Kirjoitin aloituksen:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11575651
Jatkan päätelmiäni.
Olen huomannut kuinka kaikki aina lipeää elämästäni rakkaudessa pois.
Ainut syypää voi olla vain minä itse. Minulla on idiootti sydän.
Minulla ei ole tajuntaa rakkaudesta. Suhteeni ovat olleet aina joko täysin mitäänsanomattomia eli en ole tuntenut naista kohtaan oikeastaan mitään mitä nyt ei sitä normaalia jännitettä mitä miehen ja naisen välillä on mutta ei mitään spesiaalia -tai sitten suhteeni ovat olleet fantasiaa eli ovat kaatuneet alkuunsa.
Missä on se todellisuus? Missä on ne omankaltaiset ja samankaltaiset naiset?
Enemmän minua satuttaa suorastaan se että joudun kertomaan naiselle joka voi olla viehättävä ja miellyttävä sekä johon voisin kiintyä ettei minua vain kiinnosta koska en tunne että olisimme samanlaisia -kuin se että saan pakit joltakin tai joku paljastuu varatuksi joka minua kiinnostaisi.
EN tahtoisi valehdella ja teeskennellä jollekin mukavalle ja kivalle naiselle että olen heistä kiinnostunut sekä yrittää opetella rakastaa heitä jos en koe heitä minun itseni kaltaisiksi.
Mutta ehkä huijaan itseäni. Ehkä sellaisia ei ole olemassakaan ja nekin joista olen ajatellut olevan ja suhteista ei ole tullut mitään ei lopulta olisi johtanut mihinkään.
Tajuan vähitellen miksen tunne enää sydämeni särkyvän ja se johtuu siitä etten luota enää omaan sydämeeni enkä siihen kenestä kiinnostun koska jos lopputulos on aina se että lopulta on yksin niin eihän ne suhteet perustu todellisuudelle.
Kaikki pariutumiseen liittyvät asiat ovat alkaneet tuntua kelluvilta, yhdentekeviltä, joilla on tietty aika olla olemassa, olla väliaikaisia, olla jotain jota hapuilla, mutta joka ei koskaan tuota sitä lopullista tulosta eli rakkautta molemmin puolin.
Kaikkein irstaimpana ei ole alkanut tuntua yhden yön suhteet jne. vaan nimenomaan väkisin romantiikan etsintä muodollisuuksista ja siitä että "nyt tässä ollaan sitten parisuhdetta rakentamassa".
Miksi minusta tuntuu niin väärältä valita se kiva nainen jolla ei ole mielestäni mitään mielenkiintoista sanottavaa, joka voi tai ei välttämättä ole viehättävä silmissäni ja jolle minun pitäisi kertoa että hän on kiinnostava ja jonka kanssa tahdon olla vaikkei niin ole?
Voiko osa ihmisistä kasvaa niin kieroon että vaikka kuinka upea se toinen olisi niin ihminen silti etsii jotain muuta, jotain samankaltaisuutta jota kuitenkaan ei ole lopulta olemassa hänelle tässä elämässä?
Onko etsintäni turhaa vai täytyykö tyytyä siihen mitä on tarjolla?
Pään on otettava valta koska on selvä että sydämeni ei osaa valita.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11575651
Jatkan päätelmiäni.
Olen huomannut kuinka kaikki aina lipeää elämästäni rakkaudessa pois.
Ainut syypää voi olla vain minä itse. Minulla on idiootti sydän.
Minulla ei ole tajuntaa rakkaudesta. Suhteeni ovat olleet aina joko täysin mitäänsanomattomia eli en ole tuntenut naista kohtaan oikeastaan mitään mitä nyt ei sitä normaalia jännitettä mitä miehen ja naisen välillä on mutta ei mitään spesiaalia -tai sitten suhteeni ovat olleet fantasiaa eli ovat kaatuneet alkuunsa.
Missä on se todellisuus? Missä on ne omankaltaiset ja samankaltaiset naiset?
Enemmän minua satuttaa suorastaan se että joudun kertomaan naiselle joka voi olla viehättävä ja miellyttävä sekä johon voisin kiintyä ettei minua vain kiinnosta koska en tunne että olisimme samanlaisia -kuin se että saan pakit joltakin tai joku paljastuu varatuksi joka minua kiinnostaisi.
EN tahtoisi valehdella ja teeskennellä jollekin mukavalle ja kivalle naiselle että olen heistä kiinnostunut sekä yrittää opetella rakastaa heitä jos en koe heitä minun itseni kaltaisiksi.
Mutta ehkä huijaan itseäni. Ehkä sellaisia ei ole olemassakaan ja nekin joista olen ajatellut olevan ja suhteista ei ole tullut mitään ei lopulta olisi johtanut mihinkään.
Tajuan vähitellen miksen tunne enää sydämeni särkyvän ja se johtuu siitä etten luota enää omaan sydämeeni enkä siihen kenestä kiinnostun koska jos lopputulos on aina se että lopulta on yksin niin eihän ne suhteet perustu todellisuudelle.
Kaikki pariutumiseen liittyvät asiat ovat alkaneet tuntua kelluvilta, yhdentekeviltä, joilla on tietty aika olla olemassa, olla väliaikaisia, olla jotain jota hapuilla, mutta joka ei koskaan tuota sitä lopullista tulosta eli rakkautta molemmin puolin.
Kaikkein irstaimpana ei ole alkanut tuntua yhden yön suhteet jne. vaan nimenomaan väkisin romantiikan etsintä muodollisuuksista ja siitä että "nyt tässä ollaan sitten parisuhdetta rakentamassa".
Miksi minusta tuntuu niin väärältä valita se kiva nainen jolla ei ole mielestäni mitään mielenkiintoista sanottavaa, joka voi tai ei välttämättä ole viehättävä silmissäni ja jolle minun pitäisi kertoa että hän on kiinnostava ja jonka kanssa tahdon olla vaikkei niin ole?
Voiko osa ihmisistä kasvaa niin kieroon että vaikka kuinka upea se toinen olisi niin ihminen silti etsii jotain muuta, jotain samankaltaisuutta jota kuitenkaan ei ole lopulta olemassa hänelle tässä elämässä?
Onko etsintäni turhaa vai täytyykö tyytyä siihen mitä on tarjolla?
Pään on otettava valta koska on selvä että sydämeni ei osaa valita.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Alkoi aivan itkettää...niinkuin kovasti toivon hänen rakastavan
Oletkohan elämän pieniin asioihin tyytyväinen? Niihin joita ihan arjessa joka päivä tapahtuu?Mietipä.
Onni tulee niistä.
Jotkut tietty kokevat pettymykset suhteissaan ja erot niin ettei alitajunta uskalla enä olla onnellinen.Suojelet ehkä itseäsi syvimmiltä tunteiltasi.
Nämä vain minun mielipiteitäni tunnekylmyyteesi.