Moi.
Olen seurustellut nyt kolme kuukautta ihanan miehen kanssa. Olemme molemmat 26-vuotiaita. Itselläni on takana pari pitkää parisuhdetta, joten jotain käsitystä aiheesta jo on.
Parisuhteen alussa olen aina hyvin levoton, jos en jatkuvasti ole yhteydessä mieheeni. Minulla on jatkuva tarve tietää, missä hän menee, mitä tekee ja kenen kanssa. Edellisessä suhteessa ehkä päästin tuon puolen vapaammin irti, mutta tiedän myös kokemuksesta, miten ahdistavaa sellainen jatkuva raportointi on. Olen siis pyrkinyt pitämään yhteydenotot, viestittelyt ja soittelut järkevissä rajoissa enkä usko, että oma levottomuuteni näkyy uudelle poikaystävälleni.
Kaiken lisäksi koen olevani ihan järjen ihminen. Tiedän, ettei levottomuudelle ja jatkuvalle huolehtimiselle ole mitään perusteita, mutta silti se jotenkin kuristaa jatkuvasti rintaani, jos en ole hänen kanssaan. Onko tämä nyt sitä rakastumista? Minua ahdistaa jo etukäteen, että mies lähtee viikoksi reissuun. Olen oikeasti lähinnä huolissani siitä, miten pystyn keskittymään työhöni ja opiskeluun, kun kaikki energiani menee kännykän kyttäämiseen ja miehen ajatteluun. Yritän myös keksiä jatkuvasti jotain aktiviteettia ja seuraa itselleni, etten vain miettisi miestä.
Onko kenelläkään mitään vinkkejä, miten tämmöisestä järjettömyydestä pääsee eroon? Miten saisin taottua itselleni päähän, että elämässä on muutakin ja vaikka emme olekaan 24/7 yhdessä, suhde silti on? En tosiaan halua, että tämä menee siihen, että alan vaatia miestä raportoimaan jatkuvasti tekemisistään tai että alan itse käyttäytyä näkyvän järjettömästi. Kiitos jo etukäteen.
Olen seurustellut nyt kolme kuukautta ihanan miehen kanssa. Olemme molemmat 26-vuotiaita. Itselläni on takana pari pitkää parisuhdetta, joten jotain käsitystä aiheesta jo on.
Parisuhteen alussa olen aina hyvin levoton, jos en jatkuvasti ole yhteydessä mieheeni. Minulla on jatkuva tarve tietää, missä hän menee, mitä tekee ja kenen kanssa. Edellisessä suhteessa ehkä päästin tuon puolen vapaammin irti, mutta tiedän myös kokemuksesta, miten ahdistavaa sellainen jatkuva raportointi on. Olen siis pyrkinyt pitämään yhteydenotot, viestittelyt ja soittelut järkevissä rajoissa enkä usko, että oma levottomuuteni näkyy uudelle poikaystävälleni.
Kaiken lisäksi koen olevani ihan järjen ihminen. Tiedän, ettei levottomuudelle ja jatkuvalle huolehtimiselle ole mitään perusteita, mutta silti se jotenkin kuristaa jatkuvasti rintaani, jos en ole hänen kanssaan. Onko tämä nyt sitä rakastumista? Minua ahdistaa jo etukäteen, että mies lähtee viikoksi reissuun. Olen oikeasti lähinnä huolissani siitä, miten pystyn keskittymään työhöni ja opiskeluun, kun kaikki energiani menee kännykän kyttäämiseen ja miehen ajatteluun. Yritän myös keksiä jatkuvasti jotain aktiviteettia ja seuraa itselleni, etten vain miettisi miestä.
Onko kenelläkään mitään vinkkejä, miten tämmöisestä järjettömyydestä pääsee eroon? Miten saisin taottua itselleni päähän, että elämässä on muutakin ja vaikka emme olekaan 24/7 yhdessä, suhde silti on? En tosiaan halua, että tämä menee siihen, että alan vaatia miestä raportoimaan jatkuvasti tekemisistään tai että alan itse käyttäytyä näkyvän järjettömästi. Kiitos jo etukäteen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Älä huoli! Kun olet nainen saat luvan kanssa ripustautua. Jos tuo avaus olisi miehen kirjoittama olisi hän läheisriippuvainen, ripustautuja, sika joka kirvoittaisi heti "toivottavasti naisesi jättää tuollaisen kyttääjän, hanki oma elämä" kommentteihin.
Olet imukala. Imeydyt uhriisi ja roikut tiukasti kiinni.
Ei se ole rakkautta vaan äärimmäistä epävarmuutta ja kontrollin tarvetta.
Vaikka yrität piilottaa sen mieheltä, se tuntuu ja vaikuttaa suhteessanne. Älä ihmettele jos hän pakenee. Kukaan ei jaksa ripustautujaa.
Mitä enemmän sidot, kyttäät ja rajoitat, sitä voimakkaammin hän alkaa rimpuilla eroon. Luottamus on parisuhteessa yksi niistä kantavista voimista, sen puute tuhoava.
Vaikutat hyvin epävarmalta itsestäsi, etkä taida hirveemmin luottaa miehiin? Etkö osaa olla yksin?
Oletko kokenut joskus pettämistä tai oletko avioeroperheestä?
Paras keino on kai selvittää itsellesi rehellisesti miksi olet epävarma itsestäsi ja mahdollisesti viehättävyydestäsi. Vain henkisesti vahvistumalla voit päästä epävarmuudesta eroon, ainakin osittain.
Mutta on se melko yleistä, että suhteen alussa on epävarma olo. Normaalisti se menee parissa kuukaudessa ohi.
Oletteko jo ihan suullisesti "sopineet", että seurustelette? Jos näin, niin kai samalla myös parisuhteen säännöistä ja kummankin rajoista. Säännöt ja rajat kannattaa sopia, niin säästyy turhalta pohdinnalta.
Tunnen jossain määrin aivan samoja tunteita nykyään. Omalla kohdallani masennukseni on vaikuttanut todella paljon käytökseeni. Haluaisin kyttäillä kaikkea mitä mieheni tekee. joudun hillitsemään itseäni koko ajan.
Olen todella epävarma itsestäni. sorrun miellyttämään miestäni jatkuvasti. sitten taas pelkään että olen liian mukava ja että mieheni lähtee.
toivoisin saavani itsetuntoni takaisin ja et voisin olla normaalisti mieheni kanssa.