Miten aloittaa tauon jälkeen ?

ExUrheilijaNykLäski

Olen 36-v äijä. Minulla on todella urheilupohjaa junnuvuosilta, cooperissa yli 3 tonnia yli 10 kertaa, olin nopea spurttailee,perusvahva äijä, eikä mikään lihaskuntotesti mennyt kouluaikoina huonosti,lähes aina kiitettävät pisteet, leuanveto oli tosin poikkeus.Olin hyvä monissa pallopeleissä, veskarina onnistuin parhaiten ja olin kova syöksymään :).

No, minä nyt 2013: ylipainoinen 110 kilonen äijä. En jaksa hölkätä kovinkaan kauaa. Junnuna olin (18v) keskipainoltani 75kg, eli 35 kg kevyempi !

Eli kuulkaas asiantuntijat, vaikka olenkin puolikevyesti lähivuosina aloittanut kuntosalit (yhtä helposti lopettanut) ja vähän pyöräilyä harrastanut....niin kuulkaas asiantuntijat, sanokaa ihan vapaasti omin sanoin mistä lähtisin liikkeelle ja minkä tyyppistä harjoittelua kandeis alkaa taas tekee tauon jälkeen ?

Haluan siis tietty lihaskuntoa ja myös aerobista kuntoa, ja ennenkaikkea PAINON ALAS. Tietty jaksaminen töissä ja henkinen jaksaminen tulee siinä sivussa sitten.

Eli, pähkinän kuoressa,kertokaas miten kandeis rauhassa mun tyyppisen läskiksi itsensä päästäneen (mutta urheilijatausta ikuisuus sitten) omaavan ison äijän aloitella ?

Kaikkia vihjeitä otetaan vastaan, lupaan aloittaa kuun alusta maanantaina kuntosalit ja jos vaikak ihan ruokavaliovihjeitä annatte.... ihan siis vapaasti muutamalla sanalla, ei niin vakavaa suunnitelmaa tälleen netin kautta, mut sanokaa vähän pikasia vihjeitä miten tästä alkais liikkeelle..

Kiitoksia jo etukäteen kuomat, kyllä mä täältä lähden nousuun! (give me five ;) )

66

3899

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kaksi vinkkiä

      Paino tippuu ruokavaliota keventämällä ja siihen pari vinkkiä:

      1. Lisää kasvisten määrä kiloon päivässä. Jos ruokavalioon jotain lisää niin jotain myös poistuu melkein automaattisesti ja kasviksissa on hyvin vähän energiaa niin niitä voi syödä paljon. Vaatii totuttelua varsinkin meillä miehillä ja kannattaa syödä kasviksia monipuolisesti ettei kyllästy.

      2. Älä juo kaloreita. Nestemäiset kalorit ei pidä nälkää ja nälän poissapitäminen on painontiputuksessa kaiken a ja o. Eli poista ruokavaliosta alkoholi, limpparit, mehut, maidot jne. Ruokajuomana kylmä vesi on paras ja virvokkeena kahvi/tee.

      • Kalorit ratkaisee

        "Haluan siis tietty lihaskuntoa ja myös aerobista kuntoa, ja ennenkaikkea PAINON ALAS."

        http://pleieri.blogspot.com/2013/06/lihava-mies.html

        voi pudottaa painoa juomalla kaloreitakin. Pelkällä roskaruualla saa painoa alas sekä terveydelliset arvot kohenemaan kuten alempana oleva linkki "Twinkie diet" osoittaa.

        Alkoholi, limpparit, mehut, maidot, roskaruoka mikä tahansa ruokavalio käy kun tarkoituksena on pudottaa painoa.

        Miksi? Kalorit ratkaisee.

        Mistä kalorit itsessään tulee ei ole merkityksellistä, jos puhutaan pelkästä painosta. Tärkeintä on saada aikaan kalorivaje.

        Toisaalta tulee muistaa, että vaikka 100g sipsejä on jo yli 500kcal.

        Tästä johtuen suositukset "kasviksia paljon" toimii. Kaloreita on lähes mahdotonta saada liikaa, jos syö pelkästään kasviksia. Ainoa poikkeus on, jos kasvikset upottaa järjettömiin määriin kastikkeita, joissa saattaa taas olla paljonkin kaloreita.

        Kaikkien "dieettien" toiminta perustuu kalorivajeeseen.

        Lue kirjoitus "Twinkie diet"

        http://edition.cnn.com/2010/HEALTH/11/08/twinkie.diet.professor/index.html

        "For 10 weeks, Mark Haub, a professor of human nutrition at Kansas State University, ate one of these sugary cakelets every three hours, instead of meals. To add variety in his steady stream of Hostess and Little Debbie snacks, Haub munched on Doritos chips, sugary cereals and Oreos, too.
        His premise: That in weight loss, pure calorie counting is what matters most -- not the nutritional value of the food."

        Pelkkää roskaruokaa, paino putosi ja kaikki terveysarvot paranivat.

        Itsensä on helppo myös lihottaa "terveellisillä ruuilla". Monet ihmiset pitävät tekosyynä "voin syödä tätä niin paljon kuin haluan koska tämä on terveellistä".

        Hiilihydraatti 1g/4kcal
        Proteiini 1g/4kcal
        Rasva 1g/9kcal

        Proteiineissa on se hyöty, että keholla on suurempi työ kuluttaa proteiinia. Lue

        http://en.wikipedia.org/wiki/Thermic_effect_of_food

        Tässä mielessä "kalori ei ole pelkästään kalori". Painon pudotus perustuu kuitenkin aina siihen, että syö vähemmän kuin kuluttaa.

        Koska nyt olet niin lihava ei ole muuta olennaista kuin se, että tiputat päivittäiset kalorit tasolle, jossa luot merkittävän kalorivajeen. Kun painoa on saatu lähtemään kunnolla pois tulee keskittyä enemmän strategioihin, joilla rasvaprosentin pystyy saamaan minimaaliseksi.

        Tämä on kuitenkin vasta olennaista kun olet saanut suurimmat läskit pois. Mikään äärimmäinen strategia alussa ei ole kannattavaa koska haluat pitkäaikaiset tulokset. Mikä tahansa keino, jolla kalorit saadaan alas ja pystyt pysymään kyseisessä tyylissä. Älä siis karsi turhaan mitään tiettyjä pitämiäsi ruokia pois vaan kontrolloi vain kyseisten ruokien määrät.

        On hupaisaa miten monet lihavat karppaajat tai vegaanit ovat sokeita kalorien totuudelle. Osille ihmisistä ei sovi gluteeni tai vaikkapa maitotuotteet. Mikään yksittäinen ruoka-ainetta ei ole tarpeellista poistaa, ellet saa siitä mitään negatiivisia haittavaikutuksia. Maitoa huonosti sietävät ihmiset voivat nauttia laktoosittomia tuotteita ja taas keliakiasta kärsivillä on paljon gluteenittomia vaihtoehtoja nautittavana.

        Kuntoilemalla ahkerasti pystyt tietysti saamaan vielä suuremman kalorivajeen ja samoin syömään enemmän.

        Helpoin tapa pysyä kuntoilun parissa on löytää harrastuksia, joissa liikkuminen tapahtuu huomaamatta mukavalla tavalla. Kaikki liikunta on kuitenkin hyvästä, kunhan et saa kyseisestä aktiviteetista urheiluvammoja. Mihinkään äärimmäisyyksiin ei tarvitse mennä, joten älä turhaan aloita kuntoilemaan kuten ammattiurheilija välittömästi. Kuntosalilla voit keskittyä "isoihin liikkeisiin" jalkakyykkyyn, maastavetoon, penkkipunnerrukseen ja ylätaljaan koska et pysty vielä tekemään leukoja.

      • pappa 58

        syö vain voita leivänpäälle,eikä muuta ja vain ruisleipää.leivälle voi paistaa pekonia.liikuntaa 5 km päivässä.perunoita oikeaa kastia.keitettyjä porkkanoita.siinä on jo oikeat tarpeet laihtumiseen.itse olen pudottanut painoani 8 kg.kunto on kohentunut aika hyvin.ei ole olemassa mitään poppakonstia.jos luulee että kuukaudessa paino putoaa 10 kg se myös tulee takaisin nopeammin.metsään lenkille 2 tuntia kävelyä mäkeä ylös ja alas johan alkaa maitohapot jyllätä jaloissa.

      • blah1

        syö vähemmän, ei ole muita keinoa, duh. and quit living in the past

      • No ensin tutki ruokatottumuksesi.
        Näitä voit syödä: kasvikset, tumma leipä,kala,jogurtit,kahvi,tee,tuoremehu.
        Näihin 'l' koske: liha(jos syöt lihaa korkeintaan broileri/kalkkuna),sipsit,rasvaiset ruat yleensä,olut,lomkerot,sidukat yms.
        Tällaista ruokavaliota meikäläinen noudattelee:
        1. Aamulla 1 kuppi kahvia,tuoremehu.Mysli ja jogurtti
        2. Päivällä 1-2 leipää jossa juustoa ja tomaatti/salaatti
        3. Iltapäivällä esim. sipulikeitto,tai kasviskeitto,tai kukkaksaalimunakas.
        4.illalla 2 leipää juustolla ja vihreää päälle.
        Olen siis kasvissyöjä ja painoni on vakiintunut n.75 kg.pituus 180 ja ikää jo 54.
        Kroppa hyvässä kunnossa.
        LIHANSYÖJÄT: VAROKAA, sillä lihasta tulee kroppaanne paljon kasvuhormoneja ja antibiootteja joita eläimille syöteään.

        Treeni: Itse lenkkeilen ja treenaan punttia.
        Sinulle lenkkeily ei vielä käy koska painosi on niin korkea. Rikot polvesi ja rasitat liikaa niveliä.
        Aloita kuntopyörällä. Ensin 30 min ja muutaman viikon päästä 60 min.
        Punttia voit tehdä, mutta muista että se lisää ruokahalua.
        Pieni vinkki vielä: ennen ruokailua, juo 1/2-1 litra vettä.Vatsasi tuntuu täydemmältä eikä ruokaa mahdu niin paljon. Niin ja vielä. Syö usein, mutta vähän, näin vatsasi pienenne ja tulet nopeammin täyteen.
        Ja vielä tärkein: Aloita vatsalihasten tekeminen, se painaa vatsaasi kasaan
        ja saavutat nopeammin tuloksia. Tee varovasti, ette riko itseäsi.
        Itse teen n. 300 vatsaax3 viikossa..

      • Hölömöt.
        scabbi kirjoitti:

        No ensin tutki ruokatottumuksesi.

        Kyllä 110 kilonen voi lenkkeillä! Itse aloitin lenkkeilyn ja olin 165kiloinen silloin! Nyt paino on enää 104 ja mun pituudelle pitänee pudottaa 10 kiloa enää normaali painoon pääsemiseksi!

        Eli 110 kiloiset lenkille vaan! kaikista parasta liikuntaa tuo kävely luonnossa! :)

      • mielenterveysmeni
        scabbi kirjoitti:

        No ensin tutki ruokatottumuksesi.
        Näitä voit syödä: kasvikset, tumma leipä,kala,jogurtit,kahvi,tee,tuoremehu.
        Näihin 'l' koske: liha(jos syöt lihaa korkeintaan broileri/kalkkuna),sipsit,rasvaiset ruat yleensä,olut,lomkerot,sidukat yms.
        Tällaista ruokavaliota meikäläinen noudattelee:
        1. Aamulla 1 kuppi kahvia,tuoremehu.Mysli ja jogurtti
        2. Päivällä 1-2 leipää jossa juustoa ja tomaatti/salaatti
        3. Iltapäivällä esim. sipulikeitto,tai kasviskeitto,tai kukkaksaalimunakas.
        4.illalla 2 leipää juustolla ja vihreää päälle.
        Olen siis kasvissyöjä ja painoni on vakiintunut n.75 kg.pituus 180 ja ikää jo 54.
        Kroppa hyvässä kunnossa.
        LIHANSYÖJÄT: VAROKAA, sillä lihasta tulee kroppaanne paljon kasvuhormoneja ja antibiootteja joita eläimille syöteään.

        Treeni: Itse lenkkeilen ja treenaan punttia.
        Sinulle lenkkeily ei vielä käy koska painosi on niin korkea. Rikot polvesi ja rasitat liikaa niveliä.
        Aloita kuntopyörällä. Ensin 30 min ja muutaman viikon päästä 60 min.
        Punttia voit tehdä, mutta muista että se lisää ruokahalua.
        Pieni vinkki vielä: ennen ruokailua, juo 1/2-1 litra vettä.Vatsasi tuntuu täydemmältä eikä ruokaa mahdu niin paljon. Niin ja vielä. Syö usein, mutta vähän, näin vatsasi pienenne ja tulet nopeammin täyteen.
        Ja vielä tärkein: Aloita vatsalihasten tekeminen, se painaa vatsaasi kasaan
        ja saavutat nopeammin tuloksia. Tee varovasti, ette riko itseäsi.
        Itse teen n. 300 vatsaax3 viikossa..

        Syötpä scabbi huonosti! Mistä proteeni sidekudoksille jne... käsittämätön dieetti

      • Roskaruokaa

        Mysli, jugurtti ja tuoremehu ovat useimmiten pelkkää sokeria eli lihottavaa ja epäterveellistä.

      • 3+14
        Roskaruokaa kirjoitti:

        Mysli, jugurtti ja tuoremehu ovat useimmiten pelkkää sokeria eli lihottavaa ja epäterveellistä.

        "Mysli, jugurtti ja tuoremehu ovat useimmiten pelkkää sokeria eli lihottavaa ja epäterveellistä."

        Olisit tosta alusta lukenut niin sinäkin ehkä olisit tajunnut, että se riippuu ihan siitä kuinka paljon sitä mysliä, jugurttia ja tuoremehua käyttää. Mikään yksittäinen ruoka ei automaattisesti ole "lihottavaa" vaan kalorit ratkaisee lihoatko vai et. Menemällä kohti terveellisempää painoa on lähes poikkeuksetta terveellistä vaikka lopputulos oltaisiin saatu "epäterveellisillä" valinnoilla.

        Pelkkää roskaruokaa syömälläkin voi laihtua kuten Twinkie Diet Mark Haub osoittaa. Kun ylipainoinen ihminen laihtuu hänen terveysarvonsa lähes poikkeuksetta paranee vaikka normaalipaino oltaisiin saavutettu roskaruokaa syömällä. Lue aikaisempaa perustelut.

        Tuoremehu kun puhutaan aidosta hedelmistä puristetusta tuoremehusta on loistava valinta. Jugurteissa on myös paljon eroja. Luonnonjugurtti, turkkilainen jugurtti jne.

        Jos puhutaan jugurtista, joka on lähinnä vain sokeria tai tuoremehusta, jonka kanssa ei ole mitään tekemistä oikean mehun suhteen on kyseisten kalorien juominen/syöminen turhaa ellei siitä tule orgasmiakin kovempaa psykologista tyydytystä.

      • Kaksi vinkkiä
        Kalorit ratkaisee kirjoitti:

        "Haluan siis tietty lihaskuntoa ja myös aerobista kuntoa, ja ennenkaikkea PAINON ALAS."

        http://pleieri.blogspot.com/2013/06/lihava-mies.html

        voi pudottaa painoa juomalla kaloreitakin. Pelkällä roskaruualla saa painoa alas sekä terveydelliset arvot kohenemaan kuten alempana oleva linkki "Twinkie diet" osoittaa.

        Alkoholi, limpparit, mehut, maidot, roskaruoka mikä tahansa ruokavalio käy kun tarkoituksena on pudottaa painoa.

        Miksi? Kalorit ratkaisee.

        Mistä kalorit itsessään tulee ei ole merkityksellistä, jos puhutaan pelkästä painosta. Tärkeintä on saada aikaan kalorivaje.

        Toisaalta tulee muistaa, että vaikka 100g sipsejä on jo yli 500kcal.

        Tästä johtuen suositukset "kasviksia paljon" toimii. Kaloreita on lähes mahdotonta saada liikaa, jos syö pelkästään kasviksia. Ainoa poikkeus on, jos kasvikset upottaa järjettömiin määriin kastikkeita, joissa saattaa taas olla paljonkin kaloreita.

        Kaikkien "dieettien" toiminta perustuu kalorivajeeseen.

        Lue kirjoitus "Twinkie diet"

        http://edition.cnn.com/2010/HEALTH/11/08/twinkie.diet.professor/index.html

        "For 10 weeks, Mark Haub, a professor of human nutrition at Kansas State University, ate one of these sugary cakelets every three hours, instead of meals. To add variety in his steady stream of Hostess and Little Debbie snacks, Haub munched on Doritos chips, sugary cereals and Oreos, too.
        His premise: That in weight loss, pure calorie counting is what matters most -- not the nutritional value of the food."

        Pelkkää roskaruokaa, paino putosi ja kaikki terveysarvot paranivat.

        Itsensä on helppo myös lihottaa "terveellisillä ruuilla". Monet ihmiset pitävät tekosyynä "voin syödä tätä niin paljon kuin haluan koska tämä on terveellistä".

        Hiilihydraatti 1g/4kcal
        Proteiini 1g/4kcal
        Rasva 1g/9kcal

        Proteiineissa on se hyöty, että keholla on suurempi työ kuluttaa proteiinia. Lue

        http://en.wikipedia.org/wiki/Thermic_effect_of_food

        Tässä mielessä "kalori ei ole pelkästään kalori". Painon pudotus perustuu kuitenkin aina siihen, että syö vähemmän kuin kuluttaa.

        Koska nyt olet niin lihava ei ole muuta olennaista kuin se, että tiputat päivittäiset kalorit tasolle, jossa luot merkittävän kalorivajeen. Kun painoa on saatu lähtemään kunnolla pois tulee keskittyä enemmän strategioihin, joilla rasvaprosentin pystyy saamaan minimaaliseksi.

        Tämä on kuitenkin vasta olennaista kun olet saanut suurimmat läskit pois. Mikään äärimmäinen strategia alussa ei ole kannattavaa koska haluat pitkäaikaiset tulokset. Mikä tahansa keino, jolla kalorit saadaan alas ja pystyt pysymään kyseisessä tyylissä. Älä siis karsi turhaan mitään tiettyjä pitämiäsi ruokia pois vaan kontrolloi vain kyseisten ruokien määrät.

        On hupaisaa miten monet lihavat karppaajat tai vegaanit ovat sokeita kalorien totuudelle. Osille ihmisistä ei sovi gluteeni tai vaikkapa maitotuotteet. Mikään yksittäinen ruoka-ainetta ei ole tarpeellista poistaa, ellet saa siitä mitään negatiivisia haittavaikutuksia. Maitoa huonosti sietävät ihmiset voivat nauttia laktoosittomia tuotteita ja taas keliakiasta kärsivillä on paljon gluteenittomia vaihtoehtoja nautittavana.

        Kuntoilemalla ahkerasti pystyt tietysti saamaan vielä suuremman kalorivajeen ja samoin syömään enemmän.

        Helpoin tapa pysyä kuntoilun parissa on löytää harrastuksia, joissa liikkuminen tapahtuu huomaamatta mukavalla tavalla. Kaikki liikunta on kuitenkin hyvästä, kunhan et saa kyseisestä aktiviteetista urheiluvammoja. Mihinkään äärimmäisyyksiin ei tarvitse mennä, joten älä turhaan aloita kuntoilemaan kuten ammattiurheilija välittömästi. Kuntosalilla voit keskittyä "isoihin liikkeisiin" jalkakyykkyyn, maastavetoon, penkkipunnerrukseen ja ylätaljaan koska et pysty vielä tekemään leukoja.

        Huomaa ettet ole koskaan laihduttanut vaikka teoriatietämystä löytyykin. Kalorit tottakai ratkaisee mutta laihduttaessa jätetään ensin kaikista turhimmat pois mitkä eivät pidä nälkää eli kaloripitoiset juomat.

        Ikävä olla nälissään useita kuukausia jonka aloittajan laihdutuskin vaatii ja liiallinen nälkä laihdutuksen yleensä lopettaakin. Siksi kannattaa syödä mahdollisimman täyttäviä ruokia joissa kaloreita mahdollisimman vähän.

      • Mark Hauberi
        3+14 kirjoitti:

        "Mysli, jugurtti ja tuoremehu ovat useimmiten pelkkää sokeria eli lihottavaa ja epäterveellistä."

        Olisit tosta alusta lukenut niin sinäkin ehkä olisit tajunnut, että se riippuu ihan siitä kuinka paljon sitä mysliä, jugurttia ja tuoremehua käyttää. Mikään yksittäinen ruoka ei automaattisesti ole "lihottavaa" vaan kalorit ratkaisee lihoatko vai et. Menemällä kohti terveellisempää painoa on lähes poikkeuksetta terveellistä vaikka lopputulos oltaisiin saatu "epäterveellisillä" valinnoilla.

        Pelkkää roskaruokaa syömälläkin voi laihtua kuten Twinkie Diet Mark Haub osoittaa. Kun ylipainoinen ihminen laihtuu hänen terveysarvonsa lähes poikkeuksetta paranee vaikka normaalipaino oltaisiin saavutettu roskaruokaa syömällä. Lue aikaisempaa perustelut.

        Tuoremehu kun puhutaan aidosta hedelmistä puristetusta tuoremehusta on loistava valinta. Jugurteissa on myös paljon eroja. Luonnonjugurtti, turkkilainen jugurtti jne.

        Jos puhutaan jugurtista, joka on lähinnä vain sokeria tai tuoremehusta, jonka kanssa ei ole mitään tekemistä oikean mehun suhteen on kyseisten kalorien juominen/syöminen turhaa ellei siitä tule orgasmiakin kovempaa psykologista tyydytystä.

        Oletko joku "Twinkie Diet Mark Haub" -mainos vai mikä tuolla sivustolla on niin erikoista?

      • H-i-t-a-a-s-t-i
        Mark Hauberi kirjoitti:

        Oletko joku "Twinkie Diet Mark Haub" -mainos vai mikä tuolla sivustolla on niin erikoista?

        Kalorit ratkaisee, ei siinä mitään erikoista ole. Syöt ja juot vähemmän kaloreita kuin kulutat niin painosi putoaa. "Erikoista" monille hieman yksinkertaisemmille ihmisille on se, että kyseiset kalorit voivat tulla aivan mistä tahansa epäterveellisistä ruuista.

        Kun kalorit tulevat epäterveellisistä ruuista mutta paino menee kohti parempaa terveysarvot paranevat. Tämä lienee yllättävää?

        Olutta, pizzaa, karkkeja, suklaata, virvoitusjuomia jne. ja terveysarvot voivat silti parantua.

        Tämä näköjään vielä piti kerrata. Toivottavasti nyt ymmärsit koska muuten selkeä asia ei mene valitettavan pieneen ymmärrykseesi.

      • Hohhooh
        scabbi kirjoitti:

        No ensin tutki ruokatottumuksesi.
        Näitä voit syödä: kasvikset, tumma leipä,kala,jogurtit,kahvi,tee,tuoremehu.
        Näihin 'l' koske: liha(jos syöt lihaa korkeintaan broileri/kalkkuna),sipsit,rasvaiset ruat yleensä,olut,lomkerot,sidukat yms.
        Tällaista ruokavaliota meikäläinen noudattelee:
        1. Aamulla 1 kuppi kahvia,tuoremehu.Mysli ja jogurtti
        2. Päivällä 1-2 leipää jossa juustoa ja tomaatti/salaatti
        3. Iltapäivällä esim. sipulikeitto,tai kasviskeitto,tai kukkaksaalimunakas.
        4.illalla 2 leipää juustolla ja vihreää päälle.
        Olen siis kasvissyöjä ja painoni on vakiintunut n.75 kg.pituus 180 ja ikää jo 54.
        Kroppa hyvässä kunnossa.
        LIHANSYÖJÄT: VAROKAA, sillä lihasta tulee kroppaanne paljon kasvuhormoneja ja antibiootteja joita eläimille syöteään.

        Treeni: Itse lenkkeilen ja treenaan punttia.
        Sinulle lenkkeily ei vielä käy koska painosi on niin korkea. Rikot polvesi ja rasitat liikaa niveliä.
        Aloita kuntopyörällä. Ensin 30 min ja muutaman viikon päästä 60 min.
        Punttia voit tehdä, mutta muista että se lisää ruokahalua.
        Pieni vinkki vielä: ennen ruokailua, juo 1/2-1 litra vettä.Vatsasi tuntuu täydemmältä eikä ruokaa mahdu niin paljon. Niin ja vielä. Syö usein, mutta vähän, näin vatsasi pienenne ja tulet nopeammin täyteen.
        Ja vielä tärkein: Aloita vatsalihasten tekeminen, se painaa vatsaasi kasaan
        ja saavutat nopeammin tuloksia. Tee varovasti, ette riko itseäsi.
        Itse teen n. 300 vatsaax3 viikossa..

        300 vatsaa kolmesti viikossa. Nyt repes totaalisesti. Plus toi, että juo litra vettä ennen ruokailua. xD Ei jumaliste soikoon mitä pashaa.

        Tuo papparainen neuvoo aloittajaa huuhtelemaan tehokkaasti elimistöstään kaikki ravinteet mäkeen. Desistä kolmeen per hereilläolotunti riippuen hikoilun ja lämpötilan määrästä. Tuohon lasketaan kaikki neste, ei pelkästään vettä, muutakin saa/pitäisi juoda. Turha alkaa vesipaastolle, siitä ei seuraa kun harmia.

        Kun haluaa rasvan palamaan, pitää liikuttaa isoja lihasryhmiä (kävely, uinti, pyöräily, hiihto, soutu jne hyviä). Jollain vatsalihaksien nylppäämisellä ei mitään näkyvää tulosta saa aikaan. Rasvaprosenttia kirimään, jotta ne vatsalihakset voisivat joskus näkyä.

        Salitreeni on ihan kivaa sisähommaa, mutta painonpudotukseen tarvitaan mukaan ne yli 45minsaa kestävät kävelyt tms, jotta jälkipoltosta saadaan suurin mahdollinen hyöty irti. Rasva palaa vielä lenkin jälkeenkin, jos ei mennä mössöttämään rasvaa. Kevyt hiilari-proteiini snacks (proteiinipirtelö esim pakastevadelmilla) ja kehossa käy kiva kihinä vielä hyvän tovin.

        Syömällä kaikkea monipuolisesti ja järkevästi, tuetaan terveyttä ja hyvää painonhallintaa. Kohtuudella ja usein, ottaen huomioon peruskulutus, työn fyysisyys jne.

        Tsemppiä aloittajalle.

      • treeni-taavi

        Sehän on vain hyvä että lihasta saa kasvuhorkkaa nii ei tartte turvautua kiellettyihin aineisiin. Ja antibiootit pitävät syysflunssan kaukana nii et jaksaa treenata ja treenata ja reenata...

      • Mark Hauberi
        H-i-t-a-a-s-t-i kirjoitti:

        Kalorit ratkaisee, ei siinä mitään erikoista ole. Syöt ja juot vähemmän kaloreita kuin kulutat niin painosi putoaa. "Erikoista" monille hieman yksinkertaisemmille ihmisille on se, että kyseiset kalorit voivat tulla aivan mistä tahansa epäterveellisistä ruuista.

        Kun kalorit tulevat epäterveellisistä ruuista mutta paino menee kohti parempaa terveysarvot paranevat. Tämä lienee yllättävää?

        Olutta, pizzaa, karkkeja, suklaata, virvoitusjuomia jne. ja terveysarvot voivat silti parantua.

        Tämä näköjään vielä piti kerrata. Toivottavasti nyt ymmärsit koska muuten selkeä asia ei mene valitettavan pieneen ymmärrykseesi.

        Siinä ei ole mitään erikoista että laihtuessa terveysarvot paranevat tai siinä että kaloreita alle kulutuksen syömällä laihtuu. Ihan perusasioita.

        Mitä erikoista juuri tuolla "Twinkie Diet Mark Haub":lla on tarjottavana kun sitä niin mainostat moneen kertaan? Ymmärsitkö vai kirjoitanko hitaammin?

      • Vai et 45min kävely?
        Hohhooh kirjoitti:

        300 vatsaa kolmesti viikossa. Nyt repes totaalisesti. Plus toi, että juo litra vettä ennen ruokailua. xD Ei jumaliste soikoon mitä pashaa.

        Tuo papparainen neuvoo aloittajaa huuhtelemaan tehokkaasti elimistöstään kaikki ravinteet mäkeen. Desistä kolmeen per hereilläolotunti riippuen hikoilun ja lämpötilan määrästä. Tuohon lasketaan kaikki neste, ei pelkästään vettä, muutakin saa/pitäisi juoda. Turha alkaa vesipaastolle, siitä ei seuraa kun harmia.

        Kun haluaa rasvan palamaan, pitää liikuttaa isoja lihasryhmiä (kävely, uinti, pyöräily, hiihto, soutu jne hyviä). Jollain vatsalihaksien nylppäämisellä ei mitään näkyvää tulosta saa aikaan. Rasvaprosenttia kirimään, jotta ne vatsalihakset voisivat joskus näkyä.

        Salitreeni on ihan kivaa sisähommaa, mutta painonpudotukseen tarvitaan mukaan ne yli 45minsaa kestävät kävelyt tms, jotta jälkipoltosta saadaan suurin mahdollinen hyöty irti. Rasva palaa vielä lenkin jälkeenkin, jos ei mennä mössöttämään rasvaa. Kevyt hiilari-proteiini snacks (proteiinipirtelö esim pakastevadelmilla) ja kehossa käy kiva kihinä vielä hyvän tovin.

        Syömällä kaikkea monipuolisesti ja järkevästi, tuetaan terveyttä ja hyvää painonhallintaa. Kohtuudella ja usein, ottaen huomioon peruskulutus, työn fyysisyys jne.

        Tsemppiä aloittajalle.

        "painonpudotukseen tarvitaan mukaan ne yli 45minsaa kestävät kävelyt"

        Ei tietenkään tarvita. Kuten tuolla ihan alussa selkeästi asia käydään läpi. Ainoa asia, jota tarvitaan on kalorivaje.

    • Vähän vinkkiä

      Ok..

      Ruokapuoli ensin kuntoon. Miten olisi Jutan dieetti miehille?

      Sitten kuntosalille 3-4 kertaa viikossa ja 5 kertaa tunnin kävelylenkki. Myöhemmin sitten hölkkää kun paino on jo tippunut, muuten hajoaa nivelet. Yksi hyvä monipuolinen ja taatusti toimiva liikuntaharrastus on CrossFit.

      Salilla Arnoldin kultainen kuusikko ja lisukkeeksi jos haluat vemputukset laitteissa.

      Googleta, noi on ainakin yksinkertaista takuutavaraa alkuun. Sun taustalla tulee varmasti nopeasti tuloksia!

      • aOEa

        Tosi hyviä neuvoja nimimerkillä 'Vähän vinkkiä'

        Jutta,sali,crossfit,googleta ??!!!

        Kuvaa hyvin nykypäivän trendejä. Ei ihme ,ettei enää pärjätä kovissa lajeiss kuten yleisurheilu.

        Lähde nyt aluksi sinne lenkille. Kävele. Väliin hölkkää. Siitä se pikkuhiljaa.
        Vuoden kulutta olet jo huomattavasti kevyempi.
        Lihaskuntoa omalla kehonpainolla. Salilla käy lähinnä narsistit ja seksuaalisesti erikoistuneet ihmiset.

        Ruokavaliosi on ilmeisesti päin persettä,koska kiloja on kertynyt. Vähennä alkoholia. Tuskin pelkällä ruoalla olet painosi saavuttanut.

        Kärsivällisyyttä ja aerobista liikunta. helppo nakki !

    • ssooppii

      Liikunnan puolelta ehdottaisin kävelyä ja kahvakuulaa.
      Suosittelen että menet jollekin kahvakuulakurssille. Koordinaatiota varmaan löytyy aikaisemmalta pohjalta, nuoruusvuosilta. Se vain täytyy kaivaa esiin. Opit luultavasti liikkeet nopeasti. Sitten kun kahvakuulan liikepankki on kasvanut siellä kurssilla, osta kotiin kahvakuula tai kaksi.
      Olisi hyvä jos vahvistuminen alkaisi sisältä ulospäin. Kahvakuula olisi siihen mainio väline.
      Aerobisen liikunnan puolelta vielä voisi kokeilla sellaista liikuntaa, joka ei rasita polviniveltä kohtuuttomasti. Pyöräily, uinti, hiihto.
      Kun olen erilaisten liikkujien kanssa ollut tekemisissä, niin olen havainnut että miehillä on taakkana nuo nuoruusvuosien uroteot.
      Ota zen -asenne käyttöön. Se mikä oli ennen oli joskus, nyt eletään tätä päivää. Hyväksy nykyinen ruumiisi ja ala tehdä sen kanssa töitä, tee työtä kehosi puolesta ja sen kanssa yhteisymmärryksessä, ei sitä vastaan.

    • lifemocker

      http://www.iltalehti.fi/terveys/knarkisto.shtml

      kannattaa myös tuolta etsiä kysymys jossa suht samanlainen tilanne kuin sinulla ja tsekata vastaus.

      ja sitten ihan perusjutut (tiedät varmaan jo itsekkin nämä)

      ja laihduttaminenhan lähtee RUOKAVALIOSTA 70%:sti eli vain pieniosa laihduttamista on sitä kuntoilua.

      ihan ensinnä pitäisi laittaa ruokalutottumukset KOKONAAN uusiksi PYSYVÄSTI ja sitten SIIHEN PÄÄLLE alkaa lenkkeilemään/liikkumaan. sitä tartteis (alussa/laihduttaessa) ainakin 5x viikossa harrastaa liikuntaa, vähintään tunti per kerta ja siivota kaikki pa$ka pois ruokalistalta ja syödä vain terveellisesti. sitten kun on jonkun verran saanut painoa pudotettua, niin sitten halutessasi voit siirtyä lihaksia kasvattavaan treeniin

      eli alussa ensinnä keskitytään siihen aerobiseen, rasvaa polttavaan liikuntaan eli parannetaan kestävyyttä. tai jos salillakin käy niin tekee pitempiä sarjoja pienemmillä painoilla niin saat poltettua enemmän niitä kaloreita. sitten myöhemmin esim 3x viikossa salia niin saa ylläpidettyä haluttua kuntoa

      muista vaan aloittaa silleen "kevyesti" ettet heti revitytä itseäsi ja kroppaasi rikki! vaikka tuntuisikin hölmölle niin kun aloitat kevyemmin ja sitten pikkuhiljaa lisäät joko lenkin pituutta & tahtia tai sitten salilla toistojen ja painojen määrää niin kroppasi pysyy mukana, eikä sulla ole joka paikka pa$kana parin ekan päivän jälkeen

      • ExUrheilijaNykLäski

        Kiitokset vaan vastauksista, etenkin sulla Lifemocker oli hyvää faktaa.

        Näin todella olen tehnytkin, koittanut hillitä alkuintoa ja tehny järkevyyden rajoissa kaikkee mutta tosiaan ei liikaa aluksi. Alotin lupaamani salit maanantaina 2.9 ja sunnuntainahan tässä olsi 2 viikkoa täynnä.

        Aerobisista oon tehny reilusti juoksumattoa,kuntopyörää,hiihtokonetta, käyny muuten kävelyllä. Rankinta(kivointa) on ollut spinning tunnit, joilla toki olen aiemminkin lähivuosina ollut.

        Lihaskuntoa olen vetäny salilaitteilla.Mulle aprikin ohjelmaa aikanan tehty, 3 x 15 sarjoja on ollut se yleisin teema mitä mulla on ollut. Sillä olen päässy alkuun. Kahvakuulaa kävin kokeilee ja sit jotain ryhmäliikuntaa minkä nimee en muista.

        Jopa joogassa ja vesijumpassakin käännyin kokeilemassa, kaikkea teen mitä kerkiän. On ne taivutukset aika rankkoja ja hyvin ne jotkut upeat daamit taipuu ja jaksaa olla niissä asennoissa.... mäkin taistelen kykyni mukaan.

        Välipäiviä oon koittanu välillä pitää, mutta huomenna sunnuntaina on jo pari ohjelmaa mitä teen ja maanantaina oma kuntosali ohjelma.

        Ruokavaliota olen tosissaan kattonut, olen jättänyt limut pois, ennen join 1-2 litraa päivässä sokerilimua. Vissy korvaa nyt saman, olen kai addikti hiilihappojuomille. Pitäis ostaa Gigantista sellanen hiilihappokone.

        Tasasesti olen syönyt monta kertaa pieniä annoksia päivässä, ja huolellisesti proteiinia.Jopa proteiinijauhot urheilun jälkeen ottanu esiin ;).

        Vielä en tiedä varsinaisia tuloksia, olo on hyvä tai ainakin parempi. Paino on vielä joitakin kiloja yli satasen, mutta on lähtenyt hyvin. Toki ainakin junnunan mulla treenauksesta/syömisestä riippuen paino saattpi olla 69-80 kiloa vajaan viikon sisällä. Sitä ei moni uskonut,mut tosiaan saattoi olla 11 kilon differenssi.

        Nyt kai jotain alkuhikoilua ja nestettä lähtenyt, kai hiukkasne rasvaakin, mutta lukemista 110 on jo tultu reilusti alas.Mulla en ekat kilot vaan heiluu ylös ja alas jostain syystä ja silloin teininä rajummin.

        Eipä tässä kummempii, liikuntaa harrastetaan nyt ja koetetaan jos pääsis läskeistä eroon ja olsi vaikak ensi kesänä juoksulenkki kunnossa...

    • Plösö

      Hyviä vinkkejä minullekin! Olen entinen solakka urheilijanuorukainen, nykyinen keski-ikäinen plösö.

    • temppis71

      vuosi sitten aloitin samoilla mitoilla, nyt 71kg... Tiedostin että n. 7oookcal on kilo läskiä. Siitä sitten vaan laskeskelemaan, lenkkeily ja liikunta alkoi noin 10kg laihtumisen jälkeen...

    • mek

      Aloita ensin vaikka 10 km kävelyllä 3-6 kertaa viikossa ja siihen uuintia ja punttisaliharjoittelua 2-4 kertaa viikossa ja aloita rauhallisesti niin kahden kuukauden jälkeen voit lisätä tehoja kun peruskunto on noussut ja kroppa kestää harjoittelua. Uinti on paras kuntourheilumuoto kun se ei käy niveliin ja semmoiset 500-3000 metriä keralla uintia mihin kunto rittää ja vuoden päästä olet kunnossa js se siitä.

      • unohda puntit

        ****Aloita ensin vaikka 10 km kävelyllä 3-6 kertaa viikossa****

        Juuri näin. Itse olin nuorena alle kolmen tunnin maratoonari. Kun juokseminen jäi niin painoa tuli ja rapakunto sen myötä. Jäätyäni eläkkeelle ryhdyin sauvakävelemään ja katsoin mitä suuhuni pistin. Paino ei pelkällä kävelyllä tietenkään putoa. Ensin tein vain 5-6 km:n lenkkejä, sitten lenkit pitenivät 15-20 kilometriin. Joskus sunnuntaisin 30 km.
        Paino laski ja kunto nousi. Sitten siirryin sauvakävelystä kesällä rullasuksihiihtoon ja talvella lumille. Nyt on viime vuosina mennyt jo 3000 km yhteensä, sekä rullilla, että normaaleilla suksilla. Kunto on kohtalaisen hyvä ja olen melkoisen hoikkakin. En tosin enää ihan niin hoikka, kuin maratonaikoina.

    • 1122334455667788

      Hommakkaa "plösöt" ittelle 25-30:nen, tooosi firiili winkulelu. Siinä kipeniä riittää ja turhat kilot lähtee. Winkulelua kun winguttaa yökaudet ja yrittää sovitella "ylityöt" muun porukan tekemisiin, nin se se luteita rassaa. On vahdattava, ettei käry käy ja winguttelu on kovin hauskaa ja terweellistä, Aika ja kilot menee wahdatessa, ettei muut plösöt pääse "oman" lelun kimppuun, eikä vanha lelu huomaa mitään.

    • Bäjä-Mäjä-Läjä.)

      Melkoisia liikunnan "maistereita", tänne kirjoittaneet. On esitetty puhdasta suomen kieltä, ja esityksissä on hyvät kappalejaot. Sinänsä kirjoittajat: "2-vink" & "X-uhr" ovat onnistuneet muodostamaan kirjoituksillaan erittäin selkeän esitystavan kaiken kaikkiaan. Ehkä heidän molempien kuntokin on... jopa täysin kohdillaan.

      En haluasi mitenkään kiritisoida viittoessani kirjoittajaan "lifemocker", joten sanon että suunilleen olet lyönyt pöytään faktat ja korostanut sopivasti ISOIN KIRJAIMIN ja, että tuo mainitsemasi ensin ruoka ja sitten hölkkä on toki sellainen luonteva LIIKUNTAMUODON VALINTA (kun monesti kuntosalivälineet uupuu kotoa tai sali on liian kaukana), _varsinkin_sellaisille_, jotka eivät ole lähtötilanteessa jo ylipainoisia.

      Mutta mitä tulee aiheeseen noin yleisiemmin, niin on ISOIN kirjaimin korostettava, että kovalla asfalttialustalla hölkkä ILMAN PEHMEITÄ kantapään kohdan AIR -tyyppisiä lenkkikenkiä olisi urheilua aloittaessa RISKI, sillä sellaisella alustalla voi saada rasituvammoja mm. niveliin. PEHMEÄ _JuoksuAlusta_ on siis hyvin tärkeä PINENTÄMÄÄN kys. RISKIÄ joillakin urheilun aloittajilla!

      Äijien kohdalla juoksuradan VALINTA on helpompaa kun taas tapauksissa: PAINAVIEN äijien, pitäisi siis kys. hölkkäämiseen etsiä esim. pururatoja, jos niitä on sopivan lähellä. Metsäpolut ovat haasteellisia nilkoille ja sinne täytyisi olla todella hyvin sidotut, tukevat lenkkikengät. Maanmittaulaitoksen ylläpitämä karttapalvelu: Retkikartta.fi ja eräa kartta-aineisto: "Bike&HIke DE" - niistä voi löytää kys. ratoja...,
      oman paikkakunnan alueelta tai lähimaastosta.

      NIIN ja kaiken kukkuraksi ja valittujen aloitusten ja mahdollisen tauon päälle, yksi Omega -rasvojen ja D-vitamiinien yms. lisäksi masennusta torjuva sekä kaloreita polttava vaikutus on ÄIJILLÄ se kun he saavat naiselta "Syssymmällä" eli käy ns. peikkomainen FLAKSI!

      • kkhkllyjlöjklö

        Tämä on keskustelusaitti EIKÄ ÄIDINKIELENKOE SAATANAN N EROPATTI

    • Sohfis

      Älä tee mitään! Ruokahalusi vain kasvaa,tupakointi laihuttaa ja nukkuminen!

    • Nyt 186/96

      Tunti sauvakävelyä 6krt viikossa. Aluksi tasavauhtista, sitten rytmität viikon niin, että tulee 2 tasavauhtista ja yksi kova päivä, jolloin esim ylämäet vedät täysillä.

      Eli aloita tasavautisesta rauhallisesta sauvakävelylenkistä ja 2kk jälkeen siirryt "kovennettuun".

      Kaikki voimaharjoittelut voit tehdä oman kehon painolla,etunojapunnerrukset,vatsaliikkeet ym.

      Ruoka: kanaa ja kalaa vuoropäivin. Lehtisalaattia,tomaattia,rasvaton, maitorahka pilttipurkillinen sekaan esim luumupilttiä tai mangopilttiä.

      Kalatabletti monivitamiintabletti joka päivä.

      Mulla painosta pois ajassa 13kk ,7,8kg. LÄHES KAIKKI MAHAN KOHDALTA.

      Verensokeriarvot normalisoituivat täysin, jota lääkärikin hieman ihmetteli.

    • -11 kg kävelemällä

      Jos et ole liikkunut yhtään moneen vuoteen, niin ota iisisti. Itse aloitin alkuvuonna saman kampanjan, painoa lähtötilanteessa 99,7.. Tippui kolmessa kuukaudessa 11 kg pelkästään kävelemällä. Kesällä ei enää ole tippunut koska liikunta väheni ja olut alkoi maistumaan. Ei kyllä noussutkaan. Siitä olen iloinen, että samassa rytäkässä lopetin tupakoinnin, ja olo on aivan toinen kuin vuosi sitten.

      Ruokavaliota en ole muuttanut, tosin ehkä pahin mättö (pizzat ja kebapit) on jäänyt pois, ei vaan tee mieli enää sitä kakkaa suuhun työntää.

      • -11 kg kävelemällä

        jatkan vielä.. niin ja sitä kävelyä pitää tehdä paljon sitten.. minulla 550 kilometriä ja 102 tuntia takana huhtikuun alun jälkeen... Osa on kyllä hölkkää, mutta suurin osa kävelyä. Itse pyrin kulkemaan eri reittejä mahdollisimman paljon, etenkin metsissä, ja usein on radio mukana kuulokkeiden kautta.

    • MetsäänTahdotMennäNy

      Kävele metsässä!
      Se rasittaa tukilihaksia mukavasti, kun maasto ei ole tasainen, ja pitää astua epätavaisille pinnoille, ja pitempiä ja lyhyempi askelia. Paljon parempi alku kuin treenaamattomalle lenkkeillä tasaisella asfaltilla joka kourmittaa hyvin epätasaisesti lihaksia ja niveliä.

    • eepro1

      Olen 36 vuotias mies ja lähtö painoni oli 101kg. Olen dietannut 5/2 diettiä, jossa rajoitetan 2 päivänä viikossa alle 600cal ja muina päivinä voi syödä mitä haluaa. Tiputin sillä aluksi 15kg, jonka aikana harrastin pyöräilyä ja kun saavutin 80kg rupesin juoksemaan lyhyitä lenkkejä. On tärkeää tiputtaa painoa ennen lenkkeilyä, sillä polvet/ lonkat eivät kestä yli painoisena juoksemista. Juoksu polveen kohdistuu kehon kolminkertainen paino, joten 20kg pudotus ennen lenkkeilyä on varma suoja keino loukkaantumisilta. Painan nyt 75kg ja olen elämäni kunnossa ainakin näytän siltä jos ei muuta=)

    • Myös remontissa

      Mitäköhän AP:lle kuuluu? Puolitoista kuukautta mennyt.

    • öpöp

      Aloita lenkkeilly niin sillä se rasva ja paino lähtee tositehokkaasti ja on myös kuntoa kohtaaa. Kunnon hiki päälle tunnin ajaksi lenkillä muutamia kertoja viikossa (vaikka tasavauhtiasia lenkkejä, tasaisessa maastossa), niin kyllä palaa kaloreita. Lenkkeilyssä ei voi myös huijata rasitustason pitämisen kanssa, sillä vauhti tippuu ja pysähtyy heti jos homman lopettaa. Ruuan merkitys painon pudotukseen muodostuu sitä isommaksi mitä enemmän harjoittelusi on saliharjoittelua (koska kaloreita kuluu silloin huomattavasti vähemmän, lihas masssa kasvaa).

    • Totuus

      Vaikka vähähiilihydraattisen ruoan syöjiä täälläkin mollataan niin oman kokemuksen perusteella suosittelen sitä. Jätä einekset kauppaan, osta raaka-aineet ja valmista itse.

      Menee muutama viikko että oppii kävelemään kaupassa tiettyjen hyllyjen ohi mutta kyllä se siitä iloksi muuttuu.

      Usein vhh:sta ajatellaan että se on voin ja lihan syömistä pelkästään, mutta oikeasti siihen kuuluu paljon kasviksia lisäksi.

      Itse aloittelin Antti Heikkilän opetuksilla ja ne onkin hyviä. Hyvää tsemppiä on myös katsoa www.koltta.com missä ISO mies pudotti painoaan hiilareita vähentämällä.

      Koska vhh-ruoka sisältää hyvin proteiinia se auttaa myös lihasten kasvua salilla. Monet muut dieetit vie läskin ohella myös lihasmassan. Ja kun dieetti loppuu niin läskit palaa takaisin.

      Vhh:n voi ottaa turvallisesti loppuelämän ruokavalioksi.

      Ps. Minulla tippui vuodessa reilu 10kg ja nyt olen normaalipainoinen. Vhh:ta noin takana noin 3v.

    • 60 % aerobista liikuntaa ja 40% lihaskuntoilua.

      Ruokavaliosta sokerit ja rasvat pois. "Karkkipäivä" kerran viikossa.

      Säännöllinen harjoittelu. Tee sitä mistä tykkäät, kunhan teet säännöllisesti.

      Lihaskunto kannattaa treenata monipuolisesti, eli eri puolilta eri liikkein.

      Jos haluat laihtua, syöt vähemmän kuin kulutat. Laske päiväittäinen energiatarpeesi ja laadi sen mukainen dieetti, jossa kalorimäärä on jonkin verran vähemmän kuin tarpeesi.

      Onnistut kun motivaatio on hyvä, ja harjoittelu säännöllistä, onnea matkaan!

    • Hoikka äijänköriläs

      Itse tiputin painon vähentämällä maidon määrää ja käyttämällä se sijaan vettä ruokajuomana. Rasvaa ja sokeria välttelin mutta en kokonaan hylännyt. Joskus hillomunkkikahvitkin join baarissa kun mieli teki. Alkoholin rajoitin kuivaan viiniin kerran viikossa ja sitäkin rajallinen määrä. Joskus olusillakin tosin kävin.
      Ruoka-annosten määrää pienensin vähintaan kolmanneksen, mutta sisältöä en juuri muuttanut.
      Muutamassa viikossa asiaan tottui, eikä asiaan kiinnittänyt enää mitään huomiota.

      Ostin laadukkaan kuntopyörän jossa on tietokonepohjainen mittaus.
      Katsoin Mentalistia ja muita sarjoja samalla kun poljin kuntopyörää.
      Polkeminen kesti viitisen kertaa viikossa tunnista kahteen mutta ei tappotahdilla. Vettä join litran verran polkemisen aikana. Kaloreita kului 400 ja 800 kcal. verran, vähän TV-ohjelman pituudesta riippuen. Viikonloppuina en polkenut juuri koskaan vaan lepäilin.
      Painoa tippui talven aikana 25 kiloa eikä elämäntapoja tarvinnut muuttaa sellaiseksi että entiseen olisi kaipuuta.

      Älä käy joka päivä puntarissa. Lukemat heittelee päivittäin mm. nautitun. suolamäärän mukaan. Lomalla ja juhlatilaisuuksissa nauti reilusti olostasi. Ei lyhytaikainen ylensyöti ketään lihota, pikemminkin estää elimistöä siirtymästä "säästöliekille".

      Kun on elämäntapamuutoksesta kysymys niin liika paino on ainakin itselläni pysynyt poissa.

      Ei jos, vaan kun joskus sorrut niin älä lopeta. Ei yksi sortuminen mitään tuhoa kunhan et anna sen vaikuttaa uusiutuneeseen elämäntapaasi.
      Ethän ylinopussakon saatuasikaan ala ajamaan jatkuvasti ylinopeutta vaan otat opiksi.

    • Hah hah haa. Taas oikein keskitty juttu. Kovakuntoinen ollut eikä tiedä mitä pitäisi tehdä. Dementia iskenyt???

      • Marja vai olinko?

        Ikää oli jo 36v niin varmasti dementia iskenyt ;)

      • mmmmmmmmmmmmmmm

        Nipinnapin täysikäsenä on vielä lapsuuden fyysiset voimat ja energia tallella. 30v. en usko että on.

    • JooPee

      Juo jääkylmää vettä, niin saat negatiivisia kaloreita (keho joutuu lämmittämään 0 kcal veden eli käyttämään siihen energiaa)

      • Dr. Darden

        Oho. Tossapa palaakin paljon kaloreita Darden. Juonko sen 6 litraa jääkylmää vettä päivässä Darden?

    • paasto

      2/5 paasto välittömästi käyntiin. Muutaman viikon päästä joka aamu jooga tyyppinen voimistelu kotona. Taas muutama viikko eteenpäin ja nyt pitkät kävelylenkit 5-10 km 3-4 krt./vk. Edelleen muutaman viikon päästä vielä vesijuoksu ohjelmistoon joka toinen pv. 1/2 vuoden päästä on kaikki veriarvot hyvät ja paino on pudonnut 110:stä 90 :een.

    • _SiS-

      tehkää mitä tahansa poppakonsteja haluatte.. Fitfarmin "jutta dieetti" toimii varmasti. elokuun 12.pvä siskon suosituksesta aloitin kokeilemaan ja kuudessa viikossa lähti 10kiloa pelkästään syömällä sen ohjeen mukaisesti. nyt olen sen jälkeen jatkanut sen mukaisesti että noudatan kyllä ohjeita mutta sallin myös ihan kaikki mielihalutkin sopivissa määrin. ei joka päivä ei joka viikkoa mutta sillon tällön. ei ole ikävä niitä aikoja kun mässäilin mitä halusin 24/7. silti on paino pudonnut vielä 5kiloa dieetin "lopettamisen" jälkeen.

    • entinen läski

      Varaa aikaa 15 kk, ei missään nimessä vähempää. Joo, painon saa alemmas nopeamminkin, mutta se ei kannata.
      Painonpudotuksen tärkein seikka on ruokavalio - muuta se.

      Älä harrasta alkuun liikuntaa enempää kuin 1-2 krt/viikossa, tunnin kävely tai uinti on hyvä alku.
      Punnerrukset, vatsa- ja selkälihasliikkeet kerta pari viikkoon on kanssa hyvä, samoin leuanveto (tai sen yritys) - niissä näet edistymisen.
      3-4 kk päästä voi lisätä hikiliikunnan määrää.

      • Personal Trainer 75

        Ja mihinköhän perustat moisen 1-2 krt/viikossa korkeintaan :) Voi itku Liikuntaa voi harrastaa vaikka joka päivä ja nyt en tarkoita kokonaisvaltaista salillakäyntiä vaan joka päivä voit käydä vaikka kävelemässä jne ja toi 3-4 kk päästä voit lisätä hikiliikunnan määrää. Perustele moinen. Katsoppas kun kyseessä on vielä nuori mies eikä 80 v papparainen niin tuskin painonpudotukseen n 30 kg tarvitsee 15 kk jossei ole sohvaperuna. On sulla neuvot rupea vaikka Satsille PT:ksi

    • best2
    • karppaarska

      karppaaminen ainut keino tuolla iällä

    • Ekaterina89

      minäkin olin 167,5cm ja 95kg nuori nainen. mutta ystäväni ovat sanoneet että pikadieetit ja nopeat elämäntapa muutokset vain pahentavat tilannetta. joten olen pikkuhiljaa muunnellut suklaasta hedelmiä, sipseistä pähkinöitä, pakastepizzoista sandwicheja (ruisleipää, juustoa, salaattia, tomaattia/kurkkua) ja limsasta jäävettä tai kivennäisvettä. aurinkoa ja päivänvaloa vihaamalla käyn iltamyöhään 22.00 lenkillä/haukkaamassa happea kun olen herännyt 2tunnin päiväunilta (klo:17-19) ja hoitanut iltahommat. :) olen ihastunut ajanmyötä rehuihin vain entistä enemmän ja liikuntakin alkaa maistua joo muussakin muodossa kuin rääkkäämisenä! ja nyt mitat on 169cm ja 87kg.

    • Mies23vkl

      Paljon proteiinia ja kasviksia ruokavalioon, ravintoa muutama sata kilokaloria vähemmän kuin kulutus. Ala käymään kuntosalilla sekä juoksemassa, uimassa, hiihtämässä ja miksei pelailemassakin kaikkia mielenkiintoisia lajeja futiksesta frisbeegolfiin. Kaikki liikunta on hyväksi eikä sen tarvitse joka kerta olla sydän kurkussa treenaamista, vaikka sitäkin kannattaa tehdä.

      Lenkeillä kannattaa tehdä eri vauhtisia ja sykkeisiä juoksuja. Peruskestävyyslenkki on pitkä (1-1.5 tuntia) ja matalalla sykkeellä tehtävä lenkki. Vauhtikestävyyttä voi treenata esimerkiksi 20-30 min kovasykkeistä juoksua. Sitten vielä vedot, jolloin juokset pätkän täysiä ja kävelet sen jälkeen ja taas täysiä. Toki vetoja ei kannata vetää ensimmäisenä jos on paljon ylipainoa.

      Kuntosalilla kannattaa keskittyä isoihin perusliikkeisiin kuten maastaveto, kyykky, penkkipunnerrus, pystypunnerrus, dippipunnerrus, tempaus, leuanveto yms.

      Voimaa tulee, kunto ja motoriikka paranee sekä kilot lähtevät tasaiseen tahtiin. Ei kannata lähteä liian kovaan painonpudotukseen, koska se on vaikea ylläpitää. Pienet miinuskalorit eivät jätä näläntunnetta ja esimerkiksi joka toinen viikko voit pitää päivän, jolloin syöt vähän enemmän.

      Pyri tekemään liikkumisesta ja kevyemmin syömisestä hauskaa, jolloin motivaatio pysyy yllä. Väkisin ei kannata alkaa puurtamaan sellaista, joka ei kiinnosta. Jos ennen olit urheilullinen niin kiinnostusta urheiluun sinulta varmasti löytyy, olet vain hukannut sen.

    • AJATELKAA 1

      KORVIEN VÄLISTÄ KAIKKI LÄHTEE

    • Jo pelkästään se

      että lupaat aloittaa tämän homman kuun alussa maanantaina kertoo sen, ettei sinulle kannata mitään vinkkejä vaivautua antamaan kun et kumminkaan mitään tee.

      Jos sinulla oikeasti olisi tuloksiin johtavaa motivaatiota niin aloittaisit elämäntapamuutoksen TÄNÄÄN! etkä kuun alussa maanantaina. (vaikka siihen olisikin vain 2 päivää)

      Kyllä sinä itse tiedät tasan tarkkaan kuinka painosi putoaa! Ei sitä kenenkään pitäisi tulla sinulle neuvomaan. Ja ainoa syy miksi olet täällä on se että vellot itsepetoksen suossa ja kuvittelet että jollain vinkeillä ja kunto-ohjelmilla tilanteesi muuttuu.

      Kohdallasi on parasta aloittaa toteamalla, että olet paitsi läski, myös PASKA. Koska valehtelet itsellesi että "kyllä maanantaina alkaa uusi elämä". Tälläiset ihmiset eivät koskaan saa mitään aikaan, joten turha heille on mitään vinkkejä antaa.

      • fdsfdsfssdfds

        Kaikki ei todellakaan tiedä miten paino putoaa, vaikka luulee tietävänsä. Parempi yleensä ottaa asioista hyvin selvää ennen kuin alkaa tekemään niin välttyy monelta ongelmalta.

    • sgt.pepper-59

      kävelyä joka pvä,sen jälkeen pikkuhiljaa aloitat vetämään täysillä 100-200m spurtteja ja taas kävelyä... ja spurtteja,syke alas/ylös.. ja kohta huomaat että kuntokin on ylhäällä.

    • www.pakkotoisto.com

    • AROMI-PESÄ-ANTSA

      Tilaa tv shopista total gymm!!! Chuck Norriskin pitää vatsamakkaransa sillä pieninä!

    • ohjeet282873

      www.muskleforum.com

      Siellä ohjeet

    • Uhojbojb

      Aktiivisuutta lisää:
      Kävele portaat, kävele tai pyöräile kaikkialla (paitsi poikkeustapauksissa), vie useasti roskat, käy piknikillä tai tutkimassa luontoa jne.

      Aerobinen kunto on kunnon pohja ja sitä ilman ei voimaharjoittelukaan onnistu, kokemusta on.
      Lenkki viisi kertaa viikossa:
      uintilenkki, juoksulenkki, pyörälenkki ihan sama, kunhan tulee hiki.

      Koko kehon lihaskuntoharjoittelua.
      Aluksi n. 20 toistoa ja 2 sarjaa. Viimeiset toistot polttelevat.

      AINA LIHASHUOLTO. MOTIVAATIO LOPPUU, KUN LIHAKSET OVAT KOKOAJAN JÄYKKINÄ JA KIPEONÄ.
      LIHASKINTOON KUULUU ALKULÄMMÖT, LOPPUVERRYTTELYT, VENYTTELY JA PIKKULIHASTEN TREENAUS.
      LUE VAIKKA PAKKOTOISTOA, SIELTÄ LÖYTYY HELPOSTI.

    • laihduin 20 kg

      Muuta ruokavaliota. Kuntoilulla ei ole mitään tekemistä laihduttamisen kanssa.

      • 14+12

        Ei mitään tekemistä? Kuntoilu ei siis kuluta enemmän kaloreita kun sohvalla istuminen? Jos ihminen lisää liikuntaa mutta hän syö saman määrän ruokaa kuin aikaisemmin tällä ei ole mitään tekemistä laihduttamisen kanssa? Siinä mielessä olet oikeassa, että kuntoilu yleensä lisää ruohalua, joka johtaa taas monesti kyseisten kulutettujen kaloreiden takaisin syömiseen.

    • linjasto

      Alkoholissa voi olla paljon kaloreita jotka lihottaa.
      Syöminen vaikuttaa enemmän painoon ja ulkonäköön kuin liikunta.
      Ensisijaisesti laita ruokailuasiat kuntoon ja sitten lisäät liikuntaa oman kunnon mukaisesti. Mutta alhoholin läträämisellä/juomisella pilaa nopeasti saavutetut tulokset.
      Eli alkoholi pois kokonaan.

      • fsdfdsfds

        Ruokavalio vaikuttaa toki painoon ja ulkonäköön, mutta kyllä harrastetulla liikunnallakin on aika suuri vaikutus ulkonäköön.

    • uintiaaaa

      Aloita uimalla vaikka 3 kertaa viikossa ja jonkun tunnin uit omaan vauhtiin.Eipä sitten oikeen muuta mutta jos ei uinti inspiroi ni kävelyä sitten 3 kertaa viikossa.

    • Tyytyväinen

      Pahahajuiset treenitkamat? Kengät? Fresh K.O. sprayllä sain ainakin omat treeni kengät ja hanskat tuoksumaan hyvälle ja ikuinen paha hienhaju on poissa. Käytän spraytä myös työkenkiini sekä tavallisiin kävelykenkiin. Tuolta tilasin http://www.pkhockeysport.com/

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      97
      2793
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2370
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2150
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      16
      1934
    5. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      42
      1786
    6. 141
      1762
    7. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      45
      1757
    8. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1716
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      130
      1501
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1304
    Aihe