No kerron nyt omasta elämästä. Äidilleni on maistunut alkoholi liiankin paljon niin kauan kuin muistan. Olen siis 19v poika/mies. Äitini on lähes joka,tai aina viikonloppuisin korkannu korkin auki, arkena ei niin paljoa onneksi paitsi kaljaa joskus. Muistan pienenä kun oli oma syntymäpäivä ehkä 9-11v ja heräsin aamulla siihen että äiti ja hänen miehensä oli kännissä ja äitin mies hakkasi äitiä ja poliisit tuli kotiin. Onneks oli jo suunniteltu syntymäpäivä isänluona. Tai jouluaattona molemmat sammunu olohuoneeseen ja siskonkanssa oltiin koirankanssa lenkillä. Kerran myös äiti uhkas itsemurhaa ja poliisit tuli taas käymään ja muistan kuinka pelkäsin. Monesti jouduin keskellä yötä mennä avaan rappukäytävän oven tai tulla vastaan äitiä baari reissulta. Kerran hänen toinen miehensä yritti itsemurhaa ja ambulanssit tuli. Tai laivareisulla olin mukana niin alkoholi maistu vaikka puhu ettei ota mitään, eli sain istua melki koko matkan ja kattella ulos kun he olivat baarissa. Näitä kertomuksia riittäisi kertoa.
Itsellä on oppimisvaikeus ollu koko elämän, eli en opi jotain asiaa niin nopesti kuin muut oppii eli olin pienryhmässä koulussa. Monet sanovat että ei uskoisi että minulla olisi opiskeluvaikeuksia. Työharjotteluissa olen saanut aina hyvät/kiitettävät palautteet ja saanut kehuja ja kesäksitöitä,ehkä myös intin jälkeenkin. Kavereita on mutta ei niin paljoa kuin saisi olla, olin lapsena aika ujo, nykyään olen sosiaalinen ja tulen kaikkien kanssa toimeen. Ja nykyään monet kaverit ei pyydä minnekkään kun olen ehkä tylsää seuraa baarissa kun en juo itseäni känniin. Urheilen paljon nykyään että nostaisi itsetuntoa ja on nostanut kun lapsena se oli aika huono. Vaikka olen jo tämän ikäinen niin silti on vaikeeta katsoa kun äiti juo. Siskolla on jo mies ja hieno asunto, asuu toisin hieman kauempana ja isääkin näen aika harvoin, vaikka jutellaankin viikottain puhelimessa. Olen valitettavasti intissä ja olisi viikonloput kiva jutella äitin kanssa joka olisi selvinpäin, mutta ei. Intissäki opin jotkut asiat hitaammin kuin muut mikä ottaa ylikaiken päähän ja alikessut huutaa vieressä. Henkisesti on raskasta, Joskus tekisi mieli vain kävellä järvenrantaa ja hukkua kun en tiedä mitä saisin irti tulevaisuudesta.
Itsellä on oppimisvaikeus ollu koko elämän, eli en opi jotain asiaa niin nopesti kuin muut oppii eli olin pienryhmässä koulussa. Monet sanovat että ei uskoisi että minulla olisi opiskeluvaikeuksia. Työharjotteluissa olen saanut aina hyvät/kiitettävät palautteet ja saanut kehuja ja kesäksitöitä,ehkä myös intin jälkeenkin. Kavereita on mutta ei niin paljoa kuin saisi olla, olin lapsena aika ujo, nykyään olen sosiaalinen ja tulen kaikkien kanssa toimeen. Ja nykyään monet kaverit ei pyydä minnekkään kun olen ehkä tylsää seuraa baarissa kun en juo itseäni känniin. Urheilen paljon nykyään että nostaisi itsetuntoa ja on nostanut kun lapsena se oli aika huono. Vaikka olen jo tämän ikäinen niin silti on vaikeeta katsoa kun äiti juo. Siskolla on jo mies ja hieno asunto, asuu toisin hieman kauempana ja isääkin näen aika harvoin, vaikka jutellaankin viikottain puhelimessa. Olen valitettavasti intissä ja olisi viikonloput kiva jutella äitin kanssa joka olisi selvinpäin, mutta ei. Intissäki opin jotkut asiat hitaammin kuin muut mikä ottaa ylikaiken päähän ja alikessut huutaa vieressä. Henkisesti on raskasta, Joskus tekisi mieli vain kävellä järvenrantaa ja hukkua kun en tiedä mitä saisin irti tulevaisuudesta.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Karmea lapsuus sulla mutta hyvinhän sä olet selvinnyt noista kovista kokemuksista kun et itse ole linnakierteessä, olet jopa intissä, hieno saavutushan se on. Ole ylpeä itsestäsi ettei susta tullut mitään riekkujaa ja rällääjää koska ainekset oli paljon huonompaan kuin missä pisteessä olet nyt.
Elämästä ei koskaan etukäteen tiedä mitä se tuo tullessaan, joskus on kovia aikoja, joskus mahtavia aikoja ja elämästäkin nauttii. Älä kävele sinne järvenrantaan vaan ole utelias elämän suhteen. Olet kovin nuori mies vielä ja sulla on paljon aikaa nähdä ja kokea asioita. Ei se järveen kävely mitään ratkaise, älä pelkää elämää.
Koskaan ei tiedä milloin jotain aitoa ja pysyvää tulee eteen, jaksa vielä katsella tulevaisuuteen mutta älä aseta tulevaisuudelle liikaa odotuksia. Toki perusasiat kuten koulutus ja työ on suunniteltava jossain vaiheessa mutta muiden asioiden kanssa ei kannata stressata, ne tulee sitten ja siten kun tulevat.
Koska olen itse entinen kapiainen niin annan sulle neuvon. Tutkailehan kuka on inhimillisin kouluttajistasi, komppanianpäällikkö, joukkueenjohtajasi vai komppanian vääpeli ja pyydä siltä inhimilliseltä skapparilta audienssia. Kerro tuosta että sulla on toisinaan vaikeuksia oppimisen nopeudessa ja että alikessut rähisee ja haluaisit hieman apuja koska et lorvi tarkoituksella koska et mahda asialle mitään. Periaatteessa tuo voi olla joku pieni aivovaurion tapainen, peräti syntymästä tullut mutta ethän sä sille mitään voi. Teet asiat mahdollisimman hyvin mutta tarvit vähän enemmän aikaa kuin muut.
Olen ollut vastaavissa tapauksissa ja ottanut varusmiesjohtajia pieneen puhutteluun ja kertonut että kaverilla on tiukka paikka joten suhtautukaahan hieman suopeammin, en halua kuulla että prässäätte kaveria tai juoksette itse vielä pitkälle ja lujaa.
Osaava ja ymmärtävä kouluttaja hoitaa asian hienovaraisesti niin ettei sun tarvi turhaan stressata ja ahdistua siellä. Toivotaan että löydät sellaisen yksiköstäsi ja saat hieman helpotusta asioissa. Intin tarkoitus ei ole kiusata nuoria miehiä vaan opettaa maanpuolustustaitoja, kullekin kykyjensä mukaan, tämänkin voit muistuttaa esimiehellesi. Jos haluat nin voit sanoa että sait ohjeet evp.kapiaiselta :D
Tsemppiä mies, jaksaa jaksaa.
Intti on monelle nuorelle yksi etappi elämässä ja siitä on hyvä siirtyä sitten opintojen tai työelämän pariin. Nykyään on onneksi noita joustavia aikuisopiskelu mahdollisuuksia missä keskitymisvaikeudenkin kanssa voi pärjätä (nimmarilla valmistuin 2011 aikuislukiosta lievä lukiohäiriö todettuna sekä lapsuus ajan AD/HD)
Opettajat olivat joustavia sekä aina sai yhteyden sähköpostitse jos oli tehtävästä jotain kysytävää. Aikuispuolella kun tein kokeitakin ei tullut sitä samaa painetta mitä peruskoulun koetilanteissa. Kyllä muakin hävetti kun valmistuin peruskoulusta vuotta myöhemmin mitä muut ikätoverini ja olin kateellinen kavereille joilla oli ''täysillä piuhoilla'' käyvä äiti. Edelleenkin kirpaisee kun kaverit puhuu kivoista loman vietoista äidin tai sukulaisten parissa joita mulla ei enää siis ole välien katkaisun jälkeen.
Tunsin yhdessä vaiheessa elämän olevan täysin samaa eli olenko hengissä vai elossa sen jälkeen varsinkin kun välit meni sukulaiseen tuli juureton olo. Nyt kun on muutaman kuukauden ollut ja vietänyt aikaa lojaalin koirani kanssa en enää niin usein koe tuota olotilaa. Käyn juoksemassa, jatkan aikuispuolella opiskelua ja yritän tavata uusia ihmisiä joita on enemmän tuolta eläinharrastusten parista kertynyt.
Älä ota turhaa painetta elämästä, ota ilo irti pienestä vaikka siitä pienestä siivoushetkestä tai kuntoilu momentista sekin on jo elämän iloa sekä ihmettä usko tai älä ;)