Loman jälkeinen palkka: 0,00 euroa!!!

nolla euroa

Mihin mahtaa perustua sellainen logiikka, että työnantaja maksaa ennen vuosiloman alkua sen "ison" liksan ja loman aikana kaksi tiliä, joista ensimmäinen on ns. normiliksa, seuraava kuitenkin pelkkä kahviraha (150 euroa), mutta ensimmäinen tili loman jälkeen on ruhtinaalliset NOLLA euroa!

Olen puhunut tästä muutaman oman alan työntekijän kanssa ja heillä on ollut sama ongelma. Siis se on ongelma, koska harva osaa hallita rahankäyttöään niin hyvin, että pistäisi suuresta lomatilistään heti sukanvarteen tynkä-ja nollatilin paikkaukset.

Vittu*leeko työnantaja vai miksi palkka maksetaan täysin järjettömällä tavalla? Eli omassa tapauksessani saan tillilleni 4 viikon menoja varten noin 150 euroa, kunnes taas tulee normitili. Tietysti voi sanoa, että oma syy, kun en pistänyt ennen loman alkua rahaa talteen, mutta toisaalta en voi kuvitella, että muuta kuin kiusanteko mielessä, itse maksaisin työntekijälle palkan tämän protokollan mukaisesti.

6

1186

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eiks tuu

      lomalt paluu rahaa?olis itelläki ollu nollatili ,jollei paluut tulis kun aina jää noin 2vk sisään!eli olet saanu paluu rahan loman aikana?

    • ollieri

      Johtuu vuosilomalaista, että lomapalkka maksetaan ennen loman alkua. Kansan tahto siis eikä mitään työnantajan kiusantekoa.

      Vuoslomalaki 15 § Vuosilomapalkan maksaminen

      Vuosilomapalkka on maksettava ennen loman alkamista. Enintään kuuden päivän pituiselta lomajaksolta lomapalkka saadaan maksaa työsuhteessa tavanmukaisesti noudatettavana palkanmaksupäivänä.

      Varmaan suurin osa oppii viimeistään ensimmäisen lomansa jälkeen, että normipalkanmaksussa ei tule toiseen kertaan mitään palkkaa vuosiloman ajalta. Lomaraha vähän korjaa rahapulaa, jos sen maksuaika sattuu olemaan loman jälkeen.

    • seittemän kertaa

      Minun ta maksaa lomapalkat aina tietyssä kuussa. Eli näin joku saa lomapalkkansa ennakolta. Joku toinen venttaa sitä osan lomaa, ja kolmas ei saa lomakuukauden yhteydessä lomapalkkaa. Kysyihän tuo: no tarvitsetko sitä lomapalkkaa, etukäteen? Sanoin, että anti olla nyt sitten... Tuskin pomo toimii lakia vasdtaan, kun sopparissa vetoaa vuosilomalakiin.Paskaflaksin välttää jokainen vuoroin, kun kiertävät lomat.
      Minun lomareissuni lyheni muutamaan päivään. siihen, että läksin vasta kun sain millä lomaani kustansin...Ensi vuonna ei noin pitäisi käydä.
      Paluuraha ja muutaman päivän liksa tuli hukattua pakolliseen hankintaan, ja nyt venttaan isoa tiliä- työkamun kun tuurasin lomansa ajan.

    • szfdguytrj

      Sen siitä saa kun elää kädestä suuhun ja kuluttaa jokaisen euron mitä tilillä on... Pitäisihän se nyt tyhmemmänkin ymmärtää ettei sitä palkkaa moneen kertaan makseta. Jos olet sen saanut jo ennen lomaa niin sitten se on sinulla ennen lomaa. Ei se toiseen kertaan tule vaikka kuinka itkisit.

    • houhyg

      mitä välii milloin ne rahat tulee... parempi mitä myöhemmin niin on vähän niinkuin pankissa.... kaikilla nyt vaan ei raha pysy...jos/kun on pankissa rahaa niin ei niin nuukaa milloin lisää tulee, tulee se jokatapauksessa.

    • sopikaa

      Paikallisesti voi sopia muutakin. Ota yhteyttä työpaikkasi luottamusmieheen ja kerro tästä, mielestäsi epäkohdasta, hänelle. Omassa työpaikassani oli myös kaikki-etukäteen käytäntö. Nyt paikallisella sopimisella se on muutettu niin että normipalkka tulee lomalla ollessakin. Lomaraha tulee vaan etukäteen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      250
      2859
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      3
      1604
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      2
      1295
    4. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      101
      1174
    5. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      123
      1151
    6. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      1015
    7. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      1012
    8. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      66
      994
    9. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      927
    10. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      132
      878
    Aihe