Moikka,
Hiukan taustatietoja tilanteestani.
Olen siis alle 25-vuotias nuori nainen. Olen ollut vuodesta 2010 töissä samassa suuressa kansainvälisessä firmassa mutta en firman kirjoilla vaan vuokratyöntekijänä.
Minulla on koulupaikka korkeakoulussa mutta olen joutunut lykkäämään aloittamista ensin kyseisten töiden takia ja sitten ulkomailla asumisen takia (missä tein siis töitä osan ajasta), eli kaksi kertaa.
Olen kuulunut työttömyyskassaan viimeiset pari vuotta.
Eli siis ongelmani on tällainen. Firmalla, missä nyt siis olen työskennellyt, on alkanut menemään heikommin, mikä tietenkin heti vaikuttaa meidän vuokrahenkilöiden työnsaantiin. Minut lomautettiin kyseisestä firmasta eikä tietoa ole kuinka kauaksi aikaa.
Kävin tietenkin työkkärissä kertomassa tilanteeni ja kyselemässä miten minun pitää toimia että saisin liitonpäivärahat. Virkailija kyseli olenko hakenut kouluun keväällä. kerroin etten ole, koska asuin ulkomailla eikä minulla ollut mahdollisuutta hakea. Ja lisäsin tietenkin että minulla on jo koulupaikka mutta olen joutunut lykkäämään sitä muutamalla vuodella. (Koulupaikka on muutenkin viimeinen vaihtoehto mitä edes harkitsen, luen parhaillaan pääsykokeisiin toiseen kouluun. En siis haluaisi edes kuluttaa opintotukikuukausia kyseiseen kouluun.)
Virkailija sitten totesi etten luultavasti ole kelpuutettu työttömyyskorvaukseen tai liitonpäivärahoihin. Kysyin että miksi sitten maksan liitolle jäsenmaksua, jos en saa edes apua silloin kun jään työttömäksi,niin virkailija vaan totesi ettei minun kannattaisi edes maksaa littoon mitään maksuja.
Onko tämä nyt ihan totta? Minä, tunnollinen nuori, joka tekisin kyllä töitä firmassani vaikka 7pv/vk, jos olisi mahdollista, en saa työttömyyskorvausta vaikka olen viimeiset kolme vuotta raatanut niska limassa hommia?! Virkailija vain totesi että saan tukeni sosiaalitoimistosta jos edes sieltäkään. Tuohduin vähän virkailijalle ja kysyin että miksi jotkut nuoret sitten oikeen elätetään työttömyystuella kun eivät halua mennä töihin?
Mielestäni tämä on vaan niin väärin että ihminen, joka ei jaksa hakea töitä saa kaikki mahdolliset asumistuet ym. mutta sitten kun ihminen, joka haluaisi tehdä töitä ja jolle niitä ei tarjota, ei saa minkäänlaista tukea!
Onko täällä kellään kokemuksia tällaisesta tai osaisiko joku viisaampi neuvoa miten minun pitäisi toimia?
Kiitän jo etukäteen :)

Vastaukset 9
Vanhimmat
Sait sitten oikein kunnon annoksen työvoimatoimiston "palvelua". Tollaisia ne lähes kaikki siellä on.
Mutta mainitsit että kuulut liittoon niin mitäpä jos soittaisit sinne. Olet liittomaksujasi maksanut mm tuollaisia tilanteita varten.
Niillä on varmaan kokemusta vastaavanlaisista tapauksista. Ja mm asianajajat mikäli tilanne sitä vaatii kuten omassa tapauksessani pari kuukautta sitten.
Tämä työvoimatoimisto tai mikälie TE-toimisto se nykyään on pitäis kyllä yksityistää. Olis ajankohtakin täysin sopiva kun valtio säästöjä hakee.
On tuolla yksityisellä puolella lähes aina parempi ja tehokkaampi palvelu
Et sinä mitään työttömyyskorvausta saa jos olet nimellisesti töissä ja vielä koulussakin kirjoilla.
riiippuupi paljon siitä miten olet maksanut ennen veroja töistäsi Suomen valtiolle kai.
Harkinnanvaraista, että onko 100000e siinä sitten käteistä maksaa veroja takaisin`?
Luultavasti noin 6euroa/päivä saat ja on pakko sillä ostaa eväät sekä käydä kurssilla noin kuukauden ajan.
Varaudu kävelemään elämäsi -40c pakkasessa ja hangessa hakemassa maitoja esim..... tavallista elämää. 15km päivässä on naiselle hyvä.
Kiitos noista muutamasta järjevästä vastauksesta! :) Taidankin heti tänään olla yhteydessä sinne liittoon. Ehkä sieltä liitosta saisi paremmin apua kuin työkkäristä.
Se on se työkkäri, joka antaa liittoon lausunnon, että onko ansiosidonnaisen päivärahan maksulle olemassa estettä vai ei. Olet ilmeisesti käynyt vain lukion, joka ei siis ole ammattiin valmistava tutkinto, jolloin vaaditaan, että on hakenut keväthaussa kolmeen eri kouluun, jos mielii saada ansiosidonnaista. Parasta olisi työkkärin kanssa päästä sopimukseen, että esim. syyskauden haussa haet niihin kolmeen paikkaan, jotta saisit esteettömän päivärahalausunnon.
Tiedän että se työkkäri joka tekee lausunnon mutta aijon silti ottaa liitosta selvää asioistani. Luulisi että silläkin olisi merkitystä tuossa kouluhaussa että minulla on jo koulupaikka. Miksi hakisin kouluun uudestaan jos minulla on jo koulupaikka? Ei siinä olisi mitään järkeä.
Katselin nuita syksyn hakuja ja pitää käydä kysymässä hyväksytäänkö, jos käyn syksyllä kolmessa paikassa pääsykokeissa. Huonompi homma vain ettei paikkakunnallani ole yhtään koulutusta mihin olisi pääsykokeet, täytyisi matkustaa muihin kaupunkeihin hakemaan.