Vähä on jäniksiä,ilman ajokoiraa se on moukan tuuri,jos saa pupupaistin ennen lumia.
Metsästys
Tyhjää saa pyytämätt
5004139
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 20 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 500
Vanhimmat
Näyttää siltä,että kanalintukato jatkuu lapissa. Missä vika? Ei metsänhakkuut ole ainoa syy kuitenkaan siihen.
Vaikea sanoa mistä johtuneee,mutta vähä on kanalintuja nyt.
No niin on vähä on kanalintuja lapissa.
Ketusta ja näätästä pitäisi alkaa maksamaan tapporahaa.
Joo 25-30 euroa per pää,niin vaikutus alkaisi näkyä heti.
Niin ja supikoirasta myöskin tuplahinta
Meidän perheen luottometsästäjä kysy tammikuussa jotta MILLOIN haluatte hirven pakkaseen.... :-DDDD
Hirvistä puheen ollen korvaamaton mies on tuo Siirtola yhteisluvalle. Jo kaksi vuotta miehelle annettu hirvi uusien vetäjien "konsultoinnista".
Katheellinen olet!Siirtola on lihansa ansainnut.
On toki, mutta ajattelis linjojansa.
Ajokoiran kanssa se pupu kellahtaa nopeasti ja varmasti kyllä.
Vesilintujen ja hanhien tunnistaminen on vaikeaa lähes mahdotonta.mm hämärässä. No se on vielä pientä,sillä ompa jotkut hirvenpyytäjät onnistuneet joskus aikanaan ampumaan hämärässä tulilla istuvan miehenkin vajaan sadanmetrin etäisyydeltä hirvenä.
Inarissa se tapaus?
Voiko se juuri olla vahinko?
Sitä minäkään en muista missä tapahtui,mutta oikeus tuomitsi sen vahingoksi.
Huomena sitä sitten saa,nimittäin lintukeittoa pitkästä aikaa.
En vielä päässyt syömään lintukeittoa,päivän kävelin ei siivelle noussut. Ja jotkut ne vaan kehuu kuinkas mellä on nyt runsaasti mettälintuja. Ja pskat vähä kanalituja on
niinkuin oli viimesyksynäkin ja sitä edel jne.
Varispäässä asti? Untenmailla on aina lintuja, mutta kun herää ei missään.
unissaan lintuja,mutta ei valveilla yhtään niinkö??
No menee sinne variskairaan ja ottaa nokoset,niin sitten sieläkin on lintuja.
Se on vähän niin kuin Veikko-enoni,Oskarin kokoisena poikasena myi sota-aikana saksalaissotureille mettälintuja ,jotta sai kunnon sapuskaa itselle.
Siis aseveljille, jotka majoittuivat pysykylän alueilla pojat myivät variksia ja harakoita.Tietysti nylkivät ennen vaihtokauppoja.
Sitten sakut tajusivat aikanaan,että pojat kusettivat heitä ja pojilla löytyi jalkoja alle.
Veikon kaveri jäi sitten epämääräisissä olosuhteissa saksalaisten auton alle.
Veikosta olisi paljon tarinaa,mutta rauha hänen sielulleen.
nyt reservi-aluetta kanalinnuille ja maa-oraville, tosin niitä ei Suomessa ole. Mistä tosin johtuu, että metsäkanalinnut eivät enempää lisäänny lapissa? ravintoa on ja petojakin vähän, keksiikö kukaan syytä, hakkuu-alueet, jotka kasvaneet taimikoiksi, eivät näytä lisäävän kanalintuja, näin tuntumalta sanottuna. Monta tekijää varmaan syynä kanalintujen määrään, oisko jokin luonnon yleinen köyhtyminen syynä?
tarinaa olen kuullut jo edesmenneeltä henk. keski-lapista, läpinläänin keski osista, tämä kertoi kun eräs oli vienyt myytäväksi lintua niin Saksalainen oli sanonut vain kraak, kraak, ja viuhtonut käsillä ilmaan, kuin korppi, ei tullut kauppoja enää, olivat arvanneet.
yhenkhän linnun.
En ole minäkään vielä saanunna yhtään lintua.
Niin se metsästysaikakin lähenee taas loppua kanalintujen kohalle.Näinköhän meille ruotiukon kanssa käy,että "munat joutuu pataan"
Tänään sai vasta ampua riekkoja. Mutta turhaan sillä niitä ei ole.
Ei ole maalintuja sen tietää siitäkin,kun ei laukaustakaan ole kuulunut vielä ainakaan Vareskairasta.
kaksi laukausta virttiövaarasta,oli naapurin ukko ampunut pilkkaa sielä turhautuneena.
Helpointa on ampua vaan niitä poroja, ei tietenkään omia!
Emme me metsästäjät osallistu sinunlaiseesi rikolliseen toimintaan. Eivätkä metsästäjät omista poroja. Oletkin varmaan poromies,siis ampukaa ja syökää te vain toistenne poroja aivan vapaasti meidän puolesta.
Liha on MURHA
Sitten on leipä,kalja,viina tupaakka,nainti, auto,kaikki yhtä murhaaaaaaaa
Kyllä se on turhauttavaa kävellä ja kanniskella päiväkausia asetta,kun ei ole riistaa mitä ampua.
on nyt mahottomasti, eikä tarvitse pyssyäkään, kun vain kuljeskelee poroaitoja seuraten ja kerää reppuun, tuppaa vain lihoamaan näin syksyisin.
teikäläiselle,sillä on ku ei ole panoksia ja on la,,.jne
Sairasta touhua koko metsästys.Antakaa niiden muutamien riekkojen ja teerien nyt lentää.Syökää makkaraa läskipersemetsästäjät.Olette te sankareita,höh.
näiden metsästys on mielestäni Suomessa aikansa elänyt, koska luonto on muuttunut ihmisen taholta, lähes kaikki paikat ovat helposti saavutettavissa autolla ja aseet ovat tehokkaita, metsä alueet ovat muuttuneet rakenteeltaan ja muutos jatkuu edelleen, jotkin lajit hyötyy, mutta yleisesti luonnon "volyymi" heikkenee, tarkoittaen, että luonto köyhtyy, lajistollisesti, esteettisesti, monella tavalla. Metsästyksen varsinainen tarkoitus on jo osaltaan ajat sitten kadonnut. Hirven pyynti poikkeuksena. Suuri ymmärrys kysymys koko asia, mikä sitten on oikein mikä väärin on mielipide asia, eikä oikeata vastausta tiedä kukaan, niin on tietoisuus vielä alhaisella tasolla ihmiskunnalla.
Metsästyksenharrastajat ovat tärkeä ja työllistävä sakki.
Tänään taas ampumaan poroja. Pakastimet on jo täynnä lihaa, mutta mukavahan niitä poroja on ampua ihan huvikseenkin.
Metsästäjä emme me metsästäjät osallistu sinunlaiseesi rikolliseen toimintaan. Eivätkä metsästäjät omista poroja. Oletkin varmaan poromies,siis ampukaa ja syökää te vain toistenne poroja aivan vapaasti meidän puolesta.
Koko porotalous on rikollista ja typerää toimintaa. Porot joutaa ampua pois.
Kyllä porotalous pitäisikin saada lopetettua,ainakin eteleä ja keskilapista. Keinot vain taitaa olla hyvin vähissä tavallisella kansalaisella. Itse edottaisin,että porot valtiolle ja kaikenkansan riistaksi.
Olisin saanut pyyn,mutta en murhannut sitä pikkusievää,kaippa silläkin on oikeus elämään. Harkitsen koko metsästyksen lopettamista omalta kohdaltani.
Samma här, metto katteli haulikonpiippua muutaman metrin päässä...jätin ampumatta...tein nuotion ja paistoin hevosesta tehtyä makkaraa.
Nythän tet pojat asiaa aloitta puhuhman.Kameralla ampukaa niin ku kaima
Me kyllä otamme kuviakin me metsästäjät,mutta tietenkin ammumme muutaman linnun ja jäniksen,jos suinkin se on mahdollista. Harrastus on hieno kuvien ja ampumisen kera.
No jo olet ottanut paljo kuvia,on siinä kulunut virtaakin paljon.
Meillä suomessa joka h...tin rääseikkö on ojitettu. Lisäksi mettät on täynä poroaitaa verkkoversiona. Nämä kaks "tappokonetta" puuttuu pohjois-ruottista ja sielä on hyvät lintukannat.
Se pitäs ne mettäherrat, jokka tuon ojittamisvimman laitto alulle asettaa sotasyyllisoikeutta mukaillen ojitussyyllisyysoikeuthen. Sitte mettähallitus pitäis laittaa ennallistamhan ne järjettömät ojat pois. Menis muutama vuosi ja olis mettälintua ja paljon.
Kamalassa kunnossa on Suomen metsät sen ehjän luonnon kannalta ajateltuna, hyvän käsityksen tilanteesta saa kun katsoo google eartista maita. Ojittaminen meni Suomessa aivan hulluuden asteelle, tätä metsäosaamista on sitten viety tropiikkiin ja muuallekkin, kun ei omistakaan maista, luonnosta tiedetä, että ihme se on, Suomesta kotoisin metsänmylläys, tehokasta on. Vaikea kuitenkaan ottaa täydellistä, syvällistä kantaa tähänkään, oikein tai väärin, kovasti on kuitenkin metsäluonto nujerrettu Suomessa, laitettu metsänmahti ruotuun jne,, korkea elintaso on saavutettu, nähtäväksi jää miten jatkossa käy, ken elää.
Ei ojilla ja verkkoaidoilla ole mitään merkitystä lintukantoihin: Syyt ovat muita ja sitä ei tiedä vissiinkään kukaan. Ruotsissakin on ojitettuja alueita hirveesti ja myöskin poroaitoja. Yksi varma syy kuitenkin on olemass ja se on rikollisuus. Metsäautoteiltä lahtaaminen ja maastureilla rällääminen laittomasti jokapaikkaaan
ampumaan kaikki mikä liikkuu. Ruotsissa on vähä enempi lintuja,koska sieltä puuttuu metsäautotieverkosto melkenpä kokonaan. Ne viisaat kun ovat purkaneet tiet ja istuttaneet niihin metsää senjäkeen kun ovat ensin metsän hakanneet.
Monta asiaa vaikuttaa, että kaikella on merkitystä, silläkin, että tilaako Lapinkansaa vai raapiiko persikkaa. Luonto on suuri kokonaisuus, VOLYYMIN laskeminen luonnossa tarkoittaa mm. yleistenlajien yksilömäärien vähenemistä, johon kiinitetään mielestäni aika vähän huomiota, metsien aukkoisuus, puiden tiheys, ikä ja sitä myöden ns. monimuotoisuus se Suomessa luonnon kannalta heikentynyt, jos tarkoitetaan, että luonto on rikas, lajit, Suomalaisessa talousmetsässä luonto ei sitä ole, tähän tarvitaan sitä ymmärrystä, jota ei kaikilla puupäillä ole ollut, eikä tule koskaan olemaan.
Rikolliset,pienpedot, ylisuuret metsänhakkuut, ilmaston saasteet ym ym. Mutta
ennenkaikkea aika ja sen muuttuminen yleensä,oli luonto koskematon tahi ei. Kaikki on toisin nyt kuin esim 60 luvulla,miksei sitten myöskin maalintujen kohdallakin. Voi olla,että 20-40 vuoden kuluttua meillä pohjolassa venäjä mukaan luettuna ei ole ainuttakaan metskanalintua saati sitte hirviä,tai vesilintuja.
kirjoittaa tosiasiaa. Evoluutio onneksi vielä toimii luonnon omillakin ehdoilla.
On noita lintuja.Karpalojängällä olin ja tuollaiselta näytti.Ilmaliikenne oli rajua.
Toistaiseksi suurin hanhimäärä on parkkeerannut Rääkkylän Oravilahden kuivatusalueelle, missä oli viikonloppuna arviolta 20 000 laiduntavaa hanhea.
- Monien muidenkin lintujen syysmuutto on saamassa tuulta siipiensä alle. Sepelkyyhkyjä huomattiin niin ikään Oravilahdella 7 500 linnun suurkerääntymä sunnuntaina.
liikkuu koivikoiden mukaan ,mutta ei metsot suinkaan vaan ovat paikkauskollisia lintuja.
Virttiövaarassa vanha homenokka,ainakin 15 v
homenokka. On sitä muutama purkillinen kertynyt Turrea.
maastureineen taas lauantaina rupee rälläämään pikin maita ja mantuja. Muistakaahan perkele,että maastossa aseenkuljetus moottori ja moottori käyttöisellä ajoneuvolla on kielletty.
kaksi sorsaa oli vielä hengissä Jeesiöjoella eilen.
No hitsi pitääkö ne lähteä lahtaamaan vielä näin iltapimeässä.Karkaavat muuten aamuyöllä.Olekko varma ettei olleet vaan niitä tavin räähkänöitä?
Kyllä ne on pulskia isoja sorsia,mieki olen ne nähny ku koin verkkoa toissapäivänä.Tosin en tunnistanut niitä harmaata oli paljon ja vihriää jonkinverran.
Ne olivat aika kesyjäki,totta tiesivät minun vaarattomaksi. Arvelin mie ,että tehen ansoja ilmaan,niin ehkä ne lentävät niihin ja näin saan sorsapaistin.
Iso siika verkossa,kutu alkamassa siialla.
Eiköhän jätetä net sorsat niinkö siemenlinnuiksi,siis ei ammuta,ei ansoja.
No mutta kun on mukava räiskiä pyssyllä kaikkea liikkuvaa.Oootta te pojat lapsellista porukkaa.Antakaa lintusten lennellä.Ei ne ole teille vissiin pahaa tehneet
Kuka räiskii kuka ei? Metsästys on erittäin hieno ja mukava harrastus asiallisesti ja rehellisesti suorittettuna..
Vähä vähä on kanalintuja länsilapinsuunnalla ainakin.
mettäautoteillä,varsiteillä,kaikilla kinttupoluilla ja aukeilla,onhan suuri tapahtuma alkanut "hirvenmettästys"
Kiimahirvet on kesyjä,ne ovat nyt helppoa riistaa.
Joo ja jos osaa mylviä/matkia hirvisonnia ja kiimanaaraa,niin pam ja eiku Beijjaisii viettämään.
Hyvä metsästyssää oli tänään. Tepassa kaajettiin karhu.
'
No tuuri seuraa vasikoita ja rapatauti miehiä/naisia.
saa rahaa?
No noin 2000 euroa
Kyllä karhusta saa enemmän...kysäse esim Kempan ravintolasta...
Kyllä ovat kovia sankareita niinsanotut hirvenpyytäjät,ajavat maastureilla edestakaisin paikasta toiseen.
Niin ja sitten kehutaan,että kuinka sitä pyydettiin hirveä väsyksiin asti.Niin onhan autolla ajokin raskasta,jos ei ole ikänä tyehnyt fyysistä työtä.
Kaljamahat vanhat ukot no minkä ne ny jaksais liikkua autosta muuta kuin ampumaan ja kuselle.
Hyvin harvat tekee fyysistä(raskasta esim. metsuri) työtä,eivätkä ole sitä koskaan tehneetkään ei ennenvanhaan eikä nykyään. Kattelevat vaan "länkien läpi".
on edes länkiä, luokka löytyy ja aisakello. (kahvikermaa hakemassa ja yks sillä välin linnunpesiä rakentamassa niinhän ne "metsurit" ennenvanhaa.)
linnut ihmisen rakentamaan pesään?,tuskimpa kelpaa ja sen kahvin piti kyllä juoda mustana.
Parempi pyy oksalla,mesäsässä suojakkaasti keppuroimassa,kuin kaljavattassa.
No eihän pyyrievussa ole kuin suupala nielassa.
Korpit juhlii virttiovaarassa.Oliskohan sielä niitä loisten tappamia poronraatoja?.
hullunlehmäntauti nyt hirvissä ja poroissa varmaankin.
Ei se ole hullunlehmäntauti se on joku uusi loinen,joka tappaa poroja ja hirviä.
On kuulemma etelästä levinnyt uusi sääskilaji ja siitä se loinen sitten.
niitä on vielä vähemmän kuin viimesyksynä
onhan nuita lintuja ku mennee methän, ei niitä aina näe autosta vaikkaki se on kuulema teillä hyvä haukkunhan. Ei niitä linturiepuja viitti ampua.
Persemies sie olet
Se yks ja sama katkera,turhautunut,harrastamaton,venyjä,junantuoma varmaankin vanhapoika yli 50 rähjää näissä tietyissä ketjuissa.
Korpit maskuttelevat kuolleilla poronraavoilla. Uusia poronraatolöytöjä päivittäin mm vareskairassa.
luonto on ratkasemassa viimeinkin nälkää kärsivien porokurjien kohtaloa.
Eilen minäkin törmäsin raakkuviin korppeihin metsästysreissullani,olivat varmaankin herkuttelemassa poronraavolla.
Kumman hiljaa ovat rajalaiset olleet esim karhujen touhuista. No senhän arvaakin miksi,ei kait oman käden oikeus jne.
nousikko ihan autosta, ku olit mettällä suuri rajalainnen mettästäjä. on sinut nähty.
No tottavissiin nousin autosta ja minut saakin nähä mikäpä se siinä.
Ei yhtään riekkoa
syysilma eikä vettä "saja" korpit ovat iloisia ja saattavat syys soidinta raakkua ja kieppua ilmassa, kaikenlaisia suolia löytyy syksyisin korpille ja haaskojakin, mutta tulee se korpillakin aika pitkäksi jos ei välistä rongu tai leiki. Näin tänään riekon, 2 teeri naarasta ja 2 koppeloa. Lisäksi lapinharakka, tilhiä pieni parvi. Terveiset; Variskairalta.
Jokunen vuosi sitten Pittiövaarassa näin marjareissulla korppien juhlat.Olisipa ollut kamerakalusto,niin olisi saanut ainutlaatuisen luontofilmin niiden temppuilusta.Oli niitä kymmeniä ja ohjelma kesti ainakin puolituntia.Oli kai sopivat ilmavirtaukset ja pojat olivat oppineet lentoon.
Muutama teeri karkasi eivätkä nousseet puihin koiranhaukusta huolimatta.
Arkoja ovat ne vähäset linnut.
Se on suuri summa mikä kertyy metsästyskorttimaksuista riistakeskuselle.
Kyllä on todella vähä kanalintuja,oliskohan se se loinen osasyyllinen lintukatoon?
Samat sanat ja ajatuset rahikasellakin.
No jo on keskustelun aihe. Tyypillisiä sodankyläläisiä kepulaisia. Yhteistuumin poroista,metsäkanalinnuista ja jäniksistä ollaan, mutta vain siksi, että avustuksia etelästä saataisiin. Tyhjäksi koko Lappi.
No mehän täälä lapissa ollaan vielä aivoterveitä ja me keskustellaan ajankohtaisista asioista ym paikallisista asioista. Eikä tässä poliitikalla ole yhtään mitään tekemistä. Niin ja kyllhän lappi on jo toki riistettykin etelän hyväksi. Tyhjenee se tämä lappi kanta-asukkaista ja tilalle varmaankin ulkolaisa omine kulttuureineen ja sekö on sitten hyvä.?
Vai aivoterveitä, liekö olleet koskaan käytössä? Ainoa jossa olette hyviä on tukieurojen kerjääminen, se on kepulaisille pääelinkeino. Parempi yksi thaimaalainen kairassa kuin kymmenen lappilaista. Lasketaampa: marjanpoimija tienaa marjoilla keskimäärin 5000 € josta maksaa kuluja Suomessa 3000 €. Luontaiselinkeinojen harjoittajille lahjoitetaan tilat, talot ja maksetaan vielä tukina veroeuroistamme rahat elämiseen niin, että voi laulaa karaokea päivät pitkät kotisohvalla.
No montakohan sankollista olet itte kerännyt RUOPINUT marjoja (eivät poimi ne ruopii thait) No tuskimpa sinun maksamilla veroilla saa yhtään mitään. Lappi on riistetty etelän hyväksi metsät,malmit,kaikki. Ja ne marjatulot menee yksien perseeseen,ei ne paljoa suomea rikastuta. Kukapa kepulaisia on puoltamassakaan en miä ainakaan,kun en muitakaan poliittisia puolueita. Älä veikkonen oo katkera,vaan laulele karaoketa ja mene ruopiin vaikkapa variksen marjoja .
Omiksi tarpeiksi olen ruopinut ja loput jättänyt thaille. Tienaan rehellisellä työllä 5230 € kuukaudessa josta maksan teille lappilaisille sohvaperunoille ja tyhjäntoimittajille veroina 36%. Olet varmaan hakenut tukea ksraokelaitteisiin ja kasetteihin?
Thait tekeekin,mutta et sinä. Tuottava työ puuttuu suomesta esim metsäteollisuus jne. Ja se on nyt sitten näkösillä syvä lama,ei istumalla kovinkaan tuottavaa työtä voikkaan tehä. Jos etelässä saakin tukea joka ostokseen,niin ei meillä lapissa saa muut kuin poromiehet ja lietelannanlevittäjät ja ne saakin sitä sitten reilulla kädellä.
Mie olen mettästänyt anaalilupia jo monta viikkoa,ei löyy.Liekö mettämiehet kaikki varannu?
Vähä on kanalintuja kertakaikkiaan.
No totta niitä sitte on vähä ku kokoaika valitetaan vähä ,vähä. vähä jne...
Kauriitkin on kadonneet,vielä niitä näki viimesyksynä nyt ei.
katoilla, kelpaa sitä nyt olla hyvän katon alla talvi. Ei sillä perällä pysy mikään hengissä.
Onhan sentään vielä harakat ja korpit hengissä,mutta kauankohan.
Raappahousuja ei valmisteta enää suomessa.
No ehkä niitä saa kiinalaisia ja voivat olla parempiakin.
Raappahousut on sopivat välihousut,villahousut ovat liian tukalat.
Käyttäkää kunnon koiria niin huomaatte että lintuvuosi aivan erinomainen. Pystykorvalla metästäny eri puolilla kuntaa ja en oo reppu tyhjänä kotia tullu ja kuitenki 16 metästyspäivää takana. Vuosi aivan erityisen linturikas. Tänä vuonna linnut olleet sekametissä.
Joo olet siinä oikeassa,että hyvällä pystykorvakoirallla saa ainoankin linnun kairasta. Ehkä se onkin ollut linturikas edellisiin vuosiin verrattuna,mutta kuitenkin vähäkhöisin siitä mitä pitäisi olla. Kyllä se on koiratta ihan vahinko saada lintuja. Ja ne alkaa olla aika vähissä ne sekametsätkin jo.
No ei siitä päässä yli eikä ympäri,totuus on se VÄHÄ on lintuja. Olen kuunnellut monia metsästäjiä ja saman ovat todenneet kaikki.
mutta sekametsissä paljon lintuja, itse se kannattaa metsään mennä niin tietää paremmin ja jättää se humalaisten hörinän kuuntelu kokonaan pois. Paljon on, enempää ei mahdu ja koiralla saa sen minkä mies jaksaa kantaa.
Sekanen onkin sinun viestisi kyllä ja vaikuttaa siltä,kuin metsä on sinulle vastenmielinen elementti,etkä ole mikään metsästäjä ollenkaan.
No jos 16 päivää on mettästänyt ja jokakerta saanut linnun tai kaks-kolme,niin sehän on jo törkeetä lahtaamista ja ahnetimista. Mutta se onkin eri asia kuka siihen puppuun sitten uskookaan. Suositushan on noin kolme lintua ja riekkoja ja pyitä ei ammuttasi ollenkaan. Itselleni riittää se kolme lintua syksyssä ihan hyvin.
pitää, kunhan ei itseänsä tai kaveria ammu.
Saaminen onkin eriasia,kuin suositus!!
Ei niitä lintuja kyllä viitti kovinkaan paljoa ampua vaikka niitä olisikin.
Kyllä se tosiaankin on sopiva määrä ja siihen pari jänistä niin riittää.
Kyllä riistakeskusen pitäisi jokaiselle metsätyskortinlunastaneille lahjoittaa raappahousut joka viidesvuosi. Ja joka ei huoli niitä voi ne lhjoittaa edelleen vaikka romanikerjäläisille.
Eiku joka toinevusi ja joka viidesvuosi kumisaappaat.
Raappahousut: Moni ei tiedä mistä nimi johtuu? Minä kyllä tiiän.
Miten ne tälläistä tietäisi,kun ei paljoa muutakaan.
muuta tiiäkkään.
Ja sie olet turhaurunut ,katkera ,elämäsi illassa,ilman tuhveroa, runkkailet..
Siel o palio niit velipershejä jotkka pyytää linnut ja hirvet hiacecta, anallube keijot
Metto ammuin,mutta ei sattunut..
Siis mettoa
Jättäkää metsän eläimet rauhaan, vai tilataanko greenpeace? siinä saattaa kairan kiertäjä joutua piilopaikkaa etsimään. greenpeace toimii yhteistyössä paliskuntien kanssa, mm. kotkakorvaukset ovat gp:n ja paliskuntien yhteishanke.
Metsähallitus,metsästäjät ja metsurit ovat hoitaneet metsiä ja riistaa kiitettävällä tavalla jo useita vuosikymmeniä. Antakaamme heille rauha hoitaa jatkossakin näitä asiota ja töitä. Mitä taas tulee vihreisiin ja griinbeisihin,niin linnaan vaan ja pois toimeliaiden ihmisten joukosta muuat terroristit.
Tämä herrahan se vitsin murjaisi. "Antakaamme heille rauha!" Voi pyhä jysäys, koko 3*me-porukka "hoitaneet metsää lompsahoidollisesti vuosikymmeniä ja riistasta paskaakaan välittämättä" po.
Isosaapas se vaan jaksaa rähjätä.
Ei näkynyt riistaa,sen sijaan harkoita joista 2 sain ammuttua .
Siis HARAKOITA eikä harkoita.
Vielä ois pariviikkoa kanalinnunmettästystä. Saalishan ei ole päätarkoitus vaan metsästysnautinto luonnossa. Arvelin olla laavulla kairassa pari yötä,mutta sitten muistin PITÄÄ OLLA maksettu puunpolttolupa valtion mailla jolloin luovuin ajatuksesta tälläerää.
Onko se juuri niin,että pittää olla maksettu puunpolttolupa,jos yöpyy valtion mettässä?
Kyllä se niin on asia
Lopetin kalastusen ja laitoin veneen talviteloille.
No meinaakko talvikalastaa?
No saa ny nähä pittää kattoa sitte talvella.
Niin ne raappahousut!! Niiden sisäpinta on raapattu lämmön eristämisen lisäämiseksi,siksi niitä sanotaan raappahousuiksi.
Niin ja kun kääntää ne nurinpäin ja laittaa päälle,niin silloin ne on päältäpäin RAAPATTU.
Entä sitten se paita. Onko sekin raapattu? Harvemmin kuulee sanottavan raappapaita,kuitenkin raappapuku. Jos ottaisi toisen aan ja peen pois niin tulisikin
rapahousut,vaan kun ei oteta.
Kyllä se paitakin on raapattu.
Näistäpuoliin sitä joutuu raappahousuissa raappaamaan myöskin autonikkunoita.
Niinpä niin.
Näläkä taitaa tulla hurri-hirvestäjille
http://www.expressen.se/nyheter/folj-med-ut-i-skogarna-pa-arets-algjakt/
Niin ja pimeä,tyhmää tollainen ruottalaisten homma.
Se oli pask homma minuutin minä jaksoin sitä kattoa.
Hirvestäjät,lahtarit ovat ihan perseestä olevaa sakkia.
En ole nähnyt yhtään riekkoa koko syksynä,kyllä se kertoo jo paljon siitä mikä on maalintujen tila tätänykyä. Olen kuitenkiun kulkenut metsissä ja kairoissa kohtalaisen paljon.
Piru ku meni kuivaksi tämä elämä,kun lopetin sen kalastusen. Pittää visshin alottaa se uuvesthan ko jäätyy joki.
Samapa se tuon verkkoukon suunnitelmille,mutta kun Mettäkaltion Eemeli oli saanut veittikummusta metton tänäpäivänä.
Mieki ammuin muatuskan pilikkaan tänään.Oltiin läpeen tyytyväisiä molemmat.Sama se niille mettoille kunhan koppelon silloin tällöin naakii.
Kukahan se lienee keksinyt nimen "koppelo" ja mitä se tarkoittanee, ehkä naarasta? Eräässä laulussakin sanotaan että koppelo päässä jyskytti,en muista missä.
Metsäkanalinnutkannat ovat pääsääntöisesti pienentyneet 1960-luvun loppupuolen jälkeen. 1996-vuoden laskennassa metsäkanalintukantojen todettiin kohentuneen yleisesti Lappia lukuunottamatta, jossa kannat ovat pohjalukemissa. 1990-luvun jatkuva kantojen heikentyminen on nyt pysähtynyt ja nousukausi on odotettavissa jopa Lapin suhteen. Tämänhetkinen metsäkanalintujen keskimääräinen tiheys on 11 yksilöä metsämaan neliökilometriä kohden. Todettakoon kuitenkin että vuonna 1988 vastaava tiheys oli noin 20 yksilöä/km2 . Heikoin tiheys on siis Lapissa, jossa tapaa keskimäärin 4 yksilöä neliökilometrillä ja eniten lintuja on Pohjois-Karjalassa: 20 yksilöä/km2 .
Joo siinä sitä tutkittua tilastototuutta ja niin se vaan on valitettavasti,että lintukato on pysyvä ilmiö lapinlaanissä ja varsinki keskiosissa.
Vähä on lintuja kyllä
Niin on hirviäkin vähä.
Kyllähän siinä bensaa ja naftaa menee,kun ei tee muuta kuin ajaa edestakaisin autolla paikasta toiseen. Pitää jalkautuakkin,niin kyllä hirvii sielä on.
Nyt kyllä tarvitaankin todella niitä raappahousuja.
naapurin iloisessa saunassa ei rapa roisku, vaan raappaa se persuksissa.
Meinaakko,että on niinku päässyt jo kuivettumaan,siis se rapa? Ehkä tarvittaisiin sellainen todellinen jynssäys siinä tapauksessa. Kunnon raappaus olisi varmaankin suoritettava välittömästi.
raappaukseen, maanvetovoima vetää suurimmat ravat alas kahden housunpuntin kautta.
Voi olla kuitenkin,että ne tippuupi vääriin paikkoihin (levi ym),siis olisko sittenkin se raapaus paikallaan tässä kyseisessä tapauksessa?
tässä tapauksessa, kaikki lajitoverit eivät pidä toisen ravasta, sama se kun yksin mökissään, hyvän suojan antaa ulosottomiestä vastaan ja jos sattuu olemaan kesä ei ulkonakaan kauaa paitasillaan voi asioita toimittaa. Levin matkat ovat historiaa.
Siis olkoon tämä kyseinen tapaus siis loppuunkästelty nyt ja annetaan sen rauhantyvenessä jatkaa ravan kerryttämistä puntteihin ym.
Tämä on Raappa24 keskustelufoorumi, miksi sitten lopettaa jos hyvään alkuun on päästy ja raappa keskustelu kuumimmillaan. Masentuneet, hörhöt, kaikenlaiset sätkäleuat, juopot, absolutistit, isokenkäiset/otsaiset napilla tai ilman ei ku raappaamaan.
Ei niin vaan tuo äskeinen tapaus saisi kuiten olla loppuunk
äsitelty,muutenvoidaan kyllä raapata vieläki.
Kävin yöreissun kairassa. olin metsäkäpässä yön , nautin kairan rauhasta ja kaminan hehkusta. Aamuyöstä kylmä kalppi. Ei näkynyt mitään riistaa, poroja tokka.
Lähtiissäni muistin RAAPATA portaat ja pihanedustan.
Teeriparvikin kadonnut. Ei ole näkynyt vielä ainakaan sitä jokasyksy vierailevaa teeriparvea. Se lenteli linjassa Tepsa-Jeesiö useana syksynä jo peränjälkeen. Vaan vielähän ne ehtii annammapa ku metsästysaika loppuu niin????????
Kyllä net on varmaankin lentäneet äitivenäjälle,sielä kun on sentään vielä koivikoita.
Tais tulla nyt kyllä pysyvä lumi keskilappiinkin. Luulen niin,että hirvien kaatoprosentti jää pieneksi tällä kaatokaudella.
Hirvenlahtaajat ukkoutuneita,alkoholisoituneita,laiskoja.Asia minkä takia sitä hirvikoeammuntaa helpotettiin taannoin,poistettiin liikkuvaan ampuminen, on että nämä ukkoutuneet vanhuksetkin osuisivat ja läpäisisivät sen kokeen. Sillä onhan se valtiorosvolle melkoinen tulolähde tuo hirvilupa. Ja mitä enemmän on maksajia sitä enempi euroja pohjattomaan kassaan valtiolle. Ja sitten näiden lahtaajien valvonta,niin sitä kyllä katsotaan paljolti sormienläpi,esim pyyntisäännöt ym.
Niin ja sekin vielä,että jos ei saa hirviä rahat palautetaan luvanmaksajalle. < Ennen sen rahan menetti jos ei saanut hirviä. On se helppoa ampua vaikka ylimääräisiäkin hirviä sillä yhdellä luvalla,kun valvontaa ei ole.
On se hirveetä se laillinen hirven pyynti, varmasti jos tulis ilmi niin hirveät hirvitykset hirvimailla. Rehellinen salapyynti on sentään jotenkin valvottavissa, mutta vaikea on valvojaa valvoa kun valvoja valvoo itseänsä ja itse on valvoja tai jos valvoisi vain itseänsä, mutta näinhän me jo teemmekin.
Metsästäjät on sairasta sakkia, ampua puolustuskyvyttömiä eläimiä. Millä se pupu voi puolustautua, jotta taisto olisi tasavertainen? Ampua papanoita anuksestaan?
Metsästys olisi jees, jos eläimilläkin olisi aseet, ja olisi taidosta kiini kuoleeko eläin vai ihminen.
Hirvien metsästyksen jotenkin ymmärrän, etteivät sitten poukkoile autojen eteen, poromiehet kun on jo tappaneet hirven luontaiset viholliset sukupuuttoon.
Minusta olisi hienoa, että ajettaisi poromiehet metsään, ja sitten saisi anoa lupia poromiehiin. Hyvä kiintiö olisi, että noin 30% per vuosi poromiehistä metsästettäisiin pois.
ja sitkaita, mutta miksei kun tarpeeksi keittää ja laittaa paljon suolaa joukkoon, siinä suolistamisessa ja karvojen kärventämisessähän se suurin työ, kraavi suolattuna yäk,,,
Riittää, että poromiehen kaataa, ei niitä syödä tarvi.
Helppo ratkaisu olisi sekin,että telkiäis ne niihin porokämppiinn,niin ne kuolisi omiin pierunkaasuihin.
Mistä ihmeestä se kumpuaa tämä sodankyläläisten paskanjauhanta metsästyksestä? Mikään muu keskustelu, paitsi kaivosmiesten anaaliseksi, ei näytä kiihottavan tätä nutukaskansaa antamaan mielipidettänsä. Eipä tietenkään kun kaikista tekemisistä maksetaan tukea.
Kuivaliha pieruhomoporomiestä, lapin uusi herkku!
No mitä pirua se kuiten sulle kuuluu?? Hae joku toinen paikka missä saat purkaa
hyvinkin pahaa oloasi,joka kumpuaa sinusta jo useammissakin viesteissäsi. Ei kait näitä asiallisia huumorilla höystettyjä viestejä ole pakko tulla näille sivuille talkkaamaan uteleiaisuuttaan ja turhautuneena.
No asiallisella huumorilla se miekin. Ei sentään Lappia tyhjäksi. Me mainarit synnytämme kokonaan uuden neonhaalarisen sukupolven Sodankylään. Lypsä sie vain äpyleitäsi, nautinto se on sekin.
No ei kait nyt sentään.
Vähä on lintuja ei ole jäniksiäkään.
Lintukato se on kato tosiasia,eikä se miksikään muutu.
Linnut tietää kadota jo etukäteen,sillä maailmanloppu on jo hyvin likellä.
Asiahan on niin,että metsästysasetta ei saa kuljettaa edes läskitietä moottori sekä moottorikäyttöisellä ajoneuvolla.
Jos linnut loppu, päästetään pieruhomoporomiehiä metsään ja myydään kaatolupia 10 eurolla. Mainareitakin voisi metsään laittaa, heistä sopiva korvaus 5 euroa.
Hyvä ehdotelma kylläkin,mutta siinä on iso MUTTA. Nimittäin nehän toopet ammuttaa ittensä salamettästäjille jo eka metsästyskautena ja niin niistä päästiin. No sitten vaan valkkaamaan seuraavaa loisammattikuntaa esim kunnansyöttiläistä.
Vähä on kertakaikkiaan mettäkanalintuja.
Hei! Se on totta et koira pittää olla ,meidän pakkanen on täynnä lintuja,mettosta alaspäin...wekku on hyvä
Turre olla pittää,siis pystykorva,niin sillä saa vaikka sen ainoakin kairasta.
No ne poromiehet silloin 60 luvulla ettosivat jalkaisin porot aitoihin. Niillä oli sellainen korkea ääni(sopraano) kun ne huusivat metsissä poroja ajaen. Ne olivat hyväkuntoisia miehiä,pitkiä matkoja päiväkaudet kulkivat. Sitten illaksi tulivat kämppään lepämään ruokaa laittamaan ja nukkumaan. Olimme poikasena yhdellä kämpällä kerran illansuussa seuraten heidän puuhiiaan ja kuunnellen juttuja. Meitä oli muistaakseni 4-5 koltiaista. Yhden nuoremmuksen poromiehen ne olivat laittaneet keittämään porkeittoa,muiden makoillessa lavitsoillaan raataten. Keiton valmistuttua ne tietenkin rupesivat sitä hörnimään nälkäiseen mahaansa. Aikansa syötyään siinä yksi tuumasi,"sitte TURRELLE luut". Heillä oli ulkosalla turrekoira kytkettynä ,kopissa väsyneenä makoillen.
Kyllhän nämä ajat ovat hyvin minullakin muistissa.
Se oli taloudellisesti köyhää aikaa,mutta henkisesti sitäkin rikkaampaa.
mieki vanhus entinen poromies, se oli hyvvää se porokeitto sielä etossa kämpillä.
No sehän valthinkin sellainen hyväpintanen poro syömäporoksi ja sitä syöthin niin että napa rutisi ja pieru haisi.
Oli se ennenvanhaan ku porerotuksessakin sai ostaa aijalla kuumia punaskakkuja, keitettyä poronlihaa ja pullakahvit.
Poikasena sitä tuli käytyä usestikkin erotuksissa.
Nyt on se vissiinkin se koiran ilma,
Syksy on jo lopuillaan,enkä oo nähnyt ensimmäistäkään jänistä.
Eteläsuomessa on ollut kuulemma jänisBruttoo oliskohan tääläkin samaa vai mikä ne on hävittänyt.
kuten monella muullakin eläimellä on vuotuiset kannanvaihtelut. Taudit, pedot, sää, tässä tärkeimmät syyt. Luonto on kokonaisuus, nyt kun ei keski-lapissa ole myyriä, vähäiset pedot joutuvat syömään pakosta muuta, myös jänikseen se vaikuttaa. Moni muukin laji on vähissä keski-lapissa nyt, monesta yleisestä eliöstä ei syystä tai toisesta ole paljoa havaintoja, nähtäväksi jää alkaako luonto virkistymään vai onko pysyvämpää laatua tämä "ilmiö"
Sinä kirjoitat oikeaa asiaa,mutta kaiketi se on meille itesestään selvää kannavaihtelut ym. Mutta tässä on nyt kyllä vallan muusta kysymys,koska esim jäniksiä ei ole oikeastaan ollut 40 kymmeneen vuoteen,puhumattakaan mettäkanalinnuista. Se on ollut jo pysyvää 60 luvulta asti .
Nyt kyllä pussihousu kirjoittaa oikeaa asiaa.
Pussihousu ehkä hieman liiottelee nyt.
Jututin pussihousua ja hän aikoi huomenna jänisjahtiin.
Vähä on kuiten riistaa,se on tosiasia.
Kai se jo tiiethän hyvä rekäper.e
Huomena se sitten loppuu linnunmettästys .
Niin ja teeriparvet tulee koivujen larrrvoihin syömään urppoja ylihuomenna,niinhän se tähänasti on olluna.
Huomena se sitten loppuu..
Kyllä niitä naapurin poroja voi ampua läpi vuoden.
Hyvä ku muistutit,siis ei liha lopu..
Minun naapureilla ei ole poroja,mutta häätyy mennä jänkäladolle sielä on poroi ja homma hoituu helposti.
iesiöläiset ne jaksaa vaan metsästää.
Iesiössäki vähä lintuja
Kyllähän me täälä Rajalasskin metsästämme.
Huomenna se alkaa näätänpyyntiaikakin. Se onkin kaikista tuholaisin pienpedoista se tappaa kaiken mikä liikkuu ja mille se vaan pärjää.
Se on sitten poromiehille paha paikka, kun joutuvat näädän suuhun. Edes pierujen päästely ei suojaa näädältä.
Kuuleppa se sie,poromieshän on pierutauista huolimatta kuitenkin ihminen ja näätä karttaa ihmistä kaikin tavoin. Ei sinun tarvitte kiittää tästä tiedosta " ole hyvä"
johtuu siitä, että ei ole kolopuita, oravia metsissä vähän ja muutakin näädän ravintoa, varsinkin nyt myyrät kadoksissa. Jäljistä tietää onko näätiä kun lumi maassa. Näätä kuuluu olenaisesti kairoihin luonnon omana petona, syytä olisi keskittyä kissoihin ja muihin ihmisen taholta levitettyihin petoihin.
Kyllä näätäkanta on pysynyt suhteellisen tasaisena viimevuosikymmeninä. Oravat on näätien herkkua,siksi niiden kanta ei lisäänny ylisuureksi kuin tilapäisesti silloin tällöin. Ehkäpä se kissojakin saa joskus saaliiksi,vaikea sanoa onhan kissa kuitenkin samankaltainen (peto) kooltaankin jo.
Olipa surkeaa kulkea metsässä tänään, kun kävin jänöjä kattelemassa. Hankikuori
ja kymmenkuntasenttiä lunta. Varmaankin kuuluu kauas se rouske kun tulloaisella höörillä metsissä liikkuu. Jälkiä näkyi,mutta ei pupuja.
Niin kyllähän se alakaa olla ohi tältä syksyltä pääosiltaan koko metsästys.
No ainakin laiskoilla.
Hirveä lapsellisuus,turhautuneisuus ja kateus näkyy olevan parilla ukolla näissä keskusteluissa. Ihmettelen ,että eikö juuri ole muuta tekemistä ja miten jaksavatkin ilkeillä pääosin yökaudet.
Ei ole lintuja, ei ole jäneksiä.
Onhan niitä,mutta vähä.
onko näätiä
Riihikummulla on yks nähty,se kyttääpi niitä kissoja siel.
Niin se on nykyään,että häätyy olla heti tappavat raudat,jos niillä pyytää esim näätiä.
jotkin elukat niissä heti tappavissa, juutuupessa on näkynyt videoita mm. siberian rautapyynnistä, siellä samankaltainen eläin kuin näätä, soopeli. Rautoihin menee myös muut kuten, orava, kärppä, liito-orava, lintuja kuten tikat jne. että sellaista se.
No venäläisethän onkin tunnetuja eläinrääkkääjiä,ne vissiin nylkee porotkin elävänä.
On totta,että rautoihin meneee muitakin elukoita varsinkin,jos ei ole metsästystaitoa laittaa niitä oikein. Raudat kuuluu laittaa oikein ja oikeaan paikkaan. Esim näätälle tulee tehdä huolellinseti loukku,joka estää suurimmalta osin muiden elukoiden pääsyn sinne. Raudathan ovat yleensä loukun sisällä huolellisesti laitettuna ja viritettynä. Ja jos esim orava eksyy sinne,niin sekunnissa siltä lähtee henki. Ja mitä tulee rautojen hyötyyn,niin se on suuri,"yksin pyytävät heti tappavat" Esim yksi näätä syö ja tekee hallaa luonnolle vuodessa tuhansia kertoja enempi kuin kaikki raudat yhteensä koko suomessa.
jelulaki kieltää tappamasta rauhoitettuja eläimiä, metsästyslaki taas ei kiellä. Pohjantikkoja, palokärkiä, tiaisia, puukiipijöitä ja lukuisia muita rauhoitettuja koloon meneviä eläimiä saa pyytää hetimiten tappavilla raudoilla, hauska harrastus.
helmipöllöjen rautapyyntiaika käsillä, kauheita petoja ne pöllöt, syövät kaikki myyrät.
täältä Riihikummusta tähän näätä asiaan lisäisi sen että maantieliikenne tappaa tehokkaast näätiä eli ei niitä enää rautojen avulla kannata lisää tappaa, ylimääräistä kannan harvennusta tapahtuu ihmisen taholta jo muutenkin.
Ja kuka tätä on tilastoinut? Tuskin näätä niin tyhmä on,että niitä kovinkaan paljoa jää liikenteen tappamiksi. Kaksi näätää pois = 1000 muuta eläintä lisää vuositasolla!!!!
ilman tilastojakin jos autoilee, rekan alle jääneestä ei tosin paljoa jää nähtävää, tunnistettavaa. Jos ajatellaan isoa tietä jossa yhtenään sahaa autot edestakaisin niin on se ilman tilastoakin ymmärrettävissä että paljon tappaa kaikenlaista pieneläintä, varsinkin eteläisen Suomen valtaväylät, jotka metsä alueita halkovat, ns. Tarvontie, ei täällä siitä varmast kukaan mitään tiedä, tämä esimerkkinä tai kolmostie, kuutonen rajalla, viitonen, nelonen. Itse kyllä olen nähnyt näätiä ja muita teillä litistyneenä, mutta jos vain länkien läpi katsoo niin eihän sitä silloin. Kuka sen on tilastoinut 2 näätää, 1000 muuta eläintä? vänkääminen on mukavaa.
No annetaan senverran peräksi,että Raatteentie on sellainen missä kuolee paljon elikoita. Esim mettäknalinnut syö sitä hiekkaa,joka myrkyttyi sota-aikana. Ja näätiä kuolee sen takia sitten kun ne syö niitä kuolleita mettoja pyitä ,sitten ketut syövät niitä kuolleita näätiä jne jne......Tälläi se niiku ketjuttuu ja taas ketjuttuu kyllä ketjuttuu joo niin ketjuttuukin.......................................................................
Kun vain länkien läpi katsotaan ja luullaan että tiedetään, kun on joskus oltu sinisen transitin kyydissä Mäkärässä, niin silloinhan sitä ollaan kaikki tietäväisiä, tämä näin yleistettynä asioihin yleensä.
Siepä sen tiiät sen asian,nimittäin sen länkienläpikattomisen,koska olet koko elämäsi tuijotellut niiden läpi.Asia on niin,että käkäkärät ja mäkärät ja muut luontoonliittyvät asiat kyllä paikalliset lapinasukkaat tietää ja taitaa. Elikkä kysy rohkeesti vaan,niin me vastataan kyllä esim mkä on suosto tai perhosista ym ötörköistä.
lapinasukas tietää, niin mitä sitä itseltään kysymään, varsinkaan perhosista.
Ei ole muikkuja.
ja sielläkin, sano muikku ja katso peiliin.
Ei ole kettuja
GOCE tippuu kohta, joko paikalliset tietää mihin tippuu?
Kyllä se tuo metsästyskausi on nyt loppu minun osalta tältäsyksyltä. Kyllä mie sainkin sentään yhden teiren. No nyt pittääpi ruveta jäänalta pyytämhän kallaa verkoilla. Jouten se mie en ala kyllä olemaan,mutta pittää hyötyä aina jotain muuten en änähä yhtää mihinkään.
Eläkeläisethän on tunnetusti visuja,ahneita,kaiken hyödyn tavottelijoita ym ym,toki poikkeuksiakin on.
No olipa se tosiaankin heikko tuo mettälintutilanne jälleen kerran täälä lapissa. No saipahan kuitenkin nauttia muuten lapinluonnosta ja mukavista immeisistä.
Kolmiolaskenta on täyttä puppuaa paskoo,joka ei anna minkäälaista lukua mistään. Vähän on kanalintuja lapissa.
Poroja riittää, niitä aina mukava ampua!
No ei niitä varmaan muut ammu,kuin poromiehet itse,usein kylläkin aina tosten poroja.
Sodankylän erämiehillä 60 v näyttävät pääjuhlat oli lauantaina.
Nostan hattua pyssykylän erämiehille/naisille.
Kyllä ne taas tulivat,nimittäin teeret pihakoivuihin. Tässä ketjussa joku kirjoittikin,että heti ne tulee,kun metsästysaika loppuu ja niin kävi nytkin. Ihailin niitä kattelin kiikarilla ja ammuin KAMERALLA muutampia kertoja. Naaraita ja uroksia oli parvessa suunnillee samanverran.
Lieneekö samat teeret,mutta tosiaankin niitä istuu koivuissa täälä
Riipinperälläkin.
Taas ne teeret istuivat maantievarsikoivuissa syömässä,niitä oli parinkymmen teeren parvi.
Kylymää hommaa se on,mutta erittäin antoisaa sekä henkisesti että taloudellisesti.
Niin tuo kalanpyynti jäänalta tietysti. Pari verkkoa mulla on ollut nyt pyyössä ja se on ihan sopiva määrä. Hyvin on päiväsyvän menny jokijäällä ja kallooki on tullu juuri sopevasti.
Kävimme vaimon kanssa mekin laittamassa neljä vekkoa jäiden alle pyyntiin. Minullako se on niin mukava, työteliäs,erähenkinen ja kaunis vaimo .Hänen kassa on kiva olla mm luonnonhelmassa ja tehä kaikenlaista kivaa.
Metsästäjät on sairasta sakkia, ampua puolustuskyvyttömiä eläimiä. Millä se pupu voi puolustautua, jotta taisto olisi tasavertainen?
Metsästys olisi jees, jos eläimilläkin olisi aseet, ja olisi taidosta kiini kuoleeko eläin vai ihminen.
Hirvien metsästyksen jotenkin ymmärrän, etteivät sitten poukkoile autojen eteen, poromiehet kun on jo tappaneet hirven luontaiset viholliset sukupuuttoon.
Minusta olisi hienoa, että ajettaisi poromiehet metsään, ja sitten saisi anoa lupia poromiehiin. Hyvä kiintiö olisi, että noin 30% per vuosi poromiehistä metsästettäisiin pois.
Latvalinnun metsästys pitäisi palauttaa ainakin koeluontosena joksikinaikaa.
Lyhennettäisiin syksystä vaikkapa 2 viikkoa ja siirrettäisiin se sitten tmmikuulle.
Uskon,että tämä olisi metsästäjille virkistävää muutosta välillä.
olisi mahdollista, kun ei ole latvojakaan? Muovisen joulukuusen jos veisi raiskiolle ja jäisi pakkaseen kyttäämään lumipuku päällä, saattaisi vain siihen varpunen jouluyönä tulla.
Älä sinä poika marise tyhjää,kyllä lapissa vielä metsää on runsaasti,jopa koivikoitakin löytyy.
Ennevanhaan ukot pyysivät niitä huurremettoja. Mettto näkyi kauas kuulakkaana päivänä,kun se oli noussut huurpetäjään hakomhan. Se oli aina varma saalis,eikä tarvinnut olla mikään tarkka-ampuja.
Niin ja ansapyyntihän oli vielä yleistä 50-60 luvulla,kyllä silloin oli lintuja ja riistaa mettät pulloollaan. Raakaa hommaa hirttää kivuttamalla linturiepui voi suatana kuiten.
Vähä on kanalintuja lapissa:
Joopa joo!! Onhan ne silloin evakkoaikana tehneet hirviansojakin ja saaneet myös niillä saalista.
Niitä olii ennen mikkolassa luultavasti paljon Mikkoja siitä nimi Mikkola. Mutta ei se lintuja lissää yhtään päinvastoin.
Poroansa onkin erittäin helppo juttu,lavonovi auki ja sitten kiinni siinä se on.
Joo ja sarkalatohan onkin idioottivarma.
Mikä ihmeen RATSUTIE??? Olen kulkenut rattutietä vusikymmeniä,enkä ole tavannut,enkä nähnyt ainotakaan ratsua/ratsastajaa. Se tie oli ennen multarapavellinä aina keväällä kesäkuulle asti pitkästi.
Se oli joku Mikko Jeesiössä,jota myöskin sanottiin ennvanhaan JOOPIN MIKOKOKSI,en muista kuka se oli.
No tietenki Joopin Mikoksi ei Mikokoksi. Niin ja jotaki villeä sanoivat sielä iesiössä Kettuvilleksi.
Kalatkin on kääpiöityneet ainakin Jeesijoessa 40:ssä vuodessa. Mateetkin on pikkuisia luiruja nykyään.
Ei ole poroja.
Joo ei tosiaankaan ole näkynyt yhtään.
Kaamosta pukkaa ja vähä on kuiten kanalintuja lapissa.
Ja kumma se sekin vain on,että ku aamulla nouseee ylös ja liikkuu jonkinverran rupee persi kakkaa pukkaan. No niin nyt sitten kaksi jo pukkaa,ehkä kolmaskin jossain potkukelkkaa.....On vähä kukkokilintuja...........................
Jo oli pussihousua onnistanut,hän oli saanut jäniksen ammuttua tänäpäivänä.
Metsässä alkaa olla jo raskas kulkea kävellen.
Kylläpä se hirvenpyytäjilläkin vaikeutuu kelit näistäpuoliin.
Niin ja se tuo päiväkin lyhenee kokoajan.
No pussihousu oli onnensa kukkuloilla varmaankin tänään.
Kyllä se oli pussihousu niinku olis ollut vähä päishänki jo.
Metsästäjä laittatuu yöpuulle nyt,jääköön sitten yökirjoittajat vaan törkyjen kirjoitteluun...
Metsästäjä nukkuikin hyvin viimeyönä,ei katkoja,ei mitään muistia nähtyistä unista.
Sitä tässä vaan,että pitäisiköhän sitä tänään käydä pusihousunluona kyläilemässä.
MehtäJussi:)
Tänään seurasin erään hirviporukan touhua Keski-Suomessa. Porukka kokoontui lahtivajalleen ja siitä sitten lähdettiin ajeleen autoilla pitkin metsäteitä etsimään hirvenjälikiä ja aiemmin laitettuja lankoja, josko hirvet olisivat niitä katkoneet mennessään. Sitten siirryttiin passipaikoille, autoilla tietysti ja passipaikat ovat tienvieressä. Osa porukkaa lähtee ajamaan hirvet passimiesten eteen, jotka sitten ampuvat jos kohdalle osuu. Sen jälkeen taas mennään autoilla paikalle. Missä kohtaa tässä on se metsästys? Ei missään!
Hirvenmetsästys vaatisi päivitystä lakiin. Ehdottomasti tienvarsimetsästys on kiellettävä. Tai lopetettava puhuminen metsästyksestä.
Olet täysin oikeassa ei ole hirvenmetsästystä se on lahtausta.Hirvenlahtaajat ukkoutuneita,alkoholisoituneita,laiskoja.Asia minkä takia sitä hirvikoeammuntaa helpotettiin taannoin,poistettiin liikkuvaan ampuminen, on että nämä ukkoutuneet vanhuksetkin osuisivat ja läpäisisivät sen kokeen. Sillä onhan se valtiorosvolle melkoinen tulolähde tuo hirvilupa. Ja mitä enemmän on maksajia sitä enempi euroja pohjattomaan kassaan valtiolle. Ja sitten näiden lahtaajien valvonta,niin sitä kyllä katsotaan paljolti sormienläpi,eli tekevät mitä haluavat niinkuin poromiehetkin.
Järkevää ajattelua ja totuutta edellisissäkin viesteissä hirviasioista.
Kylmä ärjänne sää ja vähä on kanalintuja lapissa siitä hulimatta.
No tosi se on vähä on kanalintuja ja eiköhän se sääkin vielä tästä lauhu.
Saakohan niitä jostain kaupasta niitä pussihousuja??
Heikosti tulee kallaa nyt,se on nuo tuulet jotka vaikuttavat siihen kalojen liikkumiseen. Metsästäjälehtikin tuli tänäpäivänä,onpahan hyvää asiallista lukemista illaksi.
Niin on eipä juurikaan kannate pitää verkkoja pyynnissä. Huomenna nostamme verkot vaimon kanssa pois,josko ei ole sitten kallaa hyvin.
No se taas lauhtu tuo sää,no hyvähän se vaan on ei tartte niin eltata.
No se met vanhat ukot olemma tottunhet liian lämpimhän. Ja kyllähän se verenkiertokin on hiastunut ja vaikuttaa.Mieki se eltaan tuota omaa mörskää niin,että lämpöä on 24 eikä se ole kyllä yhtään liikaa.
Se on tuo kateus paha sairaus se on pahempi ku ahneus.
Moottorikelkan, mönkijän ja mopon vakuutus:
Mopolla, moottorikelkalla ja mönkijällä on kiva ajella vaikkapa metsässä ja jäällä. Mutta tiesitkö, että myös silloin ajoneuvollasi pitää olla voimassa oleva vakuutus?
Kaikilla liikenteessä olevilla mopoilla, kelkoilla ja mönkijöillä on lain mukaan oltava liikennevakuutus, myös silloin, kun ajat vain omalla pihamaalla tai metsässä.
Siitä saa sakot ja joutuu maksamaan kaksikertaisen kilpimaksun,jos polliisi ratsaa rekisteröimättömän moottorikelkan vaikka OMALLA PIHALLA. No jo on aikoihin eletty tässä pakkomaksujen valtiossaa nimeltä suomi.
No maastomönkijään ei vissiin tarvitte,jos ajaa vain omalla maalla?
ja omalta maalta se JEESIÖN KEISARIKIN toimii. On vuokrannut Metsähallitukselle entisen lapinläänin. Klapia pesään, rahaa keisarille. Huhupuheiden mukaan seuraavassa 500 eurosessa on KEISARI ja NAPPIOTSA
Se yks soankylän nimismies soitti naapurille,että tulehan käyhmän kylässä.No naapuri innostu,että oikein nimismies tahtoo kahaville,mutta erehtypä perskules.Nimismies kirjoitti naapurille sakot,että oli lähtenyt pihalta ajeleen suoraan kitisen jäälle. 100 metriä oikassu kaanaanmaalta pihaltaan mettäpolkua jäälle,että tämmönen tappaus.No oli se nimismies kirjoittanut sakkolapun omalle vaimolleki,mutta se on sitten eri juttu se.
Niin sellainen on meidän suomen laki,mutta ei se ainakaan täälä lapissa toimi pätkääkään.
Kyllä POLARIS on exstra hyvä merkki ,luotettava, laatutuote.
Niin on polaris mönkijä on esim suomen suosituin mönkkäri.
Huomena se pittääpi taas lähtiä kokekmahn verkot,josko saisi taasen tuoretta kallaa.
No tulihan sitä tuoretta kallaa kerraksi, isoja siikoja neljä,haukia 3 ja ahvenia 2
Ihan sopivasti miulle,heti se kala liikkuu ku on tyventä..
Verkko-Ekin luona kävin kylässä se oli käristänyt voissa siikoja ja tarjosi mullekki. Kyllä oli tuore käristetty siika sitte hyvvää.
No siitä on jo aikaa kun se Joopin Mikko kuoli.
Eikö se ollut jeesiöstä kuiten tämä Joopin_Mikko? Ehkä sielä ne vanhimmukset sen muistaa.
Joo kyllä mie muistamma sen Mikon. Ei se ollut oikeasti Joopi,se oli sen semmonen lempinimi. Oikeaa sukunimeä en minäkään jaksa kyllä muistaa.
Aivan tuntematon nimi on minulle Joopin-Mikko
Ehkä sen Mikon oikea sukunimi oli Välihosujeesiö.
No minkähäntakia se semmosen lempinimen oli saanut? No ehkä se on aina hokenut ja vastannut Joo pi -??--ttää ja jättänyt kesken sanan pittää. Esim Joo pittää lähtiä naimhan..
No mutta on kuiten vähä kanalintja lapissa tulkoon se tässä jälleen kerran todetuksi.
Se oli sitten sen pituinen se. Niin,että ne kauriit taisi kadota kaikki pois näistä maisemista. En ole nähnyt koko kesänä edes jälkiäkään.
Jousiaseen nuoliin ei saa metsästyskärkiä,jos ei ole maksettua metsästyskorttia.
Ja tähän sopiikin välillä vitsi eikö niin :: Renki liikuskeli niityllä vanhat kengänranit jalassaan. Rovasti tuli paikalle ja totesi että onpas huonot kengät. Hän lupasi että renki saa käydä hakemasta ruustinnalta rovastin vanhat kengät.
Renki riensi talolle. Ruustinna ja hänen tyttärensä sattuivat olemaan juuri ovensuussa jolloin renki sanoi naisille, että rovasti käski antaa pillua. Ruustinna sitä siunaili ja väitti että ei usko.
Silloin renki huusi pellonlaitaan jääneelle rovastille että
- Ei se anna!
Tähän rovasti huusi takaisin että
- Se on annettava.
Tähän huusi renki jotta
- Toinenko vain?
Johon rovasti vastasi että
- Ei kun molemmat
Joo ja se rovasti kulki sen jäkeen kyllä varovasti heheheheheheheeee!!!!!!!
Rovasti on joutavanpäiväinen loinen,ei tuota muuta kuin jätettä.
Muikku-Mikko ehotti,että alamma kimpassa kalastamhan,mutta en minä ala. Kyllä se on parempi minun yksikseni kalastella ja puuhailla.
Jousimetsästys on tuhansia vuosia vanha metsästysmuoto. Jousella metsästyksestä ja jousiaseen käytöstä kuuluisimmat lienevät Yhdysvalloissa eläneet intiaanit. Intiaaneilla oli aseenaan jäykät primitiivijouset. Jousia käytettiin ennen ruutiaseita niin metsästykseen kuin sotimiseen. Ruutiaseiden syrjäyttäessä jouset tuli pitkä taantumus jousien käytön ja kehityksen suhteen.
Metsästys jousella on tullut uudestaan "muotiin", koska laji vaatii enemmän taitoja metsästäjältä ruutiaseeseen verrattuna. Myös nykyteknologia on vienyt jousia eteenpäin, ja näin ollen saanut ihmiset taas kiinnostumaan jossain määrin jousista. Kokenutkin ruutiasetta käyttävä metsästäjä saa aivan uuden näkökulman ja haasteen metsästykseen. Suomessa metsästetään primitiivi/itsetehdyillä-, pitkä-, vastakaari- ja taljajousilla. Varsi- eli jalkajousella ei saa Suomessa metsästää.
Jousimetsästykseen Suomessa liittyy tietenkin rajoituksia, joiden perusteella jousi valitaan metsästykseen. Yleisesti ottaen jousella pitää pystyä osumaan noin 20 metristä riista-eläimen vitaali-alueelle. Myös jousen virittämiseen tarvittavaan voimaan on kiinnitetty huomiota. Metsästysasetuksen 20§:n mukaan jousen jännittämiseen tarvittavan voiman on oltava vähintään 180 Newtonia, joka vastaa noin 18 kiloa tai 41 naulaa. Nuolen pituus määräytyy ampujan vetopituuden mukaan ja nuolen kärki määräytyy metsästettävän riistan mukaan. Esimerkiksi oravia ammutaan yleensä vasamalla eli tylppäpäisellä nuolella ( engl. blunt arrow > slang. "bluntti" ) ja metsäkaurista metsästettäessä käytetään vähintään 22 mm halkaisijaltaan olevia leikkaavia teriä. Metsäkaurista suurempaa riistaa ei Suomessa saa jousella metsästää. Majavia metsästettäessä on myös käytettävä vähintään 22 mm leikkaavaa kärkeä, jonka lisäksi on kytkettävä nuoli siimalla tai muulla vastaavalla keinolla jouseen. Muiden eläinten metsästyksessä ei vastaavia määräyksiä ole, mutta joka tapauksessa osuman on oltava heti tappava. Taulukärjellä ammuttu eläin ei luotettavasti kuole heti, joten vaikka laki ei suoraan niitä kiellä, niillä metsästys ei ole sallittu
Mitä mieltä porukka on yleensä näistä rauhoitus ajoista , kolmio laskennoissa löytyy riistaa mutta uskooko noi piirit meitä metästäjiä vai onko vielä voimissa toi vanha käsitys että metästäjät valehtelee jotta sais pitemmän jahti ajan .Kyllähän tämä päivän vihreät ja ja mikä riinpiis se nyt oli haluais kieltää koko metästys harrastukse ku niiten mielestä kaupan liha kasvaa viissiin puussa eipä muuta kuin antoisaa jahti syksyä veljille 20 päivä se taas alkaa.
Ehtottomasti on kiellettyä, valitettavasti
On sääli ettei jalkajousella saa metsästää. se on ollut perinteikäs suomalainen metsästys ase. ammoisina aikoina silla jä vanhalla suomen pystykorva-koiralla metsästettiin oravia joiden nahoilla maksettiin verot ja hankittiin niitä tarvikkeita joita ei omalta tilalta saanut. tärkeimpänä suola, jolla säilömisen ansiosta pystyttiin varastoimaan ruokaa. tämän aseen ansiosta täällä phjoisessa pystyttiin asumaan.
Vielä suurempi sääli on se miten jalkajousella metsästys kiellettiin. Ranskassa on 1600-luvulla kirjoitettu laki jossa rahvaalta kiellettiin jalkajousen käyttö. Siellä "salametsästäjät", (sillä oikeus metsästää hirviä oli vain kuninkaalle) kaatoivat sillä juuri kuninkaan riistaa. ja sen käyttö kiellettiin. laki on pysynyt voimassa. ja EU:sta kun lukivat Suomelle uuden metsästyslain niin sinne joukkoon pääsi myös tämä pykälä. jolle ei nykyaikana ole mitään perustetta, en ainakaan ole kuullut että että kukaan salametsästäjä suomessa olisi valinnut jalkajousta metsästysaseeksi kun kivääri on tehokkaampi. ei ollut vaan suomella halua lukea sitä uutta lakia ennen allekirjoitusta.
Meidän tulee kuitenkin metsästäjinä noudattaa myös tätä pykälää, kuten kaikkia muitakin pykäliä vaikka ne sotivat omaa moraaliamme vastaan. koska aina kun joku tuomitaan metsästys rikoksesta tai rikkomuksesta. vihepiiperöt hyppivät riemusta. taas uusi ase käytettäväksi laillista metsästystä vastaan. vaikka he esim pakolais politiikkasta puhuessa käyttävät tätä "ei saa yleistää" korttia niin huutavat kyllä kaikkea metsästystä vastaan jos edes poromies ampuu suden hänen poronsa kurkusta.
mutta tulisi pyrkiä saamaan se taas sallituksi. koska tämä metsästysase ei ainakaan kasvata saalismääriä. luonnontuntemusta ja virkistystä sitäkin enemmän.
Tuli suorastaan poliittinen teksti tälle palstalle
Mutta koittakaa kestää.
Aselakiehdotus lausunnolle − säännöksiä selkeytetään, tsaarinaikainen ampumaratalainsäädäntö uudistetaan
Aselainsäädännön uudistamista valmistellut työryhmä on saanut ehdotuksensa valmiiksi. Luonnos hallituksen esitykseksi lähtee nyt laajalle lausuntokierrokselle. Hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle syysistuntokauden aikana.
Ampuma-aselakiin esitetään useita tarkennuksia. Aseiden säilyttämiseen liittyviä säännöksiä selkeytetään. Jatkossa ampuma-aseen säilyttäminen ei olisi enää mahdollista siten, että ase tai sen osa ei olisi lukittuna.
Jos luvanhaltijalla on säilytettävänä enemmän kuin viisi asetta, aseet olisi säilytettävä hyväksytyssä turvakaapissa tai poliisilaitoksen hyväksymissä säilytystiloissa. Myös erityisen vaaralliset ampuma-aseet olisi jatkossakin säilytettävä tällä tavalla. Turvakaapin hankintaan olisi viiden vuoden siirtymäaika.
Tilapäinen säilyttäminen ehdotetaan säänneltäväksi. Kulkuneuvossa asetta saisi säilyttää vain väliaikaisesti ampuma-aseen käyttöön tai kuljetukseen liittyen. Tällöin ase tulisi säilyttää lukitussa paikassa tai muutoin lukittuna niin, ettei sitä havaita kulkuneuvon ulkopuolelta. Käyttöön liittyvää väliaikaista säilytystä voisi olla säilyttäminen ampumakilpailun tai metsästyksen yhteydessä.
Tehokkaat ilma-aseet ampuma-aselain piiriin
Tehokkaita ilma-aseita koskeva sääntely ehdotetaan sisällytettäväksi ampuma-aselakiin. Tehokkaaksi ilma-aseeksi katsottaisiin sellainen ilma-ase, jonka piipun pienin sisähalkaisija on yli 6,35 mm ja joka on tarkoitettu ampumaan metalliluotia.
Muun muassa tehokkaiden ilma-aseiden hankkiminen, hallussapito, kauppa ja valmistaminen olisivat luvanvaraista toimintaa. Jos henkilöllä olisi ampuma-aseen hallussapitoon oikeuttava lupa, tehokkaan ilma-aseen hankkimiseen ja hallussapitoon riittäisi pelkkä ilmoitus. Jousiaseille ei ehdoteta uutta sääntelyä.
On se iso riski ajella moottorikelkalla maanteitä pitkin ja varsinkin rekisteröimättömällä. Naapurin mies oli kärynnyt eilettäin, oli katkera ja ihan syystäkin. Oli saanut tuntuvat sakot ja kaksikertaisen kilpimaksun maksettavakseen. Onneksi kuitenkin oli ollut selvinpäin. Kertoi,että kelkkailua aletaan kuulemma valvomaan tehostetusti.
Muuten maantienreunaa ja ojaakaan ei saa ajaa kelkalla. Se on keskitieltä mitatattuna 6 metriä molemmille puolin se raja.
Pylykkäs Konsta11.9.2013 19:340
Ensimmäinen syksy tutuissa maisemissa kolmeenkymmeneen vuoteen täällä pirkanmaalla että kahden päivän kävely useamman miehen voimin ja tulos metso sekä teeri havainnoissa pyöreä nolla. On kierretty suot, kalliot, korpi notkot, hakkuuaukot, taimikot, marjakankaat, soidinalueet jne mutta koskaan ei ole näin totaalista katoa ollut. Pyitä on tosin aina ja loppukausi tuleekin menemään pyitä pillittäessä.
Koko porukka ollaan täysin monttu auki. Onko joku tauti tappanut linnut totaalisesti sillä kesällä näkyi vielä isoja poikueita mutta nyt jopa kaikki metson soidin alueet ja teerien soidin alueet autuaan tyhjiä.
Yleensä tähän aikaan aina joku avaa siellä ääntään mutta ei linnun lintua sielläkään.
Vuosi sitten tähän aikaan oli jo pari metsoa sekä jokunen teeri kotiin vietävänä mutta nyt ei siiveniskua ole näkynyt.
Tällainen totaali kato tuskin muutamassa vuodessa korjaantuu.
Miltäs teillä muilla lintu havainnot? Kopio::::
Havainnot täälä keskilapissakin ovat samansuuntaiset kuin teilläkin,siis vähän on kanalintuja.
Metsästysaseen kuljettaminen moottorikäyttöisellä ajoneuvolla maastossa on kielletty. Asetta saa kuitenkin kuljettaa virantoimituksessa oleva henkilö, jolle aseen mukanaolo virantoimituksen laadusta johtuen on tarpeen. Poliisipiirin päällikkö voi yksittäisessä tapauksessa antaa luvan kuljettaa lataamatonta metsästysasetta suojuksessa edellä mainituissa kulkuneuvoissa niiden liikkuessa yleisen tai yksityisen tien ulkopuolella tiettynä aikana ennakolta ilmoitettua reittiä käyttäen ehdolla, että kuljetuksen aikana asetta ei käytetä metsästykseen. Poronhoitotyötä suorittavan poromiehen aseenkuljetuksesta säädetään tarkemmin asetuksella. (17.12.1993/1268)
5 LUKU
Maastoksi katsotaan siis kaikki kärritiet,polut,aukiat,varsitiet,talvitiet ym. Pääsäntöisesti mikä ei ole päällystetty tie esim. asfvatilla tai soralla.
Niinpä!! Monikohan hirvenpyyntiporukka ja hirvenpyytäjä esm, tätä lakipykälää on sitten rikkonut? Vastaus= Kaikki!!!
Keskisuomalaine14.11.2013 00:15 2 SULJE
MehtäJussi:)
Tänään seurasin erään hirviporukan touhua Keski-Suomessa. Porukka kokoontui lahtivajalleen ja siitä sitten lähdettiin ajeleen autoilla pitkin metsäteitä etsimään hirvenjälikiä ja aiemmin laitettuja lankoja, josko hirvet olisivat niitä katkoneet mennessään. Sitten siirryttiin passipaikoille, autoilla tietysti ja passipaikat ovat tienvieressä. Osa porukkaa lähtee ajamaan hirvet passimiesten eteen, jotka sitten ampuvat jos kohdalle osuu. Sen jälkeen taas mennään autoilla paikalle. Missä kohtaa tässä on se metsästys? Ei missään!
Hirvenmetsästys vaatisi päivitystä lakiin. Ehdottomasti tienvarsimetsästys on kiellettävä. Tai lopetettava puhuminen metsästyksestä.
VASTAA
FacebookTwittershare emailshare url
Tämä viesti on kopioitu Inarin keskustelu suomi 24 palstalta. Muotkatunturilla erämaassa kuvattu hirven ampuminen!
jossa kokoomuslaisen kunnanvaltuutetun koirat repivät hirveä, vaikka hirvi ei ole vielä edes kuollut. Yrittää raasu nousta paikaltaan koirien repimiseltä pakoon!
Ja metsästäjä sen vaan kuvaa tapahtumaa eikä tee mitään estääkseen repimistä!
Tämä video on nähtävissä kunnanvaltuutetun omalla facebook sivulla!
Missä on eläinsuojelijat nyt?
Mies laittanut videon kaikkien nähtäväksi Facebook sivullaan! On raaka mies ihmiseksi, entäs antautuisko hän itse koirien revittäväksi, ilman, että pakoon pääsis???
Ja tällaisen miehet olette äänestäneet hoitamaan kunnan asioita! Hävetkää äänestäjät, jotka äänestitte miehen valtuustoon!!!
arviomies2013 00:040
Lapissa kuolee nälkään jopa yli 40 000 kanalintua vuosittain, arvioi arviomies. Eniten lankoihin lentää ukkoja, jotka postailevat typeriä lehtiuutisia ja linkkejä keskustelupalstoille.
Ihmisen rakentamat keinotekoiset riidat verottavat pahimmilla alueilla järjenkäyttöä enemmän kuin kukaan uskoisi.
Arviomies aikoo selvittää, miten lintukuolemia voitaisiin vähentää. Keinoina voisivat olla paitojen merkitseminen, niiden maadoittaminen tai turvallisemmat paitamateriaalit.
Erilaisia paitoja on Lapissa noin 15 000. Valtaosa niistä on kaapissa.
Lapiot ovat niin merkittäviä, että erityisesti riistaväki on halunnut jo vuosia tehdä jotain. Nyt lapio yritetään saada kunnolla jalalle, sanoo arviomies.
Arviomiehen mukaan kanalinnutt pitää saada mukaan hankkeeseen. Arviomiehelle eikä kanalinnuille ei myöskään haluta sälyttää uusia kustannuksia.
Kanalinnut eivät hanketta vastusta, jos rahoitus järjestyy.
Ensin on kuitenkin tutkittava kunnolla. Siihen arviomiehen rahat eivät riitä, että se joutuisi itse maksamaan kaikkien paitojen merkinnän, korostaa arviomies.
Lapin riekkokanta on laikukas
Riekkokanta on kääntynyt nousuun, mutta vielä ei voida puhua hyvästä riekkovuodesta. Hyväksi kanta kasvaisi parissa vuodessa, jos pesimäolosuhteet pysyvät yhtä hyvinä kuin tänä vuonna, arvioi Inarin riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Pertti Vikeväkorva.
Riekon kesäpuku on vaihtumassa talvipuvuksi.
Riekkopoikueet ovat paikoin suuria. Poikasyksilöt ovat varsin pienikokoisia. Enontekiöllä on tavattu jopa 5 poikasen pesyeitä.
Kanta on lähtenyt nousuun heikoimmista vuosista, mutta silti Inarin riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Pertti Vikeväkorva perää maltillista riekonpyyntiä.
- Riekkokanta ei todellisuudessa ole kovin vahva. Se on alkanut nyt laikukkain elpyhmään, että paikoin on ihan hyviäkin tuloksia, mutta vielä on isojakin alueita täyttä nollaa, että malttia pitäisi vielä olla pyynnissä, Vikeväkorva toteaa.
Järkevällä metsästyksellä voi ottaa linnun sieltä täältä.
- Kyllä jos hyvän poikueen löytää niin kyllä sitä voi kaksi- kolme riekkoa ottaa ihan hyvällä omatunnolla kun se kuolleisuus on kuitenkin talvella jonkunlainen, mutta kunhan ei ihan yhettömiin ammu poikueita, Pertti Vikeväkorva muistuttaa.
Riekkoja on hyvin muun muassa tunturialueilla ja perinteisillä hyvillä alueilla Ivalojokivarressa.
- Näillä paikoin on ollut heikkonakin aikana riekkoja. Vaikka kanta on lähetenyt nousemaan, se ei ole vielä levittäytynyt nolla-alueille, sinne missä riekkokanta on ollut täysin nolla.
Joillakin paikoilla on tavattu yksittäisiä riekkoja, jotka kumppanin puutteessa ovat jättäneet pesimättä.
Vähä vähä on kanalintuja
Niin onkin kanalintuja on vähä lapissa.
Uskommahan met sen jo vähä niitä on,mutta huomena pittää käyä kokemassa taas verkot. Kalat on pieniä,mutta sitäkin maukkaampia.
Pääsenkös taasen syömään makoisia käristesiikoja ?
No tottahan toki,jos nimittäin niitä on uinu verkkoihini. Tervetulo vaan sitte huomenillalla kylhän.
En se mie siltikhän tosishhaan.
Luonto-Liiton mukaan susia ja muita petoja on syytetty porotalouden heikosta tilasta väärin perustein. Kysymys on pohjimmiltaan porotalouden ja luonnonympäristön hyvinvoinnin välisestä ristiriidasta, jonka sovittaminen ei ole yksinkertaista.
Luonto-Liiton susiryhmän kanta on, että ympäristön ja sen lajiston köyhdyttäminen tulee saada kuriin.
- Tärkeä askel tilanteen korjaamiseksi olisi poronhoitoalueen etelärajan siirtäminen pohjoisemmaksi, mikä helpottaisi koko Fennoskandian susikannan ahdinkoa, sanoo Luonto-Liiton susikampanjavastaava VUOTSON KORKEUDELLE sinne raja.
Kankainen laavu eli loue on kevyt ja pieneen tilaan menevä majoite. Se on yleensä tehty sisäpuolelta aluminoidusta nailonista. Pelkkä kangas naruineen, louevaate ilman etuseinää painaa noin kilon ja majoittaa neljä ihmistä mukavasti. Louteen voi pystyttää puiden, metsästä otettujen keppien tai vaellussauvojen varaan. Loue ei suojaa hyttysiltä, mutta pitää metsäisessä maastossa sateen ja tuulen poissa. Avotunturissa loue ei yleenstä tarjoa riittävää suojaa voimakkaalta tuulelta.
Louteeseen voi myös hankkia telttakepit ja kaupan on malleja, joissa on suljettava etuseinä tai hyttysverkko. Tällöin painokin nousee.
Vanhakansa nimitti laavua myöskin laukopuoleksi.
Laavun voi rakentaa kiinnittämällä kahden puun väliin poikkipuun, rakentamalla sen varaan katon riu'uista ja päällystämällä tämän havuilla. Vanhemmassa eräkirjallisuudessa on paljon kuvauksia havulaavun rakentamisesta, mutta nykyään havulaavu edellyttää metsänomistajan lupaa puunottoon ja käytännössä sitä on pidettävä vain hätämajoitteena. Havuja voidaan käyttää myös makuualueen pehmusteina.
Totuushan on niin,että ei laavulla kyllä saa silmäntäyttä nukuttua.
Laavu eroaa teltasta olemalla ainakin yhdeltä sivulta avoin ja perinteisesti laavun käyttöön on kuulunut nuotio laavun edustalla. Erityisesti yöpymiseen on käytetty rakovalkeaa, joka palaa pitkään vaatimatta ylläpitoa ja lämmittää koko yön. Mikäli aikomuksena on tehdä tulet laavun edustalle, kannattaa laavu pystyttää siten, että sen selkä ei ole suoraan tuuleen vaan n. 45 viiden asteen kulmassa, jolloin tuuli tulee takasivustalta eikä pyöräytä savua laavun sisälle yhtä paljoa kuin jos se tulisi suoraan takaa.
No miten niin SELKÄ???? Ei sunkaan kukaan niitä tuli tee laavun taka vaan etupuolelle ne tehdään. Ja sitten se 45 astetta jhoo..
Tiipii eli tipi oli perinteisesti Suurilla tasangoilla elävien intiaanien käyttämä, alun perin biisonin nahoista rakennettu teltta. Se oli kehitetty vastaamaan lähinnä vaeltavaa elämää viettäneiden metsästäjä-keräilijöiden tarpeita. Stereotypioissa kaikkien Pohjois-Amerikan intiaanien otaksutaan asuneen tiipiissä, vaikka metsäalueen kansojen maja oli todellisuudessa paljon alkeellisempi wigwam.
Tiipii-termi tulee lakotankielen sanasta thi pi, joka tarkoittaa ”he asuvat”. Sana yleistyi tarkoittamaan kaikkien tasankointiaanien käytössä ollutta telttatyyppiä.[1] Tasankojen tiipiit olivat ulkonäöltään paljon vaikuttavampia kuin lappalaisten kodat tai siperialaisten käytössä olleet vastaavat asumukset.[2]
Nykyään tiipiit ovat vanhan tasankojen heimokulttuurin tärkeitä symboleita. Ne muistuttavat Amerikan tasankointiaanien rikkaasta elämäntavasta ja jakavat tietoa tiipiin rakentamisesta ja maalaamisesta.[3]
Erätarkastajilla on yleensä poliisin koulutus
Erävalvonnalla pyritään suojelemaan eläimistöä, turvaamaan luonnossa liikkumista ja estämään erilaisia rikkomuksia. Erätarkastajien tehtäviin kuuluu valvoa, että jokamiehenoikeuksia noudatetaan. He tarkastavat myös, että kalastajien, metsästäjien ja moottorikelkkailijoiden luvat ovat kunnossa.
Erätarkastajan ja valvojan tunnistaa hihamerkistä ja yleensä myös moottorikelkan tai veneen tunnuksista. Monilla erävalvonnan ammattilaisillamme on sekä metsäalan että poliisin koulutus. Erätarkastajan hihamerkki
Erävalvonnassa toimivat erätarkastajamme ja valvojamme tekevät yhteistyötä eri viranomaisten kuten poliisin, rajavartiolaitoksen ja tullin kanssa. Myös sidosryhmäyhteistyö mm. riistanhoitoyhdistysten ja kalastusalueiden kanssa on tiivistä
Ensimmäiset erävartijan virat perustettiin syrjäseuduille, joille poliisin voimat eivät riittäneet. Tämän päivän erävalvonnan ammattilaiset panostavat rikkomuksien ennalta ehkäisyyn. He käyvät kertomassa hyvistä erätavoista niin kouluissa kuin yhdistyksissäkin.
Lisätietoa:
Hyvä sää oli kokea verkot tänäpäivänä. Ja kalojakin oli uinut ihan sopevasti taasen verkkoihin.
Emo-jänis tuli pyrynä metsän rajaa,
kun poikineen isä teki talvimajaa.
"Se tulee", huus emo ja ilmaa haukkas
ja huohottain yli kantojen laukkas.
"Mikä?" ärähti isä, "no tulla anna! -
Mitä tollotat, poika käy kiinni ja kanna!"
- "Vielä kysyt" jo suuttui emo, "no Raiku
ja pamaus, tiemmä, ja haiku ja kaiku.
Se tulee jo suolla, sen näki rastas."
- "Ei meillä pelätä", isä vastas -
sull' aina on äiti, se hätä ja hoppu",
isä pystyyn nous, "siit' on tehtävä loppu."
Putos haavasta lehti ja tuli polun poikki -
isä-jussi kuin ammuttu viitaan loikki.
Ennen oman aseen hankkimista on haettava aseen hallussapitolupa paikalliselta poliisilaitokselta. Aseluvan saamisen ehtona on harrastus, johon asetta tarvitsee, ja metsästysharrastuksen voi osoittaa metsästyskortilla.
Metsästysaseen hankkimis- ja hallussapitoluvan voi saada 18 vuotta täyttänyt henkilö. Rinnakkaislupaa metsästysaseeseen voi hakea 15 vuotta täyttänyt henkilö vanhempiensa suostumuksella. Eläintenlopetusperusteella hankkimisluvan pistoolia, pienoispistoolia, revolveria tai pienoisrevolveria taikka niiden osaa varten voi saada 20 vuotta täyttänyt henkilö.
Jos käsiaselupaa haetaan loukku- tai luolapyynnin harrastamiseen, aktiivinen harrastus osoitetaan riistanhoitoyhdistyksen antamalla harrastustodistuksella.
Se kait on vissiinkin niin asia,että jos meinaat pitää jo hankkmasi aseet sinun on maksettava metsästykortti jokavuosi tai kuuluttava johonkin amopumaseuraan sekä olla sielä aktiivinen.Onhan se kyllä niinkin,että pitää se olla perustelut aseen omistukseen.
Kelpoisuuskonrolli aseiten hallussapitoon on kyllä ihan ok. Esim, jos on hankkinut aseen/aseita nuorena ei välttämättä ole enää 40-90 kymppisinä niiden hallussapitokelvollinen. Monet ovat alkoholiosoituneita,huumehörhöjä ja muuten höperöitä,dementunentoiuneita köppänöitä.
Aseita ei saa myöskään kuljetella,eikä säilyttää esim. autoissa,jos ei ole todistettavaa aihetta kuljetukseen mm. metsästys tai ammuntaharjoitus.
Tietääkö joku jotain sivuja mistä voisi tilata kunnon metsästysritsoja? Kuinka tehokkaita nuo kunnon ritsat ovat ja missä hinnoissa ne liikkuvat? Ja saako niillä yrittää metsästää jotain pikkulintuja jos sattuisi osumaan? Kaikkea muuta tietoa ritsoista saa kirjoittaa, Kiitos.
No se nyt on kyllä melkoinen tuuri,jos ritsallakin saa esim,riistaa.
Syrjaseuduilla ei ole aivan hirveän kauheasti harrastusmahdollisuuksia. Metsästys on monelle ainoa harrastus. Töitäkään ei kauheasti ole. Metsälle lähdetään koiran kanssa paremman tekemisen puutteessa. Jos aseet viedään, niin miten sitä aikaa sitten kulutettaisiin? Baarissa istumalla entisten metsästysseuralaiten kanssa.
Ei aseluvan haltijoilla mielenterveys ole sen huonompi kuin muillakaan kansalaisilla. Moni potee mielenterveysongelmia, jotka pysyvät kurissa kun on jotain mielekästä tekemistä kuten työ, harrastukset ym. Miten käy jos ei ole työtä ja sitten harrastuskin viedään? Ei tarvitse olla korkeasti koulutettu terveydenhuollon ammattilainen, jotta asian tajuaisi.
Nykyinen testaus karsii pois selvät tapaukset. Sen läpäisee suuri joukko "normaaleja", joilla itsetuhoisuus on täysin oireeton. Itsetuhoinen käyttäytyminen ei ole mitenkään epänormaalia. Pikemminkin käyttäytyminen johon ei liity lainkaan ristiriitaisia elementtejä on epänormaalia.
Keskustelussa metsästäjät koettavat usein piiloutua tekosineen "julman" kanahaukan selän taakse. Vertaamme kahta saalistajaa kanahaukkaa ja metsästäjää muutamissa yhteyksissä:
Kanahaukka: Asuu ja elää metsässä. Kanahaukka ei mene hankkimaan "luontokokemuksia" eikä mene "harrastamaan" luontoon.
Metsästäjä: Piipahtaa metsällä. Palaa lämmitettyyn taloon (autolla). Tuntee itsensä luonnon osaksi pistäydyttyään ammuskelemassa.
Kanahaukka: Luonnon varustuksena on höyhenet, kynnet, siivet, nokka. Näillä on pärjättävä.
Metsästäjä: Ei edes yritä pärjätä omillaan. Varusteisiin kuuluu lukematon määrä välineitä: kalsarit, välihousut, päällyshousut, sukat, kengät jne. Aseita on tarpeen mukaan, samoin gps, kiikari, silmälasit, nitrot, kossu, vararavintoa, termos, koira, auto, veneet, moottorit, polttoaineet yms yms jne jne. Tuskin mitään varusteistaan metsästäjä kykenee valmistamaan itse.
Kanahaukka: Tappaa ja syö tarpeeseensa. Ehdottomasti raitis.
Metsästäjä: Tappaa huvittelun ja harrastuksen vuoksi. .ja usein alkoholiriipuvainen..
Kanahaukka: Metsästyksessä loukkaantuminen johtaa nälkäkuolemaan.
Metsästäjä: Jahdissa uhkana ylitiheän metsästäjäkannan ammuskelu. Voi saada hauleja tai luodin nahkaansa hirveänä, sorsana, teerinä tai jäniksenä. Jos sekä auton avaimet että kännykkä hukkuvat, joutuu metsästäjä kävelemään taksiasemalle.
Kanahaukka: Ei voi ostaa makkaraa marketista eikä voi kuittailla tukiaisia eikä eläkkeitä. Aina keino elannon hakkimiseen on metsästys.
Metsästäjä: Huvittelee kylläisenä ja rikkaana ammuskelemalla luonnonvaraisia ja itse ruokansa etsiviä eläimiä.
Kanahaukka: Rakentaa keväällä pesän ja kutsuu puolisonsa. Kasvattaa ja ruokkii ja opettaa poikansensa. Metsästäjä kasvattaa kaljavattaansa vain.
Luonnosta huolehtivat eivät yleensä toitota sitä torvellaan.Tekovihreät männyn-halaajat pitävät kaikesta melua,ja keräävät rahaa yritykselleen.Luonnonsuojelusta on turhaa kommentoida,koska luonnontuhoojat ovat liian voimakkaita.He tekevät sen rahan takia voittoina,piittaamatta ympäristöstä,koska heidän ei itse tarvitse asua tuhoalueilla.
Asihan on todellisuudessa,että luonnosta ei hulehdi kukaan,ehkä jotkut vaan niin luulevat /kuvittelevat .
Metsästäjäikin on moneen lähtöön,suurin osa kuitenkin ihan rehellisiä kunnon metsästäjiä.
Hop hop hop
No jopas oli tosi huumoria haha haha haaaa!!!!
Huomena se pittäpi taasen käyä kokemassa vrkot,josko saisi taas tuoretta siikaaaaa...
Kyllä sieltä kallaa saapi ,taasen oli sopivasti siikoja haukia ja muuan ahven.
Kyllä se tuo piruerkki muuan verkko-erkki on sitten hyvä saamaan kalaa. Taas sain tuoretta voissa kärisrtettyä jokisiikaa.
Minä sain viimekäden apua metsästyksen lopettamiseen psykiatrisessa hoidossa. Aloitin hoidon ensin juttelemalla psykologin kanssa metsästyksen tarkoituksesta. Pyskologi sai minut ymmärtämään, että metsästäminen perustuu mielikuvitukseen. Mielikuvat olin saanut aikoinaan isäni veljen kanssa metsässä. Isäni veli oli vienyt minut nuorempana metsästämään ja kalastamaan, minkä takia olin alkanut metsästäjäksi ja kalastajaksi. Lehdet ja televisio sai minut uppoamaan syvemmälle mielikuvitusmaailmaan ja minusta tuli psykopaatti. Psykopaatin piirteitä ovat pinnallinen viehätysvoima, itsekeskeisyys, syyllisyydentunnon ja pidäkkeiden puute. Pinnallinen viehätysvoima metsästämiseen ja kalastamiseen syntyi isäni veljestä. Itsekeskeiseski toiminta muuttui, kun aloin lukemaan lehtiä,- katsomaan televisiota. Myätäelämiskyvyn ja pidäkkeiden puute johti minun lopullisesti mielisairaaksi. En osanut erottaa enään mielikuvitusta ja todellisuutta toisistaan.
Nyt ei tarvitse enää vain kuvitella ja voin tehdä kaikkea todellisuuteen pohjautuvaa. Apua on lähellä, eikä sinunkaan tarvitse enään kuvitella elämää, oli kyse metsästämisesta tai Joulupukista tai jostakin muusta asiasta.
Vain niin no olipas se tarina.
En oikein ymmärrä mikä siinä on että joidenkin
pitää ampua kissa jos se pihalle tulee?
Taitaa olla varsinkin maaseudulla selkärankaan
juurtunut omituisuus, joka seuraa isältä
pojalle. Mutta eihän se taida pelkästään
kissoihin ulottua tuo tappamisen ilo, koska
tuntemani maaseutujen lajitoverit tuppaavat
ottaa hengiltä jokaisen elukan joka heidän
pihalleen uskaltautuu...rauhoitettu tai ei....
Kissa on rauhotettu eläin,eikä sitä saa tappaa/ampua.
kannattaa kunnolla rauhoittaa haulikolla ja varsinkin lapinläänin keskiosissa.
Muikku-Mikko oli kokellut pilkillä narrata ahvenia,mutta ei veripäätä ollut saanut.
Pohjoiseen päin menevällä moottoritiellä jonkin matkaa ennen Siilinjärven keskustan ramppia, vasemmalla puolella makaa ilmeisesti auton alle jäänyt musta-valkea kissa. Suru tuli puseroon :/ Täälä savvoossa me vaan käyään välillä siel lapissakin.
No se ei ole vielä pahastikkaan,kun se jää sentään puseroon vain.
Kaamosta se pukkaa ja on tosi mukavaa nauttia siitä taas. Pakkasta kohta liian paljon verkkojen kokemiseen,ehkäpä se huoimiseksi lauhtuukin.
No ei sunkhan sielä verkoillakaan jokapäivä tartte käyä,ei ne kalat sinne mätäne .
Nuuskan käyttäjät vaikka olette riippuvaisia siitä .
Ihan oikeasti heittäkää nuuskaus helevettiin. Kuka edes haluaa suudella nuuska-naamaa. Suukot maistuu paskalle. Tämä nyt ei oiken tähän ketjuun ole sovelias varmaankaan,mutta laitan siltikkin. Olen Torniolainen tyttö:sori
Nuuska aiheuttaa samanlaisen nikotiiniriippuvuuden kuin tupakka. Nuuskan käyttäjän keskimääräinen nuuska-annos vuorokaudessa on noin 15 g. Annos sisältää nikotiinia noin 158 mg, mikä vastaa kokonaisesta tupakka-askista saatua määrää. Nuuskan käyttäjän nikotiinialtistus onkin vähintään yhtä suuri kuin tupakoitsijan. Nuuskan nopeasti esille tulevat terveyshaitat ovat pääasiassa paikallisia suussa nähtäviä limakalvovaurioita, ienmuutoksia ja hampaiden värjääntymis
Tarkemmin ajateltuna metsästys on eettisempää kuin eläinten jalostus ja kasvattaminen ruuaksi. En silti pidä metsästyksestäkään.
Olen kasvissyöjä ja se passaa minulle. en halua käyttää eläimiä hyväkseni. Eläimet tosiaan on itseään varten eikä ihmisiä varten! Muiden elävien olentojen elämää täytyy kunnioittaa.
Ihmiset on jotenkin niin tekopyhiä. Koiria ja kissoja paapotaan mutta sikoja ja nautoja rääkätään kanoja. Ihmiset vollottaa omaisten kuollessa ja lapsen joutuessaan erilleen äidistä, mutta eläinten henkeä ei pidetä minään ja vasikat riistetään emolta. Vedet ryöstökalastetaan ja samalla kaikki saastuu... Syövät lisääntyy ihmisilläkin! Ja jotkut kauhistelle sitä että kiinalaiset syö kissoja ja koiria... sika on vähintään yhtä sosiaalinen kuin koira.
Kauriita oleskelee tepsan seutuvilla muutampii.
Niin kuulemma ja jotkut ruokkii niitä saaden näin kauriinlihaa.
Ruokinta on kuitenkin täysin laillista ja metsästys.
Kameraksi Nikon D600, koska kinokennoinen on parempi lintukuvauksessa kuin kroppi, pelkästään suuren etsinkuvan ansiosta. Nyt puhutaan viisikulmaprismasta. Objektiiviksi Nikkor af-s 80-400 vr g ed n. Todella hyvä, jos aiot samoilla metsässä kuvaamassa tirppejä etkä tyydy kuvailemaan lintulautaa keittiön ikkunan läpi. Siihen riittää 50 millinenkin. D600- rungon pikselimäärä riittää mainiosti, ja jää vielä varaa kroppaamiseenkin tarvittaessa pikselimäärän ratkaisevasti putoamatta. Jos et aio teettää isoja paperitulosteita. Sarjakuvaukseen riittää 5 laakia sekunnissa. RAW-kuvissa puskurimuisti tulee täyteen nopeasti joten joudut sarjakuvissa käyttämään jpg- tallennusta. Lyhyempää putkea kuin 400 milliä telepäässä on turha ostaa oikeita lintuja kuvattaessa, jos aikoo saada teräviä lähikuvia. Myös kuvanvakain , VR, on hyvä käsivarakuvauksessa. Joku 70-200 telejatkeen kanssa on yksi mahdollisuus, mutta silloin 2.8 valovoima on minimi, koska telejatke syö valovoimaa noin aukolle 6, kaksi piste kasillakin kuvattaessa. Myös kuvanlaatu heikkenee jatkeitten kanssa pelatessa. Joutunet myös hankkimaan hyvän kuvankäsittelyohjelmiston, koska mikään kamerayhdstelmä ei tuota valmista hyvää kuvaa. Niissä on aina korjailtavaa jos haluaa päästä lähellekkään "täydellisyyttä". Tulet myös huomaamaan, että luontokuvaus eläimistä vaatii paljon hermoja ja kärsivällisyyttä. Kaiken kaikkiaan siihen vaaditaan melko tyyris paketti joten rahan menoa se tietää. Kannattaa harkita yhden jos toisenkin kerran moiseen ryhtymistä.
No ei se niin kallista ole päinvsatoin, omistan kyllä hyvät kamerat ja kuvaan luonnossa jatkuvasti.Muutamamalla tuhannella saa kyllä erittäin hyvät kuvausvälineet kamerat ym. Hyviä hermoja kyllä vaaditaan ja ahkeruutta. Laiskoista ei ole luontokuvaukseen. Harrastan paljon muutakin ja paljon kalliimmilla koneilla ja vehkeillä.
Nostan hattua!
Poronhoitoalue kattaa 36% suomen pinta-alasta. Poronhoito on jo aiheuttanut suuria ja ehkä korjaamattomia tuhoja luonnolle.
Poronhoitoalueen jäkäliköt ovat paikoin tuhoutuneet. Poroaidat risteilevät pitkin poikin maastoa ja aiheuttavat ongelmia eläimille ja ihmisille. Petokorvauskikkailu on arkipäivää ja salakaadot hyväksytään hiljaisesti.
Aina salakaataja ei ole poromies, salakaato houkuttelee myös muita rikollisuuteen taipuvia metsästäjiä.
Mutta silloin kun tekijä on poromies, yleinen selitys kuulu näin: petoja tuhotaan koska halutaan suojella omaa elinkeinoa. Kysymys joka tässä pitää esittää kuuluu näin: onko oman elinkeinon suojeleminen riittävä syy rääkätä uhanalaisia eläimiä kuoliaaksi?
Salakaadot harkittua toimintaa
Rikoskomisario Olli Murtola Lapin poliisilaitokselta sanoo että salakaatokulttuuri siirtyy isältä pojalle. Salakaatajat myös piilottelevat tekojaan. Moottorikelkkoihin vaihdetaan teloja ja suksia, jottei poliisi tunnistaisi jälkiä.
Salakaadoista annetut rangaistukset kovenevat. Uusi laki lupaa tekijälle jopa neljä vuotta vankeutta. Salaa kaadetusta karhusta joutuu pulittamaan jopa 15 500 euroa.
Petovahinkokikkailua
Ranttamu rimu ramu rallalalei!!
No mitähän se oiken tarkoittaa tuo edellinen viestittäjä? No kaippa se jotain. Mie se kuiten lähen aamulla taasen kokemaan verkkoja ja nauttimaan luontoon.
Kallaa sitä vaan tulleepi.
No nyt sitä kyllä saa.
Joo son aivan mahotonta kalan tulloooo!!!
Älä veikkonen valehtele!!!
En löytänyt aselaista kohtaa missä kerrottaisiin täytyykö aseiden asua samassa osoitteessa luvanhaltijan kanssa tai sitten meni totaalisesti ohi. Olen juuri muuttanut pois vanhempieni luolta ja omistan pari asetta joihin ei kenelläkään muulla ole siinä taloudessa hallussapitolupia. Suomi kun tuntuu olevan byrokratian ja tuhansien (varsinkin aselaki)tulkintojen luvattu maa. Kysyisin joltakin itseäni viisaammaalta täytyykö minun viedä aseet säilytykseen uudelle asunnolle paikkakunnalle, jossa en tee niillä mitään, koska minulla ei ole ainakaan toistaiseksi minkäänlaisia metsästysoikeuksia kyseisellä paikkakunnalla. Vai voinko säilyttää ne entiseen malliin lapsuuden kodissani asekaapissa.
Käsittääkseni aseita tulee säilyttää vakituisessa asunnossa. Ne voivat olla lainassa myös vastaavan aseluvan omaavan henkilön vakituisessa asunnossa. Jos lupia ei ole etkä asu vakituisesti kyseisessä asunnossa, niin käsittääkseni luovutat aseet luvattoman henkilön hallintaan ja henkilö syyllistyy luvattomaan aseen hallussapitoon.
Kannattaa pyytää oikea tulkinta esim. Sähköpostitse poliisilta, ettei tule ongelmia.
Onkos muuten hirville rautoja myynnissä vai käytetäänkö hirvelle vaan vaijerihirttolenkkiä ?
Ei ole,mutta kyllähän karhunrauat käyvät ihan hyvin. Itse käytän 308 .a
Pimiää ja hämärää se on nytten, no siitä pitää vaan nauttia. Ei tätä iloa kovin kauaa kestä, jo kolmen viikon päästä se päivä alkaa valkenemaan,noin 5 min viikko.
Son sitte kylpyiltakin,ja huomenna taas verkoille.
Vihreät ja poromiehet voisivat katsoa peiliin. Mitä näkevät? Tyhjentävät koko Lapin omilla tarkoitusperillään, josta on kaukana luonnon suojelu ja enemmistön etu. Kaikista lapsista ei tule poromiehiä niin mitä ajattelevat vanhemmat, jotka ovat eriarvoisia lapsiaan kohtaan. Tämän hetken muoti-ilmiö on olla poromies tai poromiehen muijana, mutta se huuma ei kauaa kestä. Eri asia, jos liitot kestävät eikä kohteet vaihdu. SInun lapset, minun lapset, yhteiset. Meidän porot, mutta kenen porot tulevaisuudessa?
RIISTARAPORTTI Norjan elintarvikeviranomainen (VKM) on varoittanut metsästetyn hirven- ja peuranlihan aiheuttavan mahdollisesti aivovaurioita lapsille. Uudessa raportissa tätä perustellaan lihassa olevalla lyijyllä. Mitä sanoo Evira?
Raportin julkaisu osuu Norjan hirvenmetsästyskauden alkuun.
Sen mukaan lasten, raskaana olevien naisten ja korkeasta verenpaineesta kärsivien pitäisi syödä riistaa korkeintaan kerran kuussa.
Tutkimuksen mukaan lyijypitoisuus vaihteli tutkitussa lihassa valtavasti 0,03 milligrammasta jopa 110 milligrammaan kiloa kohden.
- Lapset, jotka syövät tällaista lihaa, kärsivät usein älykkyysosamäärän lievästä laskusta. Lyijy vaikuttaa keskushermoston kehitykseen, viranomainen toteaa raportissaan Local-sivuston mukaan.
EU:n asettama raja naudanlihan lyijypitoisuudelle on 0,10 milligrammaa kiloa kohden ja tätä käytetään myös riistan kanssa.
Eviran erikoistutkijan Eija-Riitta Venäläisen mukaan Suomessa hirvenlihaa on testattu säännöllisesti vuosittain jo vuosikymmenten ajan, mutta tulokset ovat olleet puhtaita eikä lyijyvaroitusta ole.
Sen sijaan hirven sisäelinten kadmiumpitoisuudet ovat ylittäneet suositusrajat, minkä vuoksi lainsäädännön mukaan yli 1-vuotiaiden hirvien maksaa ja munuaisia ei hyväksytä elintarvikkeeksi.
Venäläinen muistelee, että myös Ruotsista on tullut ajoittain Norjan tapaisia uutisia.
-Elina Koivisto
Punanen liha ei hyvä,jos sitä syö liikaa.
Meillä koiraa hoidettiin erilaisten vaivojen tähden, mutta lopulta se kävi tiensä päähän, takapää meni. Eläinlääkäri ei suostunut tulemaan paikalle ja olimme nostamassa koiraa auton kyytiin, eläin huusi tuskissaan, eläinlääkäri ei edelleenkään suostunut ajamaan kymmeniä kilometrejä. Soitimme poliisille ja kysyimme neuvoa, saimme ohjeeksi pyytää metsästäjä paikalle ja ampua koira, vaikka asuimmekin taajamassa. Kyllä tuo taitava ampuminen oikeaan paikkaan päähän oli varmaan koiralle se kivuttomin ratkaisu, vaikka meitä muita perheenjäseniä se järkyttikin, vielä kamalampaa oli se että koiraa sattui nostettaessa niin että se huusi.
Semmosiahan ne lääkärit ovat,passauttajia.
On helppo laihduttaa suuresta massamäärastä, mutta vaikea säilyttää saavutettu paino. Sitten kun on laihduttanut ja huomaa ettei se onnela siitä koittanutkaan. Kaikki on kuten ennen sillä erolla että keho toimii kuin supervarastoija sillä joka ainut kalori jonka liikaa syö on heti vyötäröllä. Säästöliekillä elävä keho on vittumainen elikumppani laihdutusta yrittävälle. Mutta kun muutaman vuoden jaksaa sinnitellä,niin keho joutuukin antamaan periksi. Eli elimistö immunoituu, tottuu ajanollen niukkaankin ravintoon ja samaten se laihduttaja vähempään syömiseen.
Kyllä se on mukava olo kun on sopivan painoinen,ei laiha,eikä lihava.
Vähä on kuitenkin kanalintuja nyt lapissa!!!
Niinhän se on ja jäneksiäkin on hirmu vähä.
Olipa se kesy saukko tänäpäivänä joella,se vain katteli parikymmenen metrin päässä minun puuhia. Päästelin kaloja verkosta ja siinä se vaan seurasi,sitten kun mie nakkasin sille hauen se lähti pois. Kllaa sitä vaan tuli taas sopevasti.
Katoppa pirkelevie,pittääpä käyä tarkemmin uteraamassa ekin tykönä tänäiltana.
Ei sitä saukkoakaan monasti nää,varsinkaan ku ei änähä luontoon.
Eduskunnassa on hallituksen esitys metsästyksen tuomisesta etelän kansallispuistoihin. Törkeää vesi lintu ja kanalintu kannat on jo muutenkin monin paikoin vähissä kanalintukannat varsinkin etelässä ja myös vesilintu kannat ovat kärsineet syinä ovat pääasiassa liika metsästys, elinympäristöjen muutokset muunmuaassa metsänhakkuut, soiden ojitukset, tehomaatalous, tehomaataloudesta, tehometsätaloudesta ja turvetuotannosta aiheutuva liikarehevöityminen, kasvihuonepäästöt.
Se on hyvä,että etelässäkin olisi mahdollisuus metsästää.
No net saamelaiset ne ovat vissiinkin rikollista sakkia,kun aina niillä kuuluu olevan käräjät.
Vaarihan on vitsikäs korkeasta iästänsä huolimatta,niin sitä pitää.
Jänis istuu maassa torkkuen,torkkuen no mikäs sullon jänönen kun et enää hyppele ?? Hyppää pois hyppää pois!!! Jolloin jänis tuumasi en osaa hypätä.
No monestihan se jänöriepukin väsähtää ja silloin häätyy torkkuu.
Kuulin että susi pystyy olemaan todella pitkiä aikoja syömättä. Olisiko mahdollista, että suden tappamien hirvien ja muiden nisäkkäiden määrää olisi liioiteltu rktl:n ja metsästäjien puolesta? Itse epäilen vahvasti väitettä, että susilauma muka tappaisi keskimäärin hirven pari viikossa. Taitaa olla metsästäjien propakantaa.. Suomen 300 sutta tappaisi hirvet äkkiä sukupuuttoon suurilta alueilta jos väite pitäisi paikkansa.
No yksi susi syö laskennallisesti 17-19 hirveä vuodessa. Susi voi toki tulla toimeen jonkin aikaa syömäti, johtuen siitä, että ei löydy saalista, mutta ravintoa se kyllä tarvitsee siinä kun muutkin lihansyöjät.
Saahan sitä epäillä, sitä ei kukaan kiellä.
No kyllpäs se syö sitten paljon .300 sutta söisi sitten 5100 hirveä vuodessa se on aika paljon lihaa.
Miitä helvettiä susilla suomessa tehdään? On pärjätty hyvin 100 vuotta ilmankin, miksi nyt sudesta on tullut niin tärkeä olento? Olisiko esim. sulla yhtään järjellistä perustetta tunteilujen sijaan?
Onko kellään tietoa tai linkkiä liittyen taljajousen metsästys-rajoituksiin. Saako metsästää esim. Karhua tai hirveä??
Ei sillä suomessa saa ampua hirviä eikä karhuja. Ja lisäksi jousi pitää olla voimakkuuteltaan riittä'vä sekä nuolissa on oltava metsästyskärki. Niin ja tietenkin voimassa oleva metsästyskortti.
No nytten kyllä vissiinki pitää mustit ja turret päästää lämpimään PIRTHIN. tepsassa ainakin 34 astetta pakkasta.
vain -32 celciusta lämmintä.
Muistan vielä hyvin sen ajan yli kaksikymmentävuotta sitten, näissä kylissä oli jo monella hermot riekaleina. Sillä jostainpäin se tuli se pysyvä korkepeine,joka toi pitkäaikasen hirmukovan pakkasen. Pakkasta oli yli 30 melkein 3kk yhtäjaksoisesti vrk ympäri. EI yhtään siis lauhtunut välillä. Ei ole ollut senjälkhen niin pitkään pakkasia yhteen menoon,eikä toivottovasti tulekkaan enää koskaan. Pirulle vain antaa varsinkin pitkään jatkuvat helteet myös.
Se tuo supikoirakin menee näin keskitalven kylminä aikoina johonkin koloon lumen alle ja vaipuu horrokseen. Sitten kun lauhtuu ja lämpeneen se voi käydä etsimässä ruokaa myös talviaikana.
Talviuni on tavallista syvempi unitila, josta herääminen on mahdollista ulkoisten häiriöiden tai talvehtimisolosuhteissa tapahtuvien muutosten seurauksena. Eläin pesiytyy muun muassa luolaan, juurakoihin tai vaikkapa itse kaivamaansa koloon, johon se paneutuu talviuneensa, se menee mahdollisimman pieneen kerään ns. sikiöasentoon, jotta kaikki mahdollinen lämpöenergia pysyisi sen käytettävissä, eikä lainkaan menisi hukkaan.
miiiiiinus 35 astetta C, laittaako Tepseli paremmaksi?
Huomena lauhtuu kuulemma. No hyväpä son pääsee verkoille taasen,ei ihan viitti näillä pakkasilla lähteä.
Kyllä pittää olla sitte ahne ja pihi,kun talvellakin kalastaa verkoilla.
Joo ei siinä kalastuksessa säästä yhtään mitään. Mutta se on oikein mukava harrastus. Minä kalastan vain sulissa vesissä ja joka kausi (kesä,syksy) verkot häätyy uusia. No miksei siltikkin,jos kaupanhintoja vertailee hyöty on suuri.
Saukot ja minkit saa kans samalla helppoa ruokaa pyydössä olevista verkoista. Ja ne oppii helposti verkkoilijan tavat. Yleensä ne syö kyllä koko kalan aina,mutta kun verkossa on paljon kaloja päät etupäässä. Ne reijttävät verkot pahanpäiväisesti. Mutta se kuuluu asiaan,kaupoista saa aina uusia verkkoja. Puolenkymmentä verkkoa sitä häätyy joka kesälle ja syksylle ostaa.
Minkit on vähentyneet,mutta saukot sensijaaan lisääntyneet,saukot on riesa meille verkoilla pyytäjille.
Tohtori Tolosen kommentti
Yli 90 % suomalaisista potee piilevää D-vitaminin puutetta. Vain ani harvalla on seerumissaan edes 50 nmol/l, jota australialaiset pitävät liian vähäisenä määränä. Optimaalinen pitoisuus on 80-140 nmol paikkeilla. Siihen päästään vain ottamalla D-vitamiinia reilusti (25–50 mikrogrammaa, µg) purkista.
Nykyinen D-vitamiinin saannin viranomaissuositus on 7,5 µg/vrk 2–60-vuotiaille ja 10 µg/vrk yli 60-vuotiaille. Pekka Puska lupaili Ilta-Sanomissa (20.5.2009), että suositusta korotetaan syksyllä 2009. D-vitamiinia on mm. E-EPA-nimisessä kalaöljyssä.
Ruoanvalmistuksessa käytetyt ainekset ovat jälleen herättäneet keskustelua ruotsalaismedian tartuttua erityisen ällöttävään käytäntöön.
Vaniljaisen jäätelön tai leivonnaisen maku saattaa olla peräisin aivan muualta kuin perinteisestä vaniljatangosta.
Ruotsalaisuutistoimisto TT:n haastatteleman asiantuntijan mukaan elintarviketeollisuudessa esimerkiksi vaniljan tilalla "luontaisena aromina" käytetään muun muassa majavan perärauhasesta saatavaa eritettä, castoreumia eli haustetta.
- Luontaiset aromit voivat olla kasvi-, sieni- tai jossain tapauksessa eläinvalmisteita. Pakkausmerkinnöissä ei edellytetä, että ilmoitetaan, minkälaisesta aromista on kyse, valaisee Ruotsin elintarvikeviraston toksikologi Ulla Beckman Sundh.
Hänen mukaansa eritettä voidaan käyttää muun muassa jäätelössä, leivonnaisissa, juomissa ja lihatuotteissa.
Käytetyt aromit ovat elintarvikeyritysten liikesalaisuuksia, kunhan ne eivät ole terveydelle haitallisia, Beckman Sundh sanoo. Tästä syystä esimerkiksi juuri majavaneritteen käytön yleisyyttä on vaikea arvioida. Asiantuntija ei kuitenkaan usko sen olevan kovinkaan käytetty aromi.
- Tiedän majavista sen, ettei niitä kasvateta, joten tarjonta on tuskin kovin suurta, arvioi toksikologi.
Jos joku ihmisryhmä on tässä maassa tasa-arvon ulkopuolella niin miehet joilta puuttuu seurusntelukumppani.
Suomessa on jo satojatuhansia sinkkumiehiä jotka haluaisi seurustella, mutta nämä miehet on liian tavallisia nykynaisten makuun. Media on luonut kuvan millainen miehen tulee olla; jollain tapaa kova jätkä. Ahkerat perusmiehet jotka ennen oli kysyttyjä kumppaneita, jäävät nyt pitkäaikaisesti sinkuiksi ilman omaa tahtoaan.
Miten tämä näkyy yhteiskunnassa; Nuorten miesten syrjäytymisenä ja tulevaisuudenuskon loppumisena. Työttömyytenä ja sosiaalisina ongelmina, koska yhä useammalta nuorelta mieheltä puuttuu motivaatio. Ero jaksamisessa ja menestyksessä on kuin yöllä ja päivällä sen mukaan, saako mies iltaisin rakastella ikäisensä naisen kanssa, vai pohtia epätoivoisesti miksei mikään riitä oman kumppanin saamiseksi.
Valta kumppanin valinnassa on valunut sataprosenttisesti naisille. Mies joko tulee valituksi tai jää yksin. Puheet oman onnen sepästä on jäänteitä ajalta jolloin naiset pyrki aktiivisesti hyvin koulutettujen ja ahkerien mieten kumppaneiksi.
Kissoja hyvään kotii 10.12.2013
Maailmaan putkahti tänään 10. jouluk 2013 seitsemän suloista kissanpentua. Ovat valmiita luovutettavaksi hyvää kotiin näillä näkymin 5. helmikuuta 2014! Pennuista voi tiedustella tietoja sekä kuvia yms. kuulumisia osoitteesta. kisutkotiin
Kissat ne kyllä mukavia ovat,minullakin on kaksi kissaa.
Siipeen ammuttu maakotka on toipunut erinomaisesti.
Maunoksi ristittyä maakotkaa ammuttiin Sotkamossa lokakuussa, ja sen jälkeen sitä on hoidettu Joensuussa ja Liperissä. Siipi on parantunut hyvin ja lasta on poistettu. Myös antibiootti- ja kipulääkitys on lopetettu.
- Mauno syöksähtelee häkissä jo vihaisena, mikä on hyvä merkki, liperiläinen hoitaja Juha Hartikainen kertoo.
Mauno syöksähtelee häkissä jo vihaisena.
- Juha Hartikainen
Kotka päästetään vapauteen ensi viikon sunnuntaina. Vapautuspaikka pidetään salaisuutena, jotta sivulliset eivät pilaa tilannetta.
Pyöristynyttä Maunoa odottaa ennen vapautusta laihdutuskuuri, sillä hirvenliha on maistunut sille häkissä hyvin.
- Muuten riskinä olisi kotkan lähteminen vapauteen lentämisen sijaan kävelemällä, naurahtaa Hartikainen.
Maakotkia on Suomessa arviolta 400 paria. Kantaa elvytetään muun muassa rakentamalla tekopesiä.
Välimeren etelärannikkoa seuraa noin 700 kilometriä pitkä lintuverkko. Lintujentutkijat ovat jo kauan tienneet, että muuttolintuja pyydetään laittomilla verkoilla, mutta verkon valtava koko yllätti tutkijat.
Saksalaisen Bayerische Rundfunk -radioaseman toimittajat mittasivat Libyasta Egyptin kautta Siinain niemimaalle ulottuvan verkon. Heidän mukaansa verkkoaidassa on aukkopaikkoja vain sotilastukikohtien ja suurimpien kaupunkien kohdalla.
Lintuverkkoon takertuvien lintujen määrää on mahdoton laskea, mutta asiantuntijat arvelevat luvun liikkuvan kymmenissä miljoonissa vuosittain.
Eniten lintuja tarttuu verkkoon syksyllä, kun muuttolinnut ylittävät Välimeren ja laskeutuvat väsyneinä rannalle etsimään suojaa ja ravintoa.
Lintuja käytetään ruokana. Jotkut ravintolat tarjoavat pikkulintuja herkkuina, vaikka niissä suurimmat lihapalat ovat tuskin kynnen kokoisia.
Ei ole kummakaan,että linnut ovat vähentyneet romahdusmaisesti. Ei kuulu paljoa enää keväänlopussa-kesäalussa lintujen laulua.
Olipa se mukavan lauha tämäpäivä,oli maslakka kokea verkkoja.
Joo kyllä tosinkin oli maslakka kokea,vaan kun ei kovin tullut maslakoja kaloja.
Ja mitä pirua ne oikein meinaa,mitä maslakkaa? Mukava sana muuten vaan en minä ole kyllä kuullut. Haha haha MASLAKKA!!
No kyllähän täkäläisten sentään pitäisi tuo sana ja sen merkitys tietää. Se vaan on jokin niin Maslakka,eikä siinä senkummempaa ole.
No sitähän se mieki. Kerran ku olimma 70 luvulla pöllinteossa ja iltapäivällä tulimme pois,niin matkalla yksi metsureista tuumasi "jäi mulla huomiseksi annonlaitaan sitten MASLAKOITA KOIVUJA:"
Niinpä niin! On se MASLAKKA eläkhellä komeana päivänä kattella länkien läpi.
Vielä liikkui hirvenpyytäjiä virttiönperällä tänään.
Maslakkaasti vaan länkienläpi kattojia on suomessa 3,5miljoonaa ainakin, Entiset metsurit aikanaan eivät kattelleet länkienläpi,muutamia poikkeuksia lukuunottamati.
No mie se sitte kävin maalikylissäkin tänäpäivänä asioilla ja soppailemassa.
Kävin usseissakin kaupoissa mm.siinä rabatissakin ja kovasti mie ihmettelin ko se kassarouva puotti net vastarahat,kolikat valehtelematta ainakin 20 sentin korkeudelta minun kouraan. En tiiä,mutta sangen outoa minusta,en kyllä ole moista kokenut ennen missään koskaan. Se oli semmonn vaaleahko noin 55v akka.
Niinkö no ompa se ollut tapaus kerrassaan. No josko se oli niin hyvällä tuulella,mikä on kyllä siinä kaupassa hyvin harvinaista kassoilta ja tarkoitti sillä omaa huumoriaan.
Eilen laitoin uunissa pakastimesta ottamani metson. Leikkasin lihat luuttomaksi, eli täkkälihat ja koivet muutamiin osiin, ja ruskistin pannulla. Luut ja siivet ym. roippeet pienin ja laitoin toiseen kippoon uuniin lientä varten (lihat voi käyttää toisella kertaa, esim. keittoon tai kastikkeeseen.) Isommat ruskistetut lihat sekä pannun huuhteluliemi mausteita maun mukaan savipataan, ja uunissa useampi tunti, kunnes täysin mureaa. Lihat otetaan lypsinä kiposta lauatselle ja annetaan jäähtyä. seuraavana päivänä leikataa siivuiksi, jotka jälleen ruskistetaan pannulla (hajoavat sinne, mutta ei haittaa), pannulle kaadetaan paistolientä ja kermaa, ja annetaan kiehua hieman sakeammaksi. Pottuvoin ja puolukkahilon kanssa kun tarjoillaan, niin täytyy olla kuollut, jos tuo ei kelpaa. Eikä ole sitkeää eikä kuivaa käppyrää! Poikametsosta tein ja hyvin riitti perheelle, ukkometsosta varmaaqn tulisi kaksikin ateriaa.
VÄHÄ VÄHÄ KANALINTUJA LAPISSA JA PISTE!!!
Aktiivihihtaja hiihti jälleen 10km metsälenkin ja nautti suuresti. Hänen edestään matkalla pyrähti neljän riekon parvi siivilleen. Onpas se hyvä,on mahdollista vielä kuulla ensikeväänä riekon peukotusta. "KU PEKKO PEUKKO PÄKKÄKÄKÄKÄÄ!!!"
Vähä vähä on!
Kettu kait se oli saanut urosteeren kiepistä tai?????? höyheniä , sulkia, verta ja ketunjälkiä oli kairassa.
Ahma on kömpelö saalistaja verrattuna muihin suurpetoihin, mutta otollisissa lumiolosuhteissa ahma pystyy tappamaan tiasia tehokkaasti. Ahman luontaiseen käyttäytymiseen kuuluu, että se tappaa useita tiasia kerralla ja kätkee tiaset huonompien saalisaikojen varalle. Ahmalle maistuu myös haaskat. Usein ahma pikemminkin etsii jotain syötävää kuin jotain saalistettavaa.
Ahma on saanut nimensä ruokailutavastaan. Päästyään ruoan ääreen se hotkii mahansa pikaisesti täyteen niellen isotkin lihakimpaleet kokonaisena. Ahman voimakas purenta murtaa suurenkin luun ja uppoaa myös jäätyneeseen lihaan.
Onnistuin viime viime kesänä tappamaan yli 300 perhosta alle tunnin aikana. Harrastan perhosten tappamista. Välillä ammuskelen niitä ilmakolla tosta takapihalta. Kesää odottelen jo kovasti että pääsen perhosia nylkemään.
PS: Perhosten harrastus ja keräily on perseestä,tyhjää paskoo.
No kaikenlaisia hunsvottia niitä hmmm!!! Onhan se kyllä ihan tyhjänpäivästä maka tutkia luontoa ja mm perhosia. Seku se on niin helppoa,niin sillä sitä sellaiset laiskat yleensä tekkee. Toista se on esim talvella kalastaa jäienalta verkoilla kallaa,siinä jo vaajihan virijaa miestä. Huomenna se pittääpi taasen käyä kokemassa verkot.
Olen usein pohtinut sitä, miksi aina joka paikassa vouhotetaan tästä pimeästä vuodenajasta ja kaamosmasennuksesta. Miksi ei keväällä puhuttaisi yhtä paljon kevätahdistuksesta. Se on toisilla ihmisillä ihan vastaava juttu kuin kaamosmasennus toisilla. Keväällä tehdään myös eniten itsemurhia.
Tiedän, mitä kaamosmasennus on, koska itse ahdistun usein keväällä. Huhtikuu on pahin kuukausi. Kellon siirto tunnilla eteenpäin, kun jo muutoinkin valon määrä lisääntyy valtavasti yhtäkkiä; on pitkät valoisat kevätillat ja ihmiset alkavat "höyrytä" enemmän ulkona jne.
Me ihmiset olemme erilaisia. Toinen tykkää toisesta; toinen toisesta. Pitäisi ymmärtää myös erilaisia ihmisiä. Itse pyrin olemaan avarakatseinen ihminen. Ymmärrän niin kaamoksesta kuin kevään valoisuudestakin kärsiviä.
Minulle vuoden paras kuukausi on marraskuu. Luonto on alaston ja harmaa ja odottaa lumen tuloa ja talvea. Ihmiset ovat paljon omissa "koloissaan". Tunnen oloni silloin levolliseksi.
En ehkä ole ihan tyypillinen suomalainen (mutta en varmaankaan ole ainut sellainen). Jos olisi mahdollisuus valita, asuisin puolet vuodesta Suomesta ja toisen puoliskon jossain etelän kohteessa. Syksy ja talvi ovat minun vuodenaikojani. Talvi ehkäpä siksikin, koska pidän hiihtämisestä.
Joopa joo. Asiahan niin,että ei masennukseen kaamosta eikä mitään muutakaan tekosyytä tarvita. Kyllähän se on päässä se pipi kokoajan ja masennus.
Yleensä tälläiset henkilöt yrittää paeta sitä jos minkäläisin keinoin,ulkomaille matkustamalla,autoilemalla ja yleensä suuriin imisjoukkoihin pyrkimällä.Hyvää terapiaa olisi pakottautua olemaan yksin .
Nyt ei oiken ollu kala liikkunu,kaks siikaa,hauki ,kolome isoa majetta ja särkiä muutama.
No ajelehtineetko nuo saamasi kalat olivat verkkoihis menneet?
Ei ole,vaan hyvä kaveri ,saukko oli varmaankin tuonuy lainat takasin.
Niin kutsutut kettutytöt vapauttivat aikanaan minkkejä suomen luontoon ja kutsuvat itseään luonnonsuojelijoiksi, eivät he ole mitään oikeita luonnon suojelijoita kun eivät ajatelleet aikanaan mikä riesa minkki on lintukannoille varsinkin niille jotka pesivät saaristossa. Niin ja on se levinnyt aikoja sitten koko suomeen. Mutta nyt vaikuttaa siltä,että kanta on romahtanut muutamiin täälä keskilapissa.
Juntit on ensin lahtaamassa petoja siitä syystä että pedot syöpi kaikki hirvet ja peurat meiltä!! Siteen taas hirvet pittää ampua kun ne syöpi kaikki puuntaimet ja autojet piälle hyökkeevät!! Ensinnäkin suurpedot kyllä hirvistä huolehtisivat ja samalla ei susillakaan olisi tarvetta syrjäkylien pihoissa ketjun jatkeena olevia koiria syödä. Mitä metsätuhoihin tulee niin jotkut idiootit niitä aukkohakkuita vain tekee ja samalla ruokapeltoja hirville. harvennushakkuilla ei tätäkään ongelma olisi. Mutta turha tyhjäpäille näistä on kertoa kun ei kuitenkaan jakeluun mene.
"Vareskairan metsät olivat hyviä. Entisilläkairakimailla kasvoi koivuja ja kuusia. Näissä sekametsissä oli runsas kanalintukanta. Suurin osa muista metsiköistä oli männiköitä, varsinkinkeskiosissa kairaa Hirviä oli vähän, samoin petoeläimiä. 200 teeriä oli koivuissa joskus, ehkä syksyllä 1980, Ahh-Aukusti ja uhma-Uula ampuivat ilveksen puusta. Tapaus oli niin harvinainen, että kaikki kansakoululaiset karkasivat koulusta ilvestä katsomaan.
Kanalinnuista metso ja pyy olivat harvinaisempia, mutta teeriä oli runsaasti.
Kanalintuja pyydettiiin rihmaksilla. Joopin-Mikkoi-äijä opetti minua laittamaan rihmaksia. Ensin tutkittiin, missä olivat lintujen kulkureitit. Polulle laitettiin rihmas niin, että keskelle kulkureittiä tuli lankasilmukka. Kun lintu tuli ja työnsi kaulansa silmukkaan se hirttäytyi kun rihmas kiristyi.
Rihmaksia oli useita. Ne käytiin katsomassa sunnuntaisin ja torstaisin. Suurin osa linnuista meni suoraan kuluttajille.
Teeren hinta silloin oli 10-12 markkaa. Raha jäi omaan käyttöön. Sillä ostettiin pontikkaaa tarjottiin koulussa tytöille. Rihmaksilla pyynti oli vanhempina aikoina ollut runsaampaa kuin minun kouluaikanani vuosina 1961-1968
(Kanalintujen ansapyynti on kiellettiin 1990-luvulla. Poikkeuksena riekon ansapyynti, joka on yhä sallittua Enontekiöllä, Utsjoella ja Inarissa.
No nyt kyllä säät vaihtelee ja se on hyvä se.
Metsällä ollut teini ampui vahingossa isänsä kuoliaaksi. Tajuttuaan kohtalokkaan virheensä, poika ampui myös itsensä.
Ranskalaislehti Le Parisienin mukaan onnettomuus tapahtui lauantai-iltapäivänä Sourribesin metsäalueella Alpes-de-Hauten provinssissa noin 130 kilometriä Marseillesista koilliseen.
Perheenjäsenet olivat metsästämässä, kun 14-vuotias poika yllättäen liukastui ja hänen aseensa laukesi. Luoti osui pojan 42-vuotiaaseen isään, joka sai välittömästi surmansa. Tajuttuaan vahingossa ampumansa laukauksen peruuttamattoman seurauksen, poika soitti metsästä sukulaisilleen ja kertoi tapahtuneesta. Sukulaiset hälyttivät paikalle apua.
Kun pelastusviranomaiset saapuivat metsään, he löysivät sekä isän että pojan kuolleina. Paikallinen syyttäjä Stéphane Kellenberger kertoo Le Parisienille pojan ampuneen itsensä isänsä vierelle.
- Kysymyksessä on pojan vahingossa aiheuttama metsästysonnettomuus,
Tyhymiä on monenlaisia,no kuka ääliö se esimerkiksi jonossa mettästää??
Kävin kerran naapurin navetassa. Näin siellä valtavia sonneja, jotka olivat todella ahtaasti yhteisessä aitauksessa. Liikkumistilaa ei todellakaan ollut. Kun kysyin, misksi niitä ei päästetty ulos laitumelle, vaikka oli kaunis kesä, vastaukseksi tuli, että kun vanhaa rehua oli vielä jäljellä niille annettavaksi. Että tälläistäkin tähän väliin.
No jos mikhän,niin tuollainen on eläirääkkäystä ja lisäksi sitten se lietelannan levitys se on törkeää terrorismia ihmisiä kohtaan.
Hyvä verkkojen kokemissää tuli taas.
Niin on,mutta mie se käyn kuitenkin vasta huomenna. Kyllä se pitelee näitä lauhoja varmaankin jonkun päivän.
Eilen koira tuli kotiin surkeasti vinkuen kylästä. Toinen naapurin lapsista oli purrut koiraa päähän. Huuli oli auki, ei onneksi pahempaa. Olin todella järkyttynyt asiasta! Tilanne oli mennyt niin, että koira oli mennyt nuolemaan lasta ja lapsi oli siitä saanut jonkun hepulin ja purrut. Sain kuulla, että kyseinen lapsi oli purrut myös viime kesänä koiraani jalkaan.
Nyt kysynkin, kuinka vaarallinen lapsi todellisuudessa on? Riittääkö, ettei sitä vaan mene nuolemaan ja kaikki on ok, vai voiko lapsi hyökätä koiran kimppuun ihan tuosta vaan?
Kyllä oli nyt kalat uineet hyvin. 6 siikaa ,4 Haukia 3 harria ja 7 ahventa kahella verkolla. Eikä saukkokaan ollut ehtinyt vielä kokemaan miun verkkoja huh huih hyvä minä.
Taiat sie huijata,miepä tulen käymhän,joskohan taasen saisi voissa käristettyä tuoretta jokisiikaa?
Ei se Erkki huijjannut,kyllä se oli saanut kaloja hyvin. Kävin sen luona, se käristi siikoja voissa ja söimmä vattat täyteen nam nam ku olivat sitten hyviä.
Tässä laki on aika selkeä, se ei vain kaikille vanhoille jäärille mene päähän. Eli jos tien rakentamisheen tai parannukseen on saatu valtion avustusta, tie on pidettävä avoinna 10 vuotta viimeisestä valtiolta saadusta maksusta laskien. Sen jälkeen sen saa puomittaa.
Se että onko metsähallitus maanomistaja, ei vaikuta asiaan. Jos metsähallitus on korjannut tietä puunajoa varten ja siihen saanut valtion rahaa, on tie oltava auki.
Kattoin uutisia ja sielä puhuttiin taas köyhistä ja lepäjonoista. Esim yksineläjät,sinkut saavat eläkettä 1100-1250 euroa kk ja sen lisäksi asumistukea ainakin,niin kuulemma ovat todella köyhiä. Nämä käyvät kuulemma jokaviikko leipää ja sapuskaa hakemassa sieltä jakopaikasta (leipäjonosta). Mie se saan vähäävaille 750 euroa kk puhthaksi ja hyvin sillä pärjään. Niin kyllähän mekki menisimmä leipäjonoon,jos sellainen olisi. Jos kerran ruvan saa ilmaseksi ja siihen vielä asumistukia,niin rahaa jää kyllä roppakauppalla muuhun esim alkoholiin. Taitaa olla yliammuttua se koko köyhyyestä houhottaminen. Meillä täälä taitaakin olla pelkkiä rikkaita kaikki,kun ei ole lepäjonoja järjestetty.
Joo olen mieki kattonut niitä leipäjonoja televisiosta,sielä etelesuomessa . Ei ne ainakaan näytä kovinkaan nälkäänäkeviltä,päinvastoin suurimmalla osalla on vattaa hirveästi. Sielä jakajat lappaavat aivan herkkujakin niihin suuriin ammottaviin lauklkuihin ja pusseihin. Käjet suorina pusseja ja laukkuja kantaen ne sitten poistuu tyytyväisinä sieltä koteihinsa, varmaankin ryyppämään näin säästyneitä päivä ja eläkerahojaan.
Niinhän se asia usein onkin,että todella tarvitsevat ,köyhät eivät alistu,nöyrry eikä pääsekkään leipäjonoihin.
No miten se lieneekään asia,kun huomenna julistetaan metsäneläimillekin jokunsorttinen joulurauha. Ja tuo rakojeesiön eeli ei ole vielä saanut hirveä ja aikoo huomenakin lähtiä hirvimettään.
Olen seurannut tätä Sodankylän keskustelupalstaa pitkiä aikoja ja osallistunutkin viestien kirjoitteluun aikalailla aktiivisesti. Olen huomioinut myöskin sen,että tässä metsästysketjussa on ollut liekki sitten syyskuun alusta aina tähänpäivään saakka.
On se täälä lapissa metsästys,kalastus ja luonto näköjään erittäin suosittu keskustelunaihe.
No se teki takkalan nyt ja sehän on ihan normaalia. Eilen hihoin tuolla kairassa ja mikä ihme,kiepeistä lennähti neljä naarasteertä eikä yhtään urosteertä. Hirvienjälkiä näkyi runsaasti ja makuupaikkoja.
No se alakaa olla lopuillaan tämä ketju,jos se mie oikein olen tulukinnu tätä käytäntöä tässä viestien kirjoittelussa. Harmi vain olisihan sitä vieläkin kirjoitellut,mutta loppu mikä loppu ja enkä mie ainakaan aloita uutta ketjua. Kuitenkin tähän loppuun vielä totean,että vähä on kanalintuja lapissa ja kallaa on kyllä tullut hyvin. Kaikille kala ja mettämiehille/naisille hyvää uuttavuotta.
Ketjun aloittaneena olen olen yllättynyt suuresta mielenkiinnosta kirjoittajilta tätä metsästysketjua kohtaan. Onhan luonto,metsästys,kalastus ym lapin asukkaiden perusharrastuksia ja nautintoja.Viestit toki poikkesivat itse pääaiheestakin suurissa määrin,mutta sillä ei väliä. Nyt on kuitenkin tämä metsästysketju täyttymässä ja on se 500 viestiä suuri määrä. Kiitos kaikille ja hyvää uutta vuotta.
Loppu on sanoi loijjaa,kun tikulla voita paistoi!!!.