Oon ihmeellisessä pattitilanteessa, jossa en enää osaa erotella kuka on oikeasti ystävä ja kuka ei. Minkälainen kuuluu oikea ystävä olla?
Muutin kymmenen vuotta sitten pk-seudulle ja kaveripiirit menivät täysin uusiksi. Piiri ei tosin ollut kovin vankka ennen sitäkään. Opiskeluaikana jonkunlaisen piirin sai kehiteltyä, mutta opintojen päätyttyä 99% kavereista häipyi muualle. Olen kolmessakymmenissä ja tietenkin aikuisiän haasteet alkaa monella ihmisellä olla todellisia. Enää ei leikitä meillä tai teillä, vaan nyt joudutaan selailemaan kalentereita ja sopimaan viikkoja etukäteen tapaamisesta... jotka aika usein kuitenkin peruuntuvat syystä tai toisesta (nykypäivänä tuntuu pienikin syy riittävän). On siis selvää, että kaveruus ei enää ole viatonta kuten lapsena.
Oon kuitenkin alalla töissä, jollaisen henkilön jokainen haluaisi tuntea. Ihmiset säästää rahaa, jos teetättävät hommat minulla. Tästä onkin se riesa tullut. Minun pitäisi olla ennenkaikkea valmis uhraamaan usein oma vapaa-aikani muiden ongelmien ratkaisemiseksi... yleensä ihan naurettavalla korvauksella (tyyliin juuri ja juuri bensa- ja ruokakustannukset kattavalla). Jätetään ala nyt mainitsematta, mutta valtaosalta tällainen tarve löytyy. Noh, nykyään puhelin soi ahkerasti ja ihmiset on jatkuvasti tarvitsemassa jotain palveluksia.
Oon pisteessä, jossa en enää erota, että eivätkö he keksi muuta yhteydenpitotapaa, kuin palveluksien pyyntö ja sitä kautta yhteinen illanvietto, vai onko kyseessä puhtaasti hyväksikäyttö. Muilla tavalla emme juurikaan aikaa vietä. Rehellisesti sanottuna, olisi jopa omituista pyytää kaveria illanviettoon muualle. Uskon, että jos vaihdan alaa kokonaan, en enää kuule ihmisistä mitään. Ja jos en enää suostu tekemään palveluksia, tuskin kuulen sittenkään.
Muutin kymmenen vuotta sitten pk-seudulle ja kaveripiirit menivät täysin uusiksi. Piiri ei tosin ollut kovin vankka ennen sitäkään. Opiskeluaikana jonkunlaisen piirin sai kehiteltyä, mutta opintojen päätyttyä 99% kavereista häipyi muualle. Olen kolmessakymmenissä ja tietenkin aikuisiän haasteet alkaa monella ihmisellä olla todellisia. Enää ei leikitä meillä tai teillä, vaan nyt joudutaan selailemaan kalentereita ja sopimaan viikkoja etukäteen tapaamisesta... jotka aika usein kuitenkin peruuntuvat syystä tai toisesta (nykypäivänä tuntuu pienikin syy riittävän). On siis selvää, että kaveruus ei enää ole viatonta kuten lapsena.
Oon kuitenkin alalla töissä, jollaisen henkilön jokainen haluaisi tuntea. Ihmiset säästää rahaa, jos teetättävät hommat minulla. Tästä onkin se riesa tullut. Minun pitäisi olla ennenkaikkea valmis uhraamaan usein oma vapaa-aikani muiden ongelmien ratkaisemiseksi... yleensä ihan naurettavalla korvauksella (tyyliin juuri ja juuri bensa- ja ruokakustannukset kattavalla). Jätetään ala nyt mainitsematta, mutta valtaosalta tällainen tarve löytyy. Noh, nykyään puhelin soi ahkerasti ja ihmiset on jatkuvasti tarvitsemassa jotain palveluksia.
Oon pisteessä, jossa en enää erota, että eivätkö he keksi muuta yhteydenpitotapaa, kuin palveluksien pyyntö ja sitä kautta yhteinen illanvietto, vai onko kyseessä puhtaasti hyväksikäyttö. Muilla tavalla emme juurikaan aikaa vietä. Rehellisesti sanottuna, olisi jopa omituista pyytää kaveria illanviettoon muualle. Uskon, että jos vaihdan alaa kokonaan, en enää kuule ihmisistä mitään. Ja jos en enää suostu tekemään palveluksia, tuskin kuulen sittenkään.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Jos homma alkaa todenteolla häiritä mielenrauhaasi eikä asiallisia vastapalveluksia ole näköpiirissä ("palkathan" jo näistä tuttujen töistä näemmä tiedätkin) niin toimisikohan tämä: Alat pikkuhiljaa voivotella kuinka työssä on stressiä etkä halua enää nähdäkään alasi työvälineitä ja tympäsee kohta jo alanvaihdon tarpeiksi...pyydettäessä palveluksia sitten voit jo sanoa että et enää todellakaan jaksa vapaa-ajallasi kun työssäkin on alkanut jo harmittaa eikä muita töitä tahdo löytyä.... Siitä sitten pikkuhiljaa siihen suuntaan että voit joskus todeta oppineesi tästä ajanjaksosta elämässäsi ettei kannata "roudata töitä kotiin" jos haluaa jaksaa siellä varsinaisen sorvin ääressä ja jossain vaiheessa sitten voit vaan kyselijöille todeta että sinulla on sellainen periaate ettet tee (enää) näitä palveluksia kertakaikkiaan kenellekään eikä kyse ole mistään henkilökohtaisesta. (Ja sitten tietysti et myöskään tee koskaan yhtään kenellekään ellei nyt ole jokin aivan erikoinen ja harvinainen tilanne, esim. häälahja tai joku hillitön katastrofitilanne ystävän elämässä, riippuu nyt mistä alasta puhutaan)
Nuorempana tuli oltua niin energinen ja aikaakin tuntui olevan niin että itse olisin ollut jopa ihan onnellinen jostain muusta tekemisestä kuin kahvilusikan mukissa pyörittelystä mutta nykyään kyllä alkaa kelvata jo se rauhassa istuskelukin. Jos homma alkaa nyppiä tosissaan niin kannattaa laittaa asioita kuriin ja järjestykseen. Ethän sinä siinä mitään menetä jos et tosissaan halua asioiden toimivan näin.
Voi se kyllä olla että kaikkien kiireiden keskellä ammattitaitosi on jopa kavereillesi itselle tekosyy varata aikaa illanvietolle. Pitää olla niin tehokas ja kiireinen että mikään normaali hengailu ei tule kysymykseen mutta sillä verukkeella pääsee hengähtämään ja näkemään kavereita kun pitää hoitaa se asia kuntoon missä heitä nyt ikinä jeesaatkaan vaikka todellisuudessa tarvitsee enemmän sitä hengähdystaukoa kuin ammattitaitoasi. Näille palveluksien pyytäjille kyllä toivoisi sen verran järkeä päähän yleisesti ottaen että vaikka vähän tuttavanalennusta saisikin niin ottaisi selvää mitä se palvelus oikeasti ostettuna maksaa jos ei valmiiksi tiedä ja pitäisi huolen ettei rahana tai vastapalveluksena annettu korvaus ole sellainen että kenellekään jää paha mieli. Ja jos tuntuu ettei ole yhtään varaa niin sitten on selvästikin kyseessä palvelu jota ihminen ei oikeasti tarvitse. Eiväthän he saisi hommattua ko. palvelua ollenkaan siinä tapauksessa jos ei olisi tuttuja alalla, silloin ollaan ilman tai vingutetaan visaa jos on niin välttämätöntä. On toisen ihmisen ja ihmisen ammatin halveksimista ojentaa tyytyväisenä joku kahvipaketti korvaukseksi kymmenien, jopa satojen eurojen työstä. Mielummin kohta on sitten ojentelematta yhtään mitään. Miettikääpä nyt vähän itsekin.
"On toisen ihmisen ja ihmisen ammatin halveksimista ojentaa tyytyväisenä joku kahvipaketti korvaukseksi kymmenien, jopa satojen eurojen työstä. Mielummin kohta on sitten ojentelematta yhtään mitään. Miettikääpä nyt vähän itsekin. "
Juuri näin. Minulla myös ammatti josta tutuille olisi paljon iloa. Meille jo koulussa sanottiin että kieltäytykää sitten sukulaisten ja tuttavien "pikkupyynnöistä". Eli jos teet jotain niin sitten laskutat ihan oikeilla hinnoilla. En tiedä alaasi mutta vastuun ottaminen kahvipaketin hinnalla ei kuulosta hyvältä.
Kun sinusta tuntuu siltä ettei teillä ole muuta yhdistävää kuin se sinun työsi josta et veloita erikseen, niin silloin ei ehkä enää puhuta ystävyydestä. Et enää odota kutsua, vaan pikemminkin harmittelet että joudut merkkaamaan jonkun kalenteriisi.
Kun olet otsikoinut viestisi "hyväksikäyttävä" tiedät itsekin jollakin tasolla että kyseessä on enemmän työkeikka kuin kyläily, etenkin jos se työ tapahtuu jokaisella käyntikerralla.
Meillä on parturituttava jonka kanssa meillä ei varsinaisesti enää ole muuta yhteistä kuin se että ensin tarjosimme hänelle kyydin ja ruoan kotonamme, sitten ostimme häneltä leikkaukset lisätienestinä hänen kotonaan, nyt hän on töissä liikkeessä. Kotileikkauksissa olimme vielä erityisasemassa, nyt olemme asiakkaita jotka ovat tuttuja.
Sinun tulisi itse ehdottaa jotakin lisätekemistä, ja niiden kanssa jotka suostuvat johonkin muuhunkin tekemiseen voit panostaa enemmän.
http://hipit.fi/mietelauseita-aforismeja-ystavyydesta
Todellisen ystävä tunnistaa siitä että hän pitää yhteyttä myös silloin kuin ei tarvitse sinulta mitään eikä vain kun on osaamistasi vailla ja kanssa käynti on aidosti vastavuoroista.
Itselläni oli tällainen "ystävä" joka lateli katteettomia lupauksia ystävyydestä ja yhteyden pidosta ja sillä varjolla hyväksikäytti ammatillisesti useamman vuoden.
Jatkossa ammatilliset asiat ja ystävyys eivät saa sijaa samassa henkilössä.
Palvelusten tarvitsijoita on vaikka kuinka paljon. Itse myös alalla jossa on hyviä etuja joita tutut haluavat.
Käytän hiton paljon aikaa siihen, että selvitän nettohinnat ja kun ne sitten kerron kaverille, ei hän lopulta enää haluakaan edetä. Tähän kuluu tai oikeastaan kului minun aikani. Nykyään en enää auta näissä asioissa eikä kukaan ole mitään kysynytkään. Eivät vaan pidää yhteyttä enää :) Kavereitako? Noup.
Homma eteni joskus jopa sille asteelle, että he soittelivat minulle merkkisoittoja kännykkään, jotta minä soittaisin heille kun heillä on asiaa. Tämä taas siksi, että minulla on puhelinetu. Voitte vaan kuvitella miten oli "mukavaa" soittaa. Yhdessä vaiheessa meni pinna ja annoin tulla aiheen osalta. Siihen loppui :)
Mutta auta armias jos kysyt apuun remonttiin tai talkoisiin, eipä näy ketään, koska kaikilla on muuta menoa juuri silloin.
Minulla ei ystäviä olekaan. Välillä mietin mitä tein väärin, mutta onko se vika kuitenkaan ollut minussa loppujenlopuksi? Auttanut aina olen kuitenkin, mutta tämä duuniin ja sen etuihin liittyvä systeemi vaan kesti niin kauan ja aiheutti mulle työpaikalla kettuilua kun käytin muidenkin aikaa, että pakkohan sille oli laittaa toppi.
Kohtalotovereita siis ollaan.
Niinpä niin. Sanot vaan niile että saat alan hommista duunissa ihan tarpeeksi etkä enää halua tehdä niitä vapaa aikana. Jos ei seura enää kelpaa sen jälkeen ni sit sun pitää etsiä uusia kavereita.
Näin just. Asia on harvinaisen yksinkertainen, sanot vain, että olet päättänyt, ettet tee vapaa-ajallasi töitä enää lainkaan. Sen voi tehdä ystävällisesti, mutta päättäväisesti.
Itse olen myös joutunut sanomaan noin. Ihme on, ettet ole joutunut vielä haukuttavaksikin noiden ilmaisten töiden takia, sekin on tavallista.
Usko tai älä mutta hyväksikäyttöä on myös henkistä! Nimim.tarvittu vain kun pitää purkautua,muuten ei mitään