Ahdistaa miehen perhe

No jopas on hankala tilanne.
Olet siis kertonut miehelle tästä ? Aika sikamaisen huonosti käyttäytyvä perhe, miten siitä löytyy noin mukava mies? Vai onko hän mukava, jos ei meinaa ymmärtää näkökulmaasi asiasta?

Olen kertonut miehelle, mutta hän "käski" olla välittämättä. Ovat siskonsa kanssa paljon tekemisissä ja se tekee tilanteesta vielä hankalamman. Välillä mietin että olisi parasta unohtaa koko mies, onhan miehiä maailma täynnä. Vaikka se on sääli erota toisen perheen takia, mutta toki ymmärrän että hyvä kun mies on perheeseensä yhteydessä enkä minä voi häntä vaatia vähentämään yhteydenpitoa heihin.

Ei kuulosta hyvältä. Mies on hyvin kiinni perheessään ja on aivan varmaa että se tulee jatkumaan, olit sinä kuvioissa tai et.

Ei teistä tarvitse tulla vihameihiä, voittehan silti pysyä kaveriena, mutta harkita tuota miestä elämäkumppaniksi.... ?

Nyt olisi hyvä aika katsella haluamanlaistasi miestä perhettä aviomieheksesi.

Olet siis naimassa miehesi lisäksi kaksi siskoa.
Mietihän tarkkaan haluatko mennä mukaan tilanteeseen.

Voisittehan te otta siskosten kanssa kahvitella tai ottaa kännit yhdessä ja tehdä periaatteelliset kyseisen miehen jakamisen linjaukset.Mutta jos tulee asiassa hankaluuksia,niin ehkä kannattaa silti harkita asiaa.
Perhe on perhe,mutta kumppani on miehen henkilökohtainen perhe,niin sen on tultava intresseissä ensimmäisenä.Jos ei tule,niin helvetti puhkeaa kun saatte lapsia yhdessä.

Kuulostaa hyvin hankalalta. Jos nyt jo tuollaista, mitä jatkossa? Mies ei puolusta sinua nyt, eikä myöhemminkään. Siskonsa saavat karkoittaa uuden naisen matkoihinsa, eikä mies muuta sano kuin että älä välitä.
Olet oikeassa, maalmassa on muitakin miehiä. Minusta tolllasen kanssa nainen ei tule onnelliseksi.

Kiitos vastauksistanne! Alan itsekin kallistua siihen tilanteeseen, että suhde olisi järkevämpi hylätä, ihan jo oman mielenterveyden takia. Jatkuva haukkujen kohteena olo saa mielen apeaksi väkisinkin, vaikka yrittäisi olla "urhea". Lapsia haluaisin joskus tulevaisuudessa, mutta ei olisi heitä kohtaan reilua sotkea heitä aikuisten riitoihin.

Lähde vaan liukkaasti suhteesta, vaikka jotkut sanovatkin, ettet sukua naikaan. Usein perhesidonnainen henkilö kuitenkin pitää omaa lapsuudenperhettään tärkeämpänä kuin omaansa, puolisoaan ja lapsiaan.

Omat appivanhempani ovat jo kuolleet. Heidän kanssaan tulin toimeen kohtuullisesti, vaikka he eivät arvostaneet minua kuten muita miniöitään/vävyjään, mutten antanut sen häiritä minua ja puolisoani. Elämäämme he eivät juurikaan puuttuneet, siitä olen hyvilläni.

Omat lapseni ovat saaneet hyvät puolisot, eikä minulla ole heistä mitään pahaa sanottavaa..Emme puolisoni kanssa puutu heidän valintoihinsa, toki joskus voimme sanoa mielipiteemme. Lastenkasvatuksesta tekisi mieli joskus sanoa, mutta nämä nykysäännöt pistävät sillekin stopin, heh.

Samaa mieltä edellisen kanssa. Jos mies ei ole kiinnostunut sinun tuntemuksistasi edes nyt, tilanne todennäköisesti vaan pahenee. Itse olin nuorempana samankaltaisessa tilanteessa, ja koin tehneeni oikean ratkaisun kun erosin miehestä jolle perhe oli kaikki kaikessa ja minä arvojärjestyksen viimeisempänä. Nyt olen naimisissa miehen kanssa joka arvostaa ja kunnioittaa minua.
Varmasti löydät arvoisesi miehen, onnea matkaan!

eroa...itse siinä tilanteessa, että naimisissa ja yksi lapsi..ja koko ajan tuntuu, etten ole tarpeeksi hyvä..anopille ehkä kelpaa jotenkin mutta miehen sisar... paremminkin olisi voinut valita mutta näillä mennään:)

Kuulostaa hyvin tylyltä, että mies kertoi sinulle, mitä hänen siskonsa sanoi sinusta. Ettet ole tarpeeksi hyvä (!!) miehellesi. Vähän liioittelevaa rehellisyyttä tulla kertomaan sinulle tuollaista! Varsinkin, kun mies ei näytä siskonsa sanoista edes loukkaantuneen. Huh, huh. Tuosta ei hyvä seuraa.
Moni kakku päältä kaunis eli miehen ihanuus on lähemmän tarkastelun tuloksena karissut ilmeisesti sinunkin silmissäsi..?
Onnea matkaan.... uutta matoa koukkuun vaan ;)

Jos perhettä haaveilet ja puntaroit elämää tämän miehen kanssa niin itse miettisin kaksi kertaa suhteessa jatkamista. Kun lapsia tulee niin miehen puolen suku astuu suureen kuvioon, sillä onhan lapsi heidän lapsen lapsi. Ei tota "vittuilua" jaksa kukaan vapaa ehtosesti kuunnella.

Anna sukulaisten puhua ihan mitä tahtovat. Miehen kanssahan sä seurustelet, et heidän. Ja voithan heille kylmästi sanoa, että sä olet sä ja eksän tekemiset sun muut ei sulle kuulu. Mä ainakin yrittäisin seurustelua, jos mies on mukava ja muutenkin sopiva sulle. Koitat vaan olla hänen sukulaisten kanssa mahdollisimman vähän tekemisissä, jos heidän sanomiset sun mielen pahoittaa.

Mukavat ja hyvät miehet on harvassa. Ole rohkea!

Hei.

Minä olen ollut yhdessä miehen kanssa, jonka perhe vihaa minua jo 12 vuotta. Meillä on ihana koti ja ihanat lapset.
Miehen perhe vihaa minua edelleen eikä mies halua minua enää perheensä lähelle. Koska miehen perheessä on alkoholiongelmaa, ei mies ota lapsiakaan mukaan sinne, ellen minäkin ole mukana.

Mies ei koskaan ole puolustanut minua perheelleen, eikä varmasti puolustakkaan.

Tämä asia on aina ollut mörkö välissämme, tämän takia en halunnut edes niitä ihania prinsessa häitä joita olen haaveillut koko elämäni, siksi kun emme halunneet pahaa mieltä menimme salaa naimisiin.

olen usein miettinyt eroa perheen vuoksi, olen sanonutkin sen miehelle.

mieti siis kahdesti hauatko jatka...

Tilanne ei hyvältä näytä, jos itse haluat olle hienotunteinen ja pitää kiinni käytöstavoista, mutta olet porukassa ainoa tapakasvatuksen saanut.

Muut tulevat jyräämään sinut röyhkeydellään, kun huomaavat, ettet osaa vastata samalla mitalla.
Miehesi kuuluu siihen joukkoon myös, sillä jos hän ei ymmärtänyt tilannettasi nyt, ei hän tule ymmärtämään sitä myöhemminkään, ja jos nouset takajaloillesi, pitää hän sinua hankalana, ja syy välirikkoihin jää kontollesi.

Lähde kun voit.

Mitä sinulle nyt kuuluu, ketjun aloittaja?

Olen tullut nyt siihen tulokseen, että ero on ainoa oikea ratkaisu tähän tilanteeseen.
Keskustelin miehen kanssa aiheesta, tai no lähinnä yritykseksi se jäi. Mies lähinnä syytteli että olen itsekäs nynny joka ei kestä arkea. Yms. (Kaikkea en halua tänne kirjoittaa.)

Tuo "keskustelu" avasi silmäni. Haluaisin lapsia, mutten halua tehdä lapsia miehen kanssa jonka perhe ei voi minua sietää. Lapset joutuisivat tahtomattaan sijaiskärsijöiksi.

Oletin että olisin kovinkin itkuinen, mutta eropäätös tuntuu nyt lähinnä helpottavalta. Ystäviä/kavereita voidaan toki miehen kanssa olla jatkossakin, hän otti eron hyvin. Tokko oli edes niin vakavissaan kuin antoi ymmärtää..? Kaikkein eniten helpottaa se, etten enää joudu kuuntelemaan haukkuja ja vähättelyjä. On maailmassa muitakin miehiä! :)

Samaa kokeneille ja samaa kokeville voimia! Toivottavasti turhat haukut ja vähättelyt eivät kävisi liikaa itsetunnon päälle.

Kurjaa, tiedän. Mutta onneksesi tiedät mitä mieltä ovat. Itse saan appivanhempien puolelta kokea vain totaalista hiljaista välinpitämättömyyttä, niinkuin miehenikin. Miehen veli meni ja nai unelmaminiän, joka vastaa heidän perinteikästä käsitystä siitä minkälainen talon rouvan pitänee olla. Heidän luonaan käyvät kuin kotonaan. Tuntuu kurjalta, kun asumme samassa kylässä, mutta olemme täysin ilmaa.

Olen mielipiteitteni kanssa vahva, mutta myös hyvää ja hauskaa seuraa, mutta väistämättä on alkanut miettiä että itsessä on jotain vikaa, kun seuramme ei kelpaa. Toisaalta mies sanoo, ettei vanhempansa ole koskaan ollut aidosti kiinnostuneet hänestä. Ainostaan hänen arvostaan ja imagostaan. Tuntuu todella kurjalta.

Tuntuu että helpottaisi jos kuulisi asenteensa suoraan. Ja syyn mistä moinen vamma lähtee. Kulissitapaamisia heidän suuntaansa on pyhien aikaan ja silloin kuin tarvitsevat jotain, that's it. Hyvä eroavaisuus on vanhempiemme joulun vietto. Heillä joulun alusaika on ollut yhtä kauhua, kun äitinsä on hermoillut kulissijuhlastaan ja miten sen järjestää. Meillä ei ole stressattu tästä ollenkaan, vaan joulusta on haluttu saada lämmin, rento ja iloinen juhla ilman pokkurointipakkoa. Heille joulu on ollut tekosyy vetää lärvit, koko perhe. Meille alkoholi on ollut vain marginaali koko juhlassa.

Omat vanhempani eivät voi käsittää appivanhempiani lainkaan, kun kuulevat miten kylmiä ovat. Meillä on aina oltu perhekeskeisiä, ja meillä on vanhempani ovat osoittaaneet välittämisen suoraan ja tasapuolisesti AINA. Onneksi mieheni saa edes nyt kokea perheen läheisyyden heidän kauttaan.

Sinulle voin vaan antaa neuvoksi saman kuin annoin hiljaa itselleni. Älä pidä yhteyttä, tai sitten minimaalisen vähän. Itse kyllästyin yksipuolisiin vierailuihin, joten nykyään jään mielummin kotiin kuin osallitun tuon silmälume-perheen tekopyhiin kokoontumisiin. Ja jos suku änkeää teille, keksi meno/ tekosyy olla pois. Kyllä se yskä siitä selviää pian tyhmemmällekin.

Suhde olisi voinut onnistua jos miehesi olisi ymmärtänyt ja tukenut sinua, muussa tapauksessa elämästäsi olisi tullut aika surullista ja vaikeaa. Tuntuu näitä perheitä, joissa toisen kumppania ei hyväksytä-kohdellaan huonosti olevan todella paljon. Mielestäni on kamalaa että hyvätkin parisuhteet ajautuvat ongelmiin ja pahimmassa tapauksessa eroon toisen sukulaisten takia. Yleensä pahimpana ongelmana tuntuvat olevat anopit, jotka haluavat edelleen määrätä aikuisen poikansa elämästä, apet ja sisarukset hyvinä kakkosina. Eiköhän elämänkumppani valita kuitenkin itselleen sopiva eikä muiden mukaisesti ja joillekinhan ei edes kelpaa kukaan. Ihmettelen kovasti mikä mättää tälläisillä ihmisillä!!

Miehelle voi laittaa ehdot, sinä tai lapsuuden perhe. Ehdotat, että joko tapaatte näitä sukulaisia hyvin harvoin tai muuten suhde loppuu siihen. Ei muita vaihtoehtoja jatkon onnistumisen kannalta. Jos asiat ovat alussa jo noin vaikeita, on turha odottaa, että niistä jotain parempaa syntyisi, monimutkaistuvat vain.

^ Mikä ihmeen PERHE? Siis lapsuudenperhe? Jolle pitäisi olla uskollinen hamaan vanhuuteen saakka vai missä menee ikäraja? Olisipa epävakaita perheitä Suomi täynnä, kun perheiden isät ja äidit hyppäisivät vielä lapsuudenperheidensä pillin mukaan, eivätkä sitoutuisi omaan perustamaansa perheeseen. Jo Raamatussakin sanotaan, että miehen tulee jättää se lapsuudenperheensä ja perustaa naisensa kanssa oma. Siinä on suuri viisaus. Pitää pystyä jättämään se lapsuudenperhe taakse, muuten on vaikeuksia tiedossa. Tottakai voi olla yhteydessä, käydä ja olla lämpimät välit, mutta se henkinen sitoutuminen, määräysten vastaanotto ja asioihin puuttuminen jne ei tule enää kysymykseen.

Hmmm, nimimerkki taitaa olla aikamiespoika. Ei kukaan oikeesti aikuinen noin kirjoittaisi.

Kannattaa miestä vaihtaa. Ilmeisesti teidän sivistystasonne on erilainen, siitä miehen siskotkin varmaan antavat palautetta. Ja myöhempää elämää ajatellenkin olisi parempi, että puolisoiden arvot ym. olisivat samanlaiset. Samma barn lekar bäst pitänee paikkaansa. Kun rakkauden ensi huuma haihtuu, tulee arki vastaan ja ristiriidatkin syvenevät. Siis etsi joku vertaisesi, jonka suvullekin kelpaat.

No ei kannata sen vuoksi lopettaa suhdetta. Itse olen ollut todistamassa miten mies oli ihan kuin enkeli ja sen koko suku oli ihan kuin helvetistä.

Se mihin olet syntynyt ei välttämättä määritä sitä mitä itse olet.

Tietysti siihen vaikuttaa kuinka perhe pystyy vaikuttamaan tapauksessa.

Itsellä sama tilanne. Olin ennen miehen kaveri ja tämän sukulaiset pitivät minusta kovasti ja kehuivat minua, olin aina mukava, ihana ja avulias ihminen. Heti kun aloin seurustella, koko suku hyökkäsi kimppuuni. Anoppi ei halunnut enää nähdä minua: Ei kutsu minua juhliin jotka on järjestetty poikaystävälleni, peruu tapaamiset viime hetkellä syillä "päätin lähteä reissuun juuri tänään." kun olemme jo matkalla kylään, kysyy poikaystävältäni voiko tulla kylään ja kun tämä sanoo, että minä olen paikalla, ei yks kaks haluakaan tulla. Miehen veli haukkuu ja pilkkaa minua, vaikka ennen olimme kavereita. Aina piikittelee, pilkkaa, haukkuu, käskee mennä hoitoon...

Tätä on tapahtunut poikaystäväni läsnäollessa ja tämä on puolustellut minua veljeltään. Itseäni sattuu tällainen sillä minua ei huolita mihinkään sukujuhliin ja sen takia en voi viettää miehen kanssa yhteisiä juhlia kuten juhannusta, joulua tai uuttavuotta. Tämä on minulle hyvin turhauttavaa, mutta onneksi miehenikin tajuaa, että vika ei ole minussa ja puolustaa minua sukulaisiltaan. Olen aina yrittänyt olla mieliksi: auttanut kotitöissä, tuonut tuliaisia kun tulen kylään, ostanut lahjoja synttäreiden ja joulun kunniaksi ja yhä minua kohdellaan näin. Nykyään en jaksa anopin ongelmista välittää. Jos välttelee niin välttelee, minä en enää jaksa ja miehen veljen pistin "piinapenkkiin" ja kuulustelin missä ongelma on. Nykyään veljen kanssa on sovittu, mutta anoppi saakoon sopia kun haluaa. Minä en jaksa enää yrittää kun tähän ei saa yhteyttä eikä tämä halua nähdä.

Samanlaisessa tilanteessa olin ja yritin sinnitellä 7 vuotta. Ei muuttunut tilanne. mies valitsi lapsuudenperheensä kun tuli hirveä riitä ja jätti "oman" perheensä. Jälkikäteen viisaana: olisi pitänyt juosta karkuun jo silloi, kun miehen äiti ilmaisi ettei hyväksyä minua ja miehen veljen vaimo alkoi juoruilla asioita. Nyt onneksi voin valita toisin: ihanaa vapaus ja ahdistuksen puute!

Samanlainen tilanne minullakin.

Ratkaisin/ratkaisimme samankaltaisen ongelman 10 vuotta sitten niin että minä en työnnä itseäni anoppilaan, eikä mies tuo vanhempiaan meidän kotiin. Ja hän pitää vanhempiinsa yhteyttä just niin paljon kun itse haluaa.. En edes yrittänyt saada miestä "puolelleni".. musta olis ollut julmaa ahdistaa mies nurkkaan vanhempiensa moukkamaisen käytöksen takia. Ja sydämmessäni kuitenkin tiedän että kyllä hän minut valitsisi jos pakko olisi... siksi en koe hänen vanhempiaan ja heidän mielipiteitään minulle uhkana.
Emme myöskään ole koskaan puhuneet enää hänen vanhemmistaan.. vaistoan miehestä kyllä että minusra tulee sanomista ja paljon... mutta se ei ole minun ongelmani.. se on miehen ongelma jos sellaista suosioilla kuuntelee, itse visusti pidän huolen siitä etten sano mitään.. eipä kukaan pääse väittämään että lietson riitaa tai puhun ikäviä selän takana ;) jos joku kysyy miksi en käy anoppilassa, niin sanon että on tehty selväksi etten ole sinne epäkelpona tervetullut... mutta kutsua odotellessa ;)

Tsemppiä!!! Kyllä varmasti sopuratkaisu löytyy jos sitä tahdotte

Hyvin on ratkaisu toiminut ja ka

Ohikulkijalle:

mites olette ratkaisseet lasten syntymäpäivät, joulut yms?

Tääl kans.. Puhutaan pahaa minusta, vaikkei olla nähtykään.. Tuomitaan ennekuin ollaan käsipäivää sanottu. Uhattu miestäni perinnöttä jäämisellä jos minun kanssa on. Muut taitavat olla ateisteja tms, minä uskon tuonpuoleiseen. Olen heille hirvittävä uhka joka nyysii heidän rahansa ja pitävät idioottina ja pilkkapuheiden kohteena, koska uskon jumalaan.. Mieheni ei noita puheita hyväksy, se vihaa sukulaistensa tapaa pitää minua ihmisarvottomana. Emme voi yhdessä mennä suvun juhliin, koska mieheni vihaa muiden mahdollista häpäisyä minua kohtaan,, itse olisin valmis kohtamaan ne, tavallinen ihminen olen, en puhu mitään uskontoon viittaavaa eikä ole tarvettakaan sellaisen, en pelkää heitä ollenkaan yms. En ole vain ennen kohdannut tässä maailmassa niin moukkia, jota tuomitsevat jonkun ihmisarvon sen perusteella, että elämänkatsomus poikkeaa heidän katsomuksestaan... ja olen
yrittänyt sanoa, että jos miehen suku on noin tyhmää rasistista, muokkaamista ja sivistymätöntä niin pitääkö siitä välittää.. Oman vähä-älyisyytensä tollasilla puheilla vain osoittavat. Luulisi ettei kenekään ihmisarvo riipu siitä, miten uskoo vai eikö usko, mutte tässä suvussa se ei näytä muusta riippuvankaan. Minua harmittaa todella, koska joudun jäämään jokapaikasta pois tämän takia.. Olen useaan kertaan miettinyt häipymistä koko suhteesta. . Tuskin ihmisarvoiseksi koskaan heidän mielestään tulen, joten jos kerran olen niin katkera kalkki, niin tuskin apujakaan koskaan tulen heiltä saamaan tai iloista sanaa tai ihmisyyden kunnioitusta tai kutsua saapua juhliinsa mieheni kanssa, niin mietin kyllä, mikä nyt niin riippii että pitää pois mut ajaa.. Onnellinen miehestäni olen, mutta outuoa oli tajuta, että Suomesta löytyy sukuja, jotka syrjivät toisin ajattelevaa.
Onko täällä joku muu, joka on jätetty ulkopuolelle vuosiksi jonkun näkemyseron vuoksi, josta et koskaan edes puhunut mitään miehen suvullesi..

Kiitos näistä sanoista... Antaa voimia. Ihana olet!

Erosin joku vuosi sitten miehestä, jonka äiti on ajattelematon typerys. Tämä ihminen ei omannut minkäänlaisia käytöstapoja, vaan päästi kaiken mitä kykeni ajattelemaan, ulos suustaan. Ja, kun hänen pääsääntöinen ajattelutapansa oli ilkeä ja latistava niin jokainen voi päätellä, mitä sieltä tuli ulos. Mikään ei koskaan onnistunut ja kaikki muut tekivät asiat väärin. Elämänlaatu on kyllä parantunut, kun ei tuollaisen kanssa tarvitse olla tekemisissä. Toiset ihmiset jalostuvat elämän kokemustensa myötä ja toiset muuttuvat ilkeiksi ja katkeriksi ja jäävät lopulta yksin.

Kyllä se on vähän liikaa toivottu, että ihanan miehen lisäksi ihminen saisi myös ihanan suvun. Suku saa olla mitä on. Ei mies voi sitä säädellä, mutta sitä ihmettelen kun miehet eivät joudu vastaavaan tilanteeseen. Ovat aina tyytyväisiä.

Vapaus valita? Jos miehen perhe ei muuta käytöstapojaan, niin eihän sinun tarvitse siellä käydä. Erehdyin perustamaan perheen miehen kanssa, jonka äiti on lyttäävä-luonne. Mikään ei ole ikinä hyvin ja kukaan (paitsi hän) ei osaa mitään. Ex-anoppini oli lisäksi tyhmä ja laukoi kaikki mitä pienessä päässään pyöritteli, ulos muiden kuultavaksi. Olen onnellinen, kun ei tarvitse enää hänen juttujaan kuunnella.
V-mäinen sukulainen voi olla suhteessa iso piikki, joten mieti tarkkaan, ennenkuin teet valintoja.

Lähde äkkiä karkuun! Itse erehdyin naimisiin ja on lapset miehen kanssa jonka perhe oli ihan painajainen. Haksahdin juuri tuohon että "ei ole miehen vika että hänellä on niin hirveä perhe. Elämä on ollut yhtä helvettiä lasten synnyttyä erityisesti anopin vuoksi. Lopulta välit meni kokonaan poikki, mutta mikä pahinta niin miehestä on alkanut vasta nyt vuosien jälkeen ilmenemään ihan samoja kamalia piirteitä kun vanhemmillaan. Nyt vasta aukeaa luonne kuoren takaa. Niin paska juttu. Nyt on ero edessä ja harmittaa että haksahdin tähän enkä lähtenyt ajoissa, kun mies aina sai ylipuhuttua jäämään. Eli älä jatka seurustelua jos miehellä hirvee suku, samat geenit ne on miehelläkin, vaan äkkiä karkuun!

On niin vaikea sanoa mihin asiat kehittyy. Silläkin on merkitystä minkä ikäisiä olette.

Mieheni oli parikymppinen ja itse olin muutaman vuoden nuorempi kun aloitimme seurustelun. Koin olevani hyväksytty ja kaikki oli ihan OK. Olimme nuoria, opiskelut kesken ja käytännössä riipuvaisia vanhemmista. Ongelmia akkoi tulla sitä mukaa kun itsenäistyimme ja aikuistuimme ja erityisesti minä aloin osoittaa omaa tahtoa.

Appiukko olisi halunnut pitää koko perheen asiat omissa käsissään, lapset asumassa lähellään ja määräysvallan itsellään. Appiukolle oli vaikea paikka kun opiskelin perinteisesti miehille kuuluvan ammatin, sain työpaikan ja aloin tienata. Kun aloin kertoa mielipiteitäni ja ilmaista tietämystä aisioista joista vain appiukko katsoi oikeudekseen tietää, sain appiukon suuttumaan ja sanomaan aika ilkeästi. Mieheni ei minua puolustanut koska ei yksinkertaisesti uskaltanut sanoa isälleen vastaan. Ei ollut koskaan uskaltanut. Ja se loukkasi kyllä ja aiheutti riitoja.

En kuitenkaan luovuttanut ja mieheni itsevarmuus kasvoi. Nykyään mieheni sanoo vastaan tarvittaessa välittämättä siitä että appiukko siitä hermostuu. Appiukko on iän myötä muuttunut hankalammaksi ja ilkeämmäksi. On katkeroitunut monella tapaa. Me olemme oppineet olemaan suuremmin noteeraamatta kitkeryyksiä, pahimpiin törkeyksiin puutumme. Olemme tehneet selväksi että voimme ihan hyvän olla pitämättä yhteyttä jos käytös menee liian pitkälle.

Minusta on tullut appiukolle se hiertävin kivi kengässä. Olen tehnyt pitkän työuran ja tienaan enemmän kuin hän tai kukaan hänen lähisuvustaan koskaan. Lapset ovat silti reippaita ja hyvinvoivia vaikka äiti tekeekin uraa. Koti on siisti ja järjestyksessä. Hoidan perheeni liian hyvin jotta hän oikeasti pääsisi neuvomaan ja ohjailemaan esim. rahalla. Ja kaikki tämä näyttäytyy lapsellisena kiukutteluna minua kohtaan. Tuo ei kuitenkaan hierrä mieheni ja minun välejä. Yritämme yhdessä jaksaa ja ymmärtää sen että vanhempamme eivät voi sille mitään millaiset eväät heille on elämä antanut, että heistä ei lopulta kasvanutkaan vahvoja aikuisia joina heitä pidimme. Yritämme ymmärtää että ikä ja heikkous yhdessä tekevät heistä katkeria vanhuksia jotka purkavat kaiken muiden, jopa omien lastensa , niskaan.

Tuntuuhan se toki pahalta välillä mutta silloin otamme yhteistuumin etäisyyttä ja keskitymme tärkeimpään eli omaan perheeseen.

mullakin oli mies, jota suku suojeli, ja miehellä oli alkoholin kanssa ongelmia, kiitos suvulle kun saitte eron aikaan..

Ei niitten kanssa tarvi olla tekemisissä!itse olen seurustellut mieheni kanssa 15 v.enkä ole missään tekemisissä hänen perheensä kanssa!Hänellä on pikkusisko,joka on ihastunut isoveljeensä,ja käyttäytyy kuin pikkulapsi,vaikka on yli 30v.Lähettelee rahaa veljelleen että tämä saa pelata,samoin äiti,eläkkeellä oleva siivooja-keittäjäharppu tekee kahta työtä,että saa tyydytettyä peliriippuvaisen ukkonsa ja poikansa tarpeet!Ihan hyvin menee,vaikka toisinaan törmätään toisiimme,ei olla tuntevinaan...Kattokoot vain peiliin!

Ymmärrän hyvin. Olen ollut jo neljännesvuosisadan ajan tekemisissä vastaavan hirviöperheen kanssa. Näin joulun aikaan olen erityisen stressaantunut, sillä sieltä tulee suoria lahjapyyntöjä: parihierontalahjakortti (n. 300 e), Iittalan lasisarja, kalastusvälineitä… itse sain sieltä viime vuonna paperinaruun ripustetun kävyn ja käytetyn lasinalusen.