Lasteni isä ja mies jonka kanssa olin elämän ilot ja surut jakanut 34 vuotta ilmoitti viime toukokuussa, että tämä on nyt tässä. Nuorimmaisen yo-juhlat olivat järjestettävänä ja täytyi koettaa pitää itsensä koossa. En muista juhlista juuri mitään. Juhlien jälkeen maanantaina puolisoni muutti pois. Meillä oli viimeiset vuodet vaikeaa ja asiat vaan tuntuivat menevät enemmän solmuun ja ahdistus lisääntyi. Toivoin lapsellisesti, että asiat vaan korjaantuisivat, koska perhe on ollut minulle kaikki. Kesä on ollut aivan syvältä, suorastaan perseestä ja välillä on ollut todella raskasta. Vanhin lapsista muuttaa ensi viikonloppuna, joten kaikki isot muutokset pitää tulla samaan kasaan. Kun saimme facen kautta tietää melkein heti, että hänellä on jo uusi suhde, olotilani ei siitä ainakaan helpottunut.Olen koettanut olla exän kanssa väleissä, välillä siinä onnistutaankin aika hyvin välillä menee vittuiluksi. Kai tässä vaan on pakko elää päivä kerrallaan, niin viisaat ainakin väittää.
Ero pitkästä suhteesta
sin.ttu
3440
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olet kohtalo toveri,,,koin ihan samanv2 vuotta sitten...shokki...se oli.seuraavaksi joudut kestämään,,kun lapset tutistuu uuteen..minulla on viha...toisinaan vielä pinnassa..olen kyllä treffailut..miehiä..mutta. Ei tahdo kelvata kukaan.
Näin se menee, koin itse saman vuosi sitten keväällä...ja aivan samoin sanoin : että tämä on nyt tässä, yhteisiä vuosia 28. Alku oli aivan kammottavaa, shokkia ym...kesä meni sinkoillen syksyllä iski masennus. Vuoden alussa ,jolloin erosta 10 kuukautta löysin laastarisuhteen, joka auttoi eteenpäin, vaikka tiesin, että kyseessä on ohimenevä suhdei. Nyt opettelen itsenäisyyttä ja sitä että olisi hyvä olla itsensä kanssa...se varmaankin on kaiken a ja o. Elämän palapeli vaan täytyy järjestää uudelleen, ja aika auttaa, näin se vaan on....tsemppiä, jaksamista....
Minullakin oli sama tilanne viime syksynä. Tosin minulle ero ei tullut ihan yllätyksenä. Olimme puhuneet siitä usean vuoden ajan, mutta jotenkin lapsellisesti ajattelin,ettei se kuitenkaan toteudu. Meillä oli kuitenkin ihan hyvä arki, nautimme toistemme seurasta ja seksiäkin oli riittävästi ( minun mielestäni oli näin ). Teimme monia asioita yhdessä.
Olemme nyt asuneet erillämme vähän yli puoli vuotta ja virallinen eroa astui voimaan kesän alussa. Teemme edelleenkin asioita yhdessä jonkin verran ja
" lastemme" asioissa olemme paljon tekemisissä. Yksi lapsemme asuu omillaan, yksi isänsä luona ja yksi minun luonani. Tuntuu, ettei mikään ole muuttunut, paitsi se, ettemme enää asu samassa osoitteessa.
Kun muutimme erillemme, mieheni yritti etsiä itselleen uutta kumppania ja jonkun jo lapsillemme esittelikin. Se otti kyllä aika koville, että niin nopeasti minut voi joku korvata. Joten ymmärrän tunteesi. No, ei se ollutkaan niin helppoa ja suhteesta ei tainnut tulla mitään. Tuntuu, että ex-mieheni on vielä kovin kiinni minussa, vaikka määrätietoisesti yritti " repäistä itsensä irti " ja toteutti eron, jota oli kuulemma mielessään jo useamman vuoden suunnitellut.
Minulla itselläni on tällä hetkellä paljon levollisempi olo kuin puoli vuotta sitten. Niin ikävältä kuin se kuullostaa, aika kyllä auttaa asioita. Tärkeää on myös ystävien seura, itsensä tutkiskelu, lukeminen, yksinäisyyteen opettelu ja sen aistiminen yms. Olen itse saanut myös hyviä vinkkejä muutamasta täällä aloittamastani keskustelusta tämän kesän aikana. Ne löytyvät nimimerkilläni. Suosittelen lukemista. Ainakin minä koin, että monet mielipiteet ja pohdinnat auttoivat surutyössä eteenpäin. Tällä hetkellä koen, että voin olla ex- mieheni kanssa ystävä ilman, että se aiheuttaa suurta tunneryöppyä ja vajoamista surun syövereihin. Varmaan kuitenkin vielä tulee vaikeita aikoja. En uskokaan, että olen selvinnyt, mutta tärkeää on , että tällä hetkellä elämä tuntuu ihan hyvältä. Voimia sinulle.