Miten viikkolepo pitäisi mennä jos 3 viikon listalla viimeisellä viikolla 7 päivää töitä ja uuden listan ensimmäisellä viikolla 5 päivää töitä (eli 12 peräkkäistä päivää) jonka jälkeen 2 vapaata? Ensimmäisen 7 päivän aikana ei missään vaiheessa täyty edes tuo 24h lepoaika koska aamuvuoro on 7-15 ja ilta 13.30. KVTES ei antanut tähän suoraa vastausta.
Viikkolepo jaksotyössä
1
2132
Vastaukset
- luinpa
7.4 Viisipäiväisen työviikon periaate ja arkipyhien huomioon ottaminen
Jollei toimintojen luonne muuta vaadi, työntekijän säännöllinen työaika sijoitetaan 5 työpäivälle viikossa. Työvuorot suunnitellaan siten, että työntekijälle pyritään antamaan kaksi peräkkäistä vapaapäivää viikon aikana. Lisäksi pyritään kussakin työpisteessä antamaan työntekijöille tasapuolisesti sama määrä vapaapäiviä viikonloppuna tietyn ajanjakson kuluessa. Jaksotyöaika on luonteeltaan työtä, jota tehdään kaikkina viikonpäivinä ja kaikkina kellonaikoina, joten muille työaikajärjestelmille tyypillisiä vapaita (säännönmukaisia vapaapäiviä) ei ole. Jaksotyössä toiminnot ja työvuorot jatkuvat keskeytyksittä esim. viikonloppuisin ja arkipyhien/aattopäivien aikana. KVTES III luvun 26 §:n 1 momentin soveltamisohjeessa sekä 5 momentissa on kuitenkin todettu, että myös jaksotyössä pyritään 5-päiväiseen työviikkoon ja pyritään antamaan sama määrä vapaapäiviä työntekijöille viikonloppuisin. Käytännössä viikoittaisen vapaan antaminen (kohta 7.8.1) johtaa siihen, että 5-päiväisyys täyttyy. Toisaalta, jos toiminta edellyttää suunnittelemaan pitkiä työvuoroja, merkitsee se väistämättä työajan tasaamiseksi annettavia ylimääräisiä vapaapäiviä. Kun jaksotyötä tehdään kaikkina päivinä kaikkina kellonaikoina, myös arkipyhinä ja aattopäivinä, voi työ edellyttää sitä, että arkipyhän vastaava työajan lyhennys voidaan toteuttaa ainoastaan lyhentämällä vastaavasti jakson työaikaa eikä arkipyhää vastaavaa kokonaista vapaapäivää voida suunnitella ja antaa.
http://www.kuntatyonantajat.fi/fi/sopimukset/kvtes/tyoajat/Documents/tyovuoroluettelon suunnittelu jaksotyossa.pdf
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1602108Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3101793- 931587
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois811254Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001220- 671170
- 251091
- 481027
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl73986Maalaisliiton nuorilta paljon puhuva idea
Taas vongataan lisää tukea... kehdosta hautaan! Maalaisliiton nuoret aka Keskustanuoret haluaa Suomeen valtiollisen dei24972