Miksi toinen ei halua sopia mitään riitaa?

Tilanne on se, että olemme riidelleet verisesti ja usein noin neljä vuotta. Avokki ei ymmärrä, että huonosta käytöksestä voi aiheutua se, että toinen suuttuu. Hän kieltää minua suuttumasta ja lakaisee ongelmat maton alle. Asioista ei keskustella yhtään, koska sanoja hän ei kuulemma löydä. Hänen ei myöskään "tarvitse" olla pahoillaan mistään mitä väittää. Joka kerta kun uusi riita tulee siitä että hän keksii perättömiä väitteitä minusta tai sukulaisistani, hän vain sanoo, että hänestä tuntuu niin kuin hän väittää ja sitä hän ei muuta miksikään. Anteeksipyyntö tai pahoillaan olo ovat vieraita asioita hänelle. Mistä johtuu? Olen kysynyt, mutta arvatkaapa saanko vastausta? Tai tokihan saan, mutta sekin on haukkumista ja vääristelyä.

Jos hän pyytääkin joskus harvoin ja pitkän ajan (jopa vuoden) kuluttua jotain esim. väkivaltaa minua kohtaan minun vanhempieni kodissa anteeksi, se on hänelle aina todella ahdistavaa, hän itkee ja molemmat itkemme välillä, mutta vähän ajan päästä peruu koko anteeksipyynnön. Hän ei ole koskaan, kertaakaan pyytänyt anteeksi mitään haukkumistaan tai väittämistään oma-aloitteisesti, vaan sitä joutuu kerjäämään. Olen myös usein saanut erouhkauksia ja muita uhkauksia, kun olen kysynyt syytä haukkumiseen.

Tästä on tullut kierre eräällä lailla, koska ensin alkaa riita, josta alkaa toinen ja kolmas riita ja vielä neljäskin riita, kun aina edelliseen asiaan ei sovintoa tule vaikka kysyisi syytä, mutta haukutaan lisää vaikka se ensimmäinen riita piti sopia eikä aloittaa uutta. Mutta hän ei tee yhtään mitään sovinnon aikaansaamiseksi, ainoastaan haukkuu minua ja kieltää kaiken, ei muista muka mitään ja jopa julistaa olevansa itsekäs. Kaiken lisäksi olen joutunut useasti itse pyytelemään anteeksi sitä, että kysyn häneltä syytä outoihin, täysin perättömiin väitöksiin.

Riitelemme aina samankaltaisista asioista, jotka koskevat hänen huonoa käytöstään eli erilaisia ahdistuneita väittämiä minusta ja suvustani. Väitteet ja ahdistuksen aiheet ovat täyttä puppua. On niinkuin en tuntisi häntä enää lainkaan, sillä hän on aivan eri ihminen kuin mihin tutustuin. Emme koskaan riitele rahankäytöstä, siivouksesta, mistään pienistä asioista vaan asiat ovat aina jotain koko yhteiselämäämme liittyviä tai minun sukuuni liittyviä. Vanhempani ovat jo kieltäytyneet tapaamasta avokkiani, koska ovat tyrmistyneitä hänen oudosta käytöksestään. Hän suuttui todella paljon ja huusi minulle, kun kerroin hänen käytöksestään vanhemmilleni. Siitä oli kuulemma hänelle haittaa. Hän haluaa ilmeisesti kulissiliiton, jossa ulospäin näytellään muuta kuin mitä kotona ollaan. Emme ole enää mitään teini-ikäisiä, mutta silti elämä on tällaista. Minä en kuulemma vain osaa olla onnellinen...

Avokilla on tapana myös määrätä minua ja käskeä olemaan hiljaa jos kysyn miksi ja millä oikeudella hän minua määrää. On kumma että itse joudun lepyttelemään häntä, mutta hän ei koskaan minua. Olen väsynyt ja ero on mietinnässä ihan vakavasti. Vielä jos kuukauden kestäisin käytännön syistä, niin sitten voisin lähteä pois. Uskomatonta miten sinisilmäisenä olen odotellut, että avokki muuttuisi jotenkin. Hän onkin tässä ihan viimeisen kahden viikon sisällä tehnyt jotain muutosta käytöksessään sen jälkeen kun olin pois kotoa pari viikkoa ja yrittää selvästi olla ystävällisempi. Kun noin neljä vuotta on kulunut, ei minulla enää kyvyt riitä ymmärtämään, vaikka hän kiskoisi kuut taivaalta.

Mietin vaan nyt sitä, että mikä tuollaisen käytöksen saa aikaan? Mitä hän haluaa sillä saavuttaa? Mitä hän yleensäkin haluaa? En voi kysyä häneltä, joten kysyn täällä muilta.