Ei annettavaa??

Ei ole tullut sellaista tunnetta. Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo, toisin kuin jaettu suru.

on tullut. Ja kieltämättä olenkin aika tylsä ihminen, mitään erityistä iloa mun seurasta tuskin olisi muihin verrattuna. Nykyään sitä enemmän olisi vaatimassa kuin "antamassa" jotain erityistä.

Minä taas en ole koskaan seurustellut ja alan olla iässä (31), jossa muut ovat kokeneet jo kaiken. Eli tosiaan ajattelen, ettei ikäisilläni naisilla ole enää mitään annettavaa minulle. Olisin joku järkisuhdemies / kämppis, jota saa panna, koska kaikki suuret jutut koettiin jo nuorempana.

Minun elämäni on vasta alussa, kun muilla se loppui 10 vuotta sitten. Ainoa vaihtoehtoni on suhteellisen kokematon nainen. Haluan seurustella vain fiksun ja hyvännäköisen kanssa ja sellainen yli 25-vuotias, kenties vain yhden miehen kanssa ollut on taruolento. On pakko katsoa joko 10 vuotta nuorempi tai sitten lihava ja ruma ikäiseni, joka voisi samassa tilanteessa kuin minä, mutta kun se fyysinenkin puoli on tärkeä minulle.

Kyllä! Silloin tällöin saan itseni kiinni ajatuksesta, että parilliset/perheelliset ovat jotenkin "parempia ihmisiä" kuin minä. Heillä täytyy olla ominaisuuksia, joita minä tuskin kykenen tunnistamaankaan. Osansa tähän kuvitelmaan on varmasti myös sillä, että usein on suoraan kysytty "mikä sinussa on vikana, kun et ole naimisissa" tai ihmiset luettelevat piirteitä, joista minun olisi pyrittävä eroon. Parillisille ei koskaan näin tehdä, vaikka olisi kuinka v-mäinen tapaus kyseessä.

Viimeksi pari viikkoa sitten katselin lomailevaa ikäistäni pariskuntaa ja vertasin omaa yksinkertaista elämääni heidän elämäänsä ( jonka siis näin sieluni silmin). Ajattelin, että eihän minulla tietenkään voisi olla mitään tuollaista, koska olen vain tällainen. Olen elänyt liian pitkään yksin, omissa rajoittuneissa ympyröissäni. Ei minulla olisi mitään annettavaa henkisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti, .. Korkeintaan saattaisin suolostuttaa jonkun rapajuopon elämää tarjoamalla asunnon, ruokaa ja rahaa viinaan.

Joskus mietin asiaa siltä kannalta, että onko minulla mitään annettavaa, kun en halua lapsia. Tuntuu että kaikki ympärilläni lisääntyvät tai ainakin haaveilevat perhe-elämästä. Joskus mietin että olenko jotenkin puutteellinen kun en itse noista jutuista haaveile, että kuka minut nyt sitten huolisi.

Tiedän hyvin että se on typerää ajattelua, mutta joskus se iskee. Jos vaikka tapaa jonkun miehen joka vaikuttaa kiinnostavalta, ja sitten tulee ilmi että hän toivoo perhettä tai hänellä on jo jälkikasvua. Silloin mietin että olisi joillain tavoilla paljon helpompaa kun vain haluaisi lapsia. Olisi jotenkin tavallisempi ja ne haaveet olisivat yleisiä ja helposti löytyisi joku jakamaan ne. Toisaalta taas katson kun jengi eroaa kun suhde ei kestä pienten lasten tuomaa taakkaa, ja ajattelen että parempi näin. Ei tule mentyä lisääntymishaluissaan suinpäin yhteen väärän henkilön kanssa.

Kun ikää on jo melkein 40v eikä ole ikinä seurustellut niin kai se sitten niin on että minulla ei ole mitään annettavaa.

Uskoisin että voi olla parempikin molemmalle osapuolelle että pidättäytyy parisuhteesta, jos ei itse tunne voivansa tarjota toiselle tarpeeksi. Itsekin uskon olevani sinkkuna ainakin osittain juuri tästä syystä johtuen, mikä on tietenkin vähän surullista.

Tai ehkä en vain kelpaa itselleni :/

Kieltämättä joskus on. Enemmänkin se tapahtuu silloin kun huomaan että nainen ei ole yhteensopiva kanssani ja varmaan voin todeta että myös naisella ei ole minulle myös hirvittävästi annettavaa.

Suhteessa jota tahdon ja joka varmasti ei toteudu kaikissa suhteissa on se puoli että persoonat tukevat toisiaan sekä lähes loputtomasti voivat ammentaa toisistaan koska sopivat yhteen sekä jakavat tärkeimmissä asioissa samankaltaisuuksia.
Yhtäläisyydet ja erot ominaisuuksissa osapuolten välillä siis tukevat toisiaan joka ajan kanssa tuo vahvan tunteen että suhde on kuin runsaudensarvi tai toimii tietynlaisena taivaalle asetettuna prismana joka heijastaa maailman tapahtumien siihen luomaa valoa.

Mutta perus väkinäinen parisuhde jossain vuokraasunnossa jossa ollaan ja öllötetään sekä pidetään kulisseja kunnossa että tässä on hyvä ol ja kaikkea -ei kiitos.

Siihen minulla ei ole mitään annettavaa ja minulta tosiaan puuttuu se osa ja se kyky toimia noin.

Tuon kaltaiset kelpaako kenelle ja miksi tai onko annettavaa jollain ihme-teoreettisella tasolla jos kyse ei ole siitä sovitteko yhteen vai ei ja onko suhde tasapainoinen niin ei ole mitään hyötyä kenellekään.

Jos aloittaja olet mies ja kohtaat sitten naisen joka välittää sinusta mutta toteaa ettei hänellä ole sinulle mitään annettavaa niin mitäs sitten?

Teettekö Bonniet ja Clydet vai?

On tullut mieleen ja mitä kauemmin on ollut itsekseen ja se tuntuu jotenkin pahalta ja ikävältä tunteelta. Haluaa olla yksin, koska ei tyydytä toiseksi tai kolmanneksi paras, tai jos onkin joku , niin joku muu asia on estänyt parisuhteen muodostumisen ;(
Mut luulen, että tääkin liittyy siihen kuuluisaan keskinäiseen kemiaan ja oikean ihmisen kohtaamiseen, molemminpuoliseen rakkauteen, luulen et silloin kaikki muuttuu. On vaan lottovitto kohdata tällainen ihminen.

Ei niin mitään annettavaa. Sänkyseuraksi kelpaan, mutta en kuullemma sytytä "kipinää", ja olen liian hiljainen. Pisin tapailu on kestänyt tasan 1 kuukauden, seurustellut en ole koskaan. Ei jaksa enää, aina sama juttu. Itseään ei kuitenkaan voi muuttaa, vaan mieluummin olen rehellisesti se mikä olen.

Kyllähän sinkkuun suomalaiseen tavisnaiseen voi kerran vehkeensä upottaa, mutta ei niillä kunnon miehelle ole mitään tarjottavaa.

Kyllä. Minulla ei ole todellakaan mitäään annettavaa naiselle. Ei ole rahaa, ei omistusasuntoa, ei mökkejä ei autoja, ei mitään. Ei seksuaalisia huuippuhetkiä valtavien orgasmien kera, ei hyviä geenejä jälkikasvua ajatellen.
Ei sosiaalisia piirejä joilla nainen voisi ystävilleen kerskailla, ei ammattiakaan josta nainen voisi vetää nautinnolliset natsat harteilleen.
Ei hienoja sukulaisia mahtavine kulisseineen, ei muutakaan majesteettista suomalaisen naisen itsetuntoa nostattavaa välttämättömyyttä.

Minä aloitin ja kävin kuvataidekurssin 62vuotiaana mutta muuta annettavaa mulla ei oikein ole.

Onko muilla sinkuilla tunne että(niin kuin minulla) että kun minä aloitin kuvataidekurssin liian vanhana ,siis harrastukset.Sain aikaiseksi sen jälkeen vain muutaman taulun joista parasomasta mielestäni on Helsinki aiheinen taulu.

Mulla ei ole annettavaa muuta hyvää ja Parasta kuin 63vuotiaana maalaamani Hesa aiheinen taulu.

Minulla ei taida olla mitään lahjakkuutta kun kävin kuvataidekurssin 62vuotiaana ja paras taulu oli mulla leijona taulu . Liekö siinä mitään ihmeellistä.

No nyt on aloittajalla kunnon masiskänni.

Ota löysin rantein, älä jännitä. Ota vastaan mitä tarjoo elämä.

>simiti<

En ole sinkku, kun avoliitossa mutta juuri noin tuntuun mullakin. Ei olis enää mitään annettavaa, ei motivaatiota ja ei miellyttämisenhalua mitä on oltava, jotta suhde ylipäänsä elää tai syntyy. Ei persikannuolentaa, mutta u know.

Joustoa jouston perään. Olen ihan caput mitä tulee parisuhteisiin, en oikein jaksa olla nykyisessäkään enää niin positiivinen, saati että joku uus olis joskus... Ei.

Uskon, että sinulla olisi runsaasti annettavaa. Olethan minullekin antanut. Monia asioita. Kannattaa ihan oikeasti kokeilla tinderiä, olen kuullut hyviä juttuja sieltä.
Vaikutat vähän lamaantuneelta. Kaikkihan on kuitenkin sinullakin hyvin. Onko jotain alakuloa ilmassa. Halusin tähän vastata, koska välitän sinusta.

Ehkä et minulta neuvoja halua etkä ylipäänsä neuvoja. Ymmärrän sen. Olen vaan huolissani sinusta. Toivottavasti pärjäät! Minäkin pärjään, joten kuten mutta pärjään kuitenkin!

Tuskinpa tässä mitään poikkeuksellista annettavaa meikästä löytyisi, ehkä ennemminkin jotain mille luovutan käyttöoikeuden ja annan luvan koskea...hups 😂. Sydämestä ja sisimmästä oli tarkoitus vihjailla 🙂

Heh ei kai kukaan enää niin typerä ole, että antaisi itsestään kenellekään enää yhtään mitään. On aivan mahtavaa seurata ihmisiä, jotka yrittävät väkisin olla yhdessä, mutta koko touhu on karmeaa ja koko ajan loukkaavat toisiaan. Ehei, never again. Rakastan omaa elämää.

Ajattelin, että vastaisin tähän, mutta en välitä näin vanhoihin. Harmi.

Ei ole enää mitään annettavaa vuonna 2013 eri tilanteissaan olleille ihmisille.

Ylipäätään en ymmärrä vanhojen aloitusten nostamista. Tulee vain tunne, ettei palstalla riittävästi käyttäjiä tai että joku haluaa nostaa omia vanhoja aloituksiaan.