? Eihän se tuntuisi miltään.

    Ilman tunteita ei ole tahtoa, ilman tahtoa ei ole määrätietoista toimintaa. Äly on vain keino päämäärään pääsemiseksi, mutta sen, mikä se päämäärä on, asettaa tunne. Tunteeton ihminen olisi päämääräton ajelehtija.

    Tosi hyvin kommentoitu, allekirjoitan ihan kaiken !
    Upeeta että joku edes tajuu miten ahneet ym. y.m muut kusipäät
    sen kun porskuttaa ja kaikki muut kärsii !
    Ei oo tunteita niillä, onko edes vauvana ollut ????

    Jos ei olisi yhtään mitään tunteita, tuskin pystyisi olemaan myöskään ahne. Ylipäätään on tosi vaikea kuvitella, mitä se tarkoittaisi, ettei ihmisellä ole mitään tunteita. Rajanveto yhtäältä tunteiden ja älyn toisaalta tunteiden kehollisten impulsien välillä ei ole kovin yksinkertaista. Ihminen, jolla ei olisi yhtään mitään tunteita, todennäköisesti istua jököttäisi paikallaan ja kuolisi nälkään.
    Ajatellaan esim. tilannetta, jossa ihminen ratkoo jotakin esim. kirjoittamalla tai laskemalla niin intensiivisesti, että syöminen ja muut häiriötekijöitä jäävät taustalle tuntikausiksi. Älyllistä toimintaa ja tilanne, jossa huomio on kiinnittynyt ratkaistavaan ongelmaan, mutta tuskin esiintyy ilman tunnetta, jota kutsutaan flow:ksi.

    Äänestä

  • Hyvin menee kirjoitti:

    Tunteettomasta, huippuälykkäästä ihmisestä tulee tietenkin huippumenestynyt, mikäli hän on lisäksi energinen, kunnianhimoinen ja ahne.

    Hän menee kuin kone eteenpäin, jyräten tieltään kaikki sääliä tuntematta. Hänestä tulee suuryrityksen pomo, sellaisen suuryrityksen, joka ajaa alkuperäisasukkaat aseella uhaten mailtaan ja vaikka tappaa nämä jos eivät muuten lähde, hakkaa sademetsät maan tasalle.

    Hän myy epäterveellistä ruokaa, joka sairastuttaa ja lihottaa massat, myy testaamattomia lääkkeitä ja rokotteita, jotka vammauttavat käyttäjänsä pysyvästi, ihan vain rikastuakseen itse. (vrt. sikainfluenssarokote + talindomilääke!)

    Polkuhinnoilla hän hinnoittelee kilpailijat ulos ja vie muilta elannon, käyttää orjatyövoimaa, lapsityövoimaa ja jos palkkaa maksaakin, niin nimellistä riistopalkkaa.

    Hän vie vaikka leskeltä viimeisen rovon ja lapselta leivän suusta. Myy aseita diktatuureille ja asellistaa kapinallisia, järjestää terrori-iskuja, lietsoo sotaa ja pommittaa maita maantasalle saadakseen massia jälleenrakennusurakoista. Häntä ei muiden kärsimykset kiinnosta, kunhan vain itse rikastuu. Tällaisia ovat maailman huippujohtajat ja hyvin heillä menee ainakin aineellisesti. 1% maailman asukkaista omistaa 95% maailman resursseista.

    Täällä sekoitetaan nyt kokonaan tunteiden puuttuminen empatiatunteen puuttumiseen. Ahneus ja kunnianhimo ovat tunneohjautuvia asioita.

    Allekirjoitan kommentit siitä, että jos tunteeton ihminen kykenisi toimimaan hän olisi päämäärätön ailahtelija joka syrjäytyisi kykenemättömänä kommunikoimaan muiden kanssa.

    Äänestä

  • Tunteeton tuottavuus kirjoitti:

    Psykopaattinen henkilö voi olla hyvinkin menestyvä. Hänellä on voi olla joku tunteista riipumaton agenda jonka voi toteuttaa käsittelemällä kanssaihmisiään. Joku Susanna Koski latelee kauheuksia ja saa kannattajia ja kivikasvoinen ilme ei värähdäkään.

    Höpölöpö. ei psykopaatit ja narsistit ole tunteettomia vaan empatiakyvyttömiä. Se, ettei ihminen pysty tuntemaan empatiaa, ei tarkoita sitä etteikö hän itse tuntisi mitään. Päinvastoin, narsistille esimerkiksi vihan tunne on hyvinkin tavallinen, koska pohjimmiltaan itsetunto on hauras ja hän kokee tulevansa hyvin herkästi loukatuksi. Näin ollen tämä ei vastaa mitenkään kysymykseen siitä, miten monitahoisesti täydellinen kyvyttömyys kokea erilaisia tunteita voisi ihmiseen vaikuttaa. Meillä on kaiken aikaa joku tunnetila päällä, vaikkei sitä aina edes itse tiedosta, jos tuntuu vaikka niin rauhalliselta, ettei tunnetilaansa tule kiinnitettyä mitään huomiota.

    Äänestä

  • älytöntä kirjoitti:

    Bisnesmaailma on täynnä tunteettomia ahneita pask....a ja he pärjäävät tosi hyvin ... rahallisesti. Heidän tunteensa tulee n. kerran päivässä äsholesta mutta älyä niillä tuntuu olevan kun älyttömät ihmiset heitä kuitenki palvoo tunteillaan

    On tutkittu, että monet (eivät kaikki) suuryritysten johtaja, poliitikot ja sarjamurhaajat ovat psykopaatteja. Psykopaatit eivät tunne lainkaan empatiaa, ovat lipeviä, halutessaan voivat olla miellyttäviä ja hurmaavia, eivät tunne katumusta tai häpeää, ovat usein epärehellisiä ja osaavat valehdella taitavasti. Koska psykopaatit eivät tunne empatiaa, häpeää tai katumusta, he pystyvät tekemään ihan mitä tahansa ja siksi sarjamurhaajat ovat lähes poikkeuksetta psykopaatteja. Kaikki psykopaatit eivät kuitenkaan ajaudu rikollisuuteen. Kuten mainitsin, monissa poliitikoissa esiintyy psykopaattisia piirteitä. Psykopaatit himoitsevat myös valtaa, mikä voi selittää sen miksi monet psykopaatit haluavat poliitikoiksi. Ei ole olemassakaan tilastoja, jotka näyttäisivät kuinka moni poliitikko on psykopaatti, mutta monet psykopaatteja tutkineet psykologit ovat sanoneet, että kukaan joka on tutkinut psykopaatteja ei voi kiistää väitettä, ettei monet poliitikot ole psykopaatteja. On myös väitetty, että Adolf Hitler oli psykopaatti.

    Äänestä

  • lääkitys kirjoitti:

    Näin ollen tunteettomat ovat vuodepotilaita. SSRI:t ja neuroleptit tekevät käyttäjistään tunteettomia, joten syy on helposti löydettävissä.

    Tunne ei liikuta ihmistä. Vuodepotilas? Ei varmasti mielialalääkkeiden eikä tunteiden puutoksen takia. Ihminen jolla on tunteita niukasti, on yleensä narsisti.

    Äänestä

  • mulla on kroppakin kirjoitti:

    Miksi tunteeton ihminen olisi ahne? Eihän hänessä pitäisi aiheuttaa mitään kiksejä pankkitilin kasvavan saldon. Samon mitä tyydytystä joku pääjohtajan titteli tai arvostus muiden silmissä hänelle antaisi? Eihän se tuntuisi miltään.

    Ilman tunteita ei ole tahtoa, ilman tahtoa ei ole määrätietoista toimintaa. Äly on vain keino päämäärään pääsemiseksi, mutta sen, mikä se päämäärä on, asettaa tunne. Tunteeton ihminen olisi päämääräton ajelehtija.

    Tunteilla on ratkaiseva merkitys ihmisen toimintaan. Tunteiden
    avulla voi tunnistaa teeskentelijän ja valehtelijan. Ilman tunteita
    pelkän järjen avulla sitä on vaikea erottaa totuudesta.

    Äänestä

  • asfhasfhhgeij kirjoitti:

    On tutkittu, että monet (eivät kaikki) suuryritysten johtaja, poliitikot ja sarjamurhaajat ovat psykopaatteja. Psykopaatit eivät tunne lainkaan empatiaa, ovat lipeviä, halutessaan voivat olla miellyttäviä ja hurmaavia, eivät tunne katumusta tai häpeää, ovat usein epärehellisiä ja osaavat valehdella taitavasti. Koska psykopaatit eivät tunne empatiaa, häpeää tai katumusta, he pystyvät tekemään ihan mitä tahansa ja siksi sarjamurhaajat ovat lähes poikkeuksetta psykopaatteja. Kaikki psykopaatit eivät kuitenkaan ajaudu rikollisuuteen. Kuten mainitsin, monissa poliitikoissa esiintyy psykopaattisia piirteitä. Psykopaatit himoitsevat myös valtaa, mikä voi selittää sen miksi monet psykopaatit haluavat poliitikoiksi. Ei ole olemassakaan tilastoja, jotka näyttäisivät kuinka moni poliitikko on psykopaatti, mutta monet psykopaatteja tutkineet psykologit ovat sanoneet, että kukaan joka on tutkinut psykopaatteja ei voi kiistää väitettä, ettei monet poliitikot ole psykopaatteja. On myös väitetty, että Adolf Hitler oli psykopaatti.

    Suuryritysten johtajista ja poliitikoista 4 % on psykopaatteja. Sarjamurhaajista 90 % on psykopaatteja. Lähes kaikki psykopaatit tuntevat empatiaa. Täysin empatiakyvyttömät psykopaatit ovat harvinaisia.

    Äänestä

  • mauri.vuorinen kirjoitti:

    Tosi hyvin kommentoitu, allekirjoitan ihan kaiken !
    Upeeta että joku edes tajuu miten ahneet ym. y.m muut kusipäät
    sen kun porskuttaa ja kaikki muut kärsii !
    Ei oo tunteita niillä, onko edes vauvana ollut ????

    Mä uskon että Suomessa pärjää hyvin ilman tunteita.
    Mitä kylmempi ja laskelmoivampi paska, sitä paremmin pärjää.
    Ihmiset arvostaa rahaa ja ulkonäköä.
    Pitää olla rikas ja komea lätkäpelaaja ennen kuin saa arvostusta miehenä.
    Ihmisiä pitää tönäistä kinnolla. Anteeksi ei missään nimessä kannata pyytää tai sua katsotaan pitkään.

    Anteeksi tää kielteisyys, mutta siltä tuntuu tää maailmanmeno ainakin täälläSuomessa.

    Äänestä

  • sheeb kirjoitti:

    Kiitos kommentistasi.
    Nyt menen ulos heinäpellolle tanssahtelemaan ja keräilemään kukkasia kaunoisia. Tunnen itseni niin onnelliseksi. Tunnen itseni niin onnelliseksi kun en ymmärrä mitä ympärillä tapahtuu. Ajatteleva ihminen ei voi olla onnellinen.

    Joo. Sillähän sitä ihminen pelastuukin kun työntää vaan pään pensaaseen.

    Ja milläs sitten aattelit itsesi tehdä onnelliseksi sinä päivänä kun jos ne tulee ja viekin sinulta sitten perusoikeudet, asuntosi, läheistesi hengen ja kaikkea muuta?

    Äänestä

  • Heheh kirjoitti:

    Ainakin uskottelen olevani onnellinen huumepöllyissäni.

    Äänestä

No edustaako psykopaatti aika paljon tuota otsikon tapausta? He kaiketi joutuvat opettelemaan, miten tulee tunteita näyttää missäkin tilanteessa. Se ei kait tule spontaanisti.
Toisaalta ristiriitaista, että jos he eivät koe asioita tunteenomaisesti, niin he kuitenkin tietävät tarkkaan miten tunteet toimii, mikä vetoaa missäkin tilanteessa ym. Nämä asiat tuntienhan he kykenevät vedättämään ihmisiä.

Ihminen outo tapaus: hän kykenee suunnittelemaan superälykkäitä tietokoneita, mutta taustalla koko ajan piilee vaara, että milloin räjäytyttää koko maapallon taivaan tuuliin. Siis korkeä äly ei ihmistä estä tekemästä mielipuolisia tekoja.

Ihminen on kyllin älykäs valjastamaan atomin, mutta kyllin tyhmä räjäyttääkseen itsensä kivikaudellle.

Äänestä
  • Joo niinhän sitä sanotaan että viisaat pystyy suunnittelemaan ja rakentamaan ydinpommeja,mutta mitä järkeä on siinä että semmosia tehdään..
    Maapallon eliölajeista vain ihminen pystyy käyttäytymään sekä luontonsa mukaisesti että vastaisesti ja kykenee sekä täydelliseen viisauteen että tyhmyyteen.

    Äänestä

  • Mielestäni psykopaatti ei edusta aloitusta. Psykopaatilla on tunteita, mutta ei välttämättä positiivisia muita kohtaan. Ne tunteet ovat syy tehdä jotain, toimia, miten ihminen toimii, myös psykopaatti.

    Äänestä

  • szilard kirjoitti:

    Joo niinhän sitä sanotaan että viisaat pystyy suunnittelemaan ja rakentamaan ydinpommeja,mutta mitä järkeä on siinä että semmosia tehdään..
    Maapallon eliölajeista vain ihminen pystyy käyttäytymään sekä luontonsa mukaisesti että vastaisesti ja kykenee sekä täydelliseen viisauteen että tyhmyyteen.

    Se joka haluaa tuhota maailman ihmiskunnan, ei ole tyhmä. Hän haluaa että maailmassa on asiat hyvin, ja niinhän ne oli ennen ihmisiä.

    Äänestä

  • Tunteita voi ja pitääkin näytellä. "Minä rakastan sinua..."

    Äänestä

Ymmärtäkseni psykopaateilla toimii tunteet ainakin periaatteessa kuten muillakin ihmisillä, mutta sellaista poikkeusta lukuunottamatta, että heillä esimerkiksi empatian ja muiden vastaavien sosiaalisten tunteiden tunteminen olisi alisteinen oman edun tavoitteluun liittyville tunteille, kun normaaleilla ihmisillä omaneduntavoitteluun liittyvät tuntemukset ovat pikemminkin alisteisia empatian ja muille sosiaalisille tunteille.

Sosiaalisesti lahjakkaat psykopaatit porskuttavat sosiaalisissa yhteisöissä ja yhteiskunnissa yleensä valta-asemaan kun taas sosiaalisesti lahjattomammat psykopaatit toimivat yleensä vankeinhoitolaitoksen vakioasiakkaina.

Äänestä
  • " kun normaaleilla ihmisillä omaneduntavoitteluun liittyvät tuntemukset ovat pikemminkin alisteisia empatian ja muille sosiaalisille tunteille."

    Ai on vai?

    Tässä kohtaa hyvin älykäs ja kirjavalla tunne-elämällä varustettu ihminen ei tiedä nauraako vai itkeäkö...

    Äänestä

  • iiuynyujjnm kirjoitti:

    " kun normaaleilla ihmisillä omaneduntavoitteluun liittyvät tuntemukset ovat pikemminkin alisteisia empatian ja muille sosiaalisille tunteille."

    Ai on vai?

    Tässä kohtaa hyvin älykäs ja kirjavalla tunne-elämällä varustettu ihminen ei tiedä nauraako vai itkeäkö...

    "Ai on vai?"

    Pääsääntöisesti kyllä. Olettaen, että ihminen olisi laumaeläin ja että suurin osa ihmisistä eivät voi olla samaan aikaan Big Brotherin voittajia, suurin osa ihmisistä joutuu tekemään yhteistyötä.

    Ja väittäisin jopa, että kun tosielämä on kyseessä, ihmiset ovat jopa yhteistyöhalukkaampia kuin teoreettisissa tilanteessa: http://www.businessinsider.com/prisoners-dilemma-in-real-life-2013-7

    Jep... sotien, riistokapitalismin, suvaitsemattomuuden ja yleisen henkisen kivikautisuuden täyttämä maailma onkin looginen lopputulos väittämistäsi.

    Äänestä

  • jvfsidfji kirjoitti:

    Jep... sotien, riistokapitalismin, suvaitsemattomuuden ja yleisen henkisen kivikautisuuden täyttämä maailma onkin looginen lopputulos väittämistäsi.

    Vaikka kaikki ihmiset eivät olekaan 100 % äiti teresoja, siitä ei kai loogisesti seuraa, että kaikki olisivat psykopaatteja.

    1.) Sotia ei yleensä aloita enemmistö kadun tallaajista vaan marginaaliosa väestöstä, joita kutsumme poliittisiksi päättäjiksi.

    2.) Kapitalistisista rattaista päättävät taas he, joilla on joko eniten rahaa tai jotka ovat yrityksissä päättävässöä elimissä. Heitä, joilla on eniten rahaa tai ovat päättävissä elimissä päättävät tavallisten pulliaisten arkeen liittyvistä talousasioista kuten palkkatasosta ja työn määrästä. Heitä on ehkä 10-20% väestöstä.

    3.) Suomessa ehkä jopa 10 - 20% kannattaa suvaitsematonta politiikkaa, eivätkä heistäkään enemmistö osa ole omiaan kohtaan suvaitsemattomia vaan ainoastaan sellaisia kohtaan, joiden he kokevat kilpailevan samoista luonnonvaroista.

    4.) Henkisestä kivikautisuudesta en tiedä mitään.

    Äänestä

  • extremisti kirjoitti:

    "Vaikka kaikki ihmiset eivät olekaan 100 % äiti teresoja, siitä ei kai loogisesti seuraa, että kaikki olisivat psykopaatteja. "

    Ei niin, koska "psykopaatti" on mielivaltaisesti määritelty vain henkilöksi, joka saa todella korkeat pisteet psykopaattitesteissä, vaikka todellisuudessa ihmiset asettuvat kyseistä ominaisuutta mitatessa Gaussin käyrälle. Ei ole vaikeaa nähdä taustalla vaikuttavaa "enemmistö ei voi olla koskaan sairasta" -dogmaa.

    "1.) Sotia ei yleensä aloita enemmistö kadun tallaajista vaan marginaaliosa väestöstä, joita kutsumme poliittisiksi päättäjiksi."

    Sodalla on oltava kansan tuki, jotta se onnistuisi. USA hävisi vietnamissa, koska menetti kansan tuen.

    "2.) Kapitalistisista rattaista päättävät taas he, joilla on joko eniten rahaa tai jotka ovat yrityksissä päättävässöä elimissä. Heitä, joilla on eniten rahaa tai ovat päättävissä elimissä päättävät tavallisten pulliaisten arkeen liittyvistä talousasioista kuten palkkatasosta ja työn määrästä. Heitä on ehkä 10-20% väestöstä."

    Riistokapitalismi kaatuisi heti, jos enemmistö ihmisistä osaisi olla riittävän solidaarisia toisilleen ja ryhtyisivät yleislakkoon sen sijaan että yrittävät nokittaa heitä ja päästä itse osallisiksi rikkauksista.

    "

    3.) Suomessa ehkä jopa 10 - 20% kannattaa suvaitsematonta politiikkaa, eivätkä heistäkään enemmistö osa ole omiaan kohtaan suvaitsemattomia vaan ainoastaan sellaisia kohtaan, joiden he kokevat kilpailevan samoista luonnonvaroista."

    No ei varmasti kukaan ole suvaitsematon sellaista kohtaan, joka on kaikesta samaa mieltä kanssasi. Muutoinhan tuo on pelkkää no true scotsman -argumentointia. Esim. homot suomalaiset eivät ole natseille "oikeita suomalaisia" vaan samaa alempiarvoisten kastia kuin ulkomaalaiset.

    Todistaako se että natsit ovat suvaitsevaisia "oikeita suomalaisia" eli kaikkia heidän mielivaltaiset ihanteensa täyttäviä kohtaan siis sinusta sen että he ovat ihan yhtä hienoja ihmisiä kuin muutkin, he vain vetävät hieman muita enemmän kotiinpäin, kun eivät usko että kaikkea riittää jaettavaksi kaikille?

    Äänestä

  • dfjisfjisd kirjoitti:

    ad-hoc selittelyä.

    1. Vietnamin sota myytiin kansalle ensin oikeutettuna sankaritarinana, mutta kun sodan todelliset kasvot paljastuivat, sotapropaganda ei enää uponut pohjimiltaan turvallisuushakuiseen kansan enemmistöön. Eli Vietnamin sodan kannatus kansan keskuudessa osoittaa mielestäni ainakin osittain kuinka kansan enemmistö Jenkeissä ei pohjimmiltaan kannattanut väkivaltaa väkivallan vuoksi.

    2. Jos monopoli välttämättömistä kulutushyödykkeistä on kapitalistisilla yrityksillä, pohjimmiltaan turvallisuushakuista kansaa on mieletöntä syytellä kapitalismin tukemisesta.

    3.Ymmärtääkseni Hitler kaappasi julistamansa poikkeustilan turvin valan Saksaassa. Suurin osa saksalaisista eivät suostunut osallistumaan siviilien ideologiseen tappamiseen joskin pakon edessä joutuivat tukemaan sodankäyntiä vähintään muissa tehtävissä. Tosin se kenellä on voimakkain väkivaltakoneisto, päättää viimekädessä siitä, kuinka moraalinen omaa ja läheistensä selviytymisviettiä kuunteleva kansalainen voi olla.

    Äänestä

  • pyhä yksinkeraisuus kirjoitti:

    ad-hoc selittelyä.

    Ei, vaan Ad Hoc -selittelyä on nimenomaan siihen uskominen, että ihminen on pohjimmiltaan hyväntahtoinen olento, joka silloin tällöin vain olosuhteiden vaikutuksesta harhautuu tekemään pahoja asioita. Se sijaan että päädyttäisiin vähiten oletuksia vaativaan teoriaan, eli että ihmisellä on sisäsyntyinen taipumus tehdä pahaa, pitää jokaiselle tapaukselle keksiä erilliset olosuhteelliset syyt.

    Äänestä

  • sfasfbege kirjoitti:

    Ad Hocceihin en ota nyt kantaa, mutta ei ihmisen tarvitse olla pohjimmiltaan hyväntahtoinen ollakseen tekemättä pahaa. Tekeminen kuluttaa energiaa ja on sen laadusta riippumatta aina kustannus, joten riippumatta siitä, onko pohjimmiltaan hyvä vai paha [1] kannattaa tehdä asioita, jotka ovat pitemmässä juoksussa sosiaalisesti järkeviä. Hypoteesin mukaan tällainen arviointi tehdään aivoissa ventromediaalisella prefrontaalilla korteksilla eli otsalohkon keskisisäosien aivokuorella ja ainakin erilaisin aivokuvantamismenetelmin ollaan havaittu, että siinä missä nämä alueet aktivoituvat normaaleilla ihmisillä, olisi alueilla huomattavasti vähemmän aktiivisuutta psykopaateilla. [2] Ymmärtääkseni tätä hypoteesia on testattu laittamalla koehenkilöt pelaamaan iowa-uhkapeli -tehtävää [3] samalla kun aivojen aktiivisutta ollaan jollain aivokuvantamistekniikalla tarkkailtu.

    [1] hyvä ja paha riippuvat myös pitkälti sosiaalisista normeista, joten jos puhutaan ihmisen hyvyydestä tai pahuudesta pitäisi ihmisen tekoja arvioida myös suhteessa ihmisen sen hetkisiin ympäristötekijöihin.

    [2] http://en.wikipedia.org/wiki/Somatic_marker_hypothesis

    [3] http://en.wikipedia.org/wiki/Iowa_gambling_task

    Äänestä

  • dfjisfjisd kirjoitti:

    "Vaikka kaikki ihmiset eivät olekaan 100 % äiti teresoja, siitä ei kai loogisesti seuraa, että kaikki olisivat psykopaatteja. "

    Ei niin, koska "psykopaatti" on mielivaltaisesti määritelty vain henkilöksi, joka saa todella korkeat pisteet psykopaattitesteissä, vaikka todellisuudessa ihmiset asettuvat kyseistä ominaisuutta mitatessa Gaussin käyrälle. Ei ole vaikeaa nähdä taustalla vaikuttavaa "enemmistö ei voi olla koskaan sairasta" -dogmaa.

    "1.) Sotia ei yleensä aloita enemmistö kadun tallaajista vaan marginaaliosa väestöstä, joita kutsumme poliittisiksi päättäjiksi."

    Sodalla on oltava kansan tuki, jotta se onnistuisi. USA hävisi vietnamissa, koska menetti kansan tuen.

    "2.) Kapitalistisista rattaista päättävät taas he, joilla on joko eniten rahaa tai jotka ovat yrityksissä päättävässöä elimissä. Heitä, joilla on eniten rahaa tai ovat päättävissä elimissä päättävät tavallisten pulliaisten arkeen liittyvistä talousasioista kuten palkkatasosta ja työn määrästä. Heitä on ehkä 10-20% väestöstä."

    Riistokapitalismi kaatuisi heti, jos enemmistö ihmisistä osaisi olla riittävän solidaarisia toisilleen ja ryhtyisivät yleislakkoon sen sijaan että yrittävät nokittaa heitä ja päästä itse osallisiksi rikkauksista.

    "

    3.) Suomessa ehkä jopa 10 - 20% kannattaa suvaitsematonta politiikkaa, eivätkä heistäkään enemmistö osa ole omiaan kohtaan suvaitsemattomia vaan ainoastaan sellaisia kohtaan, joiden he kokevat kilpailevan samoista luonnonvaroista."

    No ei varmasti kukaan ole suvaitsematon sellaista kohtaan, joka on kaikesta samaa mieltä kanssasi. Muutoinhan tuo on pelkkää no true scotsman -argumentointia. Esim. homot suomalaiset eivät ole natseille "oikeita suomalaisia" vaan samaa alempiarvoisten kastia kuin ulkomaalaiset.

    Todistaako se että natsit ovat suvaitsevaisia "oikeita suomalaisia" eli kaikkia heidän mielivaltaiset ihanteensa täyttäviä kohtaan siis sinusta sen että he ovat ihan yhtä hienoja ihmisiä kuin muutkin, he vain vetävät hieman muita enemmän kotiinpäin, kun eivät usko että kaikkea riittää jaettavaksi kaikille?

    kohtaan 2)
    Riistokapitalismi pärjää koska ihmiset on ostettavissa joko rahalla tai vallan avulla. Tarjoamalla valtaa ja sen vastaanottamisella osallistuu siihen. Ihmisessä on aina joku heikko kohta ellei se ole seksi, raha, sevoi olla vallantavoittelu. Se voi olla sekä köyhillä tai rikkailla heikkonakohtana.

    Äänestä

Vastaan nyt raksamiehelle Hänen alkuperäiseen kysymykseensä koska se on helppo.

Tunteetonta ihmistä sanotaan psykopaatiksi joka olen. Siihen ei tarvita vammautumista. Olen selviytynyt hienosti yhteiskunnassa mutta kuten aina, psykopaatti paljastuu joskus. Siihen voi mennä tosin vuosikymmeniäkin.
Jos haluat tutustua psykopaattiin niin tässä minä olen...

Tietokoneet ovat aina psykopaatteja sekä tulevat tulevaisuudessa ajattelemaan aina vain omaa etuaan. Se on peloittava ajatus mutta tulee olemaan täyttä totta.

Muiden herrojen viisaita kirjoitelmia tulen lukemaan myöh., nyt menen nukkumaan....

Äänestä
  • Tietokoneet eivät ajattele omaa etuaan. Ne eivät liioin ajattele toistenkaan etua. Ne eivät ajattele mitään. Ne tekevät vain sen mihin ne on ohjelmoitu.

    Oman edun tavoittelu itsessään ei tee kenestäkään psykopaattia tai narsistia.. muutenhan me kaikki oltaisiin sellaisia.. :)

    Äänestä

  • Et kirjoittanut oikein sanaa "pelottava." Ainakaan kovin suorituskeskeinen psykopaatti et vaikuta olevan, kun roikut tällaisella hölinäpalstalla tekemässä helppoja kirjoitusvirheitä. Ei tuollaisia kolmaslupkkalaisten mokia tekemällä elämässä menesty, sori vaan. Et taida olla Royal Dutchin hallituksen puheenjohtaja? Siinä lienee oikea psykopaatti.

    Äänestä

Nyt taas olen hieman humalassa enkä lukenut kai ajatuksella taaskaan kaikkia hienoja ajatuskuvioitanne. Ymmärtäkää ihmispoloa jonka järjenjuoksu on rajallinen; teidän ajatustenne pohdinta ja analyysit veisivät vuosikausia ja olisivat todennäköisesti vääriä. Ei ole helppoa ei!

Koneista jäi jotain mieleen. Olen innokas shakinharrastaja, pelikokemusta kymmeniä vuosia. Teoriakirjoja ym shakkiopuksia pari metriä hyllyssä jotka kaikki olen kahlannut. Omaan kolme shakkikonetta jos lasketaan tämä iMac mukaan.
Olen oppinut niiden pelitavat. Ovat materialisteja. Huomaavat kyllä matskun oton välittömät vaarat mutta eivät näe että asemiinsa tulee myöhemmin heikkouksia.

Ovat täysin itsekkäitä eivätkä armoa tunne niskan päälle päästyään. Laskevat joskus pitkäänkin tuleeko matti 3:lla tai 4:llä siirrolla. Uskon että kaikki tulevatkin supertietokoneet tulevat olemaan psykopaatteja.

Äänestä
  • Ja jos tietokoneen käyttäjä on yhtydessä tietokoneen älyyn, tuleeko ihmisestäkin tunteeton superkone.

    Toisaalta haavoittevaisuus parisuhdemarkkinoilla voi tehdä ihmisestä tunteettomia, älykkäitä "koneita". Suojautumismekanismi toimii.

    Äänestä

  • eikö se ole shakin tarkoituskin että voitetaan vastustaja, eikä pelata ikuisesti rauhallisessa rinnakkaiselossa?

    Äänestä

  • "Ovat täysin itsekkäitä eivätkä armoa tunne niskan päälle päästyään. "

    Onko shakkiympyröissä tapana antaa vastapuolen voittaa kun huomaa itse olevansa vahvoilla? Montako kertaa sinä olet antanut tietokoneen voittaa itsesi?

    Äänestä

lintu vaa lentää katosta läpi sisään nyrkki eellä niinku jossaki animeissa ja lyö oven ei minnekkää peliin ja sanoo että nämä bileet oli tässä

Äänestä

Näyttäväthän nuo kokoomusnuoret pärjäävän, HEH HEH !

Äänestä

Me olemme se tulevaisuuden superalykäs tietokone , nonoteknilogian molekyylibiologian ..

nyt syntynyt tyttö elää 1000 ikään.

sitten kuolee ja hänen tyttö elää puolen miljoona vuotta.

Äänestä

Tuossa kuvitellussa tilanteessa kyseinen henkilö varmaan kuolisi pian johonkin typerään asiaan, jota muut pelkäisivät.

Kuvittelun ulkopuolella moista tilannetta tuskin tulisi, koska aivot eivät jaa asioita niinkuin ihminen ne kokee.

Äänestä

ihme kyselyjä. Suomihan on täynnä kylmiä ja tunne vammaisia ihmisiä

Äänestä
  • Suomi on saanut kylmää kyytiä menneinä vuosina.

    Äänestä

Youtubeta Richard Curlinski interview, siinä on ihminen, joka ei ole koskaan tuntenut lähes mitään. Teki itselleen uran palkkatappajana/sarjamurhaajana. Tunteettomuus ei kuitenkaan tarkoita, että ihminen muuttuisi pahaksi. Esim. monet tunteettomat ihmiset ovat ns. tosielämän sankareita, pelontunne ei estä heitä esim. työskentelemästä korkeissa mastoissa, testaamasta hävittäjälentokoneita ym. Myös johtoasemassa olevilta ihmisiltä löytyy kyseinen sairaus. Kuulemma kasvatus vaikuttaa todella suuresti siihen millaiseksi tämmöinen tunteeton ihminen muuttuu.

Äänestä
  • tuntisiko Richard jotain jos tunkisin hehkuvan hiiliraudan hänen perseeseensä?

    Äänestä

huomannut että monet naiset, todella monet, ehkä jopa suurinosa toimivat vain "kirjanmukaan", eli jotenkin tunteettomasti sääntöjä vain noudattaen, välittämättä tunteista jne. Kumma juttu. Onhan heitä miehissäkin, mutta kun jotkut vielä väittävät naisten olevan tunteellisempia niin olen kyllä vahvasti erimieltä, ainakin suomalaisten naisten kohdalla. Esim. venäläisissä on ihan eri juttu, myös miesten kohdalla, eli sielläpäin ihmiset ovatkin yleensä hyvin tunteellisia. Suominainen on ainakin kylmä kuin jää, siitä ei pääse mihinkään. Poikkeuksia TIETYSTI on, mutta valitettavan vähän.

Äänestä
  • Samoisin tähän, että vuosien myllytys miesten taholta suomalaista naista kohtaan myös täällä suomi24-palstoilla niin lopputulos voi olla tuo. Katsokaa itseänne peiliin miehet ja tehkää täyskäännös. Ootteko olleet vietävissä!

    Perheet on hajonneet, viha naisten ja miesten välillä, kilpailu, ryöstäminen, raastaminen, mitä vielä... listajatkuu.

    Äänestä

  • komppaan. en oikein ymmärrä tuota naisten tunteista hössöttämistä, harvoin edes näen tai tapaan tunteikkaita naisia. missäs ne oikein on? monet vastakkaista sukupuolta olevat eivät ede katso keskusteltaessa silmiin tai käyttävät 50% sosiaalisesta kanssakäymisestä ilveilyyn, siis pyörittelevät silmiään ja mutristavat suutaan. ilmeisesti halveksunnan merkki vai olenko vain autistinen persoona?

    Äänestä

Perskutarallaa nimim. dsaaasddasad; menikö oikein? Sinähän olet tutustunut psykopatiaan koska taidat perustiedot. Ehkä jopa enemmän. Olen laskuvarjohyppääjä, hypännyt eri maissa erilaisista paikoista. Pelkoa ei ole koskaan ollut; tietysti sydän nyt hieman paukuttaa mutta sillä ei ole pään kanssa paljon telemistä. En nyt oikeasti voisi kuvitella lähteä ketään tappamaan syyttä. Mutta paha minua on tulla peloittelemaan koska en pelkää. Korkeintaan naurattaa sisäänpäin.
Eipä ukko tiedä minkäläiselle ihmiselle kenkkuilee. Olen selvinnyt elämästä ilman henkirikosta ja uskon siihen jatkossakin.
Olen toiminut johtoasemassa kymmeniä vuosia, yritykset menestyivät juuri sen takia koska olin miettinyt miten työt hoidetaan; sen jälkeen käskytin enkä kuunnellut mutinoita. Voisin kuvitella akkalaumaa joka demokraattisesti yrittäisivät hoitaa vastaavia kaupallisia yrityksiä. Konkassa olisivat alle vuoden...

Koen ettei psykopatia ole välttämättä huono asia. Ainoastaan pakkokriisi saa tapahtumaan jotain epätoivottavaa...

Äänestä
  • Hei vitun pelle, johtamisfantasiasi on tosi kiinnostava. Tyylin nimi on "management by perkele" ja se alentaa firman työn tuottavuutta verrattuna työyhteisöön, jossa ne sun akkalaumasi demokraattisesti puhuvat aioista ja järjestävät ne. Mee jätkä himaas, sä ole ikinä johtanut muuta ku sähköä silloin kun salama löi päähäs

    Äänestä

  • trollille mikään ei ole mahdotonta.

    Äänestä

Luulen että siitä tulee juuri samanlainen kuin esimiehestäni. Ääliö.

Äänestä

onhan näitä monessa mukana .... asemissa joissa käytetään psykopaattista valtaa

ammatteja löytyy kyllä minne sen pienuutensa työntää

Äänestä

Eikös naiset oo tälläsiä "älykkäitä" ja tunteettomia?

Äänestä

On myös ihmisiä,ns mielisairaita joiden tila voi olla niinkin huono että mikään aisti ei toimi,vaan kierivät vain sellissään kakassaan ja virtsassaan repien vaatteitaan rikki,tietämättä mistään yhtään mitään.Hekin voivat nousta parempaan arvoon hoidoissaan ja paremmassa rauhassaan mitä ehkä ovat olleet laitokseen tullessaan?Samoin vammautuneessa josta puhuit,on yhteiskunnalla kaiken tyyppiset hoitokeinot ja asiantuntijat ilmeisesti helpoittamassa kyseisenkin henkilön elämää?

Äänestä

olen sitä mieltä ettäolisi aito lobomia parempi kuin että joutuu elämään ja olemaan kuin ei saisi valita omia elämän ehtoja...velkojat ...ulosotto viran omaiset..
pankit..sanelee aikas kylmää raha politiikkaa ilman tunteita..tietoisuus ja isompi velka taakka kuin pystyy koskaan suoriutumaan...ei sovi oikein yhteen..10 vuotta lääkkeillä taju kankaalle ja sitten vois ..herätellä ja katsella uudestaan mikä tilanne..oletan muuten että en ola ainoa..niin että tämä super älykäs tietokone ilman tunteita on jo keksitty..se on tämä järjestelmä...

Äänestä
  • Opettele yhdyssanat ennenkuin mietit yhteiskunnallisia asioita. Etsimäsi sana on muuten "lobotomia."

    Äänestä

  • Älysi loistaa kirjoitti:

    Opettele yhdyssanat ennenkuin mietit yhteiskunnallisia asioita. Etsimäsi sana on muuten "lobotomia."

    sorry..kirjoitus virheeni...sinulle kanssa pohdittavaa...onko jotain kerrottavaa seuraavista asioista .......mieli sielu tietoisuus omatunto...

    Äänestä

Aika mahdoton ajatus. Mikä tunteetonta motivoisi ylipäänsä mihinkään?

Äänestä

Voisi olla huonoimmillaan vaarallinen paketti.

Äänestä

Mitä ihmeen paskaa tänne keskusteluihin nostetaan, siis perkele VALOJA PÄÄLLE!!

Äänestä
  • Keskity vaan omiin vitun valoihisi vittu

    Äänestä

Mulla oli peruskoulun keskiarvo 9,7 ja nyt on tohtorinlätsä. Ja minkäs sille voi, että tavalliset ihmiset on niin säälittävän typeriä kaikessa ajattelussaan! Haistakaa p!

Äänestä
  • olit varmaan läskikasa koska lukuaineissa olit täyden kympin arvoinen mutta läskiesi takia sait liikasta viitosen. Läskitohtori.

    Äänestä

Eikös se ole ihan itsestäänselvyys että ilman tunteita et voi olla olemassakaan

Äänestä

Tunteet ovat pelkkiä sähkökemiallisia tapahtumia aivoissa. Aivot pitävät erityisesti lisääntymismenoihin liittyvästä sähkökemiasta ja siksi ihminen hakee ympäristöstä jatkuvasti seksiobjekteja, joiden kautta aivot pyrkivät lisäämään omaa nautintoaan.

Äänestä
  • Hieno teoria, keksitkö itse vai mietittekö koko kaljaporukan voimin?

    Äänestä

Psykopaatti ei ole tunteeton. Kyse on pelkästään empatiakyvyttömyydestä. Psykopaatti osaa erittäin hyvin ratkoa ongelmia ja valita paras vaihtoehto joka koskee häntä itseään. Jos psykopaatilla ei olisi tunteita itseään kohtaan, hän olisi liikkumaton vuodepotilas joka ulostaisi jatkuvasti vaippaan.

Äänestä

Se on kai autismin taudinkuva, että ei tiedä tunteista mitään. Mutta autismiin liittyy aina myös mentaalinen retardaation. Tunteeton, mutta älykäs. Se olisi sitten vaan sotaa käyvän maan crazy bomber, jota vituttaa niin saatanasti sodan keskellä. Olisko se sitten Anna Eriksson ja jos mulla olisi sydän?

Äänestä

Jos esim. onnistumisen ilo ja tekemisestä saatava tyydytys puuttuvat tyysti, mikä saisi ihmisen tekemään mitään. Jos olisi superälykäs mutta täysin intohimoton eli flegmaattinen, mikä sysäisi aivojen toiminnallisuuden liikkeelle.

Täysin tunteeton ihminen luullakseni makaa vuoteessa ymv. ja tuijottaen tyhjyyteen.

Äänestä

Vaarallinen tyyppi johtajat on kautta mailman tätä tyyppiä Sen kaikki köyhät näkee ja kuulee Nämä tyypit ei ymmärrä miltä toisesta tuntuu kun kaikki viedään vaikk kui paljo on tehnyt työtä Näille tulee vielä täss mailmass pää vetävän käteen valitettavast kysymys on psygopaatist Luoja varjelkoon ettei joutuis tän kans naimisiin

Äänestä

Näinhän se..
Tietysti ihmisen ollessa kyseessä, älykkyyden suuri osa on tunne-älyä ja siitä opittua - siis noin yleensä..

Historian fiksuimmat ihmiset olivat yleensäkin väri-ihmisiä, muoto-ihmisen sijaan - eli varsinaisia taiteilijoita mieleltään.
- Nykypäivä säälittävästi pyrkii tuollaiset osat ihmisestä kitkemään pois luodakseen mekaanisia, helposti hallittavia koneita - yhteiskunnan kaivaen hyväksynnällään hautaa itselleen.

Ps.: Ja voisi todella toivoa, ettei kone saa tietoisuutta, vaikka etanakin omaa kyllä ihmisen tekoälyä suuremman älykkyyden. Sen verran rajallinen tuo tietokone-aivojen kehitys on - aivot ovat muutakin kuin ihmisen kirjoittamaa dataa.
- Sci-fissä tietysti tulee mieleen "Terminator", jota tuotosta en fiksummalta ihmettelisi.

Äänestä

(Ihanaa, kerrankin kunnon keskustelua!)
Eihän se toki ole käytännössä tai edes teoriasssa mahdollista toimia yhteis-/ihmiskunnassa ilman tunteita, sillä ilman tunteitahan ihminen ei haluaisi mitään. Vaikka hän olisi kuinka älykäs tahansa, hänellä ei olisi mitään syytä tehdä mitää, koska hän ei haluaisi, pelkäisi, ylipätään tuntisi mitään. Tunteet ovat kaiken moottorina. Mutta heittäydytään hetkeksi ajatusleikkiin, jossa huippuälykäs ihminen ei omaisi tunteita.

Minä olen taipuvainen uskomaan, että tällainen ihminen X saattaisi pärjätä edes jotenkuten. Ilman tunteita ei tavallinen ihminen pärjäisi, mutta kun on kyse hupiälykkäästä, asia onkin eri. X keksisi kyllä ennemmin tai myöhemmin, miten saada itselleen tarvitsemansa asiat (tosin on eri juttu, pystyisikö täysin tunteeton ihminen haluamaan jotain).

Ihmisten käyttäytyminen on pitkälti säännönmukaista peliä. Tee noin, sano nätisti, vietä hieman enemmän aikaa jonkun kanssa, naura, itke ja niin edelleen oikeissa kohdissa. Huippuälykäs hoksaisi pian, miten homma toimii. X pystyisi pärjäämään, mutta miksi tunteeton ihminen vaivautuisi esittämään? Eikö se juuri olisi sitä tunteellisuutta? Täysin ilman tunteita ei siis pärjää, kuitenkaan.

Äänestä

Jedit ja Vulcanuslaiset pärjää aina.

Äänestä

Selviäähän poliitikotkin noilla eväillä..

Äänestä

On noita hallituksessa ja yritysjohtajina

Äänestä

Tunteet ovat meneisyydessä syntyneen ajatuksen luomuksia, jotka siirtyvät sukupolvelta toiselle, eli ne parytyvät.
Tunteilla on syyt ja aihettajat, joten niilä on myös seuraukset

Rakkaudella ei ole syytä eikä aiheuttajaa, jos on niin se ei ole rakkautta vaan rakkauden kaapuun pukeutunutta pydettä, omistuksen halua
Vihan tunteella on aina syy ja aiheuttaja.
Rkkaus on aina ajatonta, viha taas ajallista ja ihmisen keksimää

Eietoisuutemme on erillisyyden tutua, eli ajattelen olen olemassa.

Oleminen on taas ääretöntä tietoisuutta, jossa ei ole ajan, ja itsen tuntua
iHMISEN MIELI ON KUITENKIN PALJON ENEMMÄN KUIN SISÄLTÖNSÄ SUMMA, MUTTA , SEN SISÄLTÖÄ , hallitsee kuitenkin materiasta kehityksen seurauksena syntynyt ego, joka on sesteenä tuon korkemman tietoisuuden kokemiselle.

Kun tuo ego vaikenee ja ajatus päättyy henkisellä alueella, niin päättyvät myös tuon egon aihettamat ongelmamme.

Suru on kaikkein syvimmällä mielessämme, sillä me kannamme koko ihmisunnan surun taakkaa , ja henkilökohtaiset surumme ovat mitättömiä sen rinnalla

Kun ymmärrämme syntymisen syyt niin se herättää suuren myötätunnon koko ihmiskuntaa kohtaan ja tuo myötätunto on rakkautta, joka voi muuttaa koko ihmiskunnan

Äänestä

Tiedetään että esim. II maailmansodassa toimi paljon henkilöitä joiden tunnepuolta oli testattu varsin täsmällisillä tieteellisillä menetelmillä. Saksassa ja Japanissa oli selektoitu varsin älykkäitä ja tunnekylmiä tyyppejä noiden valtakuntien agendoja ajamaan. Josef Mengele ja Shiro Ishii ovat malliesimekkejä tiedemiehistä jotka suhtautuivat tekemiinsä kammottaviin ihmiskokeisiin täysin kliinisesti. Holokaustin toteuttajat toimivat varsin tehokkaasti ja täsmälisesti sillä heillä ei ollut menttallisia vaikeuksia tappaa massoittain miehiä, naisia, pikkulapsia ja vanhuksia.
Myös Yhdysvalloissa "Manhattan-projektiin" osallistuneiden tiedemiesten on arveltu olleen ainakin osittain psykopaatteja, sillä he ovat tienneet kehittävänsä joukkotuhoaseita joilla voi tappaa kerralla satoja tuhansia ihmisiä.

Tunteettomuus ei tosin automaattisesti tarkoita että henkilö olisi ylivertaisen älykäs. Se on enempi myytti. Loogisten päätelmien teko vaatii myös jonkinasteista tunnetasoa.
Lisäksi tunteet toimivat jonkinlaisena suojamekanismina. Ilman pelon tunnetta emme varoisi mitään ja saattaisimme itsemme ja muut helposti suureen vaaraan. Ilman myötatuntoa ja omaatuntoa vahingoittaisimme henkisesti ja ruumillisesti kanssaihmisiä täysin estoitta ja saattaisimme aiheuttaa sitä kautta itsellemme vaaratilanteita.

Äänestä
  • " Ilman myötatuntoa ja omaatuntoa vahingoittaisimme henkisesti ja ruumillisesti kanssaihmisiä täysin estoitta ja saattaisimme aiheuttaa sitä kautta itsellemme vaaratilanteita. "

    Huvittava kommentti. Suurinta osaa ihmisistä nimenomaan pidättelee vahingoittamasta muita vaikka ihan huvin vuoksi ainoastaan rangaistuksen pelko.

    Äänestä

Mikä sen selviämisen määrittelisi, jollei mitään tunteita olisi? Pärjääminen on kai sitä, että saavuttaa jotain tyydytystä, joka sekin on tunne! Jos on ihan tunteeton ihminen, niin hänelle kai on oma elämäkin (eli se selviäminen) samantekevää. Lopulta me ei kukaan selvitä koska kaikki kuolemme, sama se onko tunteita vai ei.

Tietokone on kumminkin eri juttu kuin ihminen. Olisiko sillä mitään tarpeita? Nälkää, janoa, panetusta, halua liikkua ja päästä raittiiseen ulkoilmaan? Ihmisellä normaalisti on tuollaisia, olisiko sillä sinun tunteettomalla ihmiselläsi?

Äänestä
  • Jos jokin aisti puuttuu vaikka tunteiden kirjossa ei ole mahdotonta että muut aistit ottaisivat vähitellen tämän paikan,jos on vain kyky havaita asian?

    Äänestä

Joskus luin jonkun sanoman kommentin, että tunteetonta ihmistä ei motivoi mikään. Minusta ajatus vaikuttaa järkeenkäyvältä... Pelkkä kylmä älykkyys ei anna sille älykkäälle ihmiselle/tietokoneelle/otukselle mitään syytä käyttää älyään mihinkään. Ns. tunnekylmällä ihmisellä on (uskoakseni) jokin sisäsyntyinen halu johonkin. Tietokone taas - niin kuin se vielä nykyisyydessä ymmärretään - seuraa vaan ohjelmaansa.

Tunnekylmät ihmiset, psykopaatit yms. eivät (uskoakseni) ole itse omassa maailmassaan tunteettomia, vaan piittaamattomia muiden tunteista tai kyvyttömiä ymmärtämään niitä. Voivat siis olla tunteettomia toisen ihmisen kannalta, mutta omalla tavallaan joitain tunteita olisi siis ko. tapausten omassa päässä.

En minä mikään asiantuntija ole. Kunhan tässä arvelen.

Äänestä

ai kuinka ihailemmekaan tyyppelä, jotka ovat cool, viileä, kylmä, viiltävä, tunteeton....kylmä. ai että!

Äänestä

Suurin osa ns. sosiopaateista elää normaalia elämää, eihän ihminen tarvitse tunteita tietääkseen että esim. toisen turha tappaminen on väärin,

Äänestä

Hyvin pärjää, tunteista on vain haittaa.

Äänestä

Joo, maailmassa on paljon tunteettomuutta ainakin bisnessmaailmassa oman edun tavoittelijoita on paljon siinä tunteettomuus on etu ja narsistiset ihmiset ovat sellaisia he eivät ajattele muiden tunteita vaan itseään. Joten kai tunnevammaiset pärjäävät paremmin kun ei tarvitse ajatella tunnetasolla?

Äänestä

"Millainen olisi tällainen ihminen? Voisko selvitä mitenkään tässä ihmisten maailmassa?"

Psykopaatin oireet. Ja tottakai selviää.

Yritysmaailmassa jopa paremminkin, kun "tunneihmiset".

Äänestä

Sellasia on ilman vammautumistakin heitä sanotaan narsisteiksi.

Äänestä

Niin, voisiko? Oletko kuullut asianajajista/lakimiehistä?

Äänestä

Miksi kuvitella, onhan stub, jutta ja kätteinen keskuudessamme, aivan tunteettomia narsisteja.
Ai niin, eihän ne olleetkaan älyllisiä.

Äänestä

Silloin ei puhuttaisi ihmisestä enää.

Älykkyys on nimittäin sellaista mihin ei mikään kone pysty.

Se on ihmisyyttä kokonaisuutena, mutta nythän tuijotetaan jotakin osa-aluetta korkeintaan.

Itse en ole älykäs, mutta on tullut nähtyä elämän varrella kaikenmoisia älykkäitä ja pahimmat pimeät ovat näitä itsestään liikoja luulevat narsistit.

Äänestä

Minulta ainakin saisi poistaa ihastumisen ja rakastumisen tunteet, koska olen senverran ruma mies, etten muhun kukaan nainen ihastu ja rakastu.
Jos joku kuvittelee, etteihän ruma mies voi ihastua ja rakastua, koska on ruma, niin sellainen on väärässä.
Vaikeintahan tässä on se, että jos ihastuu johonkin naiseen, niin ei ole yhtään mitään mahdollisuuksia tähän naiseen, koska rumuus karkoittaa naiset viimestään siinä vaiheessa, jos nainen huomaa, että ruma mies on hänestä kiinnostunut.
Ikää on jo yli 43v, joten voidaan todeta, että kaikki on ohi lopullisesti.
Ihastumisen ja rakastumisen tunne pitäs olla vaan niillä ulkonäöltään normaaleilla ja kauniilla ihmisillä, jotka saa tunteilleen vastakaikua, toisin, kuin ruma mies.

Äänestä
  • jos Hjallis Harkimo löytää itselleen naisia niin kyllä sinäkin.

    Äänestä

Suurimmalla osalla ihmisistä on yksi tunne, VIHA.

Äänestä
  • No ilimankos immeiset ovat niin helewaatan tyhmiä.

    Äänestä

välttämättä välitä tunteita. Sydän ja munuaiset voivat riittää aivan hyvin tunteissa. Mikä on aivojen tehtävä tässä, mahtaako vielä kukaan osata ihmisistä sitä totuudellisesti kertoa?

Tietysti tunteissa voi aivoillakin olla oma osansa ihmisessä.

Äänestä

tapahtuvat sydämessä eikä aivoissa. Aivojen tehtävänä lienee olla se keskusyksikkö sydämen ja muun kehon välisessä kommunikaatiossa. Sielullisuuden ja henkisyyden paikka on sydän ja munuaisilla on tärkeä tehtävä tunteissa käsittääkseni.

Äänestä
  • Kiiittooos tämän päivän hörönauruista.

    Äänestä

sydämesi sillä sieltä lähtee elämä. Tietysti on tärkeää myös päätä suojata että muut ruumiinosat voivat toimia. Toki noita tärkeitä ruumiinosia ovat omalla tavalllaan kaikki muutkin sillä ihminen on kokonaisuus myös vartalonsa osalta vaikka voikin elää myös vaikka ei omistaisikaan kaikkia vartalonosia kuten on meidät luotu ihmiseksi.

Jeesus antaa sen hyvän uudistetun mielenlaadun myös seksuaalisuuden suhteen. Mies ja nainen muodostaan sen tulevaisuuden toivon lasten suhteen vaikka ihmiset tahtovatkin hallita tässä maailmassa moninaisia asioita.

Äänestä

täysin absurdi, sillä konekin voi toimia vain ihmisen suunnittelemana ja toteuttamana tahtonsa jatkeena hyvin suppea-alaisena. Kone on aina kone, eikä voi edes kasvin tasoa koskaan saavuttaa, puhumattakaan eläimistä tai ihmisestä luomakunnan kruununa.

Äänestä

pakeneva ihminen voi pimentyä käyttämään koneita tulevaisuudessa vaikuttamaan sellaista mitä pyrkii itse välttämään vastuullisena Jumalan edessä tuomiolla, mutta pelkkä ajatus on absurdi ja ainoastaan pimentynyt ja valheelllinen ja petollinen mieli sellaiseen voi yhtyä.

Äänestä

on tietysti siinä että nykymaailmassakin voi Hitlerin kaltaiset päästä valtaan, sillä näin on ihmiset tahtoneet maailmansa rakentaa ja ei ymmärretä todellista rakkautta vaan rakkaus mammonaan on suurempi kuin rakkaus Jumalaan ja Luojaan.

Autuaat ihmistä turvaa Jeesukseen ja ymmärtää sen mitä tarkoittaa ristinsä kantaminen Uhrilampaan opettana.

Äänestä

naiset rakasti Hitleriä ja Hitler tahtoi sotaa ja pahaa monille ihmisille, toki toimi Herra-rotu-opissaan omasta mielestään täysin oikeutetusti. Palavaa oli Hitlerin rakkaus sitä jumalaansa kohtaan ja puheensa sen mukaisia myös.

Äänestä

vilpittömät ihmiset erilaisine aatteineen tuottavat syntiä ihmisten elämään Luojan edessä ja itse eivät sitä yhtään edes ymmärrä, sillä eivät ole pyhittyneet totuudessa eikä uudistuneet Raamatun ja Jeesuksen hyvän opetuksen suhteen lainkaan.

Autuaat Jeesuksessa tahtovat Jumalan valtakuntaan, mutta moniko sitä arvostaa nykymaailmassa jossa mammonalla perustallaan näitä asioita ja tehdään toiselle sellaista mitä ei itse tahdota tehdä kun ollaan päättäjinä erinäisissä asioissa.

Äänestä

mammonan rakastajilla on erilainen uniformu kuin natseilla.

Äänestä

ihmisille on se että itsellä menee riittävän hyvin verrattuna keskimääräiseen.

Äänestä

http://www.youtube.com/watch?v=hsYYIB-6MQ4
http://www.youtube.com/watch?v=MaHMyd4KpCY

Tässä on rakastavan Jumalan ratkaisu kaikkiin ongelmiisi, mutta sinun tulee tämä vastaanottaa ja samoin Jeesuksen opetukset laajemminkin, sillä vain siten voit uudistua huonosta hyvään. Jeesus on ainoa ratkaisu ihmiskunnan ongelmaan eli syntiin ja siitä vapautumiseen Jumalan vanhurskaudessa. Voit voittaa maailman vain Jeesuksessa ristisi kantaen ja tämä on muuttumaton pysyvä totuus jokaiselle ihmiselle.

Äänestä

Tuollaisia ihmisiä kutsutaan psykopaateiksi. Olettaen että kuitenkin mielihyvää pystyvät tuntemaan? Tuskin viitsisivät tehdä sairaita tekojaan ilman että ne jotenkin palkitsisi sairasta mieltä... Tai sitten eivät vaan välitä mitään mistään. Mahtaisi olla todella rankkaa elämää.

Äänestä

En jaksanut lukea kaikkia viestejä mutta jos Jumala ja Hitler tappelisi niin Jumala voittaisi.

Äänestä

Järkee vailla tunteita....
Kone päässä,kone....
Inhimillisen olennon päässä kaikki valinnat ilman emotionaalisia tunteita....hmmm.

Laske taskulaskimella 1 plus yks 1 tuhat kertaa 1 plus yks...... sehän on pelkkä suorite.

Vittu suorite, kuin paskalla käynti tai kahvinkeitto, juu suorrite. Suorrittaisi suorrittaisi ja suorrittaisi. Kaikkea oppimaansa ja kehon tarvitsemaansa. Valiten ilman tunteita. Kahvilaatu????? Halpaa paskaa, kallista laadukasta miljoonaa eri osa aluetta miettien......

tilt

Äänestä

-> ap

Pärjäisi varmasti, olisi hyvinkin korkeassa johtavassa asemassa.
Katsokaapa nykyisiä johtajie, ilmettömän harmaita nykyajan haarniskaan sonnustautuneita koneita. Vailla minkäänlasita inhimillisyttä

Hyvinä esimerkkeinä toimiivat Fortumin taannoinen Lilius, Storan Karvinen, Wahroosi jne. jne. ainoa joka heitä ohjaa on konemaisen kylmä rahan- ja vallanhimo , vailla minkäänlaisia inhimillisiä tunteita.

Äänestä
  • Tässä kommentissa mättää se, että sinä et tunne luettelemiasi herroja henkilökohtaisesti etkä voi siten tietää heidän inhimillisistä puolistaan ja tunteistaan yhtään mitään. Sinä et tiedä heistä mitään muuta kuin millaisen julkisuuskuvan media on heistä luonut ja antanut eikä sen perusteella voi arvioida kenenkään sisäistä elämää, emotionaalista puolta.

    Tai voi tietysti, mutta se kertoo enemmän sinusta kuin arvioitavasta.

    Äänestä

  • Luettelit tuossa samalla Suomen pienimunaisimmat miehet. Pienimunaisilla miehillä on järkyttävä tarve itsetehostukseen ja toisten dissaamiseen.

    Tämä on fakta. Tutustukaapas vaikkapa Levin ruhtinattaren nykyiseen puolisoon. Suomen kovin jätkä leuhkimaan ja kikkeli on kokoa kansakoulun 2b.

    Äänestä

  • Tunneköyhä(kö) kirjoitti:

    Tässä kommentissa mättää se, että sinä et tunne luettelemiasi herroja henkilökohtaisesti etkä voi siten tietää heidän inhimillisistä puolistaan ja tunteistaan yhtään mitään. Sinä et tiedä heistä mitään muuta kuin millaisen julkisuuskuvan media on heistä luonut ja antanut eikä sen perusteella voi arvioida kenenkään sisäistä elämää, emotionaalista puolta.

    Tai voi tietysti, mutta se kertoo enemmän sinusta kuin arvioitavasta.

    Oletko kenties joku näistä heroista.

    Äänestä

  • köfffff kirjoitti:

    Oletko kenties joku näistä heroista.

    En ole "hera" enkä edes tunne henkilökohtaisesti yhtäkään. Mutta osaan ajatella herrain(kin) puolesta, ei ne sen kummallisempia ihmisiä ole kuin me muutkaan. Paitsi tietysti sillä lailla, että ne tajuuu, miten mania 'metsästetään' eli tehrähän.

    Äänestä

Ei voisi. Jos ihmisillä ei ole tunteita niin ei ole toimintaakaan.

Äänestä

Tunteista tarvittaisiin ainakin kaiukki mahdollinen rumuus ja röyhkeys,muu on jo vähemmän tärkeää.Ollakseen nykyään sankari on miehen omaksuttava koviksena juuri nämä tunneosat.Naiset haluavat olla tasa arvoisia miesten kanssa ja näinnollen ilmentää lumppuina itseään yleisillä paikoilla sekä teräväkielisin vanhoin juoruakoin niin kaikki on hyvin vapaakasvatuksen ymmärtämyksinemme.Ruotsissa ymmärretään peruskoulu toisin vapaakasvatuksineen kuten käytös muutenkin.

Äänestä

Jos on ihan aidosti, sanan varsinaisessa merkityksessä, psykopaatti niin kyllä silloin ainakin edellytykset pärjätä ja menestyä ovat hyvät, tunteista kait harvemmiten on ainakaan mitään hyötyä.

Äänestä

Tuosta tuli ensimmäisenä mieleen doctor who-sarjan kybermiehet. Eli sellasia metallikuoria joihin on laitettu ihmisen aivot ja poistettu kaikki tunteet. Itse seuraan sarjaa ja suosittelen. (:

Äänestä

Ei tarvitse edes kuvitella. Tällaisia ihmisiä on jo maa pullollaan. Tunteettomia, kylmiä, oman edun tavoittelijoita, minä-minä ihmisiä. Ja kaikkien tuntemat löytyvät Arkadianmäeltä, sekä meidän jokaisen ympärillä on jokapäivä näitä henkilöitä eli tunnemme henkilökohtaisesti.

Äänestä

Tunteet ovat suurimmaksi osaksi ikävintä. Tunteiden vallassa ihminen voi riistää itseltään vaikka hengen. Tunteiden vallassa tapetaan samoin rakkauden vallassa. Elämä ilman tunteita on monesti parempaa kuin olla tunteiden orja!

Äänestä
  • Etkö sinä ole ikinä kuullut positiivisista tunteista, elämänkatsomuksesta, asenteista, ajattelusta ... mitään? Vaikka olemmekin mollikansa, niin positiivisuutta voi opetella ja kääntää negatiivisvoittoisen mielenmaisemansa valoisammaksi ja optimistisemmaksi.

    Positiivisen ajattelun kurssille siitä ja heti nyt. Tunteet ovat juuri sellaisia kuin millaisiksi sinä ne teet, valinta on sinun, mutta orjailla niitä ei tarvitse, vaan käyttää niissäkin järjen ääntä. Ilman tunteita ei ole elämää, tunteeton ihminen on umpimielinen kivipatsas.

    Äänestä

Aloittaneelle "raksamiehelle"

Vastaus on : Ei tule toimeen ja se on huomattavissa jo nykyisessä elämän menossamme, jossa vain rahan ahnehtiminen ratkaisee.
Ei yhteiskunta toimi jos kaikki vain ahnehtii itselleen ja kieroilee / huijaa muita.

Äänestä

Minulle tunteettomasta ihmisestä ei tule mieleen psykopaatti, vaan tunteensa tukahduttanut buddhalaismunkki. En kyllä haluaisi sellainenkaan olla.

Äänestä
  • "tapahtuvat sydämessä eikä aivoissa. Aivojen tehtävänä lienee olla se keskusyksikkö sydämen ja muun kehon välisessä kommunikaatiossa. Sielullisuuden ja henkisyyden paikka on sydän ja munuaisilla on tärkeä tehtävä tunteissa käsittääkseni."

    Entäs jos o tunneköyhä jo muutenkin ja leikataan toinen munuainen. Tuleeko narskuksi?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

raksamies** kirjoitti:

Kuvitellaan, että ihminen vammautuisi siten, että hänen tunteista vastaavat aivo-osat lakkaisivat täysin toimimasta, mutta äly säilyisi ennallaan.

Millainen olisi tällainen ihminen? Voisko selvitä mitenkään tässä ihmisten maailmassa?
Tai voidaan myös kysyä, millainen olisi (tulevaisuudesa) superälykäs tietokone, mikä on täysin vailla tunteita toimiva? V

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu