Miehen outo käytös....

närkästynyt...

Minulle soitteli eräs mukavan oloinen mies, meillä luisti juttu hyvin, hän kuitenkin korosti alusta alkaen, että pidetään kuitenkin näppimme erossa toisistamme... Mutta saattoi seuraavana päivänä kärsiä halipulasta... Eli mies oli kaikinpuolin kiinnostuneen oloinen, mutta kuitenkin melko jyrkästi toppuutteli aina välillä...

No, olin yhden viikonlopun miehen luona, viihdyttiin hyvin yhdessä, mutta nukuttiin eri huoneissa.. Aamulla meinasin pyytää miehen viereeni, sanoin hälle, että minulla olisi asiaa, jolloin miehen ilme kirkastui ja hän sanoi, että mitä.. Sitten sanoin, että ei mitään ja mies sanoi siihen, että ei sitten ja perääntyi samalla.. No, itse olisin ollut ihan iloinen vaikka olisimm edes makuukammarin puolelle päätyneet, vaikkei meistä muuten mitään tulisikaan... Musta on aika loukkaavaa nukkua eri huoneissa, jos muuten on kiinnostusta....

No, kun lähdin pois hänen luotaan hän sanoi, että ollaan kaveraita ja katsotaan mitä tulee, jos on tullakseen, mutta sanoi myös, että voin katsella muitakin miehiä.. Jälkeenpäin mies kirjoitti, ettei halua satuttaa tai tulla satutetuksi, on vaikka mieluummin omissa oloissaan... Meillä molemmilla tuoreet erot ja pitkät suhteet takanamme...

No myöhemmin ollaan soiteltu ja kirjoiteltu, mies soitti itse ensin ja oli oikein kiinnostuneen oloinen... Niin eli mitä ihmettä... Mies osoittaa kiinnostuksensa, mutta melkein samaan hengen vetoon myös torjuu aika tyylikkäästi.... Tällä hetkellä olen pettynyt ehkä jopa loukkaantunut miehen toiminnasta... Viimeksi kun juteltiin puhelimessa mies sanoi soittelevansa ja tulevansa vastavierailulle luokseni jossain vaiheessa.... Nyt ei ole hetkeen kuulunut hänestä mitään....

Mikä on siis totta ja mikä ei? Aluksi olin ihan varma, että hän pelkää ja on estynyt, kuten myönsikin jossain vaiheessa... Mutta täytyisi kyllä itsellänikin naisena olla tosi vahva itsetunto, että kestäisin hänen ainaiset perääntymisensäkin.... Vai onko hän vain niin kiltti, ettei saa sanotuksi, ettei kiinnosta.... En itse ainakaan soittelisi kellekään, jos en olisi kiinnostunut, en haluaisi vedättää ketään.........

19

301

    Vastaukset 19

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • määmy

      Ton perusteel, mies o kokenu pettymykse edellises suhtees ja nyt o arka alkaa uutta suhdet.
      Toise kappaleen perusteel, mie venaa sulta aloitet.

      Toinen asia o, mitä sä miehest haluut.

      • Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että tarinan mies on varmasti kokenut pettymyksen edellisessä suhteessa ja tulee varmasti pettymää jatkossakin.


      • Oi voi...

        "Aamulla meinasin pyytää miehen viereeni, sanoin hälle, että minulla olisi asiaa, jolloin miehen ilme kirkastui ja hän sanoi, että mitä.. Sitten sanoin, että ei mitään.."

        Paha moka, siinä meni sun tsäännssit..


    • Ensimmäiseksi tulee mieleen, että mies ehkä aidosti pitää sinusta, mutta ei uskalla vielä heittäytyä uuteen suhteeseen. Ja miksi pitäisikään, jos taustalla on tuore ero?

      Jos sinä haluaisit kuitenkin edetä nopeammin, ei tuo yhtälö toimi. Ennemmin tai myöhemmin teidän on asiasta keskusteltava, jottette kiduta itseänne jossain suhteen tapaisessa, mikä ei kuitenkaan johda mihinkään.

    • närkästynyt....

      No, haluaisin tutustua mieheen paremmin, mutta aika hankalaa, kun toinen stoppailee kuitenkin vähän väliä... Eli voisin olla vaikka valmis suhteeseenkin, kunhan ensin on tutustuttu kunnolla. Miehellä myös 2 lasta, joita haluaa suojella mikä on varsin ymmärrettävää.. Viimeksi kun juteltiin puhelimessa sanoin miehelle puhelun lopuksi, että minulle saa soitella ja odotan häntä kylään luokseni... Ei kai enää tuon selvemmin voi omaa kiinnostustaan toiselle ilmaista... Toinen on vaan hokenut koko ajan, että ollaan kavereita ja katsotaan mitä tulee.... Niin kyllä minä haluaisin tietää, onko hän oikeasti kiinnostunut vai ihan vaan mun mielikseni on sanonut, että ollaan kavereita... Kyllä ihan suututtaa tollanen....

      • No mutta mieshän osoittaa koko ajan kiinnostustaan soittelemalla, ottamalla sinut yöksi luokseen jne. Hän vain haluaa edetä todella maltillisesti.

        Kuten sanoin jo ylempänä, teillä tuntuu olevan eri käsitys siitä, missä tahdissa etenette. Miehelle tuo tahti näyttää riittävän, sinulle ilmeisesti ei.

        Jos aidosti välität miehestä ja voisit nähdä itsesi hänen kanssaan tulevaisuudessa, mikset antaisi tilanteen kehittyä omalla painollaan. Ahdistamalla toinen nurkkaan ei ainakaan kaunista jälkeä tule. Ei nyt tietenkään ikuisesti odotellakaan voi, toki suhteen tulee kehittyä, mutta kiirehtimällä voit vain pahentaa asioita.


    • ihkhkvkvkkvvk

      En jaksa enää odottaa... Miehestä ei ole kuulunut viikkoon mitään ja itse soitin hänelle viimeksi... En todellakaan jaksa mitään perässävedettävää äijää.... Eikä tällä iällä jaksa enää veivata... Mulle tulee sellanen olo, että se vaan pönkitti omaa huonoa itsetuntoaan mun avulla.... Ton ikänen mies eikä naista yhtään tyytyväisemmäksi saa... Minä kuitenkin maksoin matkan hänen luokseenkin, eikä toinen näytä pääsevän edes vastavierailulle... Enpä jatkossa matkusta ite ensin uusien tuttavuuksien luo.... Mulle nyt vaan riitti tämä leikki.......

      • Tuo on ihan oikea askel sinulta, jollet saa suhteelta sitä mitä kaipaat ja koet, ettei hitaasti eteneminen pelkän kaveruuden pohjalta ole se oikea tapa tilanteessasi. Tilanteen täytyy tuntua oikealta molemmista, ei vain toisesta.

        Onnea uusiin haasteisiin :)


      • Sulla on siis
        oasis79 kirjoitti:

        Tuo on ihan oikea askel sinulta, jollet saa suhteelta sitä mitä kaipaat ja koet, ettei hitaasti eteneminen pelkän kaveruuden pohjalta ole se oikea tapa tilanteessasi. Tilanteen täytyy tuntua oikealta molemmista, ei vain toisesta.

        Onnea uusiin haasteisiin :)

        useampi kissa, kaksiko?

        Minkä ikäinen sun poika on?


      • Sulla on siis kirjoitti:

        useampi kissa, kaksiko?

        Minkä ikäinen sun poika on?

        Mikäs tenttaustuokio tämä on?


      • Arvelen..
        oasis79 kirjoitti:

        Mikäs tenttaustuokio tämä on?

        Olit huolissasi että kestäisikö vesisänky lapsesi hyppimistä, sen on siis oltava viisi tai alle..


      • ...
        Arvelen.. kirjoitti:

        Olit huolissasi että kestäisikö vesisänky lapsesi hyppimistä, sen on siis oltava viisi tai alle..

        6


      • Arvelen.. kirjoitti:

        Olit huolissasi että kestäisikö vesisänky lapsesi hyppimistä, sen on siis oltava viisi tai alle..

        Alle kouluikäinen on joo.


    • näkisin näin,

      että kaverin tyyli vain on tuollainen, siis tyyli tutustua naisiin. Ja selvää on, että hän ei kanssasi halua suhdetta, ei sitä tuon selkeämmin voi sanoa. En oikein edes ymmrrä, miten voit kuvitella jotain muuta...

    • Hän varmaan pitää sinusta, mutta ei ole valmis vielä parisuhteeseen, luultavasti kenenkään kanssa, koska taustalla tuore ero. Kokee olonsa ehkä vähän painostavaksi seurassasi, koska haluat ystävyyttä enemmän.

    • Neiti Näpsä

      Hän tuskin pitää sinusta, mutta olisi valmis parisuhteeseen, vaikka sinun kanssa, eroa yms ei luultavasti takana. Kokee olonsa rennoksi seurassasi, koska et halua muuta kuin ystävyyttä.

    • lifemocker

      siis joku soitti vai väärään numeroon ja sä aloit pokaamaan tätä??

    • hjjjjjkkl

      Juurikin näin ja kato heti synkkaa.... :-D

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä Yllätti

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      205
      2039
    2. Ei enää ulkoteltta ruokaa.

      Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,
      Kuhmo
      48
      1196
    3. Jos sussa toisessa on yhtään miestä

      Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te
      Ikävä
      174
      1092
    4. Se katse...

      Täynnä rakkautta. Kunpa olisin tajunnut.
      Ikävä
      81
      976
    5. En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen

      Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää
      Ikävä
      56
      871
    6. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      782
    7. 70
      781
    8. Mitä eroavaisuuksia sinulla on

      kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?
      Ikävä
      77
      737
    9. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      340
      678
    10. Onnettomuus

      Olivatko paikkakuntalaisia, jotka menehtyivät?
      Virrat
      26
      661
    Aihe