Miksi piilotatte perheväkivallan?

koska ihmiset ovat typeriä

Koska uhri häpeää tilannetta, tuntee syyllisyyttä, pelkää omansa ja mahdollisten lasten/sukulaisten/ystävien hengen puolesta.

Koska uhri jaksaa uskoa ja toivoa, että asiat voi korjaantua.

Koska uhri on peloteltu vaikenemaan ja häntä vahditaan ettei hän pääse puhumaan kenellekään eikä pyytämään apua.

Koska uhri ei itse näe miten sairas tilenne on tai miten siitä voisi päästä pois.

Koska ihmiset eivät ymmärrä vaan syyllistävät ja haukkuvat jo muutenkin epätoivoista ihmistä.

Koska uhri kokee elämänsä niin nöyryyttävänä, rumana ja likaisena, että hän ei voi puhua siitä.

Pelastunut/ olen niin täysin samaa mieltä. Olen siis itsekin kokenut väkivallan suhteessa ja pääsin pois. Alkuun ei kehdannut pyytää apua, lopulta sitä ei saanutkaan ja yksin tein päätökseni lähteä silläkin uhalla että hakataan vielä pahemmin.
Minä pelastuin ja olen hyvin onnellinen nyt, 4v myöhemmin.

Minä en voinut kertoa vaimoni harjoittamasta todella julmata henkisestä väkivallasta niin lapsia kohtaan kuin minuakin kohtaan lasten nähden, siksi koska olin täysin peloteltu seurauksilla jos otan yhteyttä lastensuojeluun niinkuin joskus tilanteiden rauhoituttua kerroin ja pyrin hänen käytöksen syistä aloittamaan keskustelua. Vaimo ymmärsi että lapset kärsivät ja toimii myös miua kohtaan todella alentavasti, mutta muisti aina sanoa että jos soitan lastensuojeluun saan varautua olemaan erossa lapsistani.

Lapset kärsivät edelleen äidin henkisestä julmuudesta kun asuvat äidillään. Minä kun lopulta ajattelin että lasten parhaaksi on ottaa yhteyttä kriisikeskukseen ja sieltä sitten käskettiin minun tehdä lastensuojeluilmoitus. Ja toden totta: Jatkuvasti lasten äiti yrittää keksiä keinoja estää lapsia tapaamiasta minua, on ollut insesti- ja väkivaltakortit. Olen silti onnellisempi ja taistelen lasten edun puolesta oikeudessa. Lapsilta ei sossut ole äidin henkisestä väkivallasta mitään kysyneet, mutta lapset tuskiin ovat unohtaneet ja tulevat oikeuteen todistamaan

Kasvoin perheessä, jossa ajoittain oli väkivaltaa. Olen näin aikuisena jälkikäteen miettinyt juuri tuota, että miksi asiasta vaiettiin. Miksi minäkin vaikenin aikuiseksi asti ja annoin kaiken tapahtua silmieni edessä puuttumatta siihen. Enhän minä tietenkään tiennyt muunlaisesta elämästä. Minulle oli normaalia se, että isä hakkaa äitiä silloin tällöin. Minä pelkäsin kuitenkin lapsena niitä hetkiä. Muistan ne monet yöt kun huoneessani peiton alla kuuntelin ääneti itkien, kuinka äiti huusi kivusta. Välillä äiti huusi minua apuun ja minä menin varovasti kurkistamaan vanhempieni huoneen ovelta. Näky ei aina ollut kaunis. Isä kuristamassa äitiä, verta huoneen lattialla...Aamulla asiasta vaiettiin. Kaikki hyvin, mitään ei tapahtunutkaan. Kuitenkin kuljin kuin varpaillani seuraavat päivät ja näin äidin itkeskelevän ja peittelevän ruhjeitaan.

En keskustellut asiasta edes äitini kanssa kunnolla. Asiasta vaiettiin täydellisesti ja ulospäin perheemme oli oikea idylli, onnellinen perhe tiilitalossa. Miksi näin? Mikä kumma laittoi äitini kestämään tämän kaiken? Rakkaus? Siitä en ole aivan varma. Häpeä? Periksiantamattomuus? Tunne epäonnistumisesta, jos luovuttaa? Hyvien hetkien voittaminen pahoista (niitä hyviäkin aikoja oli ja paljon)? Nämä varmaankin ja niinkuin äiti sen yhden ainoan kerran sanoi, kun edes sivuttiin aihetta, että hän ei halua minun kasvavan eroperheessä.

Ehkä olisin kuitenkin kasvanut itsetunnoltani vahvemmaksi ja toisiin ihmisiin luottavaisemmaksi, jos minun ei olisi tarvinnut kantaa lapsesta aikuiseksi asti tätä taakkaa mukanani, vaieten.

Aloittaja ei varmasti ole itse kokenut perheväkivaltaa, koska viitsii tuollaista udella.

Syyt piilotteluun ovat moninaiset, ainakin itse pidän yksityisasiani omana tietonani, olen aikoinaan perheväkivaltaa kokenut, eronnut jo yli kymmenen vuotta sitten väkival.liitosta. Mutta en käy kaltaisellesi utelijalle selittelemään elämääni miks olen toiminut ja miten!

sanoit saman asian mitä itsekin mietin,miksi tuollaisille pitäisi kertoa.typerä ihminen,typeriä kysyy.ja kokematon ,pumpulissa elänyt utelias pelle.ihmisten henk.koht.kokemukset ovat siis henkilökohtaisia,ja kertovat siten viranomaiselle ja auttavalle taholle ennemmin kuin naapurin uteliaalle idiootille,kerrotko alkuper.kysyjä itse jos joutuisit läheisesi päällekarkauksen uhriksi yllättäenmkertoisitko naapurille,kavereillesi...kokematon kysyjä.

Minun mielestäni aloittaja on nyt osannut kysyä oikein hyvän kysymyksen ja tämä kysymys puhuu sen puolesta, että aloittaja haluaa ymmärtää ihmisiä. Hän ehkä haluaa auttaa jotakuta, tai epäilee lähipiirissään että joku peittelee perheväkivaltaa, ja yrittää pureutua nyt syyhyn, että osaisi ottaa asian oikein puheeksi. Se ei ole utelua, eihän hän ketään pakota vastaamaan. Jos jollakulla on noin vahva tunne omista kokemuksistaan, että kaikki niistä kyselijät ovat "urkkijoita", ja on vahva tarve EDELLEEN piilotella kokemuksiaan, merkitsee se sitä, ettei vielä ole toipunut. Tietenkään ei ole pakko kertoa, mutta vihamielinen suhtautuminen kysyjään puhuu vahvasti vielä haavoittuneen ja muurien peittämän ihmisen puolustautumisesta.

Omalla kohdallani piilottelussa oli kyse häpeästä. Alistettu ihminen kokee tapahtumat omana syynään, ja itsensä niin arvottomaksi, ettei ole oikeutettu hakemaan apua. Häpeää aiheuttivat myös ajatukset epäonnistumisesta, eronneen leimasta ym. Sitä on vaikeaa selittää, koska väkivaltaa piilottelevan ihmisen käytöksessä ei ole mitään järkeä. Silloin on jo itse psyykkisesti sairastunut. Aina. Oikea ja väärä menevät sekaisin, etkä enää tiedä mikä on normaalia. Itse ajauduin itsemurhan partaalle, häpeän ja toivottomuuden tunteet olivat niin kuristavia. Se oli kauheaa aikaa, ja minulla kesti vuosia nousta jaloilleni. Yksin en olisi pystynyt, minulla oli ihana psykologi ja ihanat ystävät ja sukulaiset, jotka auttoivat minut taas jaloilleni.

nuuskijat ja uteliaat kysyvät tuollaisia.jos on halu auttaa,täytyy olla luottamuksen ansainnut henkilö ,johon ihminen kuka on ongelmissa,aistii oikean ihmisen.minä olen kovia asioita kokenut,ja tällaiset henkillöt vaan osaavat lukea erialisia ihmisä,nuuskijat ovat tylyjä ja tökeröitä,jos kysyjällä olisi kova tarve auttaa henkilä,niin hän vaan näkisi onnettomaista ihmisitä sen jutun.uteliaat ovat asia erikseen.silmät kertovat.

siksi, että:

-se on häpeällistä
-uhri syyllistetään, vaikka jo muutenkin nujerrettu
-ihmiset, jotka eivät ole kokeneet itse väkivaltaa, eivät ymmärrä ja ymmärtämättömille ei jaksa selitellä, koska eivät ymmärrä kuitenkaan. Eikä jaksa sitä ymmärtämättömien jeesustelua ja juoruamista. itse tilanteessa tarpeeksi kannettavaksi.
-helpompaa vaieta, kuin taistella valtavirtaa vastaan...

- Koska hän ei ensin ymmärrä sen olevan väärin, jos käytös tulee auktoriteetiltä -Hän kuvittelee sen olevan kasvatusmetodi ja täysin oikein-

- Häntä on manipuloitu, hänet yritetään kaikin mahdollisin tavoin pitää kohteenaan, koska väkivallantekijälle tulee itselleen elämäneliksiirin saannin olo, hän saa tunteensa paremmin purettua koska on ihmisraunio ja ei osaa hillitä itseään, hän kokee tarvetta pitää kohdetta ulottuvillaan ja tarkkailla mitä '' moitteita'' löytää.

- Koska uhri pelkää menettävänsä perheenjäsenensä esim. sosiaalitoimen vaikutuksesta (huostaanotot) Yleensä häntä on hakattu jo niinkin kauan, että tarvitsee perhettään vaikka miten huonosti häntä kohtelisivat. Hän olisi loukussa, jos sosiaalitoimi saisi tietää, hän siis pelkäisi ettei koskaan enään näkisi perhettään.

- Hän pelkää luottamuksen puolesta, jos on ensimmäinen uhri. Hän ei halua ottaa uhrin asemaa muiden silmissä, koska luulee että hän on syyllinen tapahtuneeseen. Tätä tunnetta edesauttavat väkivallan tekijän ailahteleva käytös lämpimästä (Välittävä, rakastava, suojeleva, turvallinen) --> kylmään (Väkivaltainen, raivoava, uhkaava, maailman ylösalaisin kääntävä)

- Hän kokee väkivallan tekijän kostavan myöhemmin, ja pelkää jälleen omasta puolestaan koska on heikko ja nuori, pieni ja koska kokee hänet todella isona uhkana.

- Hän pelkää, että asiat leviävät, että pilaa väkivallantekijän maineen ja samalla omansa. --> Kiusatuksi tuleminen ---> Hän ei kestäisi sitä ajatusta enään.



By; Entinen uhri.

tietämättömät kyselevät asioista josta ei ole henkilökohtaista kokemusta ja ihmettelevät tietämättömyyttään asioita mistä ei tietoa tai näkemystä itse. jos he itse joskus joutuisivat kaltoinkohteun uhriksi ,ääni muuttuisi kellossa. kapeakatseiset,vähän elämää nähneet ja erilaisuutta nähneet ihmiset ovat aika yksikertaisia näkemyksissää.tämän kuvan olen heistä saanut.tietämättömyys lisää uteliasiuutta.ei tulisi mieleenkään mennä huutelemaan epäonnistuneessa suhteessa olevana jollekin pahville,mukavaa elämää nauttivalle kahvikissalle .he eivät tajua elämän karuudesta mitään .kovia kokeneet ovat fiksuja,he ymmärtävät vaikkei utelekaan,asiat vain asitii.mutta jos tirvasusta saisin ,menisin lääkäriin ja viranomaisen juttusille,en kellekään sivulliselle turvallista elämää eläneelle tavikselle ruikuttamaan.ei tosiaankaan.àlkuperäiselt' kysyn että memetkö sinä kertomaan jollekin henkilökohtaisesta tradegiastasi,epäonnistumisestasi .päihdeongelmastasi jollekin sitä kysyvälle?