Eli ollaan avovaimon kanssa riidelty koko vajaa vuosi siitä kun muutimme yhteen ja oltu vihasia ja loukkaantuneita vuorotellen. Todelliset puheyritykset on sama vuorotteleva syyttely aina pilannut. Arki iski siis rysähtäen. Avovaimo tietysti aloitti (heh!).
Reilut kaksi vuotta oltu yhdessä. Kummallakin varmaan aika syyllinen olo, aika herkkiä melkein kaikelle sanomiselle ollaan nykyään. Alkaa pikkuhiljaa tuntumaan siltä, että riittävästi on särmiä hiottu ja tarvitsisi takaisin niitä juttuja minkä tähden aloitettiin yhdessä. Kummallakin vahva halu jatkaa kuitenkin.
Mikä neuvoksi? Miten saan naisen luottamaan ja rentoutumaan ja miten itseni taas häneen?
On ihan varma, etten joka asiassa lähde tekemään myönnytyksiä eikä hänenkään tarvi. Mutta miten välttää riitely ainakin toistaiseksi?
Reilut kaksi vuotta oltu yhdessä. Kummallakin varmaan aika syyllinen olo, aika herkkiä melkein kaikelle sanomiselle ollaan nykyään. Alkaa pikkuhiljaa tuntumaan siltä, että riittävästi on särmiä hiottu ja tarvitsisi takaisin niitä juttuja minkä tähden aloitettiin yhdessä. Kummallakin vahva halu jatkaa kuitenkin.
Mikä neuvoksi? Miten saan naisen luottamaan ja rentoutumaan ja miten itseni taas häneen?
On ihan varma, etten joka asiassa lähde tekemään myönnytyksiä eikä hänenkään tarvi. Mutta miten välttää riitely ainakin toistaiseksi?
Vastaukset 6
Vanhimmat
panna bänät.
Jos riitely on päivittäistä tai edes viikottaista ja vuoden ajan ootte riidelly... (kenties kaikesta?) niin kyllä pistäisin vaihtoon..
Meikäkin on hankala tyyppi parisuhteessa (omasta mielestäni) mutta silti mieheni vie minut vihille, koska olen ihana (siis hänen mielestään).
Mekin olemme tapelleet ihan typeristä asioista (tietty) mutta en myönnä pommittavani koko aikaa jostain... Täytyyhän ihmisen saada elääkkin...
Ehkä naisesi ei enää tunne mitään, on koko ajan sota päällä, kun hänen tunteensa ovat kuolleet, ei vain uskalla sanoa sitä ääneen ja riitelemällä yrittää ajaa sinut pois...
Minullakin on sama homma kuin sinullakin. Eli melkein joka päivä on tappelua avovaimon kans ihan pienestäkin asiasta. Ja joka riidan jälkeen on aina pitkä murjottaminen. Tilanne on sitten tällä hetkellä niin, että avovaimo haluaa miettiä koko suhdettamme, kun on näin paljon riitoja. Kyllähän minäkin myönnän, että näitä riitoja on paljon, mutta me kumpikin ollaan todella itsepäisiä ja kumpikaan ei anna periksi, vaikka kuinka itsekin aina lupaan itselleni, että niele kaikki, mutta aina pitää vastaa sanoa. Luultavasti tämä suhde menee poikki jääräpäisyyden vuoksi, mikä on hemmetin typerää :(
Eiköhän asia ole niinkin yksinkertainen: päätätte että ainakin yhdessä asiassa olette yksimielisiä-kumpikaan ei pidä riitelystä.(Eri ongelma on jos jompikumpi tykkääkin riidellä)
On hyvä huomata sellainen asia, että puolisolle ei ole välttämätön sanoa kaikkea ajattelemaansa, ei ole tarvis purkaa kaikkea ja sanoa kaikesta mielessä kaivertavasta, ainakaan heti. Olen monesti ihmetellyt miten elämänkumppanit kohtelevat usein toisiaan paljon huonommin kuin esim. työkavereitaan. Eihän työkaverillekaan rähjätä turhasta, miksi siis rakkaimmalle?
Joillain työpaikoilla työkavereille rähjätään turhasta... ja ilmapiiri on sen mukainen. Ei siis rähjätä turhasta eikä kerrota kaikkea mikä mieltä painaa/harmittaa sille kumppanille.
Riitelette aivan väärin, klassinen tapaus ;D.
Todellisia keskusteluyrityksiä ei missään nimessä saa pilata syyttelyllä, joka on piru parisuhteessa. Kerrotaan vain oma mielipide asiasta ja se mitä itse tuntee.
Kaikista pienistä asioista ei kannata myöskään huomautella ja keksiä sanomista. Rasittaa todella ilmapiiriä ja viihtyvyyttä jos molemmat tai vain toinenkin huomauttelee asioista, joille voisi viitata kintaalla. Sitten tietysti vältellään kuin ruttoa lauseita, jotka alkavat esim. "mikset sinä koskaan.." "taasko olet tehnyt/jättänyt tekemättä.."
Saako udella: mistä asioista olet valmis tekemään myönnytyksiä ja mistä et?