Eli eilen aloitettu täysnutraus.. Jälleen kerran. Nyt vaan tilanne Se että olen todella kyllästynyt ylipainoon ja siitä kärsii myös läheiseni, olen kiukkuinen koska en ole itseeni tyytyväinen alkuunkaan! nyt on pakko päästä tavoitteeseen joka on -30kg. Tuosta -15 nutraamalla ja loput vähähiilihyraattisella ja siitä sitten elämäntapa. Toinen päivä menossa ja hyvältä tuntuu, kevyt olo ja peilistä näkee kuin turvotukset lähteneet. Paino aloittaessa 90kg, nyt en käy jatkuvasti puntarilla niin kuin olen aiemmin tehnyt, nyt noin 1-2krt viikossa. Aikaa minulla on ensi kesään saakka joten ei mahdoton tavoite! Laitan tänne jatkoa miten menee ja kuin paino tippuu, tämäkin antaa kummasti motivaatiota kun tänne kirjotteleepi
saapa nähdä...
6
152
Vastaukset
- pullukkako?
Oli muutes hyvää kun tein aamu pirtelön jossa 5dl vettä, yksi pussi suklaata ja puol pussia mustikka makua ja jääkylmänä tietty. Ja wc ei anna rauhaa kun nesteet liikkeellä. Nyt ulkoilemaan,näillä mennään
- valas123
Hei, saanko liittyä mukaan? Mulla vähän samanlainen tilanne, vaikka pudotettavaa onkin "vaan" 5 kiloa. Ajattelin pudottaa ne täysnutrauksella ja sitten olla eka osanutrauksella ja siitä sit normaaliin ruokavalioon. Voisin tänne aina kirjoittaa kuulumisia ja olis kiva jos joku muu tsemppais mukana. Painonpudotusyrityksiä takana useita ja toivon nyt vihdoin onnistuvani. Nutrilett-kokeilu on ensimmäinen. Tarkoitus olis syödä aamulla yks pirtelö, lounaaksi patukka, välipalaksi pirtelö, päivälliseksi patukka ja iltapalaksi pirtelö. Kalorit olis koko päivältä noin 800.
- pullukkako?
Toki saa liittyä ja kiva vaihdella tuntemuksia dietin aikana! Itse olen ottanut tavoitteeksi alle 1000kaloria päivässä,juon paljon kahvia joten maidosta tulee noin 200,muutoin täysin nutrilett pirtelöillä ja patukoilla. Normi päivä niin että 3 pirtelöä ja 1 patukka, jos hirvee nälkä niin 2 patukkaa. Toimii tosi hyvin, mutta entiseen ei saisi palata (olen nutrannut aiemmin myös) onhan meillä eri kilo määrät tiputettavana mutta mitä enemmän on niin sitä helpompi ne on tiputtaa! Kyllä me onnistumme molemmat!
- pullukkako?
pullukkako? kirjoitti:
Toki saa liittyä ja kiva vaihdella tuntemuksia dietin aikana! Itse olen ottanut tavoitteeksi alle 1000kaloria päivässä,juon paljon kahvia joten maidosta tulee noin 200,muutoin täysin nutrilett pirtelöillä ja patukoilla. Normi päivä niin että 3 pirtelöä ja 1 patukka, jos hirvee nälkä niin 2 patukkaa. Toimii tosi hyvin, mutta entiseen ei saisi palata (olen nutrannut aiemmin myös) onhan meillä eri kilo määrät tiputettavana mutta mitä enemmän on niin sitä helpompi ne on tiputtaa! Kyllä me onnistumme molemmat!
Repsahduksia tullut viikon lopun aikana mutta tästä huolimatta jatkuu. Kuitenkin -2kg tippui, 4pv menossa. Tavoitteeksi olen päättänyt nyt ensin -20kg, katsotaan sitten Se loppu miten on mennyt ja miltä tuntuu.
- valas123
Mulla alkaa dieetti kunnolla vasta huomenna. Eilen meni syömiset hyvin,mutta tänään tullut mässäiltyä, loput herkut heitin kokonaan pois. Eipähän oo enää kiusaamassa kaapin perällä! Nyt olo on täysinäinen ja turvonnut, tiedän etten halua jatkaa näin. Toivottavasti dieetti sais ruokailurytmin taas kuntoon ja luulen että siitä olis sit helpompi jatkaa. Nyt oon lähinnä syönyt milloin oon kerinnyt tai ollut kunnon nälkä, yleensä siinä vaiheessa nälkä vaan on jo niin suuri että överikshän se on mennyt.
- pullukkako?
Sepä Se. Itsekkin saatan syödä vasta iltapäivällä ensimmäisen kerran ja siitä loput voi arvailla... Herkut on tosiaan hyvä laittaa pois niin säästyy kiusauksilta. Olo on kyllä turvonnut ja mieli maassa.. Eiköhän tämä tästä kun nutraus jatkuu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2604596Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1323003Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit432776Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?751749Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061604Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281493- 551334
- 931245
- 471119
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2081116