Olen nuori nainen ja syön ravintorikasta ruokaa n. 1500-2000 kcal päivässä. Cardio- ja voimaliikuntaa harrastelen 45min x 3 viikossa. Liikuntahullua minusta ei saa tekemälläkään ja tuo määrä tuntuu hyvältä (ennen en liikkunut ollenkaan). Paino on tippunut yli 10 kg ja ylimääräistä on vielä hieman jäljellä. Minulla on silti JATKUVASTI NÄLKÄ, enkä puhu fyysisestä vaan henkisestä/psykologisesta nälästä. Vatsa ei kurni, mutta mieli kurnii.
Minulla on edelleen samanlainan ruokahalu kuin ennen laihtumistani. Haluaisin vain syödä koko ajan. Pystyisin ihan helposti jatkamaan syömistä, vaikka vatsaan vähän sattuisi (koska se on jo niin täynnä - mutta tuntuu, ettei mieleni tiedosta tätä ollenkaan, vaikka fyysisesti tämän tunnenkin). Mieleni haluaa koko ajan lisää ruokaa, vaikka keho olisi jo ravittu. Kaikki herkullinen ruoka kelpaa, mehevistä kasviskeitoista suussa sulaviin suklaalevyihin.
En muista enää dokumentin nimeä, mutta siinä käsiteltiin lihavuutta. Ne lihavat, jotka olivat laihtuneet hoikiksi, kärsivät jatkuvasta sisäisestä äänestä, joka on nälissään. Että kroppa haluaa päästä takaisin vaikkapa sinne 95 kiloon ja ääni hiljeneekin vasta, kun ollaan taas siinä samassa painossa. Liittyi jotenkin rasvasoluihin ja sen määrään; että uusia syntyneitä rasvasoluja ei voi koskaan karistaa pois ja ne olisivat jotenkin syy siihen, miksi tämä nälkä pysyy.
Ketään muuta, jolla samaa ongelmaa? Alkaa turhauttamaan, kun haluaisin vain syödä, syödä, syödä, syödä ja syödä. Pelottaa, etten voi olla hoikka ja tervekuntoinen loppuelämääni, jos en pystykään enää joku päivä taistelemaan tätä "ääntä" vastaan.
Minulla on edelleen samanlainan ruokahalu kuin ennen laihtumistani. Haluaisin vain syödä koko ajan. Pystyisin ihan helposti jatkamaan syömistä, vaikka vatsaan vähän sattuisi (koska se on jo niin täynnä - mutta tuntuu, ettei mieleni tiedosta tätä ollenkaan, vaikka fyysisesti tämän tunnenkin). Mieleni haluaa koko ajan lisää ruokaa, vaikka keho olisi jo ravittu. Kaikki herkullinen ruoka kelpaa, mehevistä kasviskeitoista suussa sulaviin suklaalevyihin.
En muista enää dokumentin nimeä, mutta siinä käsiteltiin lihavuutta. Ne lihavat, jotka olivat laihtuneet hoikiksi, kärsivät jatkuvasta sisäisestä äänestä, joka on nälissään. Että kroppa haluaa päästä takaisin vaikkapa sinne 95 kiloon ja ääni hiljeneekin vasta, kun ollaan taas siinä samassa painossa. Liittyi jotenkin rasvasoluihin ja sen määrään; että uusia syntyneitä rasvasoluja ei voi koskaan karistaa pois ja ne olisivat jotenkin syy siihen, miksi tämä nälkä pysyy.
Ketään muuta, jolla samaa ongelmaa? Alkaa turhauttamaan, kun haluaisin vain syödä, syödä, syödä, syödä ja syödä. Pelottaa, etten voi olla hoikka ja tervekuntoinen loppuelämääni, jos en pystykään enää joku päivä taistelemaan tätä "ääntä" vastaan.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Hei..nalan tunteeseen auttaa juoda vetta tai teeta vaikka kuminateeta..tai vihreeta..ja hedelmia voi aina syoda banaanien kanssa varovainen
Psykologinen nälkä on valenälkä, oikea nälkä on sillon kun maha kurnii. Valenälkään auttaa esim. veden tai limun juonti. Tai jonkin pienen esim. leivän syönti.
Olen aina ollut normaalipainoinen, mutta tunnistan tuon päänsisäisen jatkuvan nälän. Sitä on vain siedettävä. Muuten söisin itseni 200 kiloseksi.
Itsekuria. Siihen auttaa terveellinen ruokavalio ja säännölliset elämäntavat.
Syöminen on yksi elämän nautinnoista, mutta ajattelen asian niin, että täytyisi olla hyvä olo vielä ruokailun jälkeenkin. Ei siis morkkista, ähkyä oloa, vääräaikaista väsymystä. Mättämällä "herkkuja" ei tule jälkikäteen hyvää oloa.
Ehkä sinua auttaisi sellainen asia kuin tietoinen syöminen. Tällä on lyhyesti asiasta, johon voit tutustua tarkemmin kirjoista:
http://www.sydan.fi/jutut/juttu/-/view/200977
Kyse on siitä, että ihminen usein syö puolihuolimattomasti muun tekemisen sivussa sitä sen tarkemmin ajattelematta. Silloin usein myös syö liian nopeasti, lautanen on tyhjä ennen kuin pää tajuaa, että vatsa on täysi. Kun syömiseen keskittyy, se myös hidastuu, ja kun sen tekee tietoisesti, myös muistaa pitkän aikaa syöneensä itsensä kylläiseksi.
Jutussa siteeratussa kirjassa luetellaan seitsemän eri nälän lajia, joista vain yksi on sitä oikeaa, elimistön ravinnontarpeesta viestivää. On silmän, nenän, suun ja mielen nälkää.
Yksi keino saada ajatukset pois ruuasta on käyttää aikansa ja energiansa johonkin muuhun, keksiä itselleen puuhaa, ettei pitkästyneenä tule mussutus mieleen. Mitä tahansa se sitten olisikin, olisi todella tärkeää keksiä itselleen muuta ajateltavaa, koska kuten suosikkiravitsemustieteilijäni Patrik Borg sanoo, mitä enemmän ruokaa ajattelee, sitä enemmän syö.
No, laihtumiseen littyy tekijöitä. Luonnollistahan on, että rasvavarantojen poistuessa elimistön mekanismit pyrkimät saamaan niitä varantoja takaisin seuraavia pahoja päiviä silmälläpitäen. Aikoinaan se oli tärkeää eloonjäämisen kannalta.
Leptiini on yksi kylläisyyshormoni. Laihdutettaessa leptiinipitoisuudet putoavat, kun rasva poistuu. Valitettavasti leptiinireseptorit ovat lihavuusajan isoihin pitoisuuksiin tottuneet ja niiden palautuminen onkin huomattavasti hitaampaa.
Tuo rasvasolujen määrä. No, ne uusiutuvat jos niitä poistelee, sisäänkirjoitttu juttu, johon ei etenkään vanhempana vaikuttaa voi. Enkä nyt osaa sanoa, että onko se edes oleellista, kun ne kuitenkin voivat paisua varsin isokisi, mikäli rasvaa on saatavilla.
Oman horinan lisäksi voisi katsoa asiantuntijoiden mietteitä sekä asiaan liittyviä todellisia tieteellisiä julkaisuja. Ei siis ole huuhaata, vaan tutkittua tietoa.
Mietteitä:
http://patrikborg.blogspot.fi/2012/12/nalkavelka.html
http://www.kauneusjaterveys.fi/artikkeli/pysayta-jojo
Osa mietteiden takana olevista julkaisuista:
http://jcem.endojournals.org/content/83/1/214.short
http://ajcn.nutrition.org/content/70/3/321.full
http://www.nejm.org/doi/full/10.1056/NEJMoa1105816#t=articleMethods
2000kcal on aika normaali päivätarve sellaiselle 60-kiloiselle toimistotyötä tekevälle naiselle, jolla on jotain muutakin aktiviteettia kuten siivoamista/kaupassakäyntiä. 70-kiloisen "naisen" referenssitarpeenakin se on.
Mikäli paino siis on 80 kiloa, niin ei 2000kcal ole mikään tasakalorimäärä, joten on luonnollista että sillä riutuu ja tulee nälkä.
Se ottanee oman aikansa, todellisen tasapainon löytäminen. Kait se löytyy, aikanaan, kun antaa aikaa eikä kituuttele liikaa. Syö joskus tarkoituksella jonkinverran plussaa myös. Niinhän se on todellisessakin elämässä, joskus ollaan plussalla, toisinaan miinuksella, kun näiden summa on nolla niin pysytään tasapainossa.
Käsittääkseni keho tottuu ajan kanssa myös siihen pudonneeseen painoon aivan samoin kuin siihen ylipainoonkin.
Itselläni on auttanut jonkin verran meditaatio sekä uusien harrastusten etsiminen. Pyrin asettamaan ruoan elämässäni sille kuuluvalle paikalle, eli se on vain pieni osa elämääni, eikä siihen liittyvät tuntemukset saisi hallita elämääni. Ruoka on pääasiassa minulle polttoaine ja yritän olla palkitsematta itseäni ruualla enää.
Onko elämässäsi ehkä jotain tyhjiötä jota mielesi haluaisi ruualla täyttää?