mieheni käytön on outoa. Ollaan nyt virallisesti seurusteltu 2kk ja nähty satunnaisesti puolenvuoden ajan ennen sitä.
Alussa mies kertoi että on unelmien täyttymys että alan olemaan hänen kanssaan. puhuu yhteisestä perheestä ja selailee netistä yhteistä tulevaa omakotitaloa yms.
oudointa tässä on se, että ei kehu KOSKAAN ei sano, että rakastaa mua. Vaikka kerran kertoi, että tuntee niin. Mutta nyt jo 2kk aikana kaikki kehuminen on hävinnyt.
mieheni on korkeassa asemassa tunnetulla firmalla ja hänellä on alamaisia. Mua häiritsee, että työajat vaihtelee hirveästi. Joskus tulee tuntia ennemmin kotiin ja joskus ilmoittelee että menee tunti pidempään tai puoli tuntia. Puhuu hirveästi alamaisestaan jonka nimi on lasse. Kertoilee mitä se sano ja mitä se on tehnyt töissä. Mutta vapaa-ajalla he eivät ole tekemisissä. Kuten ei kukaan muukaan ole mieheni kanssa tekemisissä vapaa-ajalla. Miehelläni ei siis ole ollenkaan "kavereita" vain työkavereita.
mieheni kaikki kaverit facebookissa ovat naisia, mutta kenenkään naiseen hän ei pidä minkäänlaista yhteyttä. Miehiä on vain muutama..miksi?
en ole saanut miestäni kiinni valehtelusta, en pettämisestä tai mistään. Mutta mulla on tunne, että kaikki ei ole sitä miltä näyttää.
läheisyyttä meillä ei ole. Mies ei tule lähelle, ei ota kiinni tai puhu kauniita.
Kuitenkin tekee ruokaa molemmille ja katotaan leffoja yhdessä.
mies on aloittanut harrastuksen, eli juoksee torstai aamuisin miesporukassa ennen töiden alkua.
outoa on myös se, että laittautuu ennen miesten saunailtoja :F
eniten häirittee se, että hänellä ei ole intohimoja mua kohtaan. Vaikka pukisin päälleni minkälaista hepenettä tahansa tai ehdottelisin, nii mies välttelee seksiä . Kun tietää mihin pyrin, niin keksiikin yhtäkkiä jotain tekemistä. Jos ehdotan yhteistä suihkua niin hänellä on jotain muuta..? en ole ruma. tiedän sen. 160cm 51kg tummahiuksinen, ei aknea yms...mutta koen että mies ei halua mua.
itsetunto laskee kun en saa miestä innostumaan. Näin on ollu suhteen alusta asti, toki alussa sain vähän enemmän, mutta sen jälkeen seksi on jo 1 kerta viikossa...ja oltu vasta 2kk yhdessä.
välillä mietin, että onko hänellä toinen. Mutta en ole saanut vinkkejä mistään, että olisi toinen nainen...joten nyt olen alkanut miettimään, että onkohan kyse naisesta. Onkohan kyse siitä, että mies ei ole uskaltanut tulla kaapista ulos.
kertokaa mulle. Mistä voin tietää onko mieheni esim. homo?

Vastaukset 13
Vanhimmat
Kysy häneltä?
kysyä en kehtaa suoraan. Tiedän että loukkaantuisi siitä. Toisaalta pelkään myös, että mikä on vastaus :S
eikö tosiaan ole mitään mistä saisi selville, että mikä häntä vaivaa. Miksi minä en haluta häntä?
miksi koitat rakentaa edes suhdetta jossa ei ole fyysistä puolta? ei kaikki ihmiset sovi toisilleen!
oletko tämän kanssa pelkästään rahan takia? ...ei oo järkee
on aivan innoissaan myös esim. työpaikan järjestämistä saunailloista huoltomiesten kanssa..(jotka itse on järjestänyt esimiehenä)
-->tuli kotiin ympärikännissä ja myöhässä. Ei vastannut puheluinin tai tekstiviesteihin, vaikka lupasi tulla ajoissa ja vain muutaman oluen nauttineena.
ikää miehellä on 35 vuotta. itse olen 24v joten en usko, että kyse olisi siitä, että en ole viehättävä.
kerran yritin saada vähän intiimimpää aikaan ennen tätä saunailtaa jossa kaikki kuulemma on vain miehiä. niin hän ei pystynyt tulemaan, ja sanoi itse seksin aikana että tämä menee jo liikaa suorittamiseksi. En tullut ja hän ei tullut. Tuntu että se oli hänelle "pakkollinen suoritus" ennen kuin lähtee iltaa viettämään.
ei siis itse olisi halunnu, mut ku mä halusin -__-
monesti myös sanoo mulle, että "voin mä panna sua" jos sanon ,että kaipaan läheisyyttä :S tää on jotenki töykee, mut sit se vääntää sen muka aina vitsiksi.
seksi ei ole miehelleni itsestäänselvyys, vaan tuntuu että se on häneltä aina "taktinen veto" "pakollinen suoritus" "velvollisuus"
No oikeesti? Ei sua pitäs kiinnostaa onko mies homo vai ei, mut lähde nyt suhteesta jos kerran voit noin huonosti.
Voihan homon kanssa elää kulissiliitossa, ja olla ystävä! Sehän olisi mahtavaa kerran ruuanlaitto ja kaveruus toimii arjessa.
Mutta pitää homonkin sentään rehellinen olla siinä asiassa.
Mutta miksi miehellä ei ole ystäviä: voi olal että siksi koska hän on esimiesasemassa, se voi aiheuttaa että ei ole sitä tyyppiä, pitää etäisyyttä ja järjestää toisille juttuja, muttei itse tavallaan ole samalla viivalla..
Mutta..älä huoli siitä mitä se toinen on ja mitä se ei ole. Ole vain itsestäsi huolissasi että jos et saa suhteesta mitä tarvii, niin älä jää selvittämään onko miehellä jokin salaisuus.
Joku kaappihomo oikeesti ei halua välttämättä paljastua, ja voi alkaa pelätä sua , ptiää sua uhkana, jos meet tenttaamaan.
Sillä ei ole koskaan paljoa väliä mitä se mies haluaa ja mitä se tekee kun et ole näkemässä, vaan sen pitäs riittää "todisteeksi" parisuhteen toimimattomuudesta mitä teidän välillä tapahtuu ja ei tapahdu.
Sä turhaan köyhdytät omia voimia ja itsetuntoasi, mikäli alat jotain homouttakin tuossa vielä selvittämään. joka ei sulle kuulu kuitekaan senjälkeen jos eroat ihan vaan sen seksipuutteen takia.
no on kamalaa kun ei alussa todistella rakkautta?!
onko tullut mieleen että se ei ole milläänlailla tervettä sitä suhteen alussa hokea?! ethän tiedä edes kuin ehkä ensimmäisen VUODEN jälkeen mitä oikeasti tunnet toista ihmistä kohtaan!
http://www.iltalehti.fi/rakkausjaseksi/2013082917427422_lz.shtml
Alatko olee mun kanssa. Minä en taatusti ole homo ja voin tulla suihkuun sun kanssas ihan koska vaan.
Kertokaahan mitä merkkejä ilmenee homossa, joka on kuitenkin avioliitossa????
Sähän olet Kanelikeiju kirjoittanut tänne aikaisemmin juuri tästä ukkelista.
Vai on hänellä alamaisia, ja yksi alamainen Lasse. Tulee mieleen jo, että seukkaat Kuninkaan kanssa.
No, mistäkö voit tietää onko miehesi homo. Voi, voi, tuhannen taalan kysymys. Nuo, mitä kerroit, ei todista puolesta eikä vastaan. Voihan hän olla biseksuaali myös.
Kamalasta tarkkailet häntä. Lienet itsekin alamainen, kun hänen kaikki tekemisensä olet noin laittanut mieleesi.
Itse en katselisi ko. tyyppiä kovin kauan, verraten jo siihen, mitä olet aiemmin kirjoittanut hänestä.
Olisin jo pakannut matka-askini ja poistunut hänen elämästään.
Mutta sinä teet tietty omat ratkaisusi.
Vai, että miehellä oikein alamaisia :)
Samaa mieltä kuin muutkin kirjoittajat, että oli mies mikä tahansa kuningas tai vaikka umpihomo niin, jos voit huonosti suhteessa niin lopeta suhde. Jos saa hellyyttä tai suhteenne tuntuu keinotekoiselta niin miksi pysyt miehen nurkissa?
Outohan se miehesi varmaan on, mutta vaikka keksisit mikä häntä vaivaa niin ei hän siitä muuksi muutu tai "parannu".
Korjaus ed kommenttiiini: Jos et saa hellyyttä jne...
Jos mies ei nus.si naista niin se on homo. Yksinkertaista.
Mutta jos on muuten sairas eikä pysty??