Pysyykö teillä pääkoppa "mukana" kun keho muuttuu?

QEAD

Tein alkuvuodesta tietoisen elämäntapamuutoksen. Olenkin nyt laihtunut -13 kg, hyvin pitkälti lisäämällä liikuntaa ja katsomalla mitä syön. Mitat tällä hetkellä 164/74 vyötärö 74cm ja lantio 109cm. Painoa olisi tarkoitus pudottaa vielä se 10kg.
Pääkoppani ei vain tahdo pysyä tässä muutoksessa perässä. En ole laiha, mutta en koe olevani enää mikään super lihavakaan, mutta silti aina kun katson peilistä, en yhtään näe niitä positiivisia muutoksia vaan keskityn vain niihin negatiivisiin puoliin pelkästään ja "rankaisen" itseäni.
Haluaisin välillä vähän höllätä ja ottaa rennommin, nauttia saavutetuista tuloksista, sen sijaan, että poden morkkista kaikesta mitä teen. Liikun 5-6krt vkossa (sali juoksu, treenaan tällä hetkellä puolikasta varten) ja se pieni järjen ääni päässäni huutaa, että höllää välillä, mutta se kriittisempi ääni taas toteaa, että et todellakaan ole hölläämässä läski, tossua toisen eteen, hauskaa pidetään vasta sitten kun ollaan laihoja.
Viimeiset 3 kk olen ravannut vaa'alla 3-10 kertaa päivässä ja ahdistun jos sen luku nousee tietyn määrän yli päivän aikana. Käyn psykologilla selvittämässä päätäni (koska selkeästi tämä ei ole enää kauhean terveellä pohjalla).
Vuodatukseni pointtina tänne on kuitenkin se, että pysyykö teillä muilla nuppi perässä kun kroppa muuttuu? Ja onko kellään muulla elämäntapamuutoksen myötä karannut mopo käsistä?

2

180

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ylimääräistä15kg

      Itselläni on pieni pudotus tapahtunut eli alkumitat 166/n.73 ja nyt paino n.65kg. Olen huomannut myös olevani erittäin kritisoiva omaa kehoa kohtaan. Torstaina kaupungilla kävellessäni huomasin kuitenkin oman sivuprofiilini kauppojen ikkunoista ja suorastaan järkytyin kun tajusin sen olevan minä! Olen pitänyt jalkojani erittäin paksuina mutta ei ne olekaan! Sääret olivat hyvin kapoisen näköiset ja ei takapuolikaan mitenkään huono ollut :)

      Päätin nyt yrittää unohtaa sen vaa'an ja yrittää päästä takaisin siihen että punnitsen itseni vain kerran viikossa. Jos housut alkaa kiristää niin sitten mittaan aikaisemmin mutta ei enää niitä 5 krt päivässä punnituksia ja tuskastumisia siitä kuinka paino nousi aamupainosta kilon. Totta kai se nousi kun söi ja joi vettä n. 3 litraa päivässä mutta ei millään meinannut päähän mahtua tämä fakta. Yritän olla ottamatta enää stressiä painostani. Se tippuu jos tippuu ja ei tipu jos ei tipu. Pääasia on että syö terveellisesti ja jaksaa nauttia elämästä!

    • Ter

      kuulostaa erittäin tutulta.itse laihdutin noin vuosi sitten reilut kaksikymmentä kiloa ja koin edellee olevani lihava, iso, ja ruma. Vuoden aikana puolet kiloista on tullut takaisin juuri sen turhautumisen seurauksena, koska en itse nähnyt tuloksia.vasta jälkeenpäin vuiden takaisia kyvia katsellessani olen tajunnut, kuinka vääristyny kuva mulla oli. Nyt sitten yritän rauhassa ja maltillisesti saads muutaman kilon tiputettua ja samalla pitää mieli kurissa. Tsemppiä, mä niin tiedän mitä käyt läpi!!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      255
      4581
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      131
      2993
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2762
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      74
      1740
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1594
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      24
      1485
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      55
      1334
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      93
      1245
    9. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      206
      1103
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1099
    Aihe