Suhde päättyi - kuinka eteenpäin?

Olen 29-vuotias. Erosimme juuri ensirakkauteni kanssa 4 vuoden suhteesta, yritimme vielä korjata kaiken mutta jotain puuttui. Rakkautta kyllä oli viimeiseen asti. Sydämeni revittiin ulos rinnasta, siltä se tuntui.

Pääni on täyttynyt kysymyksillä, joihin olen jo löytänyt vastauksia, jotka haluan jakaa muillekin, jotka painivat suuren surun ja tuskan kanssa.

Miksi rakkaus ei riittanyt? Koska yrittämisestä huolimatta emme tehneet enää toisiamme onnellisiksi. Meillä ei ollut yhteistä tapaa käsitellä kriisiä, jonka kohtasimme, ja yrityksistä huolimatta kriisistä ei päästy yli emmekä olleet onnellisia. Se ei tarkoita, että rakkaus loppuu, mutta suhde siihen päättyi. Toivomme silti pysyvämme ystävinä - jos ei heti niin ajan kanssa.

Teinkö jotain väärin? Ihmiset tekevät virheitä ja niitä saa jokainen tehdä. Jokaisella on myös huonompia päiviä. Suhteen päättymisestä ei pidä syytellä itseään jos on kaikkensa antanut ja yrittänyt ja anteeksi virheitään pyytänyt. Pettämisestä tms. ei kuitenkaan ollut kysymys, mutta varmasti molemmat olisimme joskus voineet kohdella toisiamme paremmin. Opimme virheistämme ja yritimme, siltikään emme olleet enää onnellisia. Ei se ole välttämättä kummankaan syytä. Kaikelle on aikansa.

Mitä jos mies löytää nopeasti uuden? No mitäs sitten. Minulla on edelleen surullinen olo vaikka valoa näkyy tunnelin päässä - elämässä on muitakin ihania asioita kuin parisuhde, vaikka sen menettäminen aluksi tuntuukin murskaavalta. Sen tiedän, että kaikkemme annoimme ja toisiamme täysillä rakastimme. Hän oli minulle juuri se oikea mies viimeiset neljä vuotta, mutta valitettavasti ei enempää. Miksi en siis soisi hänelle uutta onnea heti kun sen löytää? Mitä se vie pois siitä, että olemme olleet toistemme ensirakkaudet ja oppineet ja saaneet toisiltamme niin paljon? Ei mitään. Ne asiat eivät ikinä muutu ja tulevat elämään molempien muistoissa aina. Mikään uusi suhde ei pyyhi pois yhteistä ihanaa kokemaamme. Mikäli hän olisi pitkään yksinäinen ja surullinen, se ei auta minua millään lailla. Toivon hänelle vain hyvää.

Ihmiset käsittelevät asioita eri tavoin, itse en laastarisuhdetta hae, mies vaikka saattaakin hakea. Edelleenkään se ei pyyhi pois yhdessä koettua rakkauttamme, joka oli elemäni parasta aikaa.
Nyt minun on opittava nauttimaan olostani myös yksin ja kun olen taas ehjä omana itsenäni, olen valmis löytämään rinnalleni uuden kumppanin.

Mitä jos uutta rakkautta ei ikinä löydy? Siiinä tapauksessa keskityn muihin elämän ihaniin asioihin, rakkaus tulee jos on tullakseen. Ja olenhan jo kerran kokenut niin voimakkaita tunteita, että en tiennyt sellaisia olevan olemassakaan. Olen onnekas, kun olen jotain niin voimakasta saanut maistaa.

Eron hetkellä sanoin miehelle, että kun katson häntä, kaiken surun yli minut valtaa vielä enemmän rakkaus ja kiitollisuus kaikesta, mitä olen häneltä saanut ja oppinut. Rakkaudessa otetaan aina sydänsurun riski, mutta mieluummin rakastan täysillä ja käyn surun läpi jos suhde päättyy kuin etten ikinä näitä tunteita saisi kokea. Saan olla onnellinen, että tämä ihana mies osui kohdalleni ja antoi minulle niin paljon.

Toivoin elämän mittaista suhdetta ja molemmat näimme sen jossain vaiheessa, mutta jossain vaiheessa jokin muuttui. Tulevaisuudesta ei ikinä tiedä ja sehän siinä onkin niin hienoa: Kun aurinko taas paistaa minullekin ja muille saman kokeneille, se seuraava oikea voi tulla vastaan jo kulman takaa - ikinä ei tiedä.
5445
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kiitos kirjoituksestasi. Samanlaisia ajatuksia mullakin ja mies, josta erosin oli ensirakkauteni.

Äänestä

Kaiken lukemani perusteella teitte virheen kun erositte, silti toivon että sydämessäsi tiedätte mistä luovutte.

Äänestä

Yritimme kyllä pitkään ja tämä lopullinen ero ei ollut ensimmäinen. Useasti erosimme mutta päätimme aina yrittää uudelleen.

Rakkautta on myös osata päästää irti silloin ku toinen niin haluaa. Sydämeni kyllä tietää mistä joutui luopumaan.

Äänestä

saisko tiivistetyn version

Äänestä

Tosi samanlainen tilanne kun itselläni nyt. Tosin en eronnut ensirakkaudestani, mutta muuten. Seurustelimme 2 vuotta ja vuoden asuimme yhdessä. tuntuu hemmetin vaikealta päästää irti ihmisestä jota rakastaa. Mutta kuitenkin samalla tietää, että tämä on ainoa oikea ratkaisu. Rakastan tätä tyttöä aivan valtavasti, enkä haluaisi luovuttaa. Hän on parasta mitä olen koskaan kohdannut ja aina jaksoin kuitenkin ajatella että hän on elämäni nainen, jonka kanssa perustan perheen.

Mikäli olisimme jatkaneet yhdessä vielä niin sisimmässäni tiedän, että kuukauden päästä olisimme voineet olla taas samassa tilanteessa. Miettimässä eroa,

Olemme yrittäneet monta kertaa saada jutun toimimaan, mutta jokin ei vain sitten toimikaan. Tällä hetkellä olen henkisesti aivan romuna, mutta toisaalta uskon ettei elämässä, koskaan tapahdu mitään niin pahaa etteikö siitä seuraisi jotain hyvääkin. Miten sinulla Marianne7 nykyään menee kun erosta on kulunut muutama kuukausi?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


marianna7 kirjoitti:

Olen 29-vuotias. Erosimme juuri ensirakkauteni kanssa 4 vuoden suhteesta, yritimme vielä korjata kaiken mutta jotain puuttui. Rakkautta kyllä oli viimeiseen asti. Sydämeni revittiin ulos rinnasta, siltä se tuntui.

Pääni on täyttynyt kysymyksillä, joihin olen jo löytänyt vastauksia, jotka haluan jakaa muillekin, jotka painivat suuren surun ja tuskan kanssa.

Miksi rakkaus ei riittanyt? Koska yrittämisestä huolimatta emme tehneet enää toisiamme onnellisiksi. Meillä ei ollut yhteistä tapaa käsitellä kriisiä, jonka kohtasimme, ja yrityksistä huolimatta kriisistä ei päästy yli emmekä olleet onnellisia. Se ei tarkoita, että rakkaus loppuu, mutta suhde siihen päättyi. Toivomme silti pysyvämme ystävinä - jos ei heti niin ajan kanssa.

Teinkö jotain väärin? Ihmiset tekevät virheitä ja niitä saa jokainen tehdä. Jokaisella on myös huonompia päiviä. Suhteen päättymisestä ei pidä syytellä itseään jos on kaikkensa antanut ja yrittänyt ja anteeksi virheitään pyytänyt. Pettämisestä tms. ei kuitenkaan ollut kysymys, mutta varmasti molemmat olisimme joskus voineet kohdella toisiamme paremmin. Opimme virheistämme ja yritimme, siltikään emme olleet enää onnellisia. Ei se ole välttämättä kummankaan syytä. Kaikelle on aikansa.

Mitä jos mies löytää nopeasti uuden? No mitäs sitten. Minulla on edelleen surullinen olo vaikka valoa näkyy tunnelin päässä - elämässä on muitakin ihania asioita kuin parisuhde, vaikka sen menettäminen aluksi tuntuukin murskaavalta. Sen tiedän, että kaikkemme annoimme ja toisiamme täysillä rakastimme. Hän oli minulle juuri se oikea mies viimeiset neljä vuotta, mutta valitettavasti ei enempää. Miksi en siis soisi hänelle uutta onnea heti kun sen löytää? Mitä se vie pois siitä, että olemme olleet toistemme ensirakkaudet ja oppineet ja saaneet toisiltamme niin paljon? Ei mitään. Ne asiat eivät ikinä muutu ja tulevat elämään molempien muistoissa aina. Mikään uusi suhde ei pyyhi pois yhteistä ihanaa kokemaamme. Mikäli hän olisi pitkään yksinäinen ja surullinen, se ei auta minua millään lailla. Toivon hänelle vain hyvää.

Ihmiset käsittelevät asioita eri tavoin, itse en laastarisuhdetta hae, mies vaikka saattaakin hakea. Edelleenkään se ei pyyhi pois yhdessä koettua rakkauttamme, joka oli elemäni parasta aikaa.
Nyt minun on opittava nauttimaan olostani myös yksin ja kun olen taas ehjä omana itsenäni, olen valmis löytämään rinnalleni uuden kumppanin.

Mitä jos uutta rakkautta ei ikinä löydy? Siiinä tapauksessa keskityn muihin elämän ihaniin asioihin, rakkaus tulee jos on tullakseen. Ja olenhan jo kerran kokenut niin voimakkaita tunteita, että en tiennyt sellaisia olevan olemassakaan. Olen onnekas, kun olen jotain niin voimakasta saanut maistaa.

Eron hetkellä sanoin miehelle, että kun katson häntä, kaiken surun yli minut valtaa vielä enemmän rakkaus ja kiitollisuus kaikesta, mitä olen häneltä saanut ja oppinut. Rakkaudessa otetaan aina sydänsurun riski, mutta mieluummin rakastan täysillä ja käyn surun läpi jos suhde päättyy kuin etten ikinä näitä tunteita saisi kokea. Saan olla onnellinen, että tämä ihana mies osui kohdalleni ja antoi minulle niin paljon.

Toivoin elämän mittaista suhdetta ja molemmat näimme sen jossain vaiheessa, mutta jossain vaiheessa jokin muuttui. Tulevaisuudesta ei ikinä tiedä ja sehän siinä onkin niin hienoa: Kun aurinko taas paistaa minullekin ja muille saman kokeneille, se seuraava oikea voi tulla vastaan jo kulman takaa - ikinä ei tiedä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu