Olen nyt kohta vuoden seurustellut mieheni kanssa. Puolen vuoden seurustelun jälkeen menimme kihloihin ja muutimme yhteen, silloin vasta rupesin huomaamaan tiettyjä piirteitä itsessäni! Olen sairaalloisen riippuvainen!! Jos menen kaverille yöksi, aamulla tulee kiire kotiin takaisin, koulusta tulee kiire kotiin, jos olen viikon lopun poissa en saa mielen rauhaa! Mietin kokoajan missä mies on,mitä se tekee, yms. Myös jos hänellä on huono päivä ja hän vaikka istuu kokoajan sohvalla katsomalla tv:tä saatan siitä hermostua ja itkuuntua että hän ei ole minun kanssani. Olen myös sairaalloisen mustasukkainen. pienikin sana vääränlaisen naisen kanssa saa minut hermostumaan. kertokaa mikä avuksi, haluaisin voida olla rentona viikonlopun vietossa miettimättä miestä!
Meillä ei ole silleen ollut ongelmia, paitsi alku aikoina mieheni aloitti huume vieroituksen (minun takia) ja lopetti päihteiden käytön, nyt suostuu muuttamaan takiani uudelle paikka kunnalle. Joskus jos hän on "sortunut" juomisen yhteydessä käyttämään kerran jotain tai juonut viikolla useampaan kertaan, meillä on ollut pahaa riita. Mietin myös että olen koko ikäni ollut koulukiusattu ja minulla ei ole ollut pysyviä ystävyys tai parisuhteita niin voiko sekin vaikuttaa? Auttakaa ihmiset! Mitä teen että pääsen eroon tästä!! :(
Meillä ei ole silleen ollut ongelmia, paitsi alku aikoina mieheni aloitti huume vieroituksen (minun takia) ja lopetti päihteiden käytön, nyt suostuu muuttamaan takiani uudelle paikka kunnalle. Joskus jos hän on "sortunut" juomisen yhteydessä käyttämään kerran jotain tai juonut viikolla useampaan kertaan, meillä on ollut pahaa riita. Mietin myös että olen koko ikäni ollut koulukiusattu ja minulla ei ole ollut pysyviä ystävyys tai parisuhteita niin voiko sekin vaikuttaa? Auttakaa ihmiset! Mitä teen että pääsen eroon tästä!! :(
Vastaukset 17
Vanhimmat
heeelp...
1. sä olet liian nuori sitoutumaan
2. sä et ole vielä valmis sitoutumaan
3. sulla on liian heikko itsetunto seurustelemaan
4. etenet liian nopeasti - et viitsi edes tutustua toiseen
5. olet täysin vääränlaisen tyypin kanssa (et voi olettaa, että saat tasapainoisen suhteen tuollaisen tyypin kanssa)
Etenette liian nopeasti ja liian nuorena. Lisäksi sinulla ei ole ennen ollut juurikaan ystäviä eikä sinulla myöskään ole hyvää itsetuntoa.
Sanoit, että menitte kihloihin jo 6kk seurustelun jälkeen ja muutitte sitten yhteen. Ette tässä vaiheessa luultavasti juurikaan vielä tunteneet toisianne, ainakaan niin hyvin, että voisitte olla varmoja naimisiinmenosta. Mitä teille merkitsee kihlautuminen ?
Ottakaa omaa aikaa, harrastakaa eri tahoilla. Jos alat rajoittamaan poikaystäväsi menoja tai "vääränlaisten" naisten tapaamisia on suhteenne pian ohi. Kukaan ei jaksa sairaalloista mustasukkaisuutta.
Myös tuo, että kerjäät jatkuvasti huomiota ja hyväksyntää ei paranna suhdettanne. Ihminen tarvitsee myös omaa aikaa.
Minä olisin jo eronnut sinusta noiden piirteidesi takia. Miehesi ei, joten vielä on toivoa.
olemme tunteneet toisemme monta vuotta, mutta päätimme "virallistaa" suhteemme vuosi sitten. minulle kihlautuminen ainankin merkitsee sitä vanhaa eli lupausta naimisiin menosta.
luulen että olen mustasukkainen huuri siksi, että omatuntoni on niin alhainen, enkä rajoita hänen menojaan, mutta olen osasta niistä mustasukkainen. ja hankala sen jälkeen kun hän tulee kotiin.
läheisyysriippuvaisuus on sairaus. hanki ammattiapua tai hanki oma elämä - omia harrastuksia, omia kavereita, tee muutakin kuin roikut kumppanissasi
tuo takertuminen tulee tuhoamaan kaikki suhteesi
lisään myös tähän että en rajoita miestäni mitenkään, paitsi juomista. hän saa mennä miten haluaa, mutta lähinnä itseni sisällä koen noita tuntemuksia kokoajan, ja viikonloppuja jos ollaan erossa, niin kyllä minä välillä kyselen että missäs sitä mennäänn yms.
Sulla ei oo ongelmaa Sä vaan välität toisesta ihan vitusti, paljon parempi rakkaus tarina kun edwardin ja Bella!
Toinen teini antaa toiselle teinille neuvoja parisuhteeseen. Hienoa.
Juu ei selvästikään ole mitään ongelmaa aloittajalla. 17 vuotiaana kihloissa ex narkkarin kanssa, ja täysin riippuvainen toisesta.
Minulla ei ole ongelmaa mieheni menneisyyden kanssa ja olen pahoillani jos se teitä jotenkin häiritsee. Tulin kysymään neuvoa oman henkisen ongelmani ja irtipäästämisen kanssa, en arvosteluja elämästä minkä olen itse valinnut tietoisesti. Rakastan miestäni ja hän minua, siinä ei ole ongelmaa enkä teiltä siihen neuvoja pyydä, vaan siihen että miten minulla voisi olla henkisesti parempi olo kun olen erossa hänestä. Pahoitteluni myös siitä jos jotain häiritsee se että minulle ei juurikaan suhteita yms ole ollut, koska kiusaamiselleni en mitään voi. Mutta eipä voi minkään että kaikki täällä on ahdasmielisiä ja olevinaan niin täydellisiä ja aikusia. Minä sentään uskallan kertoa ongelmani ja mieheni taustaa
Anteeksi vain mutta et anna itsestäsi kovinkaan hyvää kuvaa. Olet vasta teini ja aloitit seurustelemaan miehesi kanssa siis jo pari vuotta aikaisemmin eli olit silloin ehkä 14-15 vuotias. Nuorempikin ehkä. Ja nyt sitten olet mennyt kihloihin 17 vuotiaana miehen kanssa. Ei tuon ikäisenä vielä kihloihin mennä. Olet hyvä esimerkki siitä että pitäisi ensin hoitaa oma elämä ja oma itsensä kuntoon ennen kuin laittaa sormuksen sormeen.
Et ole edes missään vaiheessa tainnut varsinaisesti elää sinkkuutta koska olet aloittanut seurustelun jo niin nuorena. Ennen kuin alkaa seurustella kenenkään kanssa pitäisi oppia olemaan yksin. Ettei sitten käy juuri niin kuin sinulle että yksin olo kauhistuttaa ja sitten siinä toisessa roikutaan kiinni kynsin ja hampain, eikä uskalleta päästää irti.
Ja missä helvetissä vanhempasi ovat oikein olleet?! Kyllä itse ainakin sanoisin että nyt riittää jos oma vasta teini-ikään päässyt tyttäreni alkaa seurustella narkkarin kanssa ja menee kihloihin jo 17 vuotiaana. Sekin myös särähtää korvaan että puhut koko ajan miehestä ja uskon että kyseessä todellakin on mies. Voin hyvin kuvitella miten 14vuotiaana alat seurustella jonkun 20äijän kanssa.
Arvaan että sinusta teidän suhteenne tuntuu vuosisadan rakkaustarinalta koska teillä on ollut vaikeuksia ja mies on tuollainen "pahis", jonka sinä tavallaan teit kiltiksi (mies hakeutui hoitoon muka sinun takiasi, mutta ei tuo hoito näyttänyt sitten auttavan jos viina korvaa aineet).
Ymmärrän että kun on monta vuotta investoinut elämästään toiseen suhdetta ei halua lopettaa, mutta sinun jos kenen pitäisi osata viimeinkin lopettaa. Olla rauhassa ja yksin pari vuotta, mennä opiskelemaan eikä vielä miettiä perheen perustamista (älä nyt helvetti ainakaan lapsia rupea tekemään miehen kanssa joka joutuu juomiskierteeseen).
Minkä ikäinen mies on? Eikö vanhempasi panneet yhtään vastaan kihlautuessasi miehen kanssa? Sähän olet vieläkin alaikäinen. Taitaa käyttää sua vaan hyväkseen. Saa sulta hoivaa ja seksiä kun oikein on herralla paha olla. Ja sä luulet, että niitä antamalla pidät hänet itselläsi.
Uskoisit vaan meitä aikuisia ihmisiä. Tuosta ei hyvää seuraa. Jos mun tytär olisit, niin etpä asuisi alaikäisenä narkkarin ja juopon kanssa. Jos lastaan yhtään rakastaa, huolehtii myös siitä, ettei lapsi joudu huonoon seuraan. Sä olet jo joutunut. Surullista.
Tuo suhde ei kauaa kestä. ja miehes siis käyttää jotain huumeita joskus joten ei sekään mikäänh yvä juttu ole.
Kuulostaa siltä että et luota mieheesi tarpeeksi, teidän pitää yhdessä kehittää luottamusta ja sopia yhteiset peli säännöt, ja meillä oli alkuaikoina sama ongelma mieheni kanssa, ja selvittiin
Miehellähän on edelleen ongelma, jos pitää viinan kanssa läträtessä aineitakin käyttää. Eli vieroitushoito ei ole tepsinyt lainkaan. Mun mielestä se on jo yksi paha ongelma heidän välillään. Mieheen ei voi luottaa. Ap tietää sen sisimmässään mutta kuvittelee vian olevan pelkästään itsessään.
Eikun vaan tyttö kotiin vielä kasvamaan. Kyllä niitäkin kunnon poikia on olemassa, jotka eivät huumeita käytä eivätkä juo. Tyttöparka.
Ensin kannattaisi suhtautua realistisesti riippuvaisuuteen. Te olette päätyneet yhteen, koska teillä molemmilla on riippuvuus, miehesi peittää huumeilla ja juomisella omaa tyhjyyden tunnettaan ja heikkoa itsetuntoaan, sinä olet riippuvainen hänestä, olet läheisriippuvainen. Voisitte keskustella riippuvaisuuksista ja kuinka voisitte molemmat elää terveemmin, saattaisitte olla vertaistukea toisillenne?
Jokatapauksessa, että ymmärrät mitä riippuvuus on, sinun on myös myönnettävä miehesi ongelmat, et pääse minnekään riippuvuuden ymmärtämisessä sillä, että kiellät sen.
Sinulla syykin on selvä, olet kokenut itsesi hylätyksi ja heikon itsetuntosi takia, haet hyväksyntää ulkopuolelta, koska et hyväksy itseäsi, etkä rakasta itseäsi. Kiusaaminen on laskenut oman arvontuntoasi, mikä aiheuttaa ongelmia. Koet sisimmässäsi, että et kelpaa kenellekään eikä kukaan halua oikeasti olla kanssasi, joten pelkäät että miehesi jättää sinut = mustasukkaisuus. Kaipaat lapsen lailla huomiota, ja siinä kohtaa riippuvaisuus tekeekin ihmisestä taantuneen. 3-vuotiaskin kiukuttelee ja itkee, jos joskus haluaa huomiota, ja iskä katsoo vain telkkaria eikä huomioi. Tunne-elämäsi on siis osittain pienen lapsen tasolla. Siihen liittyy pelko olemassaolosta "olenko olemassa jos minua ei huomata?", rakkauden testaaminen "huomioi minua jos rakastat minua!" ja lapsellisetkin vaatimukset ja "rakastatko jos uhmaan ja itken, ja kiukuttelen?".
Lapset on myös omistavia, johtuen pelosta "jos tuo hylkää, minä en selviä hengissä!". Lapsella se onkin totta. Hän tarvitsee vanhempiaan ja on riippuvainen, ja toisaalta, hän etsii identiteettiään, rajojaan ja rakkautta, koska hänen täytyy niin tehdä. Sinun kasvuprosessisi on kesken.
Aikuiseksi kasvettuamme, meidän täytyy oppia pitämään huolta itsestämme, luottaa, että selviämme (myös yksin) ja me olemme niitä vanhempia, kenen pitää jäädä henkiin omillamme. Myöhemmin, me olemme niitä joiden pitää taata muille se huolenpito. Monet aikuiset eivät huolenpitoa saa, ja henkisen pahoinpitelyn seurauksen näkyvät tunne-elämän taantumisena.
Sinun pitäisi siis rakentaa harrastusten ja opiskelujen ja töiden kautta itsellesi osaamisen, pärjäämisen ja selviämisen tunne itsenäisenä, omana ihmisenäsi. Lisäksi sinun pitää hyväksyä vastuu siitä, että sinun pitää arvostaa itseäsi, rakastaa itseäsi ja olla itse itsesi vanhempi myös.
Olet olemassa ilman miestäsikin, ja olet rakastettava ihminen ilman miestäsikin. Kiusaajasi eivät olleet oikeassa, he tekivät väärin. Sinun pitäisi myös hyväksyä se, että he tekivät väärin, se ei tee sinusta väärää. Heidän tekonsa oli väärä. Ymmärrätkö? Olet ottanut itseesi sen vääryyden. Mutta ikävä kyllä, sitä ei tule kukaan kompensoimaan, sinun pitää itsessäsi oikaista se.
(jatkuu)
Olisi hyvä, jos saisi luotua joksikin aikaa itsellesi rutiinit. Ne tuovat turvaa elämään. Sanot, että olet kavereillasi yötä, ehkä olisi hyvä, jos et hetkeen menisi, vaan kokeilisit olla kotona, luoda rutiinit, ja oppia olemaan siellä yksin. Kävisit kavereiden kanssa ulkona niin, että tietoisesti päätät, ettet suostu murehtimaan. Päätät sen aamulla, päätät sen kavereiden kanssa käydesä jne. mutta pitäisit ajan ensin lyhyenä: totuta itsesi uuteen tilanteeseen. Sitten kun onnistut olemaan päivän murehtimatta, jatkat olemalla yötä pois jne.
Se vaatii myös sen hyväksymistä, ettet voi hallita koko maailmaa. Läheisriippuvainen yrittää hallita maailmaa huolehtimisellaan, murehtimisellaan ja mustasukkaisuudellaan, sanot ettet rajoita miestäsi, mikä on ihan hyvä, mutta rajoitat itseäsi.
Miehesi ongelma on ongelma. Hänen pitäisi irtaantua kokonaan päihteistä. Huumeiden käyttäjälle ei sovi ryyppääminen. Se on osa tätä kokonaisuutta, vaikka sanot ettei se sinua häiritse. Ensinnäkin, se luo lisää epävarmuutta ja turvattomuutta, joten kyllä se häiritsee. Sinun täytyy lakata itsellesi valehtelu.
Toisekseen, rakkaansa terveydestä saa olla huolissaan: olet huolissasi kaikesta muusta, mutta et siitä. Oletko miettinyt miksi? Siksi, että jos myönnät sen, saatat joutua puuttumaan asiaan ja joudut menetyksen pelon eteen.
Jos taas alat elämään terveellistä elämää ja vahvistat itseäsi ja muutut, joudut käymään taas sen kysymyksen läpi. Koska voi olla, että sinä kasvat, selviät ja muutut, mutta hän ei, etkä ehkä enää haluakaan elää narkomaanin kanssa, joka ei halua parantua. Näitä kysymyksiä sinun pitää pohtia, sillä sinulla ON vastuu omasta elämästäsi. Miehelläsi on omastaan. Kumpikaan teistä ei voi eikä saa elää toisen puolesta, päättää tai pysty kantamaan vastuuta toisen puolesta.
Olet todella nuori vielä ja tulet kasvamaan huikeasti seuraavan 10 vuoden sisällä. Mutta olisi helpompaa, jos muutamissa asioissa voisit aloittaa tietoisesti jo nyt. Sillä läheisriippuvaisuudesta voi olla todella vaikea irrottautua aikuisena.
Lisäksi läheisriippuvaisuus altistaa narsistiselle kumppanille ja toisaalta, saatta holhota läheisensä hengiltä. Ei ole ihan yksi tai kaksi alkoholistia/narkkaria, jolle läheisriippuvainen vain mahdollistaa itsetuhon omalla "kiltteydellään".
Mikä on kilttiä ja rakkautta? Antaa toiselle vapaus tuhota itsensä vai olla suostumatta siihen?
Minun mielestäni sinua voisi auttaa myös psykologi tai joku vastaava ammattilainen. En todellakaan tarkoita, että olet hullu ;) Vaan sitä, että nuo ovat vaikeita ja vakavia asioita aikuisellekin. Voi olla kiusaamisen yms. kanssa liian raskasta yrittää yksin oikoa kaikkea, ja kuitenkin olet niin nuori vielä, että on aika epätodennäköistä, että ilman aikuisen tukea välttämättä (ilman tolkutonta mäihää) onnistut. Ei sillä, ettetkö voisi olla fiksu ja tosissaan suhteessa, ja aivan varmasti ajattelet asioita, mutta ihan fysiologinenkin tosiasia on, että aivotkin kehittyvät vielä 20-25-vuotiaaksi saakka! Eli vasta sen jälkeen olet aikuinen.
Sen jälkeen alat vasta kasvaa aikuisena, nyt sinulla on pohjalla ainoastaan lapsuus. Se ei tee sinusta tyhmää, mutta se tekee sinusta kokemattoman ja vaikka jotkut nuoret joutuvat kokemaan paljon, heillä ei yksinkertaisesti ole välineitä (=aikuisen, kokeneen, aivot), millä työstää asioita. Se voi johtaa ojasta allikkoon. Ja usko, pahaan allikkoon.
Joten toivoisin, että löytäisit jonkun aikuisen ihmisen, johon voisit luottaa, mieluiten ammattilaisen siksi, että hekään eivät ole täydellisiä eivätkä ymmärrä kaikkea, mutta he pysyvät puolueettomina ja etäällä sillä tavalla, että tiedät, että heillä ei ole oma lehmä ojassa. Lisäksi heillä on vaitolovelvollisuus ja voit lopettaa käymiset koska vaan, etkä ole riippuvainen heistä.
Onko koulun kautta psykologia? Terkkaria? Osaako ne neuvoa?
Ja älä ota vastaan mitään diagnoosia :) Psykiatria en suosittele, koska se on lääkäri, ja lääkärien tehtävä o diagnosoida, ja sitten ne uhriuttaa sinut, määrää masennuslääkkeitä (vaikkei sinulla edes olisi masennusta!) jne. eli, älä hae mitään diagnoosia, vaan ihmistä, kenen kanssa voit selvittää asiat. Ja tämä ei ole liioittelua, vaan ihan oikeasti.
Minä en väitä, että nämä asiat ovat mikään absoluuttinen totuus, mutta nämä minulle tulee mieleen. Ota se, minkä voit itsellesi neuvoksi käyttää, ja mieti loppuja: jätä sitten huomioimatta, jos et koe omaksesi.
Toivottavasti saat selkiyttä asioihin!