Usein ensimmäinen asia, johon törmään täällä, on se, että jokin tietty ihmisryhmä on sitä tai tätä. "Naiset ovat epämukavia." "Miesten ominaisuus x on ärsyttävä." Haluamme arvioida muita, koska kuvittelemme alinomaan, että muut ihmiset itseä lukuunottamatta ovat sellaisia, joiden tulee muuttua. Haluamme muuttaa ulkoista todellisuutta, mutta emme asennettamme tähän ulkoiseen todellisuuteen. Jälkimmäinen on paljon vaivattomampaa ja palkitsevampaa kuin se, että hikoilemme itsemme uuvuksiin sen tähden, että kaikki muu muuttuisi. Vaikka vaihtaisimme työpaikkamme, ystävämme, vaatteemme, osoitteemme, nimemme ja käytöksemme, emme me siitä muutu. Hetken päästä valitus kuuluu taas ja kaikki tuntuu yhtä kauhealta.
Todellisuudessa ei ole mitään vikaa, vaan asenteessamme. Olemme kehittäneet lukuisan joukon uskomuksia ja uskomusjärjestelmiä, jotka hankaloittavat elämää, vaikka luulemme toisin. Ihmiset näkevät sellaista, mitä ei ole, kuten ongelmia, mutta eivät näe olemassaolevaa todellisuutta, jossa itsessään ei ole ongelmia. Ihmiset lähtevät miltei aina siitä olettamuksesta, että "joku on jotakin". Onko varmasti, vai onko kyseessä oma uskomuksemme/luokittelumme? Vaan mitä mahtaakaan olla uskomusten tuolla puolen?
Kirjoitin muistaakseni joskus aiemmin tänne, että eri ihmiset näkevät maailman eri tavalla, sellaisena kuin me itse olemme, ei niin kuin todellisuus itsessään on. Taisin mainita eräässä keskustelussa senkin, että emme ole mitään niistä leimoista, joita itsellemme ja toisillemme annamme. Jos siis joku ihminen tai ihmisryhmä vaikuttaa hyvin oudolta tai epämiellyttävältä jonkin tietyn käytöksensä perusteella, niin ei se heistä johdu, vaan omasta asenteestamme, jonka mieli on kehittänyt. Emme siis voi periaatteessa syyttää muita heidän tietystä olemuksestaan, käytöksestään tai ominaisuudestaan, sen sijaan voimme ymmärtää asenteitamme ja uskomuksia, joita luomme. Mikä oikeus meillä on vaatia toisia käyttäytymään makumme mukaisesti ja vain siksi, koska asennoiduimme heihin tietyllä tavalla?
Todellisuudessa ei ole mitään vikaa, vaan asenteessamme. Olemme kehittäneet lukuisan joukon uskomuksia ja uskomusjärjestelmiä, jotka hankaloittavat elämää, vaikka luulemme toisin. Ihmiset näkevät sellaista, mitä ei ole, kuten ongelmia, mutta eivät näe olemassaolevaa todellisuutta, jossa itsessään ei ole ongelmia. Ihmiset lähtevät miltei aina siitä olettamuksesta, että "joku on jotakin". Onko varmasti, vai onko kyseessä oma uskomuksemme/luokittelumme? Vaan mitä mahtaakaan olla uskomusten tuolla puolen?
Kirjoitin muistaakseni joskus aiemmin tänne, että eri ihmiset näkevät maailman eri tavalla, sellaisena kuin me itse olemme, ei niin kuin todellisuus itsessään on. Taisin mainita eräässä keskustelussa senkin, että emme ole mitään niistä leimoista, joita itsellemme ja toisillemme annamme. Jos siis joku ihminen tai ihmisryhmä vaikuttaa hyvin oudolta tai epämiellyttävältä jonkin tietyn käytöksensä perusteella, niin ei se heistä johdu, vaan omasta asenteestamme, jonka mieli on kehittänyt. Emme siis voi periaatteessa syyttää muita heidän tietystä olemuksestaan, käytöksestään tai ominaisuudestaan, sen sijaan voimme ymmärtää asenteitamme ja uskomuksia, joita luomme. Mikä oikeus meillä on vaatia toisia käyttäytymään makumme mukaisesti ja vain siksi, koska asennoiduimme heihin tietyllä tavalla?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Joo, kuulosti fiksulta. Ehkä olet sellainen neutraali tyyppi joka pystyy juttelee sekä naisen että miehen kanssa.
ongelmat ehkä kuitenki syntyy kun erittäin naiselliseen kommunikaatiotapaan tottunut törmää erittäin miehelliseen vastaavaan tottuneeseen. Esim hienotunteisuuteen kasvanut ei tykkää möläyttäjistä yms.
Niin, ongelmia voi edelleen syntyä, mutta niin kuin avausesityksessäni totesin, niiden syntyperiaate on ihmismieli. Niiden, jotka ymmärtävät tämän, on mahdollista nähdä sen toisen ihmisen kommunikaatiotapa myös paljon objektiivisemmin ja ongelmattomammin kuin mitä he ovat tottuneet näkemään, vaikka alussa vanha ehdollistuminen toki saattaa edelleen palata hetkeksi takaisin.
blaa, blaa, blaa. Oikeat ongelmat eivät, ikävä kyllä, ole mitään pelkkiä henkimaailman juttuja ja esim. jotain omia asenteita ja suhtautumistapoja muuttelemalla korjattavissa, sikäli kun edes tällaiset jutut ovat yksilön itse muuteltavissa.
Sanotaan vaikka, että olisit kuollut ruumis, joka makaa jossakin haudassa mätänemässä ja muuttumassa tomuksi. Kokeeko se elottoman oloinen ruumis itsessään niitä ongelmia? Vai koetko pikemminkin sinä, elävä ihminen eli ajatteleva olento? Sillä siitä tässä on kyse. Ehdollistunut ja ohjelmoitu mieli keksii kyllä kaikennäköisiä ongelmia, kunhan vain aikansa miettii. Niihin kylläkin voi siis vaikuttaa, koska ne ovat vain pääkopan tuotosta.
Olen samaa mieltä. Suomalaisen ATM-miehen tulisi asettaa syrjään ongelmakeskeinen ajattelu ja pelko siitä, että joutuu vankilaan, ja nähdä 13-vuotiaan korkkaaminen omistukseensa mahdollisuutena päästä elämässä eteenpäin.
Elämässä pääsee eteenpäin ilman alaikäisiin kajoamista. Nähkää, miten himonne ohjaavat elämäänne ettekä välttämättä te niinkään. Nähkää, miten ne ovat vain mielenne tuotosta. Ymmärtäkää, ettei ole mitään merkitystä, saavuttaako jotakin tiettyä asiaa, koska merkityksetkin syntyvät ihmismielissä.
Lisäksi ymmärtäkää, että ette tarvitse "ATM" tai muitakaan leimojanne, koska te ette ole mitään, mitä määrittelette. Meissä ei ole mitään erityistä. Olemme kaikki samaa eloperäistä ainetta. Kompostissa ruumiimme mätänee ja jäljelle jäävät luut ovat lopulta nekin maan tomua.