Perjantai 13.9.2013 klo 22.04
Annika Metsäketo, 42, ja Baris Kirkgöz, 38, juhlivat häitään iloisissa tunnelmissa Helsingin keskustassa.
Tammikuussa kihlautunut pariskunta huokui onnea astuessaan kuvattavaksi Yrjönkadulla sijaitsevan juhlatilan edustalle. Hetkeä aikaisemmin he olivat saaneet papilta liitolleen virallisen siunauksen.
Onnellinen Metsäketo oli pukeutunut hienoon valkoiseen pukuun. Upea yksityiskohta oli Metsäkedon kynsiin maalatut Turkin lipun värit.
- Seremonia oli hyvä ja nyt on onnellinen olo, Metsäketo sanoi Iltalehdelle.
Metsäketo on tuntenut uuden aviomiehensä jo vuodesta 1995. Ystävyys kypsyi hiljalleen rakkaudeksi 17 vuotta parin ensikohtaamisen jälkeen.
Juontaja on kertonut aikaisemmin, että kaikki lähipiiristä eivät ottaneet muslimiuskontoa edustavaa puolisoehdokasta avosylin vastaan. Hän joutui erottelemaan ystäväpiiristään jyvät akanoista.
- Meitä ei yhdistä uskonto, vaan samanlaiset näkemykset ja elämänarvot, eli en ole ryhtymässä muslimiksi, Metsäketo kertoi Iltalehdelle helmikuussa.
http://www.iltalehti.fi/viihde/2013091317486810_vi.shtml
Annika Metsäketo meni naimisiin turkkilaismiehensä kanssa
15
274
Vastaukset
- Isä Timppa
Myös vaimoni kuuluu ylempitasoiselle gambialaiselle korkkaajalle, jolle aikoinaan antoi puhtaan rakkautensa.
- 2+13
No sinä et ainakaan osaa olla iloisissa tunnelmissa kun olet niin kateellinen muille.
- ätmi kysyy
Miksi tuollaisesta pitäisi olla iloinen?
- ätmi
Hieno juttu.
Viidakkokuume vei voiton.
- Adam Jörgen
Ei ollenkaan kova flaksi, 17-vuotta kamumiehenä ja vihdoin sai muijan :D
Eikö turkkilaisen laatu riittänyt nuorempaan?
JA mitäs mitäs, Annika tietysti muslimiksi, huntu päälle jne. Mies on siellä Pomo, ei Cosmo. - Anonyymi
Nainen sanoi tänään lehdessä, että hän oli ennen lesbo, mutta tavattuaan turkkilaismiehen, hän muuttui. Miksi se mies muuten piti roudata Suomeen.
- Anonyymi
Kai tämä on vitsi? Jos ei ole, niin törkeää.
- Anonyymi
Vtu lähes 10 vuotta vanhoja juttuja nuo modet nostelee.
- Anonyymi
Mutta silti meni maku Annikaan. Onko kaikkien 50-kriisin kohtaavat avautua ihan kaikesta? Seuraavassa avautumisessa käydään sitten läpi kaikki makkarin asennot turkkilaisittain?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta silti meni maku Annikaan. Onko kaikkien 50-kriisin kohtaavat avautua ihan kaikesta? Seuraavassa avautumisessa käydään sitten läpi kaikki makkarin asennot turkkilaisittain?
Kertoo kirjassaan , että Harkimo olisi häntä kourinut takamuksesta silloin kun hän oli vielä lesbo.
Anonyymi kirjoitti:
Kertoo kirjassaan , että Harkimo olisi häntä kourinut takamuksesta silloin kun hän oli vielä lesbo.
Eiköhän hän ole biseksuaali yhäkin, vaikka miehen nyt onkin aviopuolisokseen ottanut. Rakkaudesta tietenkin.
- Anonyymi
Kestämetoota erottaa samanlaiset arvot eri uskonnoista. ###
- Anonyymi
Yllätys oli tuo naissuhteilu ja yhteys Rejmaniin.
- Anonyymi
Ootko sä ikinä ollut miehen kanssa? Vähemmästäkin muuttuu lesboksi kun niiden oikkuja joutuu sietämään :D
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1572924Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.2842610Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.681741Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e431628Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?381520- 1221276
- 1101194
Ryöstö Punkaharjulla
Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee141144Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa
Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar2041063Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.3411055