Löysin sattumalta erään blogikirjoituksen, joka ei ole minun laatimani, mutta siinä on lyhyesti ja ytimekkäästi selitetty muutamia olennaisia asioita, joita olen itsekin täällä koittanut selittää.
http://hetkismi.blogspot.fi/2010/04/pakonomainen-ajattelu-ja-mielen.html
http://hetkismi.blogspot.fi/2010/04/pakonomainen-ajattelu-ja-mielen.html
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tuosta blogista tuli itse asiassa mieleen muuan lausahdus: Älä elä kuollaksesi, vaan kuole elääksesi. Kuolemalla joka hetki menneisyydelle ja tulevaisuudelle olet elossa. Elämä on sitä, joka valuu salakavalasti hukkaan meidän suunnitellessa muita juttuja ja odotellessa päämääriämme.
Anna minulle sitten jokin syy elää aparaatti. Mitä teet toivottomuudelle, miten kuoletat ne tunteet, jotka sinut yrittävät tappaa?....niin, sano se.
Oikeastaan kaikkien näiden sepustamieni (ja linkittämieni) asioiden oivaltamisen jälkeen meillä todellakin on hyvä syy elää - mehän suorastaan uhkumme elinvoimaa, kun sielumme vapautuvat näistä menneisyyden ja tulevaisuuden asettamista kahleista, joita siis mieli koko ajan pyrkii luomaan. Vapauduttuamme emme enää elä "hektessä" (hektisyydessä, kiireellisyydessä), vaan hetkessä, juuri tässä hetkessä. Silloin me paskat välitämme enää siitä mitä joku teki 10 vuotta sitten meille, koska sen ei tarvitse vaikuttaa meihin millään tavalla, jos emme halua. Joku voi väittää, että nämä asiat tajuttuamme olemme käytännössä kuin kuolleita, mutta minä sanon, että silloin me vasta elossa olemmekin.
Tunteista ei noin vain pääse eroon tukahduttamalla ja kieltämällä ne väkisin itseltään. Tunteista eroon pääsemiseen tarvitaan ainoastaan ymmärrystä. Ensiksi on tunnistettava, mitä tunnetta kokee paraikaa. Sen jälkeen on ymmärrettävä, että tunne on syntynyt ihan omassa päässä, ei ulkoisessa todellisuudessa. Tämän jälkeen on oivallettava, että "minä" ei ole yhtä kuin tunteeni, joka on ohimenevä ja voi olla poissa jo huomenna. Tunteeseen ei siis tarvitse samaistua. Itseään ei tarvitse leimata mistään tietystä tunteesta käsin. Kun jonkin asian todella näkee ja ymmärtää, se vain putoaa pois. Tunne voi tietenkin tilapäisesti aina palata takaisin omalle kohdalle, mutta se ei vaivaa enää itseä silloin, kun sen on tiedostanut ja ymmärtänyt.
Laitan tähän viestini loppuun vielä erään nasevan katkelman Fight Club -elokuvan filosofiasta, kun tuli eilen sairasvuoteella tuijoteltua yhtä jos toista filmiä.
"You're not your job. You're not how much money you have in the bank. You're not the car you drive. You're not the contents of your wallet. You're not your fucking khakis. You're the all-singing, all-dancing crap of the world."