Olen seurustellut tässä jo vuoden verran ulkomaalaisen poikaystäväni kanssa.. Hän on lähtenyt 6 vuotta sitten kotimaastaan, eikä ole käynyt siellä kertaakaan sen jälkeen.. Hänellä on ollut erittäin vaikea lapsuus ja älyttömän kova ikävä perhettä, niinkuin arvata voi.. Ongelma on se, ettei hän nykyään jaksa enää mitään muuta kun nukkua ja tehdä pakolliset jutut, kuten käydä töissä (ja sielläkin jaksaa juuri ja juuri käydä, sillä pitäähän laskut saada jollain maksettua)..Hän voisi nukkua parikin päivää putkeen, niinkuin on monesti käynytkin ja silti hän on tosi väsynyt kokoajan. Hän puhuu usein, kuinka häntä masentaa ja vihjailee siitä että hänen olisi parempi kuolla ja kuinka ikävä hänellä on kotimaahansa...Ja sinne ei ole helppo kuulemma päästä, pitää kysyä jotai lupia poliisilta ymsyms.. Rakastan poikaystävääni ylikaiken, enkä tiedä enää mitä tehdä..hänellä on vain minut ja siksi haluankin auttaa häntä kaikin tavoin... Onko kenelläkään vastaavaa tilannetta? Mitä voisin tehdä saadakseni sen ihanan pirteän poikaystäväni takaisin, joka jaksoi hoitaa asioitaan, tavata ystäviään ja olla muuten vain..?
Asiallisia vastauksia, KIITOS!
Asiallisia vastauksia, KIITOS!
Vastaukset 13
Vanhimmat
Jos hänellä on oleskelulupa Suomessa, niin miksi hän tarvitsee lupaa, että saa matkustaa kotimaahansa? Jos hänellä ei ole oleskelulupaa, vaan hän on esim turvapaikanhakija, niin silloin ei tietenkään voi matkustaa.
Yhteys terveyskeskukseen ja sitä reittiä eteenpäin. Ilmeisesti vaikea masennus, eli et pysty auttamaan.
hei,
Jos vain mahdollista niin koittakaa järjestää vierailu kotimaahan. Jos maa on sotatilassa ja vierailu on mahdoton, niin olisiko mahdollista tavata sukulaisia jossain kolmannessa maassa...
Olen itse ollut yli 20-vuotta "mamun" kanssa ja Suomi on vaikea maa maahanmuuttajalle. Ikävä kyllä,ihmisten asenteet Suomessa ovat vaikeasti muutettavissa,kuten yhdestä kommentistakin tässä viestiketjussa voi havaita..
Kuudessa vuodessa näkee jo, mitä arki täällä on ja , "kuherruskuukaudet" ovat ohitse ja varmasti huoli omaisista lisää tuskaa.
Meillä säännölliset vierailut kotimaahan pitävät masiksen kurissa. Toivottavasti löydätte ratkaisun omaanne! Aurinkoista syksyä! :)
Mielipiteiden muuttaminen vaikeaa? Ennen en ollut rasisti, mutta nykyisin olen. Matkustelu ja työskentely ulkomaalaisten kanssa, on tehnyt minusta sellaisen.
Ikävä tilanne ja melko yleinen niille, jotka ovat kotimaansa joutuneet jättämään. Todella ymmärrettävää, että on ikävä omiensa pariin.
Voisitte yrittää hakea apua esimerkiksi mielenterveystoimistosta. Suosittelisin, että puhut pikkuhiljaa poikaystävällesi avun hakemisesta, annat asian muhia hänen mielessään jonkin aikaa, jotta hän saisi maistella asiaa ensin rauhassa. Kerro hänelle, että on mahdollista saada apua ja että haluat auttaa ja tukea häntä, koska hän on niin tärkeä sinulle.
Voit ehdottaa hänelle, että lähdet hänen mukaansa esim. sinne mielenterveystoimistoon, ainakin alkuun. Toivon hänelle voimia yrittää hakea apua ja voimia myös sinulle, koska on tietystikin raskasta seurata vierestä toisen tuskaa.
Samaa mieltä edellisten kanssa. Joskus auttaa myös lomamatka sinne päin maailmaa mistä henkilö on kotoisin, jos ei nyt ihan kotimaahan pääsekään käymään, niin samaan kulttuuriympäristöön kuitenkin.
Ensin masennuksen hoito ja asiat kuntoon kotona Suomessa. Se, että masentunut pystyy tekemään työnsä, on sinänsä hieno asia. Toista miehelle, miten suuri saavutus se yksin on, että hän hoitaa työnsä. Koeta saada hänet käymään työterveydenhoidossa tai muuten psykologilla, missä vain missä hän voi puhua tunteistaan.
Mieti myös keinoja vahvistaa omaa jaksamistasi. Masentuneen kanssa on raskasta elää. Hän saattaa tahallaan ajaa suhdettanne kriisiin - joko siksi, että syyttää sinua tai vierasta maata vastoinkäymisistään, tai koska hän ei pidä itseään sinun arvoisenasi. Miehesi masennus kuitenkin johtuu ympäristöstä, ei hänestä itsestään, ja siksi se lopulta menee ohi. Olisi hyvä, jos teidän suhteenne ja työkyky säilyisivät siihen asti. Siinä voi mennä vuosia.
Kun pystytte siihen, hakekaa yhdessä kosketusta hänen maanmiehiinsä ja kulttuuriinsa Suomessa tai lähialueella. Onko muita samaa kieltä puhuvia, samaa uskontoa tunnustavia, ystävyysseuraa tai kulttuuriyhdistystä tai muuten samantapaisista lähtökohdista tulevia? Iällä, sosiaaliryhmällä tai ammatilla voi olla hämmästyttävän vähän merkitystä, kun ollaan kaukana kotoa. Ole sinä aktiivinen näiden kontaktien hakemisessa, niin teet palveluksen miehelle. Älä ole itsekäs, vaan ajattele, mitä mies tarvitsee selvitäkseen riippumatta siitä, kestääkö teidän suhteenne.
Suunnitelkaa myöhemmin yhteinen lomamatkan miehen kotimaahan tai sen lähiseudulle. Tehkää realistinen budjetti ja aikataulu, minne menette ja koska, enintään parin vuoden päähän. Tärkeämpää on yhteinen suunnitelma ja sen toteutuminen kuin matkan tarkka kohde. Yhteiset tavoitteet ovat muutenkin tärkeitä suhteen säilymiseksi, mutta ne tavoitteet pitää juuri nyt asettaa riittävän alas.
Lyhyt matka kotimaahan ei luultavasti parantaisi koti-ikävää varsinkaan, jos siellä päin maailmaa on asiat sekaisin. Asepalvelukseen tai sotatilassa olevalle alueelle joutumisen riskiä ei pidä missään tapauksessa ottaa, jos sellainen on miehen kotimaassa olemassa.
Hän tarvitsee masennuslääkkeet, ainakin. Ja terapiaa, jos vaan sitä jostain voi saada.
Mahdolliseen matkaan on vaikea ottaa kantaa ilman lisätietoja. Onko se turvallista, kuinka paljon maksaa, tarvitaanko viisumia, saako sen helposti jne. Oma mieheni kävi ensimmäisen kerran kotimaassaan noin kymmenen vuotta lähtönsä jälkeen. Sen jälkeen ollaan käyty enemmän tai vähemmän säännöllisesti, ja vaikkeivät matkat aina lomalta tunnu, on ainakin jotain, mitä odottaa.
Pitääkö poikaystäväsi yhteyttä perheeseensä, ystäviinsä? Olisi tosi tärkeää, ettei eristyisi. Mun miehelläni on myös ollut (lieviä) masennuskausia. Aloin havaita alkavan masennuksen epämääräisistä säryistä ja lisääntyneestä unentarpeesta. Lääkärit eivät ole kovin herkkiä tunnistamaan masennusta, ennemminkin määrätään vain vahvempia särkylääkkeitä. Oma osansa on tietysti kulttuurisidonnaisilla sairauskäsityksillä: mieheni oli aluksi vaikea edes itse havaita masennusta ja puhua tunteistaan. Selviytymiskeinona oli lähinnä se, ettei ajattele liikaa ja keskittyy nykyhetkeen.
Ehkä tärkein, mitä voit tehdä, on pitää huolta itsestäsi. Älä unohda sellaisia asioita, jotka tuottavat sulle iloa ja voimia. Empatia on tärkeää, mutta muista, ettet ota miehen ongelmia kokonaan omille harteillesi. Satuttaahan se, kun ei aina voi auttaa, vaikka haluaisikin, mutta täytyy yrittää pitää ongelmat erillisinä. Mä aikanani totuin jotenkin asiaan: alakuloisia kausia tulee, mutta ne menevät ohi.
Jos poikaystäväsi alkaa näyttää itsetuhoisuuden merkkejä, hae viimeistään silloin ulkopuolista apua.
Ei minun veroista. Lentolipun kotimaahan ilman paluuta, voin tarjota pussistakin.
Jos sinua lohduttaa, voin kertoa, että mieheni on masennusjaksoistaan huolimatta aina jaksanut käydä töissä ja on tähän mennessä tuottanut Suomen valtiolle enemmän verotuloja kuin minä, mikä sekään ei ole ihan vähän. Lisäksi hän on saanut synnyinmaassaan peruskoulutuksen ja terveydenhuollon, joten Suomen valtio on säästänyt tässäkin. Älä siis huoli, saat pitää pussisi :) Käytä rahat vaikka oman maailmankuvasi avartamiseen.
Sitten takaisin asiaan. Mielenterveyden häiriöitä ei monissa kulttuureissa tunnisteta sairauksiksi niin kuin meillä Suomessa. Moni maahanmuuttaja ei edes halua kertoa ongelmistaan, koska luulee olevansa ainoa tai tulossa hulluksi. Mieheni lapsuuskokemuksilla varustettu suomalainen olisi varmaan käynyt läpi terapian jos toisenkin.
Ap, oisko näistä apua? Ihan perusfaktaa, mutta monelle silti uutta.
http://www.tampere.fi/terveyspalvelut/mielenterveys/maahanmuuttajat/tiedotteet.html
Mulle tärkein ajatus on se, että masennuskausi menee ohi. Se voi kestää, mutta se menee ohi.
Oi Kale kiltti, jos sinulla on niin raskasta lukea tätä palstaa, niin miksi luet tätä? Taidat olla aikamoinen masokisti, kun jatkat palstalla vierailua. Eikö kannattaisi hankkia parempia kokemuksia ja siirtyä vaikka jonnekin "suomileijona" -osastolle lueskelemaan : )
Vaikka kyllä, Kale hyvä, sinullakin on toki oikeus tällä palstalla olla, mutta ajattelin vaan ihan tuota masennustasi, joka iskee kirjoitusten takia, se ei ole kivaa. Kiukun purkamisesikin ymmärrän, mutta Kale, se ei välttämättä auta sinua yhtään, se tuntuu vaan jatkuvan ja jatkuvan.
Ajattelen nyt ihan vaan sinun parastasi Kale. Hyvää päivänjatkoa ja halihali!
voi jestas sentää .kukanhan se täällä purkaa kiukkuaan ,ei ainakaan Kale 12.